Kertokaa

miksi purjeveneilijät purjehtivat pääsääntöisesti väylän vasenta puolta käyttäen. Ymmärtääkseni meriteiden säännöissä sanotaan, että tulee käyttä väylän oikeaa puolta.
Yhtenä selityksenä johon en tosin usko on mainittu, että kyseessä on Työväen Pursiseuran jäsenet. Mutta kuten mainitsin tuota en osko sillä tuskin heillä niinpaljon jäseniä on.
122348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

kulkee siellä, missä tuulee. Meriteiden säännöt velvoittavat moottoriveneilijän väistämään purjevettä, vaikka purkkari tekisi käännöksen - kätisyydestä riippumatta.

Äänestä
  • Kirjoitit, että Meriteiden säännöt velvoittavat moottoriveneilijän väistämään purjevettä,
    Näinköhän on, kun minä luen niin siinä lukee, purjehtivaa alusta.
    Kummallakohan mahtaa olla lukihäiriö?

    Äänestä

  • Meriteiden säännöt velvoittavat kaikki alukset välttämään yhteentörmäämisen vaara kaikin keinoin.

    Purjevene ei ole mikään poikkeus, vaan sen tulee purjehtia siten, että se aiheuttaa mahdollisimman vähän vaaratilanteita.

    Jotenkin purjeveneillä katsotaan olevan päälleajo-oikeus, mutta se on täysin virheellinen käsitys. Purjevene väistää moottorivenettä, mikäli yhteentörmäämisen vaara näyttää todennäköiseltä.

    Äänestä

  • kaikki väistävät kirjoitti:

    Meriteiden säännöt velvoittavat kaikki alukset välttämään yhteentörmäämisen vaara kaikin keinoin.

    Purjevene ei ole mikään poikkeus, vaan sen tulee purjehtia siten, että se aiheuttaa mahdollisimman vähän vaaratilanteita.

    Jotenkin purjeveneillä katsotaan olevan päälleajo-oikeus, mutta se on täysin virheellinen käsitys. Purjevene väistää moottorivenettä, mikäli yhteentörmäämisen vaara näyttää todennäköiseltä.

    Tähän ei pidä tuudittautua. Moottoriveneen on ajettava myös niin että tällaista tilannetta ei pääse tapahtumaan. Kaasua ja vaihteita (eteen/taakse) sekä rattia on osattava käyttää. Yhteentörmäyksen tapahduttua purjevene (purjehtiva) on hyvin vahvoilla.
    Varautukaa, moottoriveneilijät, että kapeikossa saattaa tulla vastaan purjehtiva, jopa kryssivä, purjevene.

    Äänestä

  • Guardia Costa kirjoitti:

    Väärin.

    Purjeveneen on ennekoitava tilanne siinä missä moottoriveneenkin. Jos on epäselvää pystyykö purjehtija väistämään näkymätöntä estettä jossain kapeikossa, on siirryttävä hyvissä ajoin ajamaan koneella tai valittava vaihtoehtoinen reitti.

    Kaikilla ahtailla kulkuvesillä on voimassa oikeanpuoleinen liikenne, jota purjealustenkin pitää noudattaa. Ahtaiksi kulkuvesiksi katsotaan myös kaikki merkityt väylät.

    Kaikkien alusten tulee liikkua siten, että niiden liikkeet ovat helposti ennakoitavissa ja havaittavissa. Purjealus ei saa liikkeillään estää moottorialuksen turvallista kulkua.

    Äänestä

  • Guardia Costa kirjoitti:

    Tähän ei pidä tuudittautua. Moottoriveneen on ajettava myös niin että tällaista tilannetta ei pääse tapahtumaan. Kaasua ja vaihteita (eteen/taakse) sekä rattia on osattava käyttää. Yhteentörmäyksen tapahduttua purjevene (purjehtiva) on hyvin vahvoilla.
    Varautukaa, moottoriveneilijät, että kapeikossa saattaa tulla vastaan purjehtiva, jopa kryssivä, purjevene.

    "Jokaisen vesillä liikkujan on noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta onnettomuuden välttämiseksi sekä toimittava siten, ettei hän ilman pakottavaa syytä vaikeuta tai häiritse muiden liikkumista vesillä eikä aiheuta vaaraa tai vahinkoa muille..."

    Purjehtija ei ole mikään "prinsessa" vaan vesillälikkuja siinä missä motoristikin.

    Se, että moottorialus antaa purjealukselle esteettömän kulun, tarkoitaa sitä, että se väistää kuka sen yleensä helpoiten pystyy tekemään. Ensimmäisen pykälän velvoitetta se ei poista purjealukseltakaan.

    Äänestä

  • qqqqqqqqqqqq kirjoitti:

    purjehtija ei ole prinsessa, mutta yhteentörmäyksien välttäminen silloin, kun olosuhteet ja väylän leveys ovat kohtuulliset, perustuu kuitenkin selkeästi määriteltyihin väistämisvelvollisuuksiin, joita ei valitettavan moni tiedä tai noudata

    18 sääntö
    Alusten keskinäiset velvollisuudet
    Jollei 9, 10 ja 13 säännössä toisin määrätä:

    a) Kulussa olevan konealuksen on väistettävä:

    1) ohjailukyvytöntä alusta;

    2) alusta, jonka ohjailukyky on rajoitettu;

    3) alusta, joka harjoittaa kalastusta;

    4) purjealusta.

    b) Kulussa olevan Purjealuksen on väistettävä:

    3) alusta, joka harjoittaa kalastusta.

    c) Kulussa olevan aluksen, joka harjoittaa kalastusta, on, mikäli mahdollista, väistettävä:

    1) ohjailukyvytöntä alusta;

    2) alusta, jonka ohjailukyky on rajoitettu.

    d) 1) Jokaisen aluksen, lukuun ottamatta ohjailukyvytöntä alusta tai alusta, jonka ohjailukyky on rajoitettu, on, mikäli olosuhteet sen sallivat, vältettävä estämästä sellaisen aluksen turvallista kulkua, jonka liikkuminen on sen syväyksen rajoittama ja joka näyttää 28 säännön mukaisia merkkejä.

    2) Aluksen, jonka liikkuminen on sen syväyksen rajoittama, on navigoitava erityisellä varovaisuudella ottaen huomioon erikoistilanteensa.

    e) Vedessä olevan vesilentokoneen on yleensä pysyteltävä erillään kaikista aluksista ja vältettävä estämästä näiden navigointia. Tilanteissa, joissa yhteentörmäämisen vaara on olemassa, vesilentokoneen on kuitenkin noudatettava tämän osan sääntöjä.

    Äänestä

  • purjeillakin tilanteen muka... kirjoitti:

    Miksi me muistamme vain keskinäiset väistämisvelvollisuudet ja unohdamme muut säädökset?

    ***************

    "Ahtaan kulkuväylän suuntaisesti kulkevan aluksen on pysyttävä niin lähellä kuin on turvallista ja käytännössä mahdollista sitä kulkuväylän ulkoreunaa, joka on aluksen oikealla puolella."

    "Alus, jonka kulkua ei saa estää, on edelleen täysin velvollinen noudattamaan sääntöä yhteentörmäämisen estämiseksi, kun alukset lähestyvät toisiaan niin, että yhteentörmäämisen vaara on olemassa."

    "Turvallista nopeutta arvioitaessa kaikkien alusten on otettava huomioon: vallitseva näkyvyys, liikenteen tiheys, aluksen ohjailukyky, vallitseva tuuli, merenkäynti."

    "Milloin toinen kahdesta aluksesta on velvollinen väistämään, on toisen pidettävä suuntansa ja nopeutensa."

    "Jos alus, joka on velvollinen pitämään suuntansa ja nopeutensa, huomaa joutuneensa liian lähelle toista alusta, huomaa jostain syystä joutuneensa niin lähelle toista alusta, ettei yhteentörmäämistä voida yksistään väistämisvelvollisen aluksen toimenpiteillä välttää, on myös sen ryhdyttävä sellaisiin toimenpiteisiin, joilla yhteentörmääminen voidaan parhaiten estää."

