Alkaa käydä sääliksi tää Belorf. Muija on bikini fitnessin (tai jonku vastaavan) maailmanmestari, ulkonäkö kohdallaan ja maailma täynnä mahdollisuuksia. Valmennuksia myydään hurjasti ja kaikki näyttää hyvältä. No okei, avioero on tietty ikävä juttu mutta ilmeisesti erosivat ystävinä.
Sitten tulee kuvioihin tää uus Niko. Monen wannabe-julkkiksen kaa seukannut wannabe-liikemies sai lopultakin iskettyä oikean julkkiksen. Antaa ymmärtää olevansa menestyvä liikemies vaikka todellisuudessa bisnekset ei kestä päivänvaloa. Luksuselämää vietetään ja kaikki vaikuttaa hyvältä kunnes tulee romahdus ja kaikki paljastuu valheeksi. Ja paljastukset vaan jatkuu. Viimeisin oli ettei Niko ollutkaan ostanut asuntoa Helsingistä vaikka oli näin väittänyt, myös Sofialle.
Tietysti tyhmää Sofialta ettei kysellyt mistä rahat tulee mutta jos kulissit on kunnossa niin eipä sitä varmaan tällästä tuu pohtineeksi. Pariskunta ehti kuitenkin seurustella suht vähän aikaa ja Nikon bisnekset oli alkanut jo aiemmin.
Tää uus Niko siis kusetti Sofiaa ihan kympillä. Sofia meni nuorena naimisiin hyvän miehen kanssa eli ei ehkä ollu tietoinen et maailmaan mahtuu tälläsiä huijareita eikä osannu varoa. Omassa kaveripiirissä vastaava tapaus ja sen jälkiselvittely on ollu ikävää katsottavaa.
Ikävää että Sofia on joutunut itsekin epäiltyjen listalle. Tämähän käytännössä tuhosi Sofian koko uran, valmennukset otettiin pois myynnistä eikä somea oikein voi tehdä niin kauan kun tää keissi on menossa. Eli vaikka Sofia todettaisiin syyttömäksi, tätä ei saa enää korjattua.
Sitä mietin että vieläkö Sofia ikävöi tätä vankilakundia vai onko totuus jo valjennut?

Vastaukset 20
Vanhimmat
Ei vaikuta siltä et Sofialle olis totuus valjennut.
Niin kuka tän uuden kämpän nyt omistaa?
Sofian mukaan he, eli Niko mut seiskan mukaan joku muu. Eikö Sofialle siis oo kerrottu totuutta? Kuulostaa hämärältä.
Vaikuttaa että Sohvi edelleen uskoo Nikon valheisiin :(
No ei yhtään säälitä Sofia. Mitä jos menisi ihan oikeisiin töihin? Eikö hän ollut joku maskeeraaja-meikkaaja. Elämä vaan on sellasta, että kaikki ei aina mene niin kuin suunnittelee. Sofia varmaan ajatteli että voi vain treenata, ottaa muikistelukuvia, matkustella ja shoppailla.
No sehän oli fitness-ammattilainen ja tienas yli 100 000€ vuonna 2017 ennenku tapas Nikon ja alkoi kotirouvaksi. En tiedä voiko palata noihin hommiin kun maine on mennyt...
Oikein! Menisi nyt vaan oikeisiin töihin katkaisisi välinsä täysin tuohon rikolliseen Nikoon. Hänhän joutuu kiven sisään useiksi vuosiksi. Roikkumalla mukana (suhteessa) Belorfin asiat menevät vielä enemmän solmuun, sekaisin.
Tietenkin roikkuu, sillä Sofiaa ei ole kukaan kusettanut.
On tiennyt koko ajan missä mennään.
Onhan se söpöä et haluaa usko rakkaasta vain pelkkää hyvää mut vähän nyt pitäs alkaa miettiä miksi Niko on vankilassa... harvemmin siellä viattomat näin pitkään viihtyy mutta oikeudenkäyntiä odotellessa.
Roisto kannattaa jättää heti ja täysin suuntautua kokonaan uudelleen.
Millä nainen maksaa vuokran asunnosta? Kelan tuella vai ..
Ei taida olla mitään tuloja tällä hetkellä mutta huonekalut tulee Espanjasta kyllä tytön kelpaa elää.
Todella hyvä kysymys! Eiks Nikon omaisuus oo takavarikossa?
Eiköhän Nikolla ole tuomari edustamassa ja hoitamassa hänen asioitaan siviilissä omaisten ohella. - Toivottavasti Sofia oppii kerrasta, mutta valitettavasti luulen, ettei. Ihminen tahtoo uskoa hyvään ja houkutus sen toteutumiseenkin on suuri, kun ei itsellään liiemmin ole varakkuutta. Aika näyttää.
Ne nettivalmennukset ja nettidieetit on ihan täyttä kusetusta, ei ketään voi valmentaa oikeasti tehokkaasti nettivalmennuksella ilman, että juttelee henkilökohtaisesti asiakkaan kanssa säännöllisesti. Mutta hyvät rahat on moni julkkis noilla nettijutuilla tehnyt.
Näiden suosio liittyy myös siihen että Suomessa näillä ei oo palautusoikeutta. Eli kun ostat tälläsen niin et saa rahoja takas vaikka sisältö olis kuinka paska.
Ei vaikuta että Sofia olis tajunnut mitään, edelleen kaipailee nikoa, nyt seiskassa. Mitäköhän todisteita se tarvii että tajuaa millaiseen rikolliseen on sekaantunut? Alan epäillä etteivät Sofia oo se penaalin terävin kynä...
naisella taitaa olla kaikenlaista tietoa Nicosta ---ei sitä sillai vaan jätetä noissa piireissä.
Tulee heti mieleen muutama nainen jolla on tietoa miehensä puuhista joiden vuoksi sitä ollaan yhdessä vaikka tilanne olisi mikä tahansa.
Totta tämäkin. Ihan unohdin et nykyään puhutaan Sofian kohdalla rikollisista piireistä eikä enää missi- tai fitnesspiireistä. Niin se elämä muuttuu kun sekaantuu vääriin ihmisiin.
Vankilakundin muija toi sohvi nyt
Mokaa vielä, ku siltsut ja muut aukee, katos ku seinil on korvat. Leppi... Kaikilla sama, hys hys puhuin nyt ohi suuni. Kuka auttaaaaaa