Kuinka voi valmistautua kohtaamaan Jumalan, joka on Kaikkivaltias ja pyhä? Jonka katseen alla ei yksikään ihminen kestä? Joskus olen saanut kokea sen kouriintuntuvasti.
Olen vaikeasti sairaan ihmisen vuoteen äärellä. Kasvot ovat turvonneet, hengitys pinnallista. Puhuminen on työlästä, mutta väsyneet huulet saavat muodostettua vielä muutaman sanan: "Minä olen syntinen ihminen. Miten minulle käy?"
Vierelläni on ihminen, joka on saanut jo tuomion lääkäreiltä: aikaa on päiviä, korkeintaan viikkoja. Elämä on riisuttu ja viedään kohta kokonaan pois. Ihminen on kahdestaan Kaikkivaltiaan Jumalan edessä, kahdestaan kuoleman kanssa. Hän valmistautuu kohtaamaan Jumalansa, mutta pelkää ja on avuton.
Vierelläni olevalle lähes kaikki sanat ovat turhia, merkityksettömiä. Ja minun pitäisi sanoa nyt hänelle jotakin.
Sanoisinko: ”Kyllä se elämä vielä voittaa, tsemppiä vaan. On monenlaisia ihmeparantumisia nähty, ja kyllä sinä voit saada vielä lisää elämää.” Nämä sanat voivat olla totta. Mutta auttavatko ne ihmistä, joka synnin hädässä kamppailee kuoleman kanssa?
Vai pitäisikö muistuttaa: ”Sinut on kerran kastettu. Se riittää. Me ollaan täällä syntisiä, ei sille mitään voi.”
Hänet on kastettu ja ihmiset ovat syntisiä. Teemme joka hetki syntiä ajatuksin, sanoin ja teoin. Kaikki tuo pitää paikkansa. Mutta auttavatko ne ihmistä, jonka teot ja tekemättä jättämiset huutavat tuomiotaan hänen omassatunnossaan? Joka tuntee olevansa vailla pelastusta, paljaana ja tyhjänä Jumalan edessä.
Entä rukous? ”Rukoile Jumalalta pelastusta. Rukoile kovasti, että Jumala antaisi sinulle synnit anteeksi.” Tämä ihminen on jo rukoillut ja pyