Suomi toimii Maailman Psykiatriyhdistyksen vuoden 1996 Madridin julistuksen vastaisesti pakkohoitokysymyksessä. Osa maamme sairaalapsykiatreista on miltei ylpeitä tavasta, jolla he toimivat joidenkin kansalaisten ennakkoluulojen sanelemalla tavalla.
Suomessahan "syyksi" pakkohoitoon riittää mm. se, että henkilön sairaus voisi paheta. Tuon pahenemisen mahdollisuuden tulkinta on leveä kuin horisontti. Joillain paikkakunnilla se on pitkälti kiinni päivystyslääkärille soittaneen henkilön yhteiskunnallisesta asemasta ja/tai potilaan taustasta.
Madridin julistus lähtee siitä, että pakkohoitoon saisi turvautua vain tapauksissa, joissa henkilön oma tai hänen LÄHEISTENSÄ henki muuten olisi vaarassa. Muuta väkivaltarikollisuutta eivät kansalinväliset psykiatrit lähtisi estämään niin, että yksi kansanryhmä alistettaisiin herkemmin vapaudenmenetykselle kuin vaikkapa rikoksia toisinaan tehtailevat etniset tai kansalliset vähemmistöt.
Toisinaan pakkohoitoon liittyy vilpitön auttamisen halu. Mutta tällöinkin suljettua saatetaan alistaa ei-lääketieteellisin perustein esim. takavarikoimalla potilaan omat vaatteet, jotta hänet saataisiin koulittua hiljaiseksi. Hoito ja vanhakantainen kuri yhdistystyvät.
Aina pakkohoidon päällimmäinen tavoite ei ole auttaminen. Kyseeseen voi tulla myös ennakkoluulojen hyväksyminen niin, että valtaväestön toive terveysoireiden näkemättä ja kuulematta jättämisestä (tai lääkkeiden sivuvaikutusten) toteutetaan reippaasti. Pois silmistä!
Pakkohoidon aikana kaikki potilaan luonteenpiirteisiinkin liittyvä tulkitaan varsinkin eräällä paikkakunnalla "sairauden oireiksi".
Nykyisen pakkohoitokäytännön ja ns. hankalina tapauksina asuntoloihin alistamisen aika päättyy joskus. Siihen voi mennä 5 tai 50 vuotta. Tuolloin psykiatrikunta tulee uuden keksimisen jälkeneen vaikenemaan menneistä. Historioitsijat
ja sosiologit sen sijaan voivat tutkia aikanaan vuoden 2005 pakkohoitopsykiatrien toimintaa hyvinkin innokkaasti.
Suomessahan "syyksi" pakkohoitoon riittää mm. se, että henkilön sairaus voisi paheta. Tuon pahenemisen mahdollisuuden tulkinta on leveä kuin horisontti. Joillain paikkakunnilla se on pitkälti kiinni päivystyslääkärille soittaneen henkilön yhteiskunnallisesta asemasta ja/tai potilaan taustasta.
Madridin julistus lähtee siitä, että pakkohoitoon saisi turvautua vain tapauksissa, joissa henkilön oma tai hänen LÄHEISTENSÄ henki muuten olisi vaarassa. Muuta väkivaltarikollisuutta eivät kansalinväliset psykiatrit lähtisi estämään niin, että yksi kansanryhmä alistettaisiin herkemmin vapaudenmenetykselle kuin vaikkapa rikoksia toisinaan tehtailevat etniset tai kansalliset vähemmistöt.
Toisinaan pakkohoitoon liittyy vilpitön auttamisen halu. Mutta tällöinkin suljettua saatetaan alistaa ei-lääketieteellisin perustein esim. takavarikoimalla potilaan omat vaatteet, jotta hänet saataisiin koulittua hiljaiseksi. Hoito ja vanhakantainen kuri yhdistystyvät.
Aina pakkohoidon päällimmäinen tavoite ei ole auttaminen. Kyseeseen voi tulla myös ennakkoluulojen hyväksyminen niin, että valtaväestön toive terveysoireiden näkemättä ja kuulematta jättämisestä (tai lääkkeiden sivuvaikutusten) toteutetaan reippaasti. Pois silmistä!
Pakkohoidon aikana kaikki potilaan luonteenpiirteisiinkin liittyvä tulkitaan varsinkin eräällä paikkakunnalla "sairauden oireiksi".
Nykyisen pakkohoitokäytännön ja ns. hankalina tapauksina asuntoloihin alistamisen aika päättyy joskus. Siihen voi mennä 5 tai 50 vuotta. Tuolloin psykiatrikunta tulee uuden keksimisen jälkeneen vaikenemaan menneistä. Historioitsijat
ja sosiologit sen sijaan voivat tutkia aikanaan vuoden 2005 pakkohoitopsykiatrien toimintaa hyvinkin innokkaasti.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Eihän sillä ole merkitystä mitä laissa lukee, koska viranomaisella on laintulkinnan vapaus. Mikäli pakkohoidon perusteet olisi hengenvaara, niin hengenvaarakasi suomen olosuhteissa voidaan katsoa jopa pahasti sanominen. Politisointia hoidot ja hoidon tarpeeksi katsomiset toki on. Käytännössä siis psyykkisesti huonovointista ja sairasta ei tarvitse etsiä lähimpää linja-autoasemaa kauempaa, mutta hoidetuksi voi tulla täysin terve ja hyvinvoiva ihminen. Psyykkeen ongelmista voidaankin puhua pikemminkin hoitajien kohdalla. Kukaan terve ja hyvinvoiva ihminen ei koe tarpeelliseksi riistää toisen vapautta taikka puuttua toisen yksityisyyteen. Hoidoilla siis joissakin tapauksissa halutaan jopa loukata toisen hyvinvointia ja psyykettä. Toisinaan aihauttavat tuhotöitään oman typeryytensä vuoksi.
Nykymuodossaan hyvinkin vanhanaikaista ahdistella pakkohoidoilla vapauksia rajoittaen kepein perustein. Onhan euroopan rajat auki. Ihmiset ja tavarat liikkuvat vapaasti. Suomessa ei sitten välttämättä liikuta edes sairaalan osastoa pidemmälle. Suomalaisena en voi hyväksyä käytäntöä jossa omassa kotikunnassani jokin tiskirättiläski alkaa arvostelemaan minua ja riistämään vapauksiani. Käytännössähän moinen kohtelu on puhdas sodan julistus.
Kirjoitat todellakin asiasta josta ei haluta puhua jukisuudessa. Kirjoitat että päällimmäinen asia pakkohoidossa ei ole ihmisen auttaminen. EI todellakaan ole.