    *****************

    Merellä on tilaa kaikille aluksille, jos noudatetaan hyvää merimiestapaa. Aina löytyy joku, joka ei ole sisäistänyt tätä, mutta täytyykö meidän muiden muuttua samallaisiksi.

    Väistämissäännöt ovat vain pintaraapaisu vesilläliikkumisen taitoihin...

    Äänestä

  • joustavuutta lisää kirjoitti:

    olet aivan oikeassa siitä tiukkapipoisesta sääntöjen noudattamisesta.
    joskus purjeilla liikuttaessa väylän ja tuulen suunta saattavat kuitenkin aiheuttaa sen, että yllättävien suunnan muutosten kannalta on turvallisempaa purjehtia väylän vasemmassa reunassa, jolloin esimerkiksi äkillisen puuskan yllättäessä vene ei nouse tuuleen väylän puolelle.

    ahtaista kulkuväylistä taitaa vallita hyvinkin erilaisia käsityksiä. eiköhän esimerkiksi veneilyn runkoväylä enimmäkseen ole huomattavasti "ahdasta väylää" leveämpi, jos pahimpia rännejä ei oteta mukaan.

    useilla veneilijöillä taitaa nykyään karttaplotterin mukaan ajettaessa olla tapana valita reittipisteet siitä väylän keskiviivalta.

    itse ainakin purjehdin enimmäkseen väylän reunoilla karttaa lukien ja pahimmat kivikot kiertäen. silti olen useamman kerran väylän oikeaa reunaa purjehtiessa joutunut väistämään vastaan tulevaa moottorivenettä paikoissa joissa väylän leveys on 50-100 metrin luokkaa - ei liene useammankaan normaalikokoisen veneen leveyteen suhteutettuna kovin ahdas.

    niitä hyviä merimiestapoja olisi varmaan jokaisen meistä syytä miettiä, tilaa uskoisin vesillä olevan meille kaikille

    Äänestä

käytä pääsääntöisesti väylän vasenta laitaa! Jos etenemisen kannalta on yhdentekevää millä väylän reunalla on, purjeveneet käyttävät oikeaa reunaa, koska niiden on myös väistettävää ammattiliikennettä (paitsi avomerellä missä nyt ei ole väyliä).

Tuo poliittinen näkemys viestissäsi on yhtä lapsellinen kuin että miksi SDP- ja vasemmistoliittolaiset pää-asiassa noudattavat vasenmmanpuoleista tieliikennettä...

Äänestä
  • ja se perustuu siihen, että ammatikseni vesillä liikkuvana (yli 28v keskimäärin 1400 merituntia/vuosi)), on näkemykseni ja kokemukseni se, että purjeveneilijät käyttävät pääsääntöisesti väylän vasenta laitaa.
    Älkää pahastuko tästä, mutta joskus kyllä ottaa päähän kun joskus väistäminen, meriteiden sääntöjen mukaisesti tulee suorittaa väyläalueen ulkopuolelta.

    Äänestä

  • on toinen kirjoitti:

    ja se perustuu siihen, että ammatikseni vesillä liikkuvana (yli 28v keskimäärin 1400 merituntia/vuosi)), on näkemykseni ja kokemukseni se, että purjeveneilijät käyttävät pääsääntöisesti väylän vasenta laitaa.
    Älkää pahastuko tästä, mutta joskus kyllä ottaa päähän kun joskus väistäminen, meriteiden sääntöjen mukaisesti tulee suorittaa väyläalueen ulkopuolelta.

    Niin mutta kun vesillähän on oikeasti vasemmanpuoleinen liikenne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

epätietoiselle kirjoitti:

miksi purjeveneilijät purjehtivat pääsääntöisesti väylän vasenta puolta käyttäen. Ymmärtääkseni meriteiden säännöissä sanotaan, että tulee käyttä väylän oikeaa puolta.
Yhtenä selityksenä johon en tosin usko on mainittu, että kyseessä on Työväen Pursiseuran jäsenet. Mutta kuten mainitsin tuota en osko sillä tuskin heillä niinpaljon jäseniä on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu