Minkälainen on "tyypillinen" suomalainen ?

Oletko tyypillinen 70-80-vuotias ? Missä asiassa olet ja missä et ?
99340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 99

Vanhimmat

Tyypillinen suomalainen on kokemukseni mukaan " etelän" seuramatkakohteissa viihtyvä maalta kotoisin oleva yleensä naispuolinen henkilö.

Äänestä

Olen tunnistettavissa pohjoismaalaiseksi, en niinkään suomalaiseksi. Ulkoisten ominaisuuksieni perusteella minua on arvailtu joko tanskalaiseksi tai ruotsalaiseksi.

Luonteenikaan ei kuulemma vastaa ulkolaisten silmin protokäsitystä suomalaisesta, joita pidetään hiljaisina, syrjäänvetäytyvinä introvertteinä.

Suomalaisuuteni tulee voimakkaana esiin kesämökillä, korvessa ahertavana mehtäläisenä, kaiken itse tekevänä, juurikaan apuja kyselemättä. Näin on aenai tehty ja tehhään jatkossakin.🤭😁

Korppis

Äänestä
  • .....IIIHHH.....TYRSK....

    1Äänestä

  • Suomalaiset naiset ovat menestyneet miss universum ja miss maailma kisoissa. Mutta ruotsalaiset eivätkä varsinkaan tanskalaiset ole .

    1Äänestä

  • Kyllä ronskin , rotevan ja tukevan työihmisen tunnistaa. Ilmankos ne kivetkin kevyesti pyörii.

    1Äänestä

  • Minä miellän sinut lappalaiseksi

    Äänestä

  • Tekstistäsi saa sen käsityksen, että vain suomalaiset naiset "ahertavat".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä miellän sinut lappalaiseksi

    Vanha ystäväni ja taideopettajani on juuriltaan lappalainen. Pieni, hyvin eläväinen ihminen. Aikoinaan kun oltiin sinkkuja ja käytiin kapakassa, hän nousi baaritiskin jalkatilaan seisomaan, minä istuin baarijakkaralla sinä me pitkä ja pätkä bongailtiin samalta korkeudelta sulhasehdokkaita ☺️

    korppis

    Äänestä

Uskoisin olevani tyypillinen tämän ikäinen.
En ainakaan ole yrittänyt muuta olla.

Luultavasti olen tyypillinen suomalainenkin, koska muut aivan minulle tuntemattomat suomalaiset erottavat minut suomalaiseksi ja alkavat puhumaan minulle suomea vaikka en olisi vielä suutani avannut (muumikielelläni).
Monet ulkomaalaiset taas erehtyvät luulemaan milloin bosnialaiseksi, milloin ryssäksi, milloin puolalaiseksi ... , ehkä joskus ruotsalaiseksikin.

Mikähän siinä lieneekin, että kyllä (kanta)suomalainen toisen (kanta)suomalaisen erottaa väkijoukosta.

2Äänestä
  • Kutsuvatko ruosut kieltään muumiruotsiksi täällä se tarkoittaa rantaruotsia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kutsuvatko ruosut kieltään muumiruotsiksi täällä se tarkoittaa rantaruotsia

    Kyllä se vain se muumimainen korostus tänne aikuisiällä muuttaneilla suomalaisilla häilähtelee puheessa lopun ikää. Sellaisillakin, jotka puhuvat arkikielenään/kotikielenään ruotsia. Monet tosin eivät halua sitä mielellään myöntää, mutta ei siitä pääse yli eikä ympäri. Kuvitellahan itse voi puhuvansa puhtaasti ruotsia.

    No pääasia, että tulee ymmärretyksi omalla korostuksellaankin.
    Toisaalta taas, minulla meinaa näitten vuosien jälkeen suomea puhuessa tulla esim. se ruotsalainen u.

    2Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Kyllä se vain se muumimainen korostus tänne aikuisiällä muuttaneilla suomalaisilla häilähtelee puheessa lopun ikää. Sellaisillakin, jotka puhuvat arkikielenään/kotikielenään ruotsia. Monet tosin eivät halua sitä mielellään myöntää, mutta ei siitä pääse yli eikä ympäri. Kuvitellahan itse voi puhuvansa puhtaasti ruotsia.

    No pääasia, että tulee ymmärretyksi omalla korostuksellaankin.
    Toisaalta taas, minulla meinaa näitten vuosien jälkeen suomea puhuessa tulla esim. se ruotsalainen u.

    Lego-palikan kanssa jutskaat ????

    Äänestä

Kyllä minut tunnistaa helposti suomalaiseksi. Ulkoisesti varsinkin ja nyt taas puheesta myös, koska nämä vuodet Legon kanssa kun puhumme keskenämme joko suomea, suomen ja ruotsin sekoitusta tai sitten murretta, ovat jättäneet jälkensä aksenttiini.
Mutta tyypillinen?
Kaikkien näiden vuosien jälkeen, se taitaa olla mahdottomuus.

Äänestä
  • Miten pääsit lapsinesi yksinhuoltajana kansalaiseksi ja Ruotsin sosiaaliturvaan onko sielläpäin yhuoltajavaje

    Äänestä

Ennen ihmiset täällä etelässä kysyivät tulenko Gotlannista tai Taalainmaalta , kovasti vain avartuu maailmankatsomus kun aikansa muualla elänyt .- Suomi on kyllä Eldankaa vaikka mulla pieni osuus kuolinpesään .- Varmaan tramppaan tämän kylän raittia kunnes laitan toffelit nurkkaan :D https://youtu.be/Ij1pyY2bI-8

Äänestä
  • Muistuttaakos Gotlannin ja Taalainmaan murteet sitten jotenkin toisiaan?

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Muistuttaakos Gotlannin ja Taalainmaan murteet sitten jotenkin toisiaan?

    Ehkä etelän ihmisten mielestä, mene ja tiedä :D Ittelläni pieniä kielivaikeuksia ekavuodet täällä etelässä kun joutui puhelimeen näitten kaakkois-Skoonelaisten ka :)

    Äänestä

En tiedä millainen on tyypillinen 70-80 vuotias? Minä olen minä ja muut olkoon mitä haluavat olla. En vertaile ihmisiä.

Äänestä
  • Sinulla (17.16) onkin hyvä itsetunto . Olet oma itsesi ja täydellinen sellaisena, muihin vertaamatta .
    👍

    Äänestä

  • Minua pidetään Scandinaavina etelässä, johtuen englannin ääntämisestä. Kauan ruotsia puhuneena se ilmeiseti on antanut leimansa.
    Ulkonäön puolesta näytän mielestäni itäsuomalaiselta ja thaimaalaiseenkin mainittu viittaavan, joten idästä ovat geenini varmaan.
    Siskoni taas oli tyypillinen hitaahko vaalea hämäläinen isän puolelta, minä perin äidinisän tummat hiukset ja nopeuden.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minua pidetään Scandinaavina etelässä, johtuen englannin ääntämisestä. Kauan ruotsia puhuneena se ilmeiseti on antanut leimansa.
    Ulkonäön puolesta näytän mielestäni itäsuomalaiselta ja thaimaalaiseenkin mainittu viittaavan, joten idästä ovat geenini varmaan.
    Siskoni taas oli tyypillinen hitaahko vaalea hämäläinen isän puolelta, minä perin äidinisän tummat hiukset ja nopeuden.

    Gran Canarialla Inglesissä eräs englantilainen pariskunta juttutuokiomme lopuksi kysyi olenko Alankomaista (from Netherlands)! Kieltäydyin kunniasta ja sanoin olevani suomalainen.. Miksiköhän näin luulivat, en viitsinyt kysyä.

    Äänestä

Vaikea nähdä itseään kuinka tyypillinen suomalainen on
ja kuinka tyypillinen 70-80-vuotias on,
mutta eipä kannata hauskaa kysymystä turhalla
vakavuudella pilata.

Varmaankin olen vähän sellainen kuin sanonta sanoo
"Vastaa kun ei kysytä ja kysyy kun ei vastaa jne"
ja "hämäräotsainen" ja matalajalkainen
ja hiljainen mutta luotettava.

Äänestä

Viinaan menevä , lupsakka , naisten naurattaja , roikkuu ovissa ja puhuu ruottia :)

Äänestä

Tyypillinen 74 v isomummo, mies 75. Kultahäät pidetty. Ollaan himohiihtäjiä ja pokaaleja molemmilla kaapit täynnä pokaaleja.

Äänestä

Olen varmasti alle keskitason 70-80v:
grillaan makkaraa, ruokajuomana kaljaa ja joskus kossunapanteri,
katson paskaohjelmia, joskus politiikkaa, aika kuluu remontoimisessa
ja kunnossapidossa, ei harrastuksia ellei niiksi katsota ruokajuomat
ja nokkaunet niitten päälle.

Äänestä

Omanarvontuntoinen suomalainen ei vakuuttele olevansa epätyypillinen suomalainen. Suomalaisuus ulkoisine ja sisäisine piirteineen on maailmalla kärkeen arvostettua. Suomalainen on maailman onnellisin kansainvälisten tutkimusten mukaan, olen siis tyypillinen suomalainen.

Äänestä
  • Minulla on omanarvontunto ihan kunnossa ja koen olevani epätyypillinen suomalainen.
    En esimerkiksi usko että heti pamahtaa onni jokaisen suomalaisen kohdalle,
    kun joku tilasto sanoo, että suomalaisilla on e-del-ly-tyk-set olla maailman onnellisin kansa.
    Ei sanottu että on. On e d e l l y t y k s e t olla.

    "Suomalaisuus" ja suomlaisuuden "kärkeen arvostaminen maailmalla" loppuu monesti
    keski-Eurooppaan.
    Edes monessa eurooppalaisessa maassa ei tiedetä Suomesta juuri mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla on omanarvontunto ihan kunnossa ja koen olevani epätyypillinen suomalainen.
    En esimerkiksi usko että heti pamahtaa onni jokaisen suomalaisen kohdalle,
    kun joku tilasto sanoo, että suomalaisilla on e-del-ly-tyk-set olla maailman onnellisin kansa.
    Ei sanottu että on. On e d e l l y t y k s e t olla.

    "Suomalaisuus" ja suomlaisuuden "kärkeen arvostaminen maailmalla" loppuu monesti
    keski-Eurooppaan.
    Edes monessa eurooppalaisessa maassa ei tiedetä Suomesta juuri mitään.

    Hyvä kun ei tiedettäiskään Suomesta, matut rynnis vaikka hollandiin missä niitä on hitosti ennestään .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla on omanarvontunto ihan kunnossa ja koen olevani epätyypillinen suomalainen.
    En esimerkiksi usko että heti pamahtaa onni jokaisen suomalaisen kohdalle,
    kun joku tilasto sanoo, että suomalaisilla on e-del-ly-tyk-set olla maailman onnellisin kansa.
    Ei sanottu että on. On e d e l l y t y k s e t olla.

    "Suomalaisuus" ja suomlaisuuden "kärkeen arvostaminen maailmalla" loppuu monesti
    keski-Eurooppaan.
    Edes monessa eurooppalaisessa maassa ei tiedetä Suomesta juuri mitään.

    Ihmettelee tosiaan miten jossain tutkimuksessa on voitu tulla tulokseen,
    että Suomessa on edellytykset tulla onnelliseksi,
    kun Suomesta ei yleisellä tasolla tiedetä paljon mitään missään,
    ei edes millä mantereella Suomi sijaitsee.
    Joillakin suomalaisilla on ihan väärä luulo Suomen tunnettuudesta
    - ja onnellisuudesta.

    Äänestä

Tunnen olevani suomalainen tosin vähän nykyään puhun suomea.

Tämä kone ei ole minun vaan samponi. Vaikeaa yrittää oppia nettiä

Äänestä
  • Mikä on sampo ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä on sampo ?

    Ei naimisissa vaan asutaan yhdessä muutamia päiviä viikossa, minun luonani useimmin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä on sampo ?

    Ruotsiksi sambo, joka suomalaisittain sanotaan sampo.

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Ruotsiksi sambo, joka suomalaisittain sanotaan sampo.

    Tuttu sanonta. Sambo on kanssa-asuja, tyypillisesti ei aviossa.

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Ruotsiksi sambo, joka suomalaisittain sanotaan sampo.

    Suomalaisittain ei sanota sampo sambosta ! Vain lähinnä maalaisten murrekieli noin puutteellisesti ääntää.
    SAMPO on aivan toista suomalaisuudessa, kuin avuton suomennoksenne yhteisasumisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaisittain ei sanota sampo sambosta ! Vain lähinnä maalaisten murrekieli noin puutteellisesti ääntää.
    SAMPO on aivan toista suomalaisuudessa, kuin avuton suomennoksenne yhteisasumisesta.

    En tiedä, onko juuri maalaisten murrekieltä. Ruotsinsuomalaisten murrekieltä lähinnä.
    En tarkoittanutkaan sen olevan suomennos, vaan ruotsalainen sana, joka lausutaan suomalaisittain.

    Suurelle osalle vanhemman polven ruotsinsuomalaisia vain on suussa outoja kirjaimia nuo d, b, f, g ...
    Sitten, kun heitetään suomenkielen sekaan ruotsalaisia sanoja (tai ollaan puhuvinaan ruotsia), joissa on nuo kirjaimet, niin ne helposti lausutaan; t, p, v, k ...

    Toinen tyypillinen ruotsalaisten sanojen lausuntatapa (vanhemman polven)suomalaisille on jättää sanan alussa olevista kaksoiskonsonanteista toinen pois.

    Äänestä

Olen suomalainen.
Ehkä tyypillinen 70 vuotias suomalainen koska lapsuusaikani ,niin minun kuin lähes kaikkien muidenkin suomalaisten silloin, oli hyvin turvallista. Elämän pääpaino ei ollut materiaalin kokoaminen. Tuntemiani ihmisiä ei arvostettu sen mukaan kuinka paljon ja millaista tavaraa he olivat kasanneet ympärilleen.
Ihmisten arvot mitattiin heidän sisäisellä olemuksellaan.
Työntekoa ei vieroksuttu, kaikenlainen homma kelpasi, olimme rakentamassa maatamme.
Nyt hyvinvointi on lisääntynyt, mutta niin on ylenmääräinen ahneuskin monien nuorempien kohdalla. Minä-minä itse-vain minä on se tärkein ohje liian monelle.
Arvojärjestys on liukunut ja se huolestuttaa.
Sanonta “ yhteiskunta on vain niin vahva kuin sen heikoin linkki” pitää paikkansa.

Ehkä nuo ajatukset tekevät minusta tyypillisen 70 vuotiaan . On nähnyt niin paljon ja käynyt läpi monenmonta kokemusta, kiertänyt maailmaa ja huomannut eri tapoja elää, ajatella, toimia.

1Äänestä
  • Teit tyhmästi kum et painottanut rahaa
    Jo rahan takia kannattaa opiskella saa hyviä hommia ja mammonaa ja tietoa ja mammona ja tieto vapauttaa ja rauhoittaa

    Äänestä

  • Näkisin, että yksi olennainen tekijä oli ( osin väärin tulkittu ) lastensuojelulaki -85. Useissa tuttavaperheissä oikein pohdittiin asiaa ja vanhemmat muuttuivat varovaisemmiksi sanoissaan ja ohjeistuksissaan lapsille ja teineille. Näiden asema perheissä nousi sitten jopa määrääväksi yli vanhempien miten yleensä toimitaan, miten huvitellaan, mitä syödään, mikä auto ostetaan blaa blaa….

    Lasten ja teinien kuvitelmat omista lahjoistaan, taidoistaan ja oikeuksistaan kasvoivat tolkuttomuuksiin.
    Vanhemmat luovuttivat pois merkittävän osan kasvattajan roolistaan ja alistuivat sen sijaan lastensa palvelijoiksi. Lasten kunnioitus omia vanhempiaan ja yleensäkin vanhempia ihmisiä kohtaan mureni.

    Samaan aikaan on tapahtunut selittämätöntä älykkyyden laskua nykyisillä alle 4-kymppisillä.
    Mitä nuorempi sitä pöljempi
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000875657.html

    Siinä on aika paha yhdistelmä ja tämä on vastaukseni tähän osaan
    ”Nyt hyvinvointi on lisääntynyt, mutta niin on ylenmääräinen ahneuskin monien nuorempien kohdalla. Minä-minä itse-vain minä on se tärkein ohje liian monelle.
    Arvojärjestys on liukunut ja se huolestuttaa.”

    Äänestä

  • Taidat olla väärässä ketjussa, vai olenko minä !

    Olen ihminen

    1Äänestä

Ärsyttää kun ei pysytä aloituksen aiheessa, jos persu pitäisi matuilun perseessään, ei sekoittaisi keskusteluja

Jätän kommentoimatta aiheseen, myös muihin joissa on sekoilua.

1Äänestä

Tulevaisuuden suomalainen on eläkkeelläkin matu joka kysyttäessä vastaa älä multa kysy koska ei koskaan tehnyt muuta kuin nosti kelaa

Mitä muuten
täällä keskustelulla tyypistä on kiinnostsvaa kun kertojat pitävät tappioitaan hyveinä tyyliin

Kouluja en käynyt rahaa en saanut paljon en ymmärrä mutta olen hyvä ihminen

Äänestä

Jäin miettimään tuota tyypillistä…

* suosii suomalaista tuotetta, vaikka laatu olisi heikompi ja hinta kalliimpi kuin tuontikama. Periaatteesta ja koska uskoo vuorenvarmasti että kotimainen on puhtaampaa ja kontrollit esim. elintarvikkeissa tiukemmat.
Usein totta, mutta ei välttämättä.
* varovainen, konservatiivinen ja arka. Ei matkusta mielellään yksin ja ottaa suuren määrän tarpeettomia rokotuksia ja matkavakuutuksia. (On useita poikkeuksia, upeita, rohkeita, rämäpäitä, ikääntyneitä mimmejä jotka ovat päättäneet elää ilman pelkoa elämänsä loppuun saakka)
*valistunut, maltillinen ja tasapainoinen. Lukee positiivareita ja hidasta elämää. Hyvä keskustelukumppani. Solidaarinen, huolehtivainen ja harmooninen. Aina kahvinkeitin kuumana ja pullaa kaapissa. Vierasvarana.

Nämä huomiot etupäässä tyypillisestä suomalaisesta ikääntyneestä naisesta. Miehiä en ole tarkkaillut, mutta yleensä he ovat konservatiivisempiä, perussuomalaisempia,, reviiriuskollisempia ja juopompia kuin naiset :)

Äänestä
  • Ulkoiselta habitukseltani en erotu poikkeavana sen enempää suomalaisesta, skandinaavisesta kuin keskieurooppalaisestakaan katukuvasta. Olemme matkustaneet Eurooppaa ristiin rastiin omatoimisesti, tavanneet paljon paikallisia ihmisiä heidän omalla reviirillään. Suomalaisuus ei ole ollut rasite, tosin emme ole sitä erityisesti korostaneetkaan. Käytämme aina maan kieltä, jos suinkin vähänkin osaamme. Onhan ikäluokkani koulussa opiskeltu vahvasti saksaa ja ruotsia, englantia monasti lyhyempänä kielenä, mutta koko ajan ollaan kielikylvyssä telkkarin äärellä. Latinan opinnoistakin on hyötyä, romaaniset kielet ovat sitä kautta hiukan auenneet. Auton rekkarista näkee, mistä olemme ja siitä on usein jutun juurta saanut. Monia kiinnostaa Suomen luonto , siitä ollaan valmiita kertomaan ja olemaan aiheellisesti ylpeitä. Miestäni luullaan joskus hollantilaiseksi, koska hän on vaalea ja pitkä, saksan kielessä sinne viittaavaa. Ylipäätään kansalliset streotypiat eivät enää juuri pidä paikkaansa.

    Olen ikäkaudelleni tyypillisesti äidillinen ja vieraanvarainen, on pullaa pakkasessa ja mielelläni tarjoan lämmintä ruokaa . Kuuntelen ja minuakin kuunnellaan, small talk -tyyppinen jutskaaminenkin onnistuu. Solidaarinen ja joustava tunnen olevani , harmoonisuudesta en niin tiedä. Jos pitää suomalaisuutta tästä puolesta etsiä, mielestäni se on hiljaisuuden sietäminen ja jopa arvostaminen.Suomalaisten ei tarvitse kahdestaan ollen tai seurassa pajattaa koko ajan äänessä, voimme olla kahdestaankin hiljaa , kuunnella hiljaisuutta ja sanattomia viestejä.