Kerron tapauksesta jossa törkeällä tavalla rikottiin itsemääräämisoikeutta, potilaan kuuleminen mitätöitiin ja pakkohoitopykälää sovellettiin täysin mielivaltaisesti. Ns. "tulevalle potilaalle" alettin järjestämään käyntejä mm. tk:n psyk.hoit. volle, mt-keskukseen psykiatrin vo:lle. Tuli vain postitse kirjeitä joissa oli ajat varattu. Käytyään kummassakin paikassa psyk.hoitajan luona asiakas ilmaisi selkeästi että ei tule uudelleen. Mutta uusi aika tuli postissa. Sen as. perui puhelimitse. NO tuli taas uusi aika nyt MT-keskukseen psykiatrille joka hieman juteltuaan välittömästi määräsi as. syötäväksi antipsykootti lääkettä ja varasi uuden ajan kuukauden kuluttua.
Asiakas ei ottanut kumpaakaan vastaan ja lähti pois vastaanotolta.
Meni n. kuukausi kun asiakas oli käynyt maksamassa puhelinlaskun ja käynyt ruokaostoksilla. Tultuaan kotiin ja syötyään hän oli käynyt pitkäkseen ja nukahti. HÄN heräsi oven koputtamiseen. SYY: AMBULANSSIMIEHET tulivat hakemaan terveyskeskukseen. JA VIELÄ KUN ASIAKAS EI HETI KUULLUT KOPUTUSTA AB:MIEHET OLIVAT HÄLYYTTÄNEET POLIISIT. Eivät olisi antaneet ottaa päällysvaatt, avaimia, kännykkää mukaan mutta asiakas vaati ne mukaan. Asiakkaalle ei vastattu missään vaiheessa hänen esittämiin toistuviin kysymysiin MIKSI;KUKA????oli kaiken takana? Vietiin vain tkhon jossa lääkäri ASIAKASTA KUULEMATTA kirjoitti M1-lähetteen psykiatriseen sairaalaan.
SIELÄKÄÄN ASIAKKAALLE EI KERROTTU ; toistuvista kysymyksistä huolimatta, MIKSI hänet niin törkeällä tavalla haettiin sairaalaan ja KUKA oli kaiken takana?????? KYS; asiakas EI OLLUT EIKÄ OLE KOSKAAN KÄYTTÄNYT PSYYKELÄÄKKEITÄ. Ei tarvinnut niitä myöskään sairaalassa , (tyrkytettiin kyllä) jossa pidettiin tarkkailujakso (5vrk) maksimissa loppuun. Kun PERUSTEITA jatkohoitoon eivät keksineet joutuivat päästämään pois!!!!!
Että tälläistä "hOITOA"Suomessa nykyään JÄRJESTETÄÄN. Monet ihmiset eivät pääse hoitoon toistuvista yrityksistä huolimattaja jäävät vaille tarvitsemaansa hoitoa. Tässä tapauksessa tarkoitus oli saada asiakas lääkkeitten avulla sairaaksi ja hiljentä hänet kun oli lähtenyt ajamaan toisen ihmisen asiaa. SIIS; PAKKOHOITOpykälää käytettiin siekailematta alistamiseen , ihmisyyden alasajoon, itsemääräämisoikeuden polkemiseen ,leimmamiseen jne.
Saatuaan luettavakseen KAIKKI tapahtuneeseen liityneet pot.asiakirjat asiakas oli tyrmistynyt. Annetut dignoosit olivat vääristeltyjä ,valheellisia ja törkeitä, mm skitsofrenia!! PSYKIATRIN kirjoittamia;(miten on kys. psyk. mielenterveyden laita?) Psykiatrin joka keskusteli sairaalassa asiakkaan kanssa vain puolituntia.
Ihminen joka pärjää omillaan ,on tervejärkinen, auttavainen, ei tupakoi, ei juo, pärjää omillaan leimataan , luokitellaa hylkiöksi holhottavaksi. Törkeä kohtelu ei jäänyt silleen vaan on lähdetty hakemaan OIKEUTTA! Nähtäväkisi jää saako sitä nykyään!!!!
Omiin kokemuksiini nojaten pidän kertomusta uskottavana. Jokin aika sitten tälläkin palstalla oli vielä ahkeria mt-palveluiden puolustelijoita joidenka mukaan "mitään juonitteluja taikka kaltoinkohtelua ei tapahdu". Monen selvityksen mukaan kyseessä on lähes poikkeuksetta harhaisen potilaan näkemykset. Suomalaisten mt-hoitajien selvityksistä saisikin monta amerikkalaista b-luokan elokuvaa.
Omassa suuressa kotikaupungissani vapaaehtoiseen hoitoon on vaikea päästä. Sairaalan täyttävät pakkohoitopotilaat. Heitä on neljää lajia:
1. hoidossa terveydentilansa vuoksi olevat
2. jonkun, kenen tahansa ilmoituksesta hoidossa ihan vain varmuuden vuoksi olevat
3. koti- ja muiden henkilöristiriitojen tuloksena joskus lähetetään aiemman diagnoosin saanut pois silmistä. Tällä paikkakunnalla se onnistuu aina.
4. Mielenterveyspalveluista valittaneet. Heitä painostetaan keinotekoisesti pitkitetyllä hoidolla tai jopa kotoa hakemalla.
Kaikkia neljää tyyppiä esiintyy melkein yhtä paljon.
Pakkohoidon perusteet vilpittömästi täyttäviä, mutta hoitamatta jätettyjä on varmastikkin riittämiin ja ottaen huomioon vapaaehtoisesti hoitoon hakeutuvat, mutta hoitoon pääsemättömät, niin yhteiskunnalla ei pitäisi olla varaa hyvinkin suosittuihin "pois silmistä" provohoitoihin.
Rikoslakia olisi muutettava ja täsmennettävä.
Jos joku avun tarvitsija käännytetään sairaalan ovelta silloin, kun sairaalaan edes jotenkin voisi hänelle paikan raivata, tulisi asenteellinen käännyttäjä voida tuomita heitteillejätöstä. Jos henkilö tekisi itsemurhan, olisi kyseessä kuolemantuottamus. Jos henkilön riistettyä itseltään hengen lääkäri mainipuloisi päivystysasiakirjoja, tuomio luettaisiin suunnitelmallisuuden vuoksi murhasta. Näinhän maamme rikosoikeus muutenkin toimii.
Jos joku otetaan pakkohoitoon vastoin tarvetta henkilökunnan asenteellisuuden tai hutiloinnin vuoksi, tulisi tuomion tulla lääkärille väkivaltarikokseksi laskettavasta vapaudenriistosta. Jos jälkiä yritettäisiin peitellä kikkailemalla asiakirjoilla, tulisi lisäksi tuomio törkeästä petoksesta, joka luokitellaan talousrikokseksi.
Nykyiset valituselimet ovat osin asenteellisia, osin paperitiikereitä siksi, että valkotakit "todistavat" oikein mielellään kavereittensa puolesta.
Riittävän sanktion uhka saa tahdin muuttumaan.
