Lääkärihelikopteritoiminta jotka pidetään veronmaksajien, kuntien maksamana pystystä, ei tuo hyötyjä suhteutettuna sen kuluihin.
Turhia lentoja on tuhansia vuosittain, lisäksi kaluston kalliit kulut, huollot, polttoaineet sekä henkilöstö.
Eli FinnHEMS Oy:n toiminnasta kyse.
Sen toimintaan on saatava järki ettei turhia lentoja lennellä ja hätäkeskukselle kunnon ohjeistus.
Lääkärihelikopteritoiminta ei tuo hyötyjä, turhia lentoja tuhansia.
36
1446
Vastaukset
- Anonyymi
Eri mieltä. FinnHEMS:in toiminta Kn mielestäni täysin perusteltua ja tärkeää. Mietitään vaikka, että olisi nuori henkilö, joka tarvitsisi verensiirron nopeasti, muuten hän kuolisi. Perusensihoidossa ei tätä ilmeisesti pystytä vielä tekemään, mutta tehohoitotasoinen henkilöstö voi. FinnHEMS-helikopteri pääsee paikalle nopeasti ja nuori potilas pelastuu. Hän saa elää monta kymmentä tervettä ja onnellista elinvuotta vielä tapahtuman jälkeen. Voiko sellaista mitata rahassa?
Yleinen käsitys on, että lentäminen maksaa hurjasti. Mutta todellisuudessa se on halvempaa (tarkkaa hintaa en pysty sanomaan) kuin kuvitellaan. Ja on parempi pelata varman päälle tällaisissa asioissa. Yhtälailla voisi sanoa lomamatkalentojen olevan täyttä turhuutta!
Mietitäänpä vielä siltäkin kannalta, että esim. ensihoitolääkärin/ HEMS-ensihoitajan/ HEMS-lentäjän työ voi olla jonkun suurin unelma. Se, minkä takia on nähnyt vaivaa, ja joka on nostanut pinnalle vaikeina aikoina.
Lääkärihelikopteritoiminta on kaikkea muuta kuin turhaa! Tokihan, jokaisella saa olla omat mielipiteensä. Mutta miksi valtio olisi rahoittanut tuiki turhan yhtön?
Mietinpä vaan! - Anonyymi
Nuo tilastolliset "turhat lennot" syntynevät siitä että helikopteri hälyytetään etupainotteisesti oireiden perusteella. Jos ambulanssi ehtii ensin potilaan luokse ja toteaa ettei tilanne olekaan niin paha kuin aluksi oletettiin, helikopterin matka keskeytetään.
Kun helikopteria todella tarvitaan, se voi olla ratkaiseva jotta potilas säilyy hengissä. Esimerkiksi potilas pitää saada sairaalaan hoitoon niin nopeasti tai jopa kaukaisempaan sairaalaan kuin mitä ambulanssilla ehdittäisiin, helikopterin käyttö on tärkeää. Lisäksi helikopterissa on aina lääkäritasoinen hoitohenkilökunta. - Anonyymi
Olen samalla kannalla jälkimmäisten kommentoijien kanssa. FinnHEMSin tarkoitus on saada lääkäri ja tehohoitotasoinen ensihoito nopeasti potilaan luokse. Näin pystytään tekemään vaativampia toimenpiteitä jo ”kentällä” ennen kuljetusta sairaalaan. Huonoennusteisten potilaiden selviytymisorosentti on tutkitusti parantunut lääkärihelikopteritoiminnan myötä, samoin kansalaisten turvallisuudentunne.
Ja nämä ”turhat lennot” ovat juuri näitä, perustettuja.
Tähänkin on tullut muutosta, esimerkiksi HUSin alueella, FH10 ei välttämättä nouse ilmaan pelkään tajuttomuuden takia.
FinnHEMS-lääkärit vastailevat myös ensihoidon yksiköiltä tuleviin konsultaatiopuheluihin, joita esim. Tampereen Pirkkalan FH30:n tukikohtaan tulee noin 30 vuorokaudessa. Iso osa työtä sekin. - Anonyymi
Isäni sai vuosia sitten sydänkohtauksen ja hänen sydämensä pysähtyi, paikalle lähetettiin lääkärihelikopteri koska se oli nopein vaihtoehto.Tästäkin huolimatta hän ehti olla elottomana yhdentoista minuutin ajan.Hänet saatiin elvytettyä ja hän on yhä tänäkin päivänä elossa ja toimintakykyinen.
- Anonyymi
No joo, mut nää pitää kuiteski veronmaksajien rahoilla maksaa. Sijoittais päättäjät mieluummin lansseihin enempi nii ei tarvis mitää vispilöitä. Mut herätti just keskellä yöt, ku laskeutu talon vieree kentälle. Ja mitä turhaa, lähti heti pois, ei ees ottanu kyytii ketää!!!!!!
- Anonyymi
Mutta jätti ilmeisesti lääkärin ja ehkäpä potilas pelastui sen takia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta jätti ilmeisesti lääkärin ja ehkäpä potilas pelastui sen takia.
Meille tuli kerran helikopterilääkäri kun oltii otettu vähä liikaa. Just tais olla sama nainen kun siinä elossa 24h ohjelmassa Tampereella siis tapahtui (mut ei päästy ohjelmaan, sama lääkäri kyl oli, se millon vaalee tukka) joo kiinnostaa
- Anonyymi
Vaikka ambulansseja olisi kuinka paljon, ne eivät lennä. Potilas voi ehtiä kuolla tai vammautua pahasti pitkällä ambulanssimatkalla, mutta selviää ongelmitta nopealla helikopterikyydillä.

Luin juuri, että lääkärihelikopteri ei ole potilasta varten. Ampulanssi vie sit potilaan sairaalaan.
- Anonyymi
Meilläki pörrää aina kodin päältä. mitkäki medihelit, häiritsee nii että vituttaa!!!!
- Anonyymi
Kiitti ap vinkistä, nyt on kyl hyvä mieli maksaa veroja🚁Mää kannatan koptereita oikein sydämmestäni, tosi tärkee osa ensihoitoa
- Anonyymi
Sitä ollaan lasaretissa niin sankaraita. Ja pyh. Ensihoitajat on kaikki tosi tylyjä ja tunteettomia. Miks niitä pitää vielä helikopterilla kuljetella muitten rahoilla????
- Anonyymi
No hei, ensihoitotilanteessa käsky on ainut, mikä toimii. Ja ei, ensihoitajat ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Jonkun vaan täytyy käyttäytyä ”kylmästi”, jotta pystyisi keskittymään siihen olennaiseen, potilaan auttamiseen.
- Anonyymi
Medi-helit on turhia! Siis niitä putoilee tämän tästä ja meill Tampereella ainaskj lentää iha katon päält nii ettei saa yöl kunnol nukuttuu ja kaikki on et vau helikopteri ite et pah taasko ihan turhii kyllä ambulanssilki pääsee
- Anonyymi
Eli olet sitä mieltä että mediheli hiiteen, kuolkoon toiset kunhan saan nukkua rauhassa.
- Anonyymi
FinnHEMS OY toimii myös maayksiköillä ja uskonpa, että mikäli Tampereen keskustassa satut asumaan, niin tuskin kopterilla kerrostalojen viereen laskeutuis. En tietenkään kiellä, voihan sekin olla mahdollista, mutta huomautan, että helikopteri vaatii päiväsaikaan 25x25 kokoisen alueen laskeutumiseen. Pimeällä vastaava luku on 50x50. Niinpä juu, öisin ihan varmana tulee häiritteen. Vai siis asutko tukikohdan vieressä, kun noin ottaa päähän?