    Matkoilla en ole juuri yksin käynyt, lukuunottamatta junamatkoja vaikkapa Turkuun kirjamessuille ja muihin ihan omiin juttuihin. Tyttöporukalla käydään Tallinnassa kulttuuririennoissa, käsityötarvikkeita ostamassa ja usein joulutorilla tunnelmoimassa , valitaan laiva jolla on hyvää tanssimusiikkia. Suomalaiset eläkeläisnaiset ovat hyviä ja innokkaita tanssimaan. Tässä taitaakin olla ero keskieurooppalaisiin sisariin.

    Miestäni en tunnista Paloman viimeisestä kappaleesta, tai sitten katselen liian läheltä. Ei olla samanlaisia, mutta sopivasti erilaisia.

    Äänestä

  • Kuinkahan suuresta ryhmästä 70-80 vuotiaista tuon analyysin teit?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinkahan suuresta ryhmästä 70-80 vuotiaista tuon analyysin teit?

    Missä Paloma tapaa suomalaisia 70-80 vuotiaita ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinkahan suuresta ryhmästä 70-80 vuotiaista tuon analyysin teit?

    Tunnustan että otokseni on pieni.
    Sukuni senikäisistä.
    Vanhoista koulukavereistani, joita tapaan kerran vuodessa.
    Muutamasta muusta ystävästä ja kaverista.
    Mediasta ja somesta.
    Ja tietenkin palstan persoonista.

    Äänestä

Oikeuslaitokseea tyypillinen on kuormamatu

Erityisesti Lähi-idästä ja Afrikasta tulleet maahanmuuttajat kuormittavat merkittävässä määrin esimerkiksi poliisia ja oikeuslaitoksen eri toimijoita.– Lisäksi ulkomaalaisasioiden suuri määrä ruuhkauttaa Maahanmuuttovirastoa ja tuomioistuinten toimintaa, mikä johtaa käsittelyaikojen pitenemiseen. Tietenkin työpanos on myös pois jostakin muualta

Äänestä
  • Nii kyllä maahamme muuttaneet sopeutuvat ja tulevat jollain tavalla " tyypilliseksi suomalaisiksi " tulevaisuudessa arvellaan näitä tulijoita olevan huomattava osa väestöstä.
    Onhan suomalaistaustaisia ulkomailla ainakin miljoona, kyllä maapallo on sekaisia eri kansallisuuksia, suomalaisetkin ovat periaatteessa maahanmuuttajien jälkeläisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nii kyllä maahamme muuttaneet sopeutuvat ja tulevat jollain tavalla " tyypilliseksi suomalaisiksi " tulevaisuudessa arvellaan näitä tulijoita olevan huomattava osa väestöstä.
    Onhan suomalaistaustaisia ulkomailla ainakin miljoona, kyllä maapallo on sekaisia eri kansallisuuksia, suomalaisetkin ovat periaatteessa maahanmuuttajien jälkeläisiä.

    No vastaan, ei aivan 1400 asti tietoa, kun kirkonkirjoja ei kai ole 1700-luvun vanhempia ole olemassa, mummon puolelta juontaa laatokan karjalaan ja isänpuolelta koko itä-suomi, suvusta tehty pari sukukirjaa, sukukokouksia taitaa olla vuosittain. En erityisesti kiinnostunut, nuorempi veli teki ja osittain teetätti lähisukulaisista tutkimuksen.

    Se mitä suomen maahanmuuttoon tulee ei erityisemmin kiinnosta, tapahtuu muuttamista kun yhteiskuntamme ei ole suljettu.

    1Äänestä

Kerro ensin ne vaihtoehdot, millainen se sinun suomalainen on ?

Äitini puoleltä löytyy sukututkimusta 1400 - luvulle, että ovat asuttaneet näitä niin sanottua Suomea Isäni puolelta olen katsellut viimeiksi vuosi pari sitten ja silloin se oli 1600 luvulla.

Joten siitä voisi miettiä mistä päin on kotoisin, mutta ympäristöään meitä eniten muokkaa, kun tänne tulevat luulevat vuoden parin päästä että he tämän kaiken on tehnyt ja rakentaneet !

Äänestä
  • Hei, kysäisenpä sinulta, onko tieto juuristasi jollakin tavalla muuttanut sinun ajatuksiasi omasta itsestäsi ? Onko se vaikuttanut jotenkin identiteettiisi ? Millä lailla ?
    Vahvistaako tieto omista juuristaan identiteettiä ?
    Tunteeko itsensä enemmän "itsekseen" ?
    Onko tieto omista juurista ehkä selittänyt jotain asioita ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hei, kysäisenpä sinulta, onko tieto juuristasi jollakin tavalla muuttanut sinun ajatuksiasi omasta itsestäsi ? Onko se vaikuttanut jotenkin identiteettiisi ? Millä lailla ?
    Vahvistaako tieto omista juuristaan identiteettiä ?
    Tunteeko itsensä enemmän "itsekseen" ?
    Onko tieto omista juurista ehkä selittänyt jotain asioita ?

    "Onko+se+vaikuttanut+jotenkin+identiteettiisi+?+Millä+lailla+?"On+tietenkin+vaikuttanut,++ja+paljon,+olen+asunut+lapsuuden+ja+nuoruuden+sellaisessa+"kylässä"+jossa+oli+näitä++ohi+ammuttuja+rintamamiehiä+/+karjalais-siirtolaisia+,+jonkun+tiedon+mukaan+heitä+oli+noin+80%,++ja+heidän+tietojensa+mukaan++minä+olin++RUOTSALAINEN+?++(Tiedoitusvälineiden+ja+muuten+on+väitetty+että+karjalaiset+ei+olisi+saanut+pohjanmaalta+asuimtilaa,+no+kuten+jo+kerroin+toisin+on+tuossa+kylässä+ollut;+Valtio+jopa+antoi+heille+1946+avustusta+ja+lainaa,+että+saivat+katon+päänsäpäälle+,+paikkakuntalaiset+rintamamihet+sai+katsella+sellaisia+etuja+sivusta.++Aivan+kuten+tänään+saavat+katselle+miten+V-koneisto+toimii+näiden+kunniakansalaisten++kanssa.+Joten+ei+ole+mikään+muuttunu+yli+70+vuodessa.)No,+kuten+kerroin+jo+aiemmin+sukuni+juuret,+niin+siitähän+selviää,+että+olen+sukuni+puolesta+alkuaan+tosiann+isäni+puolelta+ainakin+jonkun+verran+ruotsalainen,(Siis,+vois+länsi-suomalaiset+ovat+ruotsalaisia)++Venäjähän+valloitti+tämän+niin+sanotuan+Suomen+vuonna+1808,+ja+sita+ennenhän+nuo+alueet+oli+Itäistä+Ruotsia.Vahvistaako+tieto+omista+juuristaan+identiteettiä+?Siis+missä+mielessä+?++Olen+ainoastaan+huomioinut+sen+että+miksi+puolustaa+Suomea,+kun+eliitti+esimerkillään+ja+toimillaan+osoittaan+meille+mitä+he+ovat+mieltä+niin+sanotuista+alkuperäisistä+ihmisistä++näillä+alueilla.Onko+tieto+omista+juurista+ehkä+selittänyt+jotain+asioita+?Paljonkin!++++Joten+en+nyt+aamu+tuimaan+ala+niistä+runoileen+enempää+tälläkertaa.

    Äänestä

Suku on suku ja sukujuuret on kaikilla,
mutta nykypäivän "minää" on kevyesti ja lyhyesti vaikea määritellä.
Olenko ensisijaisesti hyvin suomalainen vai mitä olen ?
En osaa sijoittaa itseäni mihinkään viitekehykseen.
Henkisesti irtolainen kai olen.

Äänestä

En ole ihan tyypillisen suomalaisen näköinen, jos ajatellaan, että hän on vaalea, lyhyt, hieman tukeva ja pottunokkainen, kuten monesti suomalaisnaiset mielletään ulkomailla. Eli olen pitkä, hoikka ja tummatukkainen. Kerran olimme mieheni kanssa jossain baarissa, olikohan Teneriffalla ja meillä oli päällä Fjäll räven housut ja pusakat (napakettu eli naalikuviot merkkinä) joissa hihat otettu pois (niissä oli vetoketjut) koska olimme siellä sellaiseen vuodenaikaan, ettei ollut kovin lämmintä. Lähipöydässä oli kaksi mannerespanjalaista miestä ja kuuntelivat puhettamme ja arvelivat meidän olevan Tsekeistä. Puheemme kuulosti kuulemma joltain itäblokilta ja ne asutkin ehkä miellettiin hieman sotilaallisiksi, mikäli joku tuntee tämän vaatemerkin täällä kirjoittavista. Ovat hyviä vaellusvaatteita. Mieheni oli innokas Lapissa patikoitsija. Joka syksy syyskuun toisella viikolla ajoivat isänsä kanssa Helsingistä sinne ruskaretkelle vaeltamaan raskaat rinkat selässä. Asuivat omassa vaellusteltassaan taikka autiotuvissa.

Yksi nainen kertoi kerran meille, miten erottaa suomalaisen naisen etelän kohteessa: hänellä on polvipituinen kukkamekko, nailoniset polvisukat jalassa sandaalien lisäksi ja papiljotit päässä. Tämä oli 70-80-lukua. Nauratti kyllä silloin, ei enää pidä paikkaansa.

Millainen on tyypillinen 70-80 v nainen nykyään? Ei sinänsä hajuakaan, kaikki, jotka tunnen, ovat samannäköisiä kuin nuorempina, hieman harmaantuneempia, mikäli eivät ole värjänneet hiuksiaan, kampauksetkin prikulleen kuten aina ennen, se hiusmuoti, minkä omaksui jo nuorena, pysyy, pl kovat tupeeraukset, muutama kilo tullut painoa lisää, jokunen ryppy otsassa ja suupielissä, muuten aivan kuin ennenkin. Olen isoäiti kahdella lapselle ja isoisoäiti yhdelle. En ole kova leipomaan, mutta kun lapsenlapset tulevat kylään, saavat kaikenlaista herkkua.

Oma äitini kuoli niin nuorena, ettei ehtinyt olla isoäiti kuin kolmisen vuotta, Mieheni isöäiti oli teräsmummo, tiukka niskavuorenhetamainen harmaatukkainen nutturaniskainen, siis sellainen vanhankansan mummo. Mieheni isänäiti taas oli suomenruotsalainen tiukkapipoinen, etäinen fammu, joka ei tykännyt, että poikansa nai ummikkosuomalaisen karjalaisnaisen, joten suhtautui nuivasti poikansa lapsiin. Mieheni ei kokenut minkäänlaista lämpöä tältä famultaan.

Mira

Äänestä
  • Kuvauksesi suomalaisten naisten hiusmuodista oli osuva. Tuli mieleeni korvessa asuvia läheisiä sukulaisia ja ystäviäni. Todellakin heillä on ihan sama leikkaus hiuksissaan kuin jo nuoruudessaan.

    Tuossa hiusmuodissakin taidan poiketa prototyypityksestä. Tällä hetkellä hiukseni ovat kolmella eriävällä lenkillä sidotulla lapaluiden alle ylettyvällä poninhännällä.

    Korpis

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuvauksesi suomalaisten naisten hiusmuodista oli osuva. Tuli mieleeni korvessa asuvia läheisiä sukulaisia ja ystäviäni. Todellakin heillä on ihan sama leikkaus hiuksissaan kuin jo nuoruudessaan.

    Tuossa hiusmuodissakin taidan poiketa prototyypityksestä. Tällä hetkellä hiukseni ovat kolmella eriävällä lenkillä sidotulla lapaluiden alle ylettyvällä poninhännällä.

    Korpis

    Minun mummolla oli pitkä kannikoihin ulottuva tukka 90vuotiaanakin, jolloin hän kuoli. Letitin sitä joskus. Yhdelle letille, sitten se kierrettiin niskaan nutturalle. Kummallista siellä korvessa, kyllä täällä ikäisilläni on hyvin kampaajan leikkaamat hiukset, jotka ei kaipaa papiljotteja. Taidokas leikkaus hiuksissa kehystää kauniisti kasvoja. Sävytetty omaan väriin tai kaunista harmaata.

    Äänestä

  • Paljon tunne naisia ja kaikilla on vuosien saatossa hiustyylit vaihtuneet. Yksi on poikkeus. Hän haluaisi leukaan asti olottuvat hiukset, mutta ei se käy, kun hiukset on ohuet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuvauksesi suomalaisten naisten hiusmuodista oli osuva. Tuli mieleeni korvessa asuvia läheisiä sukulaisia ja ystäviäni. Todellakin heillä on ihan sama leikkaus hiuksissaan kuin jo nuoruudessaan.

    Tuossa hiusmuodissakin taidan poiketa prototyypityksestä. Tällä hetkellä hiukseni ovat kolmella eriävällä lenkillä sidotulla lapaluiden alle ylettyvällä poninhännällä.

    Korpis

    Minullakin on edelleen lähes sama hiustyyli kuin nuorempana, eli hiukan yli olkapäiden ylettyvä, otsatukkakin sellainen ei koko otsaa peittävä, vaan vähän kun toispuoleiset sivuverhot, (eli ei Ellen Jokikunnas otsis, joka peittää melkein silmätkin) ja yksi sukulaisnainen kerran jo tokaisi, että koskaan et muuttua saa (hiusmuodiltasi). Saman olen kyllä huomannut häneltä itseltäänkin, ei paljoa ole hiusleikkauksensa muuttunut, mitäpä sitä muuttamaan, kukin huomaa, mikä on itselleen mieluisin. Välillä nostan tukan takaraivolle niillä kampahäkkyröillä pois korvien päältä ja saan aikaan jonkinlaisen kampauksen.

    Sinun leteistäsi tuli mieleeni yksi kirjoittaja aikoinaan hesarista, joka asui sveitsissä ja ajoi moottoripyörällä tukka liehuen, olivatko leteillä vai vapaina, mutta oli mielenkiintoinen persoona, yksineläjä siellä, suomalainen kuitenkin syntyjään. Ikänsä juuri tähänkin ketjuun sopiva, mutta ei siis perinteinen suomalainen naistyyppi.

    Mira

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minun mummolla oli pitkä kannikoihin ulottuva tukka 90vuotiaanakin, jolloin hän kuoli. Letitin sitä joskus. Yhdelle letille, sitten se kierrettiin niskaan nutturalle. Kummallista siellä korvessa, kyllä täällä ikäisilläni on hyvin kampaajan leikkaamat hiukset, jotka ei kaipaa papiljotteja. Taidokas leikkaus hiuksissa kehystää kauniisti kasvoja. Sävytetty omaan väriin tai kaunista harmaata.

    Kyllä on Miran juttu ihan kukkua noista polvisukista ja paplareista Kanarialla ! Kyllä oli jo föönit joilla tukka saatiin nätiksi ja kuka hullu nyt nailonisia polvisukkia käytti Suomessakaan ! Fjällrevenit kyllä tunnetaan, mutta ei ne mitään hellevaatteita ole. Farkkuja pidettiin jo silloin kun oli kylmempää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuvauksesi suomalaisten naisten hiusmuodista oli osuva. Tuli mieleeni korvessa asuvia läheisiä sukulaisia ja ystäviäni. Todellakin heillä on ihan sama leikkaus hiuksissaan kuin jo nuoruudessaan.

    Tuossa hiusmuodissakin taidan poiketa prototyypityksestä. Tällä hetkellä hiukseni ovat kolmella eriävällä lenkillä sidotulla lapaluiden alle ylettyvällä poninhännällä.

    Korpis

    Nyt minua alkoi naurattaa, koska kuulun siihen jengiin joka suosii samaa hiustyyliä joka minulla on aina ollut. Nyt tosin hiukseni ovat pidemmät kuin vuosiin, koska meille sattui pieni impassé kampaajani kanssa ja en ole löytänyt uutta. Olen viime vuosina suosinut pitkää polkkaa, mutta otsatukka on ollut vakio. Väri on vaalentunut; otin raitoja pari vuotta sitten ja ne jäi vain ikäänkuin pysyviksi ja sulautuivat harmaantuvaan etutukkaani.

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Nyt minua alkoi naurattaa, koska kuulun siihen jengiin joka suosii samaa hiustyyliä joka minulla on aina ollut. Nyt tosin hiukseni ovat pidemmät kuin vuosiin, koska meille sattui pieni impassé kampaajani kanssa ja en ole löytänyt uutta. Olen viime vuosina suosinut pitkää polkkaa, mutta otsatukka on ollut vakio. Väri on vaalentunut; otin raitoja pari vuotta sitten ja ne jäi vain ikäänkuin pysyviksi ja sulautuivat harmaantuvaan etutukkaani.

    Voi voi, ei ole montakaan päivää, kun kerroit olevasi luononvaalea ja eikä ole harmaata.
    Tänään sinulta löytyy raitoja ja harmaata.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi voi, ei ole montakaan päivää, kun kerroit olevasi luononvaalea ja eikä ole harmaata.
    Tänään sinulta löytyy raitoja ja harmaata.

    On minulla etutukassa harmaata, mutta kyllä vaaleus on halliseva väri. "Luonnonvaaleiksi" tulemme kaikki, jos vain tukka pysyy päässä loppuun saakka.
    Ei kannata syynätä minun kirjoituksiani liian tarkkaan; osa on "kieli poskessa"-keveää huumoria.

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    On minulla etutukassa harmaata, mutta kyllä vaaleus on halliseva väri. "Luonnonvaaleiksi" tulemme kaikki, jos vain tukka pysyy päässä loppuun saakka.
    Ei kannata syynätä minun kirjoituksiani liian tarkkaan; osa on "kieli poskessa"-keveää huumoria.

    Syynätä ei ole sama, kuin hyvä muisti.

    Tuo "kieli poskessa" kohdallasi on menettänyt jo merkityksensä.

    Hyvää Illan Jatkoa!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä on Miran juttu ihan kukkua noista polvisukista ja paplareista Kanarialla ! Kyllä oli jo föönit joilla tukka saatiin nätiksi ja kuka hullu nyt nailonisia polvisukkia käytti Suomessakaan ! Fjällrevenit kyllä tunnetaan, mutta ei ne mitään hellevaatteita ole. Farkkuja pidettiin jo silloin kun oli kylmempää.

    Minähän kerroin, että Kanarialla ei ollut silloin hellettä ja fjällräveneistä oli ainakin silloin kesäisiä housuja ja takkeja ilman vuoria ja väri oli vaalea khaki. Ja tuon muistelon sanoin olevan yhdeltä tutultani, itse en seiväsmatkoja silloin vielä tehnyt, mikäli naisen muistelot olivatkin 50 - taikka 60-luvulta.

    Mira

    Äänestä

Millainen on "tyypillinen" suomalainen, en oikein osaa tyypitää..olisimmeko hieman ujoja ja arkoja, ystävällisiä kun tutustumme, ja vieraanvaraisiakin ...
Itsestäni en osaa sanoa mihin asemoisin tyyppiini, kai tavallinen 70 , tai melkein...
Pirre

Äänestä

Ainoa johtopäätös, minkä olen voinut tehdä näiden juttujen perusteella on se että emme ole pystyneet muodostamaan minkäänlaista suomalaisen naisen saati sitten miehen prototyyppiä. Aihe on sen verran tulkinnanvarainen ja jokaisen peili kertoo sitä mitä se itse haluaa nähdä ja korviin tarttuu se minkä jo tiesi ennestään.

Katsotaanpas jos löydämme enemmän yhtäläisyyksiä asenteista, mieltymyksistä, tavoista ja taidoista:
*Olen suomalainen, koska minä mieluummin kävelen korttelin ympäri kaksikymmentä kertaa, kuin pysyäytän jonkun ohikulkijan ja kysyn osoitetta. (Meneehän niitä busseja, junia lentokoneita huomennakin, jos myöhästyn tästä…)
*En ole suomalainen, koska osaan lausua pehmeät konsonantit epäröimättä ja sekoilematta niissä.

Äänestä

Aloitus kuulostaa ensin helposti vastattavalta, mutta ei olekaan,
jos asiaa alkaisi tosissaan miettimään.
Pystyäkseen vastaamaan, pitäisi ensin miettiä minkälainen (omasta mielestä) on "tyypillinen" suomalainen ja sitten vielä "arvioida" itsensä.
Jokainen haluaa kai jollain tavalla olla suomalainen ja siitä ylpeä
toisin sanoen kuulua joukkoon,
mutta samalla jokainen haluaa olla persoonallinen ja omaleimainen.
Olenko ollut koskaan tyypillinen suomalainen, ehkä en.
Enemmän outsider, ulkopuolinen, tai ehkä sekin on suomalaisuutta.

Äänestä

Meitä on moneksi.

Äänestä

Pää on huono, mutta sydän paikallaan. Tyypillinen 76-vuotias ?

Äänestä

Olen erittäin isänmaallis-henkinen,

kunnioitan suuresti isiemme ansiosta suomen itsenäisyyttä,

olen erittäin loukkaantunu kaikkeen jossa jotenkin nyky päättäjät toimii niin että suomen itsenäisyys on vaarassa,

perussuomalaiset on ainoa suomalainen puolue,
persussuomalaiset on ainoita puhdasverisiä suomalaisia,
perussuomalaiset osaa ajatella vielä mikä suomelle on parasta,

muut puolueet ovat jo liian liperaaleja monessa asioissa jopa hölmöjä,
eivät tajua itsenäisyyden merkitystä
eivätkä älyä kunnioittaa isiemme taistelua suomen itsenäisyyden puolesta,
kansamme on suuressa vaarassa
joutua täysin suomelle perinteisten arvojen kadottamiseen,

suomeen on tunkeutumassa outoja ( ei normaaleita ) arvoja,
kirkon arvotki on hieman jo sekasi
kirkko on selkeästi jakautumassa kahtia,

1Äänestä
  • Persut ja kirkko on ne kaksi ryhmää, jonka pitäisi pysyä poissa politiikasta.

    1Äänestä

  • Tässä hyvä esimerkki suomalaisuudesta. Sanan liberaali hän kirjoittaa varmuuden vuoksi liperaali, ettei vaan hienostelusta syytettäisi, tai ruotsalaiseksi epäiltäisi.'
    Niistä hän haluaa pysyä niin kaukana kuin mahdollista , peräti eri puolella katua!

    Äidinmaidossa hän sai kammon ulkomaan otuksiin, niistä kun ei hyvää seuraa , ja loput väärinkäsitti pienen padan isoilla korvilla.

    Jotta niin

    1Äänestä

Kun noin kysyt, selvittäisitkö millainen on tyypillinen 70 -80 vuotias?

Ellet osaa tehdä aloituksia muuta kuin kysymysmerkkien kanssa, selvittämättä mitä tarkoitat ja millaisia ovat ne tyypilliset, vaikka seksijutuissa, tai työssä, tai muuten elämässä, lopeta ihmeessä tiedustelusi ja paranna aloituste(si)n tasoa.

Kun en tiedä tyypillisen määritteestä pysyn minuna, muuksi ei voi muuttua.

1Äänestä
  • Heitin kysymyksen ilmaan itse kunkin mietittäväksi, koska jokaisella on oma käsityksensä
    tyypillisestä suomalaisesta. Sen pohjalta voi arvioida itseään kuinka "tyypillinen" on tai ei.
    Haasteellinen "tehtävä", jota ei kannata ottaa turhan vakavasti, mutta saa ottaa,
    jos haluaa.
    Terv. aloittaja

    Äänestä

Mielenkiintoisia pohdintoja on seurannut "tyypillisestä" suomalaisuudesta.
On ollut aidosti kiinnostavaa lukea miten kukin asiaa tarkastelee.
On lyhyitä (humoristisiakin) kommentteja, on syvällisempää tutkiskelua
ja kaikkea siltä väliltä, koska aloitus ei rajaa kommentteja millään reunaehdoilla.

Meissä on kussakin monta persoonaa vai olemmeko kuitenkin vain yksi
monesta palasesta koostuva "olento" ?
Olen itse paljon pohdiskeleva, filosofoin ja ihmettelen itsekseni Konsta Pylkkerö-tyyliin, mikä se on tuon mittarimadon merkitys tässä maailmassa ja mikä on välikäsi.
Vastapainoksi (?) olen rivakka ja käytännöllinen ihminen. Aika monipuolinen,
mutta tavallinen keskiverto tai sen alle, en lahjakas millään alueella,
mutta en kärsi siitä - pahemmin :))
Mikä siinä olisi erikoisesti suomalaisuutta, en pysty määrittelemään.

Sisältyykö suomalaisuuteen myös tunne, että rakastaa kotimaataan ?
Se on kai yleismaailmallinen tunne, kukapa ei kotimaataan rakastaisi ?

1Äänestä
  • On suomalaista olla urheiluhullu ja isänmaallinen , jos Suomi menestyy jossain lajissa.

    Äänestä

  • Valitettavasti isänmaanrakkaus halutaan viedä suomalaisilta pois. Suomen kansalaiseksi pääsee liian helpolla. Isänmaallisuutta suvakit pitää äärioikeistolaisuutena ja jopa rasismina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valitettavasti isänmaanrakkaus halutaan viedä suomalaisilta pois. Suomen kansalaiseksi pääsee liian helpolla. Isänmaallisuutta suvakit pitää äärioikeistolaisuutena ja jopa rasismina.

    Kuules nyt rasisti, te rasistit ette voi omia isänmaanrakkautta itsellenne !!!

    Äänestä

Olin eilen 80-vuotispäivillä. Ei sitten mitään jöpötystä, ei papin puheita vaan iloista menoa päivänsankarin lähipubissa. Ilmapalloja, kuvakolaaseja päivänsankarin elämästä. Juhlavieraita vauvasta vaariin, tarjoilu viiniä ja virvokkeita sekä hyviä makupaloja. Ei pullakransseja, eikä tiikerikakkua.
Makeina paloina päivänsankarin kuvalla varustettuja leivoksia.

Vuosi sitten saman henkilön synttäteillä kysyin 80-vuotis lahjatoivetta. Amaryllis keramiikasta oma tekemäsi, hän toivoi. Eilen ojensin sen hänelle.

Mieluiten olen vieraana tällaisissa bileissä kuin pönötyspartyissä.

Korppis

Äänestä
  • Jopas ne on siellä ukot väsähtäneitä, kun ei enää jöpötä. Saattaahan se olla että kun ikää tulee pitkälti yli 80, se onkin vaikeempaa ja vaatiihan se viehkon daaminkin lähelle, että jöpöttää.
    Missäs niskavuorella sitä on viimeksi Suomessa synttäreillä oltu, kun sadan vuoden takaisia muistelet. Täällä juhlat pidetään nykyisin pitokartanoissa ja laaturavintoloissa, kaljakuppilassa eikukaan. Kesällä on pihajuhlia ja ihan luonnon helmassakin, on puhdasta ja kaunista luontoa. Kuohuviinillä aloitetaan ja ruokalajien mukaan on muut viinit ja laadukkaita kivennäisvesiä lisäksi. Tarjoomukset on parasta laatua, ammattilaisten tekemiä, ei täällä missään keskiajalla enää eletä. Lapset huomioidaan erikseen, tietysti pienimmäisetkin ovat juhlan arvovieraita ja kaikkein suloisimpia. Suomessa papitkin on ihmisiä siinä missä muutkin, monessa suvussakin niitä on eikä kielletä osallistumasta eikä puhumasta. Et kai sinäkään ala juhlissa tarjoilemaan vaikka se siviilissä onkin ollut ammattina.
    Kyllä meidän maassa juhlia saa sanoa juhliksi, bileet on alemman tason juttu.

    2Äänestä

  • Mikäs vika on pullarinkilässä, tosi juhlavan näköinen ja parempaa kuin jotkut rasvaiset pasteijat. Tiikerikakkukin on ok, hienon näköinenkin. Alkavat olla harvinaisia, mutta siksi taas maistuvatkin . Suomessa lastenkutsuilla ja poliitikkojen vaalikopeilla on ilmapalloja, juhlatilat juhlistetaan kukilla ja on kankaiset liinat. Kuvakolaasista en ole kuullutkaan. Tarkoitatko kalaaseja ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jopas ne on siellä ukot väsähtäneitä, kun ei enää jöpötä. Saattaahan se olla että kun ikää tulee pitkälti yli 80, se onkin vaikeempaa ja vaatiihan se viehkon daaminkin lähelle, että jöpöttää.
    Missäs niskavuorella sitä on viimeksi Suomessa synttäreillä oltu, kun sadan vuoden takaisia muistelet. Täällä juhlat pidetään nykyisin pitokartanoissa ja laaturavintoloissa, kaljakuppilassa eikukaan. Kesällä on pihajuhlia ja ihan luonnon helmassakin, on puhdasta ja kaunista luontoa. Kuohuviinillä aloitetaan ja ruokalajien mukaan on muut viinit ja laadukkaita kivennäisvesiä lisäksi. Tarjoomukset on parasta laatua, ammattilaisten tekemiä, ei täällä missään keskiajalla enää eletä. Lapset huomioidaan erikseen, tietysti pienimmäisetkin ovat juhlan arvovieraita ja kaikkein suloisimpia. Suomessa papitkin on ihmisiä siinä missä muutkin, monessa suvussakin niitä on eikä kielletä osallistumasta eikä puhumasta. Et kai sinäkään ala juhlissa tarjoilemaan vaikka se siviilissä onkin ollut ammattina.
    Kyllä meidän maassa juhlia saa sanoa juhliksi, bileet on alemman tason juttu.

    Kaekkitietävä 😂🤣 tietää kaekki.

    Korppis

    Äänestä

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kollaasi
Ei ollut kovin vaikea päätellä mitä sana tarkoitti.
***
Olen nyt päättänyt olenko tyypillinen 71-vuotias.
En, koska sellaista ei ole olemassakaan.

Äänestä
  • Kyllähän kollaasi tiedetään, mutta ei kolaasia.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllähän kollaasi tiedetään, mutta ei kolaasia.

    Kollaalla torjuttiin matulaumojen invaasiota aseilla.

    Äänestä

Jos ei osaa muuta kuin suomea sitä ilmeisesti kuvittelee, että yhdellä kirjaimella on merkitys tulla ymmärretyksi.😁

korppis

Äänestä
  • Iteppäs oot aina ollu olevinaa kaikkitietävä ja ottanu vielä kristallipallon avuksi. Nytkin haukuit suomalaisten juhlat , ollaan niin tärkeetä kun päästy hollantiin kyläreissulle ja nähty ilmapalloja .

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Iteppäs oot aina ollu olevinaa kaikkitietävä ja ottanu vielä kristallipallon avuksi. Nytkin haukuit suomalaisten juhlat , ollaan niin tärkeetä kun päästy hollantiin kyläreissulle ja nähty ilmapalloja .

    En minä ole kaikkitietävä, mutta suurimman osan kirjoituksista ymmärrän oikein. En kuten sinä ymmärsit suomalaisten 80-vuotisjuhlien haukkumiseksi. Minä kerron omia kokemuksiani en toisten kokemaa. Sinä ymmärrät, että olen vierailulla, vaikka minulla on oma vaatekomero tässä talossa. Enhän vieraile suomessakaa omassa kotona jonka joku toinen omistaa.
    Ilmapalloja on suomessakin ja ovat tulleet muiden maiden tapojen levitessä meillekin.

    Äänestä

  • korpikirjailija kirjoitti:

    En minä ole kaikkitietävä, mutta suurimman osan kirjoituksista ymmärrän oikein. En kuten sinä ymmärsit suomalaisten 80-vuotisjuhlien haukkumiseksi. Minä kerron omia kokemuksiani en toisten kokemaa. Sinä ymmärrät, että olen vierailulla, vaikka minulla on oma vaatekomero tässä talossa. Enhän vieraile suomessakaa omassa kotona jonka joku toinen omistaa.
    Ilmapalloja on suomessakin ja ovat tulleet muiden maiden tapojen levitessä meillekin.

    Kerro , miten pokasit sen Petzen , ja pääsit noihin "piireihin" , joita me niin kateellisena täällä harmaansateisessa maassamme luemme.
    Menikö kerrasta jalat alta P:n kaa ?

    Äänestä

  • korpikirjailija kirjoitti:

    En minä ole kaikkitietävä, mutta suurimman osan kirjoituksista ymmärrän oikein. En kuten sinä ymmärsit suomalaisten 80-vuotisjuhlien haukkumiseksi. Minä kerron omia kokemuksiani en toisten kokemaa. Sinä ymmärrät, että olen vierailulla, vaikka minulla on oma vaatekomero tässä talossa. Enhän vieraile suomessakaa omassa kotona jonka joku toinen omistaa.
    Ilmapalloja on suomessakin ja ovat tulleet muiden maiden tapojen levitessä meillekin.

    Narsistityrkky ei todellakaan ole kaikentietävä, mutta luulee olevansa.

    1Äänestä

  • Olevinaan fiksu kirjoittaa aina niin alkeellista suomea, että yleissivistyksen täytyy olla
    nolla-tasoa.

    Äänestä

Noniin, tulihan se "tyypillinen suomalaisuus" esiin.
Kaikentietävä-petolintu-ryhmä kotkottaa taas yli muiden
ja ohi aiheen.

1Äänestä
  • Alottakoot omat ketjunsa nimeltä hollanissa kylässä ja ruotsissa matuna.

    1Äänestä

Usein etelänmatkoillani kun joku luulee kuulevansa minun puhuvan suomea, minulta kysytään olenko Somaliasta tai Ambomaalta. Yleensä silloin vastaan, njet bonimaju. Perään voin vielä huikata että: Dumela Okai! Eivät sen jälkeen kysele mitään jostain syystä.

Äänestä

Rehellinen,ahkera,oikeudenmukainen,vaatimaton,nämä tuli mieleen.

1Äänestä
  • Niin minäkin olen ajatellut (kunnes tuli rasistipersut kieroilemaan)

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin minäkin olen ajatellut (kunnes tuli rasistipersut kieroilemaan)

    Olen isänmaallinen suomalainen, ja tämä on hyvä maa suomalaisille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Oletko tyypillinen 70-80-vuotias ? Missä asiassa olet ja missä et ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu