silloin itseäsi nauraen kutsuit. Siksi sinua olen myös kutsunut monissa kirjoitukssissani. Pitkään sinua näin ja jokin sinussa jo silloin alkuaikoina minua sisimmissäni kiinnosti. Kesän jälkeen annoit ymmärtää, että jokin minussa sinuakin kiinnosti. Se oli menoa sen jälkeen.
Pitkään pyörin ja säädin tunteitteni kanssa. En uskaltanut tehdä mitään, koska pelkäsin eniten sitä pahinta. En kuitenkaan koskaan olisi antanut itselleni anteeksi, jos en olisi jotain tehnyt. Niin minä silloin tartuin toimeen, päivää vaille kuukausi sitten. Rohkenin kerrankin tehdä liikkeen suuntaasi. Sinä vastasit silloin pyyntööni myöntävästi ja sain tilaisuuden, josta olin haaveillut jo pitkään. Miten se sitten meni? Jotain siinä tapahtui sellaista, joka kaduttaa vieläkin. Rohkenin kyllä teoilla kertomaan jotain tunteistani, mutta en saanut mitään suustani ulos. Se oli merkillinen hetki silloin, kun mitään varoittamatta tai epäilemättä tartuit minuun kiinni. En ollut yhtään varautunut siihen ja myönnän, että säikähdin sitä oikeaa tunnetta. Olit niin rohkea!
Tiedän että sen jälkeen olin ristiriitainen ja etäinen. Arvelin että halusit aikaa ja miettiä tätä asiaa rauhassa. Luulin että olisit voinut milloin vain kertoa vastauksesi ja että meidän välit olisivat olleet avoimet ja rehelliset. Mutta kaikki jatkui ns. "tavallisesti".
Voin katsoa peiliin ja nähdä, miksi tästä tuli mitä tuli. Epävarmuus ja etäisyys näkyy ja tuntuu minussa. Miten voisinkaan odottaa sinulta mitään, jos itse olen tälläinen kylmä ja ilmeetön. Ei varmaan mitään lämpimiä tunteita ainakaan herätä? Olen pettynyt itseeni. Miksi en ole rohkea ja varma mies seurassasi? Minä rehellisesti pelkään! Jos antaisin tunteilleni suuremman vallan, niin myös se kipu ja tuska olisi mahdollisesti jotain aivan sietämätöntä.
Olen elänyt suurimman osan elämästäni aina jonkinlaisen pelon ja uhan alla. Mies roolimallini ovat olleet väkivaltaisia alkoholisteja, jotka ovat pahan olonsa minuun ja läheisiini purkaneet. Vasta nyt olen saanut joitakin vuosia elää ilman, että pelko olisi läsnä. Liian pitkään jouduin sopeutumaan elämään, jossa jokainen päivä olisi voinut olla kohtalokas. Kuinka silloin aikuiset ihmiset haastoivat ja uhkailivat milloin milläkin. Itsemurhilla, väkivallalla, eläinten ampumisella ja läheisteni satuttamisella...
Eniten olen elämässäni toivonut, että voisin jättää menneisyyden taakseni. Että kasvaisin luottavaiseksi ja rohkeaksi mieheksi. Ei tarvitsisi enää pelätä ja voisin viimeinkin rauhoittua. Mutta en siihen ole vieläkään pystynyt. Olen haitallisesti oppinut pysymään hiljaa ja olemaan huomaamaton. Niin minä silloinkin selvisin.
Kuten varmaan voisi jo päätellä. Kyllä, olen epävakaa mieleltäni. Olen ollut sairaalahoidossakin ja pitkällä sairaslomalla. Lääkeitäkin käytin, kunnes päätin että en halua rajoittaa tunteitani. Ne escitalopraamit, ketipinorit, venlafaksiinit ja olantsapiinit tappoivat tunteeni ja tekivät minusta onton ihmisen. Sitä en halunnut itselleni. Halusin itkeä ja tuntea edes jotain! Halusin tuntea vaikka edes kipua ja surua, jos en muuhun kyennyt...
Viime vuonna tapahtui niin monta järkyttävää asiaa, että yritin parhaani sulkea itseni. En antaisi kenenkään enää vaikuttaa minuun niin voimakkaasti. Kunnes sitten sinä, tietoisesti tai tietämättäsi päätit sulattaa sydämeni. Se tunne oli jotain niin hyvää ja raikasta, jota en ole vuosikausiin kokenut. Tunsin sydämessäni lämpöä ja toivoa. Ehkä olisin viimeinkin ansainnut jotain hyvääkin...
En tiedä, mitä mieltä olet yrityksistäni. Olen yrittänyt varovaisesti tunnustella ja lähestyä sinua. En vain saa selvää, mitä syvimmissäsi ajattelet ja tunnet. Silloin kun kieltäydyit pyynnöstäni, en antanut sen haitata. Toisen kerran jälkeen en olisi halunnut antaa sen haitata, mutta se haittasi. En halunnut antaa periksi siltikään. Pitkään mietin mitä tehdä. Päädyin sitten kirjoittamaan sinulle IRL. Uskon vahvasti että löysit sen ja tiedät mitä ajattelen. Toivoin sydämestäni että olisit nyt ottanut yhteyttä ja olisimme voinneet selvittää tämän asian. Ehkä sinusta tässä ei ole mitään selvitettävää ja siksi toiveeni ovat yhtä tyhjän kanssa? Totuutta en tiedä ja siksi haluaisinkin vain tietää. Olipa se tieto mitä tahansa, niin se helpottaisi minua niin paljon.
Mietit varmaan, miksi en kysy suoraan päin naamaa? Tai sitten et? Vastaus on kuitenkin siinä, että sinä olet siellä töissä. Siellä on paljon uteliaita ihmisiä ja en halua, että sinulle koituisi siitä mitään harmia. Minulle kävisi mikä muu vaihtoehto vain. Mieluiten puhumalla kasvotusten, jossain paineettomassa tilassa ja ajassa. Tai sitten ihan vain viesti, missä muodossa vain. Nyt haluan vain tämän epätietoisuuden tuskan pois, sitten tietäisin paremmin mitä seuraavaksi. Tietenkin sinut haluaisin, mutta jos sinä et halua, niin en voi mitään. Olisin tietenkin surullinen ja tuskastunut, mutta sekin olisi edistystä elämässäni. Tai sitten olisin maailman onnellisin ihminen...
Selvitetäänkö tämä asia? Minä pyydän... laita viestiä, jos luet tämän...
Pitkään pyörin ja säädin tunteitteni kanssa. En uskaltanut tehdä mitään, koska pelkäsin eniten sitä pahinta. En kuitenkaan koskaan olisi antanut itselleni anteeksi, jos en olisi jotain tehnyt. Niin minä silloin tartuin toimeen, päivää vaille kuukausi sitten. Rohkenin kerrankin tehdä liikkeen suuntaasi. Sinä vastasit silloin pyyntööni myöntävästi ja sain tilaisuuden, josta olin haaveillut jo pitkään. Miten se sitten meni? Jotain siinä tapahtui sellaista, joka kaduttaa vieläkin. Rohkenin kyllä teoilla kertomaan jotain tunteistani, mutta en saanut mitään suustani ulos. Se oli merkillinen hetki silloin, kun mitään varoittamatta tai epäilemättä tartuit minuun kiinni. En ollut yhtään varautunut siihen ja myönnän, että säikähdin sitä oikeaa tunnetta. Olit niin rohkea!
Tiedän että sen jälkeen olin ristiriitainen ja etäinen. Arvelin että halusit aikaa ja miettiä tätä asiaa rauhassa. Luulin että olisit voinut milloin vain kertoa vastauksesi ja että meidän välit olisivat olleet avoimet ja rehelliset. Mutta kaikki jatkui ns. "tavallisesti".
Voin katsoa peiliin ja nähdä, miksi tästä tuli mitä tuli. Epävarmuus ja etäisyys näkyy ja tuntuu minussa. Miten voisinkaan odottaa sinulta mitään, jos itse olen tälläinen kylmä ja ilmeetön. Ei varmaan mitään lämpimiä tunteita ainakaan herätä? Olen pettynyt itseeni. Miksi en ole rohkea ja varma mies seurassasi? Minä rehellisesti pelkään! Jos antaisin tunteilleni suuremman vallan, niin myös se kipu ja tuska olisi mahdollisesti jotain aivan sietämätöntä.
Olen elänyt suurimman osan elämästäni aina jonkinlaisen pelon ja uhan alla. Mies roolimallini ovat olleet väkivaltaisia alkoholisteja, jotka ovat pahan olonsa minuun ja läheisiini purkaneet. Vasta nyt olen saanut joitakin vuosia elää ilman, että pelko olisi läsnä. Liian pitkään jouduin sopeutumaan elämään, jossa jokainen päivä olisi voinut olla kohtalokas. Kuinka silloin aikuiset ihmiset haastoivat ja uhkailivat milloin milläkin. Itsemurhilla, väkivallalla, eläinten ampumisella ja läheisteni satuttamisella...
Eniten olen elämässäni toivonut, että voisin jättää menneisyyden taakseni. Että kasvaisin luottavaiseksi ja rohkeaksi mieheksi. Ei tarvitsisi enää pelätä ja voisin viimeinkin rauhoittua. Mutta en siihen ole vieläkään pystynyt. Olen haitallisesti oppinut pysymään hiljaa ja olemaan huomaamaton. Niin minä silloinkin selvisin.
Kuten varmaan voisi jo päätellä. Kyllä, olen epävakaa mieleltäni. Olen ollut sairaalahoidossakin ja pitkällä sairaslomalla. Lääkeitäkin käytin, kunnes päätin että en halua rajoittaa tunteitani. Ne escitalopraamit, ketipinorit, venlafaksiinit ja olantsapiinit tappoivat tunteeni ja tekivät minusta onton ihmisen. Sitä en halunnut itselleni. Halusin itkeä ja tuntea edes jotain! Halusin tuntea vaikka edes kipua ja surua, jos en muuhun kyennyt...
Viime vuonna tapahtui niin monta järkyttävää asiaa, että yritin parhaani sulkea itseni. En antaisi kenenkään enää vaikuttaa minuun niin voimakkaasti. Kunnes sitten sinä, tietoisesti tai tietämättäsi päätit sulattaa sydämeni. Se tunne oli jotain niin hyvää ja raikasta, jota en ole vuosikausiin kokenut. Tunsin sydämessäni lämpöä ja toivoa. Ehkä olisin viimeinkin ansainnut jotain hyvääkin...
En tiedä, mitä mieltä olet yrityksistäni. Olen yrittänyt varovaisesti tunnustella ja lähestyä sinua. En vain saa selvää, mitä syvimmissäsi ajattelet ja tunnet. Silloin kun kieltäydyit pyynnöstäni, en antanut sen haitata. Toisen kerran jälkeen en olisi halunnut antaa sen haitata, mutta se haittasi. En halunnut antaa periksi siltikään. Pitkään mietin mitä tehdä. Päädyin sitten kirjoittamaan sinulle IRL. Uskon vahvasti että löysit sen ja tiedät mitä ajattelen. Toivoin sydämestäni että olisit nyt ottanut yhteyttä ja olisimme voinneet selvittää tämän asian. Ehkä sinusta tässä ei ole mitään selvitettävää ja siksi toiveeni ovat yhtä tyhjän kanssa? Totuutta en tiedä ja siksi haluaisinkin vain tietää. Olipa se tieto mitä tahansa, niin se helpottaisi minua niin paljon.
Mietit varmaan, miksi en kysy suoraan päin naamaa? Tai sitten et? Vastaus on kuitenkin siinä, että sinä olet siellä töissä. Siellä on paljon uteliaita ihmisiä ja en halua, että sinulle koituisi siitä mitään harmia. Minulle kävisi mikä muu vaihtoehto vain. Mieluiten puhumalla kasvotusten, jossain paineettomassa tilassa ja ajassa. Tai sitten ihan vain viesti, missä muodossa vain. Nyt haluan vain tämän epätietoisuuden tuskan pois, sitten tietäisin paremmin mitä seuraavaksi. Tietenkin sinut haluaisin, mutta jos sinä et halua, niin en voi mitään. Olisin tietenkin surullinen ja tuskastunut, mutta sekin olisi edistystä elämässäni. Tai sitten olisin maailman onnellisin ihminen...
Selvitetäänkö tämä asia? Minä pyydän... laita viestiä, jos luet tämän...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Haluaisin sulle puhua rauhassa. Jos nähtiin tänään, sulla oli vihreänsinistä tänään ja oot mies nii tiiät kuka oon. Mulla oli työhousut jalassa. Ja ruskeat hiukset. Ja laita minulle jokin emoji jos oot se. En halua mokata, jos et ookkaa. Mutta oon kertonu tai vihjaillu tunteista aiemmi
Ei nähty tänään. Viimeksi eilen iltapäivällä.
Enole kylläkään saanut mitää viestiä irl mutta onko se ollut jossakin täällä
Eilen hänelle viestin jätin. En oikein tahtoisi uskoa, että hän ei sitä huomannut.
Laitapa hieman kaivattusi ulkoisesta olemuksesta jotain tuntomerkkejä.
Vaaleat hiukset, sellaisella jännällä letillä. Siniset silmät, musta teepaita ja housut. Aina hänellä päällä kun nähdään.
Ok. Noista pitäisi jo jonkun itsensä tunnistaa, ehkä. Onnea sinulle nyt tai joskus myöhemmin, jos ei nyt onnistu. Täällä ei kyllä kaikki käy, joten tsemppaan vaan antamaan tekstisi suoraan kohteelleen.
Kiitos paljon. Mietinkin tässä, että itsehän olen tähän tilanteeseen itseni ajanut. En tiedä mitä se tulee vaatimaan, mutta tämä asia minun on selvitettävä. Jos ei tätä kautta onnistu niin sitten on pakko toimia ihan "irl"...
Epävakailla taipumus ihastua nopeasti ja intensiivisesti . Idealisoida epärealistisesti ihastuksen kohdetta. Pian ihastus vaihtuu massiiviseen vähättelyyn. Kannattaa olla varovainen.!
Niih... mutta ei sitä koskaan tiedä, ellei kokeile.
Hirtä itsesi! Kiitos.