Voi teitä ihmisraukat,kirjoittelette kaikenlaisia asiattomuuksia palstalle kenenkään reagoimatta siihen. Ilmeisesti ette ole koskaan kuulleetkaan tasa-arvosta, suvaitsevaisuudesta ja yhdenvertaisuudesta. Olen joskus kuvitellut, että Suomessa saa hyvää koulutusta ja sivistystä, mutta olin väärässä.
nouseeko aurinko
viivi
3826
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Etkö jo tasosta huomaa, että Haminassa ei ole sivistyneitä nuoria, jotka osaisivat kirjoitella asiallisesti!
Olen aina täällä käydessäni ihmetellyt sitä eroa, mikä esim. Kotkalaisten ja Haminalaisten välillä on, sillä Kotkassa tapaa vielä fiksuja ja mukavia nuoria, mutta täällä Haminassa vain näitä tyhmiä lökäpöksyja ja nenänkaivajia!
Totta on, että tältä palstalta saa lukea ties minkälaista soopaa ja erittäin asiasisällötöntä tekstiä, mutta se, että tämän palstan perusteella vedetään johtopäätökset kaikista haminalaisista kertoo taas jotain teistä..
Totta voi olla myös, että Haminassa asuu luultavasti keskimääräistä vähemmän akateemisesti koulutettuja ihmisiä kuin vaikkapa pääkaupunkiseudulla, mutta sekin kertoo vain hyvien työpaikkojen keskittämisestä Kehä-Kolmosen sisäpuolelle.
Itsekin olen tehnyt muuttotappiota Haminalle, eli muuttanut opiskelujen takia toiselle paikkakunnalle, ja ainakin tällä hetkellä näyttää, että maailmalle jäänkin, sillä Haminassa ei tunnu olevan töitä minulle ja miehelleni aloillamme. Olen kuitenkin Haminassa lapsuuteni elänyt ja kasvanut, ja mielestäni sivistynyt ihminen, joten älkää yleistäkö, sillä on meitä monia muitakin.
Mutta se kyllä alue ei rajoitu pelkästään Haminaan.Esim tyyliin :Pyhtääläiset on homoja ,kymiläiset jälkeenjääneitä,kotkalaiset namusetiä ..ym.Ihan tyhjänpäiväistä lapsellista keskustelua joka ei palvele ketään.