P.S. Se on FinnHEMS, eikä Medi-Heli!!!!!! - Anonyymi
Suomessa ei ole pudonnut yhtään lääkärihelikopteria.
Asutko ihan keskussairaalan vieressä jolloin helikopteri on laskeutumassa ja siksi menee läheltä. Itse asun Helsingissä paikassa josta kaikki Malmin lentoliikenne (mm. Rajavartioston järeät helikopterit) suuntautuu etelän suuntaan ja silti saan nukuttua oikein hyvin.
- Anonyymi
No hei, maailma muuttuu. Voi olla, että tulevaisuudessa helikopterit ovat arkipäivää taivaalla! Tai voi myös olla, että helikopterit hävitetään. Ollaan avoimin mielin ja katsotaan!
- Anonyymi
Jossain korvessa tai pikkukaupungissa helikopterin lentäminen on merkkitapaus koska niitä tapahtuu niin äärimmäisen harvoin. Itse olen tottunut niihin koska niitä lentää kotini ohi päivittäin, joskus useammankin kerran päivässä.
- Anonyymi
Ketkä tääl viel kehtaa väittää et niissois jotai järkee oikeest niisseioo mitää järkee iha turhii kaikki herättää toisii yöl ku tyyliin kaikki sanoi tääl nii.ja sit ku se on nii kallist et meijän rahoist käytännös menee
- Anonyymi
Montako kertaa olet herännyt lääkärihelikopterin ääneen? Kuinka monta kertaa johonkin muuhun häiriöön? Käännä vaan kylkeä ja jatka uniasi. Voit lohduttautua sillä että taas yksi ihmishenki pelastettiin sillä että sinut herätettiin.

Hyvä pointti =)
Just kyllä ihan muutenkin voi herätä kuin vain helikopterin ääneen!
- Anonyymi
Medi-Heli!!!
- Anonyymi
Mediheliin sijoitetuilla rahoilla pelastettaisiin useampia ihmishenkiä jos ne annettaisiin sairaaloiden käyttöön.
ja tämä on fakta. - Anonyymi
Suomen lääkärihelikoptereita operoiva FinnHEMS haluaisi hätäkeskuksiin erikoiskoulutetut päivystäjät.
Syynä on se, että noin 40 prosenttia lääkärihelikoptereiden hälytyksistä perutaan ennen kuin kopteri on ehtinyt kohteeseensa. Turhan lentelyn takia oikeasti tarpeelliset hälytykset voivat viivästyä, mikä voi puolestaan maksaa ihmishenkiä.
Ongelma johtuu nykyisestä järjestelmästä, jossa koptereiden lähettämisestä vastaavat hätäkeskusten päivystäjät hätäpuheluista tekemiensä riskiarvioiden perusteella. Päivystäjät tekevät riskiarvionsa valmiiden kysymyspattereiden ja vuokaavioiden perusteella.
FinnHEMSin lääketieteellisen asiantuntijan Janne Virran mukaan tämä on liian jäykkää toimintaa. Hänen mukaansa hätäkeskuksiin tarvittaisiin päivystäjiä, joilla on enemmän lääketieteellistä osaamista ja kokemusta kopteritoiminnasta.
Virta kertoo kuvaavan esimerkin nykytilanteesta.
– Hätäkeskustehtävät jaetaan neljän kiireellisyysluokkaan. Korkeimpaan A-luokkaan kuuluvat kaikkein kiireellisimmät hälytykset, joihin hälytetään myös lääkäriyksikkö mukaan, hän pohjustaa.
– Esimerkiksi liikenneonnettomuuksissa on muutama kriteeri, joiden perusteella tällaisesta hälytyksestä tulee A-tehtävä, mutta käytännössä asian ratkaisee nopeusrajoitus. Jos onnettomuus tapahtuu kahdeksankympin alueella, siitä tulee aina A-hälytys, vaikka soittaja kertoisi itse ajaneensa penkkaan kahta kymppiä, Virta sanoo.
Hätäkeskuksen senhetkisestä tilanteesta riippuu, onko päivystäjällä aikaa antaa lisätietoa lääkärikopterille.
– Usein on kiire, eikä puheluun vastannut päivystäjä ehdi antamaan lisätietoja ja kopteri ehtii matkaan. Sitten vasta onnettomuuspaikalle ensimmäisenä ehtinyt ambulanssi tai paloauto antaa kopterille lisätietoa, ettei paikalla olekaan mitään hätää, Virta kertoo.
Lääkärikopteri lähtee siis matkaan, jos hätäkeskuksen päivystäjä katsoo sen tarpeelliseksi.
– Tämä on toinen ongelma. Hätäkeskuspäivystäjillä on nykyään kauhea pelko, että heidät haastetaan oikeuteen, jos jossain menee jotain pieleen. He eivät uskalla käyttää omia aivojaan, vaan hälytys tehdään varmuuden vuoksi, Virta jatkaa.
Asia koskee esimerkiksi baareista viikonloppuisin löytyviä tajuttomia.
– Jokainen tietää, että 99 prosenttia näistä on humalaisia, joilla ei ole mitään hätää, Virta huomauttaa.
Päivystäjät eivät kuitenkaan aina ota huomioon kokonaisuutta, vaan paikalle saatetaan hälyttää lääkärikopteri, vaikka baari olisi kaupungin keskustassa ja sinne ehtisi nopeasti ambulanssilla.
– Pitäisi ottaa kokonaisuus huomioon, mutta hätäkeskussysteemi ei tue eikä salli tällaista ajattelua. Ymmärrän oikein hyvin, että päivystäjät suojaavat selustaansa, mutta samalla se johtaa resurssien hukkakäyttöön. Eli tämä ihan kafkamainen tilanne, Virta päivittelee.
Virta korostaa haastattelun aikana moneen kertaan, ettei tilanteesta pidä syyttää hätäkeskuksen päivystäjiä.
– He tekevät äärimmäisen vaativaa ja tärkeää työtä, mutta tämä on tällainen systeemivirhe.
Virta tuntee tilanteen hyvin, sillä hän on tehnyt 15 vuoden aikana tuhansia lentokeikkoja kopterin miehistön lääkärijäsenenä. Hänen mukaansa esimerkiksi vanhassa Helsingin hätäkeskuksessa oli kokeneita, hyviä päivystäjiä, jotka uskalsivat tehdä omia ratkaisuja.
Suomen lääkärikopterit ottivat viime vuonna vastaan yhteensä 14 444 hälytystä, mikä on 3,4 prosenttia edellisvuotta enemmän. Kopterit antoivat apua 1 410 potilaalle, joista 162 olisi todennäköisesti menehtynyt ilman kopteria, FinnHEMS laskee.- Anonyymi
Hyvät keskustelijat, keskustelu lääkärihelikopteritoiminnasta on tärkeää. Tärkeää on myös oikein tietojen jakaminen. Tähän keskusteluun liitetty, tuoreelta haastattelulta näyttävä artikkeli on vuosikausia vanha ja sisältää kovin vanhentunutta tietoa mm. hätäkeskushälyttämisestä ja lääkärihelikoptereiden hälytyksistä, ja kyseinen haastateltu henkilökin on jo edesmennyt.
Lääkärihelikoptereista meillä ja teillä kaikilla saa tietysti olla oma mielipide. Suomalaisten mielipiteitä on myös tutkittu. Sen mukaan 99 % suomalaisista on sitä mieltä, että Suomessa tarvitaan lääkärihelikoptereita.