Kyllähän näitä tulkintoja ja selityksiä on kuultu. Hienoimmat selitykset ovat olleet, että tarkkailun on ollut pakko lähettää ilmiannon jälkeen vaikkakaan mikään ei suoranaisesti mielisairauteen viitaisi, koska muutoin voi tulla syyte virkavelvoillisuuden laiminlyönnistä. Laiminlyöntiä ei toki ole se, että kunnassa asustaa huumehörhöjä ja virkatehtäviäkin suorittavista löytyy alkoholiongelmaisia, joilla todellisuudentajun on katkolla päihteiden käytön vuoksi. Virka-aseman väärinkäyttöä ei toki ole se, että ihmisen vapautta riistetään kuukausiksi kiukuttelevan lääkärin vuoksi, ei mielisairauden vuoksi.
"niin metsä vastaa kun sinne huudetaan!"
Hyväntahtoisemmillaankiin ovat isolta osin ihmisiä joilla on kaksi aivosolua ja nämäkin kaksi aivosolua oikosulussa, joten ihmettelenkin kovin syvästi, että miksi suomalaiset hyväksyvät ihmisarvon raiskauksen yhteiskunan rahoista.
Pakkohoidossa on aina kyse vapaudenmenetyksestä.
Euroopan Ihmisoikeuskomissio on ratkaissut kansalaisten eduksi jo useita tapauksia, joissa syyttömiä oli pidetty vangittuina.
Pakkohoitokäytäntö on saatava mukaan Ihmisoikeuskomission toimialaan. Onhan siinäkin kyse vapauden menetyksestä. Tätä käytännön faktaa ja juridista tosiasiaa vahvistaa se, että usein poliisi kutsutaan paikalle ikään kuin vahvistamaan rauhalliseksi tiedetyn kansalaisen pois kodistaan vientiä.
Ihmisoikeuksista on todellakin kyse ja omassa asiassa osasin odottaa vaikeuksia heti poliisin ilmaannuttua ovelle. Olihan hetkeä aijemmin epäasiallista kohtelua esiintynyt virkamiesten muissa toiminnoissa. Siksipä otin yhteyttä eduskunnan oikeusasiamieheen ja osasin odottaa jopa oikeusasiamieheltä välinpitämätöntä ja kiertelevää vastausta samoin kuin virkamiesten epäasiallista kohteluakin.
Epämääräiset toimintatavat ja pakkohoidot kertovat osaltaa siitä, että kenen kaalissa todellisuudessa vipattaa. Potilaaksi katsottu ei siis aina ole se todellisen avun tarvitsija. Pitäiskö meidän valittaa rajojen ulkopuolelle epäasiallisuuksista taikka lähestyä ongelmaa sisäisesti jostakin muusta näkökulmasta kuin valittamiset ja oikeuden hakemiset tuomioistuimessa? Löydämmekö keinon suoristaa vinoutuneen hoitokäytännön ja taata ítsellemme ja ympäristölle ihmisarvoinen ja kunniallinen kohtelu?
Se jota sairaalaan saattamiseen tulee, niin jostakin historiallisesta kirjoituksesta lukaisin kertaalleen vanhasta käytännöstä, jossa kunnan uskottu mies lähetettiin saattamaan potilasta sairaalaan. Jossakin vaiheessa on siis poliisit ja ambulanssit tulleet tilalle. Eräs vanhempi herra kertoi minulle ensimmäisestä sairaalareissustaan, jolloin poliisi oli yhdessä sairaalahenkilökunnan kanssa huumanneet hänet puolustuskyvyttömäksi ja tämän jälkeen pahoinpidelleet muilta potilailta suljetussa tilassa. Väkivallan määrä poliisin ja hoitajien toimesta on varmastikkin vähentynyt joitakin ylilyöntejä lukuunottamatta. Poikkeustilanne oli mm. tapaus jossa poliisi ampui kuoliaaksi paennutta ja vesurilla poliisipiskiä hätistellyttä. Edelleenkään en ymmärrä poliisin taikka ambulanssin läsnäoloa, koska ihmisen kävellessä ambulanssiin omilla jaloillaan, niin tämä ei kovin sairas voi olla ja mikäli poliisia tarvitaan, niin kyseessä pitää olla jo jonkin rikoksen täyttänyt tapahtuma ja tuolloin asia kuulunee rikostutkintaan poliisille, ei terveydenhuoltoon.
Mikäli haluamme yhdistää esim. terveysasioita rikostapahtumiin, niin hyvänä epäonnistumisena pitäisin herra x:n tapausta. Herra x oli huonoissa väleissä isänsä kanssa. Eräänä päivänä herra x:n isä sai sairaskohtauksen herra x:n ollessa kotona. Isä tuskissaan rähjäsi herra x:llä ja kävi jopa käsiksi aivan kuten aikaisemminkin. Herra x oletti isänsä riehuvan tavalliseen totuttuun tapaan ja päättikin puolustautua. Hieman kimpaantuneenakin, mutta epätietoisena isänsä sairaskohtauksesta herra x puolusti itseään ja otti isäänsä kaulasta kiinni kuristusotteella, jonka jälkeen isä lopetti riehumisensa. Herra x lähti pois kotoa, jonka jälkeen isä soitti paikalle ambulanssin SAIRASKOHTAUKSENSA VUOKSI. Hetkeä myöhemmin isä kuoli sairaskohtaukseensa, muuta kaulassa olleen kuristamisen jälkien vuoksi poika tuomittiin mustaakseni taposta vankeuteen. Esim. sairaalat ja päivystyspolit porisevat toistuvasti potilaidensa agressiivisesta käytöksestä, mutta tuomioistuin haluaa syyllistää jopa itseään puolustaneen lähimmäisensä kuolemasta.
Olen itse tilanteessa, jossa oikeuskäytäntö on kussut silmille ja tämän päälle terveydenhuolto. Mikäli joudun tilanteeseen jossa oma henkeni on uhattu, niin en varmaankaan pysty puolustamaan itseäni ilman rangaistusta ja näin on jopa kertaalleen jo käynyt. Olen täysin terve, mutta mikäli ja kun tarvitsen lääkäriä, niin en todellakaan halua mennä paikkakuntamme terveyskeskukseen, eikä minulla ole varaa yksityiseen lääkäriin. Ihmettelen koko yhteiskunnan asennoitumista siksi, että olen aina pyrkinyt ja halunut auttaa lähimmäistäni hädässä, usimmiten jopa täysin ilman vastapalvelusvaatimuksia, mutta yhteiskuntamme pitää minua vihollisenaan, sairaana taikka muutoin eriarvoisena. Ovat toki viranomaisessakin tietoisia syntipukinroolistani, mutta eihän se ole mikään hyväksyttävä selitys huonolle kohtelulla, että tämä herra tässä on syntipukki. Asiat pitää saada tuomioistuinkäsittelyyn ja minä tarvitsen myös korvauksen aiheutuneista vahingoista elämistä varten aivan kuten kaikki muutkin ihmiset. Tämän lisäksi minulla on edelleen ne samat perusoikeudet jota muillakin, joten minun tuskin tarvitsee hakea syntipukinhyysäriä puolisoksi taikka työnantajaksi taikka 7-päivää lehden roskajulkisuutta ansaitakseni elantoni, koska minullakin on oikeus ansaita toimeentuloni valitsemallani ammatilla ja työllä aivan kuten muuillakin Oikeudenkäyntejä ei tipu sen enempää kuin korvauksiakaan.
MISSÄ PERKELEESSÄ ON VIKAAAAAAA!!!!?
On lohduttavaa lukea älykkäitä - näemyksiäsi ja ajatuksiasi. Kyllä elämä olisi elämisen arvoista-KAIKILLE- sairaudesta riippumatta jos lääkäritkin "olisivat erehtyväisiä"! Myötäisivät tekevänsä virheitä ja virhearviota. Olisivat TUKEMASSA JA AUTTAMASSA potilasta vaikeassa tilanteessa eivätkä kaikin tavoin manipuloimassa ja peittelemässä virheitään. Virheiden TUNNUSTAMINEN säästäisi yhteiskunnan varoja ja ennenkaikkea potilas saisi käyttää energiansa ja voimansa paranemisprosessiinsa.
Keksittyjähän ne diagnoosit yleensä on siinäkin tapauksessa että väitetään hengen olevan vaarassa.
Taas puhutaan pakkohoidosta, psykiatreista. lääkäreistä jne. yhdessä vyyhdissä. Jos puhutaan psykiatreista ja pakkohoidosta, puhutaan mielenterveysongelmaisten pakkohoidosta, ja tuosta jutusta puuttu se pikku pointti, että sen lisäksi, että on itselleen tai muille vaaraksi, vastentahtoiseen hoitoon mielenterveydellisistä syistä voidaan asettaa vaun MIELISAIRAS henkilö. Pakkohoitoon ei laiteta ihmistä, joka tod.näk. tappaa itsensä, jos hän ei ole mielisairas. Tarkkailuun voidaan ottaa, mutta sekin on väliaikaista ja harvemmin näin tehdään, sillä tällöinkin pitää olla epäily mielisairaudesta. Faktat faktoina ystävät rakkaat!
Ongelman ydin on siinä, että ihmisiä todellakin pidetään sairaalassa ilman että he olisi mielisairaita.
Mielisairaalassa ketään ei PIDETÄ ilman, että on mielisairaita. Sairaala on asia taas erikseen, heillä omat sääntönsä siihen, ketä hoidetaan ketä ei.
Ikävää pahoittaa mielesi, mutta mielisairaalassa pidetään ihmisiä muistakin syistä kuin mielensairauden vuoksi. Ahdistelu ja leimaaminen ja kostaminen on päälimmäisiä väärinkäytöksen syitä. Mt-alan ihmiset ovat loiselijöitä aivan kuten esim. työvoimatoimiston virkailijat. Hanakasti ovat siis toisia arvostelemassa, mutta eivät kestä tippakaan muiden arvostelua.
ei sitten vissiin kannata keskustella kun paremmin ulkopuolelta tiedät että miten me täällä mt-puolella toimimme tässä todellisuudssa. Muistakaa nyt hyvät ihmiset, että todellisuus on ihmeellisempää kuin kuvitelleenkaan. Meillä ei ainakaan ole yhtään potilasta, joka saisi olla täällä meidän iloksi ihan kiusaamismielessä, apua tarvitsevia vain. Toivottavasti kukaan ei koskaan ole tilanteessa, jossa nämä asiat lyövät kasvoille. Ja sitten vielä sen verran, että jos joskus joku todistaa väitteen sitä, että ihmisiä pidetään väkisin ilman mielisairautta mielisairaalassa, tunnustan olevani väärässä. Pakkohoito kriteerit ovat tiukat ja niitä ei sovelleta miten vain. Mikäli on epäilys siitä, että näitä kriteereitä rikotaan, tehkää nyt hyvänen aika ilmoitus, sillähän se selviää. Muistetaan nyt erottaa avopuoli, suljettuosasto, mielisairaat, kaksoisdiagnosoidut, lapset, nuoret ja aikuiset jne. niin sitten puhutaan samasta asiasta.
Väittäisin, että te ette pysty vilpittömästi perustelemaan kuin murto-osan potilaidenne pakkohoidon kriteereiden täyttymistä. Tiukat kriteerit ovatkin käytännössä sitä, että lanttumaakarilla kiristää vanne päätä ja pienimmästäkin epämiellyttävästä eleestä riistetään potilaaksi katsotun vapaus. Vapaus palautetaan vasta kun lanttumaakarin kritisoiminen lopetetaan ja lanttumaakari ymmärtää potilaan olevan ihminen muiden joukossa.
Vastaavassa tilanteessa oli nuormpana 25-vuotiaana kun työskentelin tehtaan tuotannossa. Asuin tuolloin vieraassa kaupungissa ja paikallinen poliisi otti herneen nenäänsä aivan turhasta. Poliisi oli fyysisesti selkeästi sairas ja hyvin stressaantuneen oloinen yleisesti muutoinkin. Hetken keskusteltuamme poliisi oli sitä mieltä, että herrastelen ja herrastelua ei sallita jne.. Laki ei nimeä / määrittele herrastelua, eikä elämäntapani poikennut muutoinkaan esim. työkavereiheni nähden, joten ihmettelenkin, että mihin poliisi vetoaa herrasteluissaan. Samoin lanttumaakarin pitäisi kyetä selvittämään järkiperäisesti "mielisairaudet" ja esim. pakkohoidon kriteereiden täyttymiset.
Pitää paikkaansa. LANTTUMAAKAREISTA VALITETAAN!!
Vaituksia tehdään, hyvä niin, tuleepahan asiat selvitettyä, useimmiten valitukset ovat onneksi perättömiä. Joitakin vuosittain toki tehdään aiheesta. Ymmärrän toki sen, että sitä katkeroituu, mutta edelleen yritän sanoa, että pitäisi muistaa erottaa kriminaalihuolto mielenterveydestä ja muutenkin muistaa mikä on tahdon vastaista hoitoa, mikä ei. Varmasti kaikki ei ole huuhaata, mitä kirjoitetaan, mutta se miten asiat esitetään onkin jo toinen juttu. Me lanttumaakarit teemme työmme tarkkojen määräysten ja sääntöjen mukaan. Meillä on testit, meillä on kokemus, jos joku käyttää niitä väärin, asiat selvitetään. Tämä on aika vaikea työyhteisö, myös työkaverit tekevät selvityspyyntöjä, täällä pitää todella muistaa säännöt koko ajan. Juuri tähän valvontaan nojaten uskallan väittää, että todella vähän (tähän nimenomaiseen asiaan palatakseni) virheitä pakkohoidossa tapahtuu. Puhun nyt siis vain puhtaasti mt-puolesta, kriminaalihuolto ja poliisit ym. jälleen ihan eri asia, en tiedä niistä mitään, en ole sen alan ammattilainen. Hyvät kevään jatkot vaan ja toivottavasti ihmiset saavat mielipiteensä julki ilman, että muut säikähtävät eivätkä uskalla apua hakea sitä tarvitessaan!
Sehän on totta, että mt-hoitoa kritisoidaan liiankin yhteneväisenä nippuna, jossa yhteen ja samaan nippuun ollaan sijoitettu rikostaustat, avo ja pakkohoito. Toisinaan samaiseen kasaan sijoitetaan jopa puhtaita onnettomuuksia jne.. Samoin asioita sekoitetaan pakkohoitoja lähimmäisilleen vaativien toimesta. Hoitoja vaativat eivät todellisuudessa ole juuri kampaajia kummempia, joten ilmianto mahdollisesta mt-ongelmasta on arvoltaan palaneen puupennin luokkaa.
Käytännön ollessa pakkohoidossa sitä, että ihminen lähetetään yleislääkärin kirjoittamalla tarkkailulähetteellä psykiatriseen sairaalaan tarkoittaneekin sitä, ettei yleislääkärilläkään ole mt-alan erikoistumista. Monessakin pikkukaupungissa on terveyskeskuksen lisäksi esim. mt-toimisto "avopuoli" ja tuolloin olisikin järkevämpää antaa tarkkailulähetteet mt-toimiston / ammattilaisen laadittavaksi. Tuolloin olisi myös rima väärinymmäryksille ja käytöksille ja turhien tarkkailujen tuomille provoille vaikeammin toteutettavissa.
Psykiatrisesta sairaalasta puhutaan monesti ns. alan experttien työmaana, mutta aivan kokemuksella voisinkin todeta, että ovat nämä hoitajat ja lääkärit opiskelleet mitä tahansa, niin todellisuudessa ovat samanmoisia nälissään ja väsymyksessään taistelevia kiukkupusseja aivan kuten millä tahansa muullakin työpaikalla.
Puhutaan siis lanttumaakarista taikka poliisista, niin yhteneväistä on se, ettei väärinkäytöksistä joudu vastuuseen. Oikeusasiamiehelle on turha valittaa, koska 20.000:sta kantelusta voi mennä yksi lävitse ja ottaen huomioon, että valittamisellekkin on olemassa pieni rima, ei siis valiteta mistä tahansa, joten on ssi melkoisen välinpitämätöntä toimintaa, koska kyseessä on ihmisoikeudet.
Se konkreettinen ongelma johon törmäämme mt-hoidossa on, että keskivertoa honompitasoisen mt-hoitajan "kukkoilu" aiheuttaa helposti alakierteisen jatkumon asiakkaan elämään ja monesti myös ympäristöön. Puolittain väkivalloin siis haetaan valtaa samalla tuhoten saavutettua hyvinvointia ympäristössä. Olisi siis vielä jollakin tavalla hyväksyttävää, että hoito olisi ns. "turhaa" ja ettei hoidolla saavutettaisi mitään, mutta todellisuuden osoittaessa sen, että leimaamisilla jne.. vaikeutetaan asiakkaan elämää, niin turhia hoitoja ei voida hyväksyä.
Rivien välistä luettuna turhien tarkkailuun lähettämisien ja pakkohoitojen taustalla on tietoinen töiden organisointi esimiesten toimesta. Tarkkailulähetteet teetätetään huonotasoisella lääkärillä, joka ei koe omantunnon tuskia taikka tiedä tekevänsä mitään väärää lähettäessään perusteetta tarkkailuun ja mikäli tarkkailussa jo ilmenee, että on olemassa valittamisen uhka, niin pakkohoidon perusteet voidaan vaikkapa väärentää. Eihän pakkohoitoja saa muutoinkaan kovin helposti oikeuden tutkittavaksi varsinkaan asiakas joka ei ole perehtynyt valitusteiden kiemuroihin.
Todellisuudesa mielenterveysalan ammattilaisille ei tule tietoon kuin ne tapaukset joista heille ilmoitetaan. Voin vakuuttaa, että keskuuudessamme on monia pakkohoidon kriteerit täyttäviä ihmisiä. Ihmisiä jotka olisi edukasta sulkea yhteiskunnasta hetken ajaksi. Toisaalta moni tietää, ettei mt-palveluilla saavuteta juuri mitään, joten tapaukset jäävät ilmoittamatta ja mikäli itse eivät apua osaa hakea, niin kärsivät sitten itse. Väärinymmärryksiä voi syntyä jopa siitä, että vaatii muille hoitoa, joten ilmoittamatta jättämällä voi pelastaa jopa oman nahkansa turhilta epäilyiltä.
Jos ei kiusaamismielessä niin ainakin nöyryyttämis- ja alistamismielessä. MT-n väki OSAA edelläm. ja oiken ammattaitoisesti. Niillä on tämänlainen osaaminen hanskassa ja ne käyttävät sitä sumeilematta. Osaavat myös valehtelemisen ja AINA OMAKSI EDUKSEEN. Valittamisen mahdollisuus on vain silmänlumetta. MITÄ mielisairaan sana painaa ammattilaisen vaa`assa. Kirjattu dokumentti, vääristeltykin on viimekädessä se "OIKEA".
Jos psyk.ammattilaisten keskuudessa asenteet muuttuisivat enemmän ihmiskeskeisemmäksi, huomioitaisiin yksilö, eikä hoito olisi pelkkää pilleriä syöttämistä tapahtuisi paranemisessa radikaali muutos. Mutta näyttää siltä että yhteiskunta tarvitsee sylkykupin johon tarpeentullen sylkevät pahan olonsa pois.
Onko tämä omakohtainen kokemus vai oletus? Mikä syy mt-työntekijöillä olisi nöyryyttää tai alistaa? Voiko vielä ihmiskeskeisempää ajattelua olla kuin ihmismieltä ja ihmistä tutkiva tiede, psykologia?
Kysymys ei ollut minulle osoitettu, mutta haluan vastata.
Moni pakkohoidoista toteutuu ilmiannon taikka ikäväksi koetun asian / tapahtuman seurauksena. Lääkäreiden ja hoitajien pitää tehdä valinta siitä, että kumpaista osapuolta lähtee tukemaan, valittajaa taikka valituksen kohdetta. Varmasti vaikeaa, koska samalla pitäisi kumpaistakin osapuolta palvella, mutta sääntöjäkin pitäisi noudattaa. Tuolloin helppo ratkaisu on ajaa ylivoimalla yksilö "nurkkaan" ja hoitoon. Asian näin ollessa yksilö on siis väkipakolla ja ylivoimalla alistettu, ehkä jopa perusteetta.
Antipsykiatriset näkökannat on hyvinkin tuomittuja näillä palstoilla, mutta todellisuudessa kaikille muillekkin toiminnoille on olemassa ns. vastavoima. Esim. työmarkkinajärjestöillä on työnantaja ja tekijäöliitot ja tuomioistuinmenetelyssä on olemassa syyttäjä, puolustus, syytetty, asianomistaja ja päätöksentekijät. Kukaan ei siis jää oman onnensa nojaan. Mielenterveys perustein kyetään yhdellä ainoalla ja ehkä jopa väärennetyllä perusteella aiheutamaan valtavaa tuhoa yksilön elämään, mutta yksilöllä ei ole koko hoitojakson aikana ainuttakaan puolustajaa taikka todistajaa. Pääsemme siis jälleen mielivaltaisen alistamisen syntyperille.
Hoidetulle ei jää siis muuta mahdollisuutta kuin lähteä hakemaan jonkilaista omankädenoikeutta jos ei halua käyttäytyä koko kansakunnan piskin tavoin.
En puhu olettamuksista vaan reaaliteeteista. Kun ihminen ei ole tarvinnut eikä tarvitse mitään psyyke- tai muutakaan lääkitystä: ON TERVE, hyvin toimeentuleva, hyvät sosiaaliset- ja vuorovaikutastaidot omaava, silti tämä ihminen diagnosoidaan ns. rankimman mukaan sairaaksi. Diagnosoija luottaen omaan VALTA-ASEMAANSA titteliinsä. MIKÄHÄN on diagnosoijan mielentila?
Tässäkin tapauksessa mt-ammattilainen MUU taho käyttivät häikäilemättömästi asemaansa väärin. Tulkitsivat UHRINSA voimavarat, tietämyksen,sitkeyden jne. väärin. Tavotteena oli "POTILAAN" hiljentäminen mutta takapakkia tuli. Mitä TERVEELLE tapahtuu jos hänelle annettaissiin esim. neroleptija?? VASTAUS: TULISI SAIRAAKSI. Toteuttaa ja olla käytännössä ihmisläheinen kuin vain puhua tai kirjoittaa siitä on KAKSI ERI ASSIAA.
Tarvetta nöyryyttämiseen ym. kehoitan kysyjää katsomaan peiliin. Vastaus löytynee sieltä!!!
Luepa oikeustaistelijan ensimmäinen kirjoitus!!!!!
kyllä viestiketjun. Totta, että usein potilasta pompotetaan moneen paikkaan ennenkuin selvyyttä asiasta tulee. Totta on myös se, että silloin tällöin saatetaan tarkkailulähete tehdä pienenkin epäilyn valossa (harvoin, mutta joskus) mikä taas perustellaan sillä, että olisi vaarallisempaa jättää tarkkailulähete tekemättä, esim. tilanteessa, jossa usealta taholta on kuulunut saman suuntaista viestiä. Peiliin katsomisesta sen verran, että ei ongelmaa, minähän en voi lääkäreiden ammattiataitoon tai aivoituksiin vaikuttaa. Tässäkin tapauksessahan oli niin, että lääkäri teki lähetteen, mt-puoli ei pakkohoitoa asettanut. En sano, etteikö virheitäkin tapahtuisi, sanon vain, että itse en urani aikana ole tavannut ilkeyksissään asioita tekeviä psykologeja, jälleen pitää sanoa, että hoitsujen kahvikeskusteluista en mitään tiedä. On hyvä, että asioiden toinenkin puoli tuodaan esiin ja kyllähän sen itsekin tiedän, että potilaat saattavat käydä läpi ties mitkä testit ja pompotetaan ilman diagnoosia ties minne ja väliin mahtuu varmasti paljon epävarmojakin lausuntoja ja kiireessä tehtyjä lauselmia, väitän edelleen kuitenkin kokemukseni pohjalta, että pakkohoitokeskustelussa kyse ei ole tästä, vaan hyvin pitkälle virheellisistä tiedoista ja tunnesävytteisistä kertomuksista. Valitusoikeudesta sen verran, että valituksen (=selvityspyyntö) voi tehdä myös joku muu kuin hoidettu henkilö, ihan ulkopuolinenkin seuraaja ja myös työkaverit usein niitä tekevät, jolloin ei ainakaan voida sanoa, että heikompaa syrjitään. Joka vuosihan joku virastaan pidätetään, joten valittaa kannattaa aina, jos kokee itsensä loukatun. Muistetaan kuitenkin myös se, että silloin saattaa selvitä, että hoito on tuntunut itsestä eritt. epämiellyttävältä ja väärältä, mutta selviääkin, että on tehty juuri se mitä on voitu, mutta ainakin silloin siitä on mustaa valkoisella. Jokainen meistä tekee sen minkä voi (toivottavasti ainakin) toisten työtä emme voi mennä arvioimaan ikävä kyllä, emmekä pääse seuraamaan kahvikeskusteluita, joten en voi puhua kuin omasta työyhteisöstäni (psykologeista), mutta käsi sydämellä me emme kiusaa tarkoituksella.
"tilanteessa, jossa usealta taholta on kuulunut saman suuntaista viestiä. "
Mt-hoito ei ole demokratiaa vaikkakin näin menetellään.
"sanon vain, että itse en urani aikana ole tavannut ilkeyksissään asioita tekeviä psykologeja"
Puolittain ilkeilyä on jo koko "hoito" järjestelmä.
Kannanottosi on positiivisen neutraali. Näkemyksesi mukaan on melkein mahdotonta että virheitä tai virhearvioita tapahtuisi psykiatrian kentässä. Tiedän että niitä tapahtuu kaiken aikaa. On eri asia TUNNUSTETAANKO virheet ja ylilyönnit, ne kylläkin tunnistetaan. OLen optimisti tämänkin asian suhteen. Uskon että kun hoitovirheistä, myös mt-alalla, jaksetaan puhua ja tuoda julki saadaan parannusta aikaan.
Näinhän on käynyt KOULU- Ja TYÖPAIKKAKIUSAAMISEN suhteen. Esitaistejat mm. ESKO LEIPÄNEN laittoi itsensä likoon . EI hyväksynyt näkemiään vääryyksiä vaan puuttui epäkohtiin ,teki kiusaaamisesta JULKISEN. SAAtiin aikaan laki joka edes jollain tasolla suojelee UHRIA eikä tekijää. Nyt puhutaan VAKUUTUSOIKEUS lääkäreiden vääristelyistä ja piittaamattomuksista- ONNEKSI. Entäpä vanhusten hoito. Uskomattomia kohtaloita ja TERVEYDENHUOLLOSSA, miksi ei myös psykiatrian piirissä jossa ihmisyys on katkolla. Näin se vaan menee: kun heikko-osaiset eivät kykene puolustautumaan ja ajamaan oikeuksiaan kaltoin kohtelu, alistaminen, väärinkäyttö jne. ovat arkipäivää sielläkin.
Monelle sairaalle todellisuus hoitotyössä on sairauttakin tuskaisampaa, jopa traumatisoivaa. Mikään ammaatti/ala ei pois sulje virheettömyyttä. Mikä on inhimillistä mutta tämä inhimillisyys ei nähtävästi kuulu terveydenhuoltoon. Selviäkin hoitovirheitä piilotellaan, salataan, potilaskertomuksia vääristellään jne. Olisi jo viimeinkin aika myöntää että VIRTAHEPO se hoitoalallakin mellastaa!!!
terveydenhuoltoon, sehän on selvä! Kaikki tekevät virheitä, sitä en aiokaan käydä kiistämään. Alallamme esim. burn out:eja on kenties eniten mistään ammattikunnasta, ja kun on kiire ja stressi, varmasti tapahtuu myös virheitä. Siitä en ole erimieltä. Myös se, että koko systeemissä on aukkoja ja tiedonvälitys takkuaa jne. on totta. Kysymys onkin alun alkaen ollut siitä, mitä tehdään tarkoituksella ja kiusallaan, mitä inhimillisyyden rajoissa mahdollisimman hyvin. Meitä ja meidän työtämme tarkkaillaan jatkuvasti ja paitsi sanallisia myös kirjallisia valituksia tulee, tässä vaiheessa haluan sanoa, että emme me itse voi vaikuttaa valituksen käsittelyyn, eikä sitä tee muutkaan täällä työskentelevät, vaan TEO, joten valitukset käsitelään kyllä ihan puolueettomasti, joten piilottelu on mahdotonta, niin mihin jäinkään? Niin, työtämme seurataan kyllä kovalla kädellä ja tämän vuoksi varmasti mahdolliset virheet menevät inhimillisyyden, eivät ilkeyden, pahansuopaisuuden tai kiduttamisen piikkiin. Keskustelu alkoi pakkohoidosta ja olemme nyt pääseet aika kauaksi siitä, mutta palatakseni tähän aiheeseen haluan muistuttaa, että mikäli virhearvioita tehdään, sen on sitten tehnyt moni ennen pakkohoitoa ja pitää muistaa myös se, että pakkohoitoon otetun/ päässeen on usein aika hankala itse ymmärtää tilannetta, ja etenkin tässä asiassa ollaan tarkkoja. Vaihtelee varmasti paikoittain, mutta pakkohoito on sen verran kallista ja uuvuttavaakin, että aika harva varmasti kiusallaan haluaa täyttää osastot ja pakkohoitoon saaminen on oikeasti todella vaikeaa, joskus mahdotonta ja se on todella turhauttavaa!
Kyllä th:ssakin on asenteet kovenneet. Tälläkin palstalla on pääsääntöisesti kertomuksia kielteisistä kokemuksista. Välttämällä vastuuta, kiireen taakse on helppo piiloutua. Se vaan tässä kummastuttaa ja aiheuttaa ristiriitaisia ajatuksia että MIKSI niitä hoitovirheitä ja ylilyötenjä pyritään kaikin mahdollisin keinoin MITÄTÖIMÄÄN ja SALAAMAAN!? Kuitenkin myönsit että hoitovirheitä tulee!
Potilaathan siitä kärsii ja useimmiten jäävät yksin tapahtuneen kanssa. Useinkaan psykiatrisen puolen potilailla ei ole voimia lähteä taistelemaan oikeuksiensa puolesta. MITEN esim. osatoilla suhtaudutaan POTILAASEEN KUN HÄN JAKSANUT PUOLUSTAUTUA TEKEMÄLLÄ KIRJALLISEN VALITUKSEN? Aletaanko häntä painostamaan, alistamaan, kärsiikö hoito, syrjitäänkö, suhtaudutaanko ylimielisesti,...... Tässä vain muutamia sanktioita joita käytetään osastoilla. Kylläpä kirjoittajalla on ruusuinen näkemys TEO:n oikeudenmukaisuudeta. Katsoisitpa joskus tehtyjä dokumentteja TEOn päätöksistä!!! Niissä lääkärit saavat toistuvasti töppäillä ilman mitään muistutusta mutta hoitaja tehtyään kerran virheen joutuu vaihtamaan alaa.
Miten esim. menetellään kun ihminen on aiheettomasti toimitettu pakkohoitoon/tarkkailuun? Miten jälkihoito tapahtuu(ei mitenkään)? Entäpä kirjaamiset sairaskertomukseen? Kirjataanko ja korjataanko sinne TOTUUS :AIHEETON JA VÄÄRÄ PAKKOHOITOPÄÄTÖS. Uskoisin että ei koskaan. JA NÄIN VIRHE KERTAUTUU..Entäpä väärin kohdellun autonomian loukkaukset oikeusturva? Näissä asioissa on PALJON korjaamista.
tiedot ovat tulleet? Kielteisiä kokemuksia tulee aina kun ollaan tekemisissä hoitosuhteiden kanssa. Mielipide-erot tietenkin mahdollisia. Kiireen taakse ei kyllä ainakaan meillä piilouduta, senhän myönsin suoraan. Hoitovirheitä, jos ne sellaisiksi todella luetaan ei piilotella, vaan virheen tehnyt saa vähintään merkinnän, tai erotetaan määräajaksi tai viedään oikeus toimia psykologina. Selvityspyynnön voi tehdä kuka vaan, ei siis vain hoidettu potilas, usein työkaverit ovatkin ne, jotka pyynnön tekevät. Mikäli pyynnön kuitenkin tekee potilas, yleensä hoitosuhde valituksen kohteeseen katkeaa, joten ei synny kaunaista kohtelua. TEO:n päätökset ovat koko ajan luettavissa koneellani sairaanhoitopiirin sisäisessä verkossa ja löytyvät ne myös alan jokaisesta julkaisusta vuosittain, sieltä ne voi kaikki lukea, joten päätökset ovat minulle tuttuja. Vuosittain muutama menettää oikeutensa toimia psykologina ja varoituksia ja merkintöjä tulee useita. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että valitusten määrä olisi suuri suhteessa hoitotapahtumiin, vaan siitä, että kaikki valitukset käsitellään huolella. Lääkäreiden töppäyksiin en edelleenkään ota kantaa! Mikäli potilas on aiheetta ollut pakkohoidossa, ja tämä kirjataan, ei virhe varmasti kumuloidu. Oikeusturva on täysin sama oli potilas sitten missä kunnossa vain, oikeus on oikeus, se taas ei liity meihin täällä työskenteleviin. Eli: Hoitosuhteita suhteessa virheisiin on moninkertainen määrä. Mikäli virhe tapahtuu, mikä on aina mahdollista kun töissä ovat ihmiset ei koneet, niihin puututaan varmasti huomattavasti rankemmalla kädellä kuin monella muulla alalla. Tämä johtuu siitä, että kyseessä palveluammatti ja ihmisten kanssa tehtävä työ ja lisäksi vielä mt-työ. Vertaa esim. pimeä työvoima tai työturvallisuusrikkomukset vain esimerkkinä. EN aiokaan väittää, enkä ole väittänytkään että tämä ala olisi täysin virheetön! Väitän kuitenkin ja kokemukseni perusteella voin näin tehdä, että mahdollisia virheitä ei piilotella, eikä kiusallaan tai tahallaan niitä tehdä! Tämä työ vaan on todella epäkiitollista, koska täällä tunteet ovat pinnassa ja usein reaktio on voimakkaampi kuin jokapäiväisessä elämässä, joten keskustelua ja erimielisyyksiä syntyy. Toivottavasti jokainen, joka kokee vääryyttä, saa vastuksensa ja tietonsa siitä, miksi jokin asia on tehty niin kuin on ja jos edelleen kokee vääryyttä selvityspyyntö tehdään, joko itse tai läheinen. Viha ja kauna on sallittua, jokaiselle mt-puolen kanssa tekemisiin joutuminen on aina henkilökohtainen kokemus. Joskus se on hyvä ja hoitava, joskus kaikkea muuta.
Kertomani on eletystä elämästä. Sehän tässä mt-hoidossa onkin arveluttavaa kun toisaalta paasataan ihmisten auttamisesta mutta käytäntö kertoo muuta. Usein hoidossa traumatisoitunut jätetään pärjäilemään yksin, jopa heitteille.
Kirjoituksestasi paistaa väsymys ja ekäpä pettymys. Aina ei politilas"materiaali" ole kehnoa. Esim. jos annat kukalle liian paljon vettä sehän menehtyy, samoin jos jätät sen kastelemaatta. Kasvit tarvitsevat yksilöllisen hoidon, myös IHMINEN. Tuntuu vain että nykyään psykatr.hoito on vain pillerien tuputtamista kaikkeen vaivaan. Ei ihme että sairastuneita vaan riittää enenevässä määrin. Luin eräästä lehdestä PSYKOLIGIN kirj. artikkelin jossa hän arvio psyk.hoidon laahavan ainakin 25v. jäljessä muuta sairaudenhoitoa.
Kehitetty on vain lääkitystä mikä näkyy mt-potilaiden habituksesta. Puhutaan stigmasta mikä leimaa sairastuneet ulkoiselta olemukselta.
TEO:sta:on eri asia LUKEA jonkun tekemiä päätöksiä kuin olla tekemässä niitä. Kaikki tehdyt päätökset eivät suinkaan ole oikedenmukaisia. EIkä pelkästään kärsijän näkökulmasta vaan myos suuren yleisön mielestä.
hoito kyllä potilaalle annetaan. Väsynyt en ole muuhun kuin tähän ainaiseen vääristelyyn. Samapa tuo, asia ei tästä mihinkään paasaamalla muutu. Sinulla on mielipiteesi, saat sen pitää. Muista kuitenkin opetella mikä ero on psykologeilla ja psykiatreilla, sairaanhoitajilla ja lääkäreillä, esim. lääkehoidossa. Jos kaikki hoidetaan lääkkeillä, miksi odotushuoneessani on jono?
Vääristelyä tosi elämässä tapahtunut- EI OLE! En tiedä mihin kannanottosi mm. työssäsi perustuu kun näet tosi tapahtumiin perustuvan kirjoitetun eisimerkin vääristelynä! Enpä haluaisi olla "jonossa ovesi takana".
Kertomuksia tosielämästä on vaikeaa joskus sulattaa. OVat ne niin karmeeta kuultavaa, taholta jonka pitäisi auttaa eikä alistaa!!!!!
PS. Tämän viestiketjun otsakehan on PAKKOHOITO JA LÄÄKÄRIT! Ja-- luulempa ymmärtäväni kys. ammattinimikkeiden välisen eron.. Se siitä.
keskustelu alkoi, tässä vaiheessa ollaan kaukana siitä. En missään vaiheessa ole väittänyt että esimerkki ei olisi totta. Olen väittänyt, että kaiken yhteen niputtaminen, yleistys ja faktojen värittely on väärin. Kuvaamasi esimerkki varmasti totta, mutta viimeinen vastaukseni liittyi kylläkin siihen mitä lääkkeistä yleistyksenä sanoit. Onneksi et ole oveni takana, totuus nimittäin on, että ihmistä ei voi auttaa, jos hän ei sitä apua halua ottaa vastaan. Kannanottoni työssäni perustan tosielämään, joka varmasti näyttäytyy minulle eri tavoin kuin sinulle, mutta ei varmasti ole sen enempää väärä kuin sinunkaan. Muistutan tässä yhteydessä siitä (kun nyt tähän mentiin), että minä näen tämän tyyppisiä tapauksia päivittäin, en perusta ajatuksiani yhden tapauksen pohjalle. Kun kaikki lasketaan yhteen, olen edelleen ylpeä ammattiryhmästäni.
analysoit (tätäkin) viestiketjun kirjoituksia :" faktojen värittely", "kuvaamasi esim. on totta MUTTA:..jne". Lääkkeistähän (neuroleptit) olen todennut että jos niitä annetaan terveelle hän sairastuu - ON TOTTA. Uskoisin maallikonkin ymmärtävän että apua on turhaa tyrkyttää jos sitä ei tahdota. Omalta kohdaltani voin sanoa että kun/jos tarvitsen apua tai hoitoa haen sitä, en "sokeana" vaan kunntelemalla itseäni ja toisia.
Olen kyllä "nähnyt" sitä mainitsemaasi TOSIELÄMÄÄ ja minunkin näkemykseni nojautuu tosielämään ( en minäkään aivan novisina kommentteja latela). Kaikella kunnioituksella sinua ja ammatiasi- sekä tällä palstalla kirjoitettuja kokemuksia ja mielipiteitä kohtaan . Todennäköisesti tämäkin kanava auttaa monia ahdingossa eikä heidän tarvitse istua nököttämässä jossakin jonossa , olisivat vieläkin pitempiä ilman tätäkin mahdollisuuta. Onneksi meillä Suomessa on vielä sananvapaus ja annettu lukuisia mahdollisuuksia ilmaista mielipiteitämme.
Minulle tuli outo olo, kun sairaalasta tuli pyyntö tulla keuhkoveritulpan vuoksi sairaalaan. Aikaisemmin olin ollut terveyskeskuksen sairaalassa selkävaivojen takia, josta minut lähetettiin jostain kumman syystä keuhkosairauksien erikoislääkäriin sairaalaan. Lausunnossa ei ollut mitään keuhkoveritulpasta, vaan vanha arpeutuma keuhkokuumeesta. Miksi siis minun pitäisi mennä keuhkoveritulpan takia sairaalaan?
Olen jo lähes 70v. ukkeli. Onko sairaalassa tutkimuspotilaista puutetta?
Tuskinpa tutkittaisiin vaan huvikseen, tutkimukset eivät ole halpoja, ei niitä turhaan tehdä.
Jos keuhkoveritulpasta on herännyt epäilys, niin ilman muuta kannattaa mennä tutkituttamaan.