Ystävällisin terveisin, valtakunnallinen lääkärihelikopteriyhtiö FinnHEMS - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvät keskustelijat, keskustelu lääkärihelikopteritoiminnasta on tärkeää. Tärkeää on myös oikein tietojen jakaminen. Tähän keskusteluun liitetty, tuoreelta haastattelulta näyttävä artikkeli on vuosikausia vanha ja sisältää kovin vanhentunutta tietoa mm. hätäkeskushälyttämisestä ja lääkärihelikoptereiden hälytyksistä, ja kyseinen haastateltu henkilökin on jo edesmennyt.
Lääkärihelikoptereista meillä ja teillä kaikilla saa tietysti olla oma mielipide. Suomalaisten mielipiteitä on myös tutkittu. Sen mukaan 99 % suomalaisista on sitä mieltä, että Suomessa tarvitaan lääkärihelikoptereita.
Ystävällisin terveisin, valtakunnallinen lääkärihelikopteriyhtiö FinnHEMSHaluaisitko jakaa meille tuoreempaa tietoa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haluaisitko jakaa meille tuoreempaa tietoa?
Hei,
tuoretta tietoa löytyy verkkosivulta www.finnhems.fi.
Muutama nosto aiheista, joista täälläkin on keskusteltu:
- Lääkärihelikopteri lähtee liikkeelle hätäkeskuspäivystäjän toimesta hälytyskriteereiden täyttyessä. Hälytyskriteereitä kehitetään yhdessä Hätäkeskuksen ja muiden viranomaisten kanssa jatkuvasti niin, että apu saadaan kohdennettua sille, joka sitä eniten tarvitsee. Lääkärihelikopteria ei voi itse tilata eikä se ole taksi eikä ambulanssi.
- Kun hälytys tulee, liikkeelle lähdetään sillä oletuksella, että potilas on hengenvaarassa ja tarvitsee ensihoitolääkärin välitöntä apua ja vaativaa ensihoitoa. Toisinaan keikka peruuntuu siitä syystä, että tapahtumapaikalta saadaan lisää tietoa potilaan tilanteesta ja voidaan kääntyä takaisin, jotta ollaan valmiina toiseen hälytykseen. Tietty etupainotteisuus kuuluu toimintaan, jotta apu saadaan perille nopeasti.
- Toiminnan tarkoituksena on saada ensihoitolääkäri nopeasti potilaan luokse. Potilas kuljetetaan helikopterilla hoitopaikkaan, jos tilanne niin vaatii. Tavallisimmin potilas kuljetetaan kuitenkin ambulanssilla ja usein helikopterin ensihoitolääkäri lähtee mukaan.
- Samaan aikaan (tai jo aiemmin) kohteeseen on hälytetty myös ambulanssi. Lääkärihelikopteri tuo mukanaan sairaalatasoisen ensihoidon ja ensihoitolääkäri voi suorittaa sellaisia hoitotoimenpiteitä, joita ensihoitajat tee.
- FinnHEMSillä on myös maayksiköt eli hälytysajoneuvot, joilla lähdetään liikkeelle silloin kun se on järkevää: esim. kohde on lähellä, paikan läheisyyteen ei voi laskeutua tai ei ole lentosäätä.
- Tukikohdissa työskentelevät ensihoitolääkärit antavat puhelinkonsultaatiota ensihoitajille varsinaisten ensihoitotehtäviensä lisäksi.
- Ambulanssien ja lääkärihelikoptereiden määrää ei ole mielekästä vertailla eivätkä ne ole vaihtoehtoisia. Kaikkia yksiköitä tarvitaan ja ne suorittavat eri tehtäviä. Ensihoito ja viranomaistoiminta ovat tiimityötä. Usein kohteessa on montakin eri yksikköä (pelastuslaitos, ensihoito, poliisi, sopimuspalokunnat jne), mikäli tarve niin vaatii.
- Työ on palkitsevaa ja merkityksellistä lääkärihelikoptereissa työskenteleville. He eivät koe itseään sankareiksi, vaan haluavat auttaa. He pystyvät siihen koulutuksen ja käytännön kokemuksensa ansiosta.
- FinnHEMS tavoittaa lääkärihelikoptereillaan noin 70 prosenttia suomalaisista 30 minuutin sisällä hälytyksestä. Maateitse se ei olisi mahdollista. Hätätilapotilaan henki ja toipuminen voi olla minuuteista kiinni. Nopean toiminnan ansiosta myös kuntoutuminen on parempaa ja nopeampaa. Lääkärihelikopteritoiminnan tarvetta ei voida katsoa vain pelastettujen henkien määrällä, vaan vaikuttavuus on paljon suurempi.
- Tukikohdissa kopterit ja miehistö ovat lähtövalmiudessa 24/7, noin viiden minuutin lähtöajalla.
- Keräysvaroin toiminutta Mediheliä ei enää ole, vaan valtakunnallista lääkärihelikopteripalvelua hallinnoi valtionyhtiö FinnHEMS.
- Lentämisestä aiheutuvaa ääntä emme voi poistaa. Useat sanovat, ettei se heitä haittaa, koska tietävät, että apua on silloin matkalla jollekin, joka sitä kipeästi tarvitsee. - Anonyymi

- Lentämisestä aiheutuvaa ääntä emme voi poistaa. Useat sanovat, ettei se heitä haittaa, koska tietävät, että apua on silloin matkalla jollekin, joka sitä kipeästi tarvitsee.Mahtavaa!!! Kun asiantuntija vastasi!
- Anonyymi
No mitä kuulin et mediheli lentäjillä kestää työpäivä 48 tuntia siis whaaaaattttt!!!!! Ei se oo ennää inhimillistkää. Mediheli pois ja lentäjille rauha nukkua!
- Anonyymi
FinnHEMS, saanen korjata teidän niin arvokkaita sanomisianne, oi kunnioitettu Anonyymi.
- Anonyymi
Ihan normaali työaika palo- ja pelastustyössä. Jos käy oikein hyvä tuuri, työvuoron aikana ehtii syödä kunnolla tai jopa nukkuakin, mutta usein tulee keikkaa kesken kaiken. Sitten onkin "työpäivän" perään pidempi vapaa.
Lääkäreillä on pahempi työaika. Ensin teet 8 h normaalin työajan ja sen jälkeen päivystetään "samoilla silmillä" toiset saman verran. Jos käy huonosti, päivystysaikakin painetaan töissä. Sitten on vielä takapäivystys, jolloin voidaan hälyyttää kotoa pikaisesti töihin.
- Anonyymi
Mää oon ihan sekaisin kun osa sanoo mediheli ja osa finnhems kumpi on oikee?!
- Anonyymi
Hei,
nykyisin valtakunnallisen lääkärihelikopteripalvelun tuottaa FinnHEMS.
Vuosia sitten oli alueellisia, keräysvaroin rahoitettuja toimijoita eri puolilla maata. Tuolta ajalta on puheeseen vakiintunut yhden toimijan, MediHelin nimi. Hyvä ja kuvaava nimihän se olikin! Mutta nyt olemme valtionyhtiö FinnHEMS Oy, joka toimii kuudesta tukikohdasta ympäri Suomen. Mediheli ei enää lennä.
Onpa nimi mitä vain, tärkeintä on tietää, että olemme yksi lenkki ensihoidon ketjussa ja tuomme hoitoa helikopterilla tai lääkäriautolla sinne, minne hälytyskeskus meitä hätäpuheluiden perusteella hälyttää. Sekaisin nimistä ei kannata mennä, järjestelmä toimii kyllä ☺️
Terveisin, FinnHEMS Oy - Anonyymi

Terveisin, FinnHEMS OyUpeaa kun täällä asiantuntijat vastaa, haluaisin kertoa, kuinka paljon arvostan työtänne, mutta siihen ei ole sanoja.
Luo turvaa ja rauhaa kuulla FinnHEMS OY:n uutisista verkkosivuillanne ja Instagramissa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721944Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33998Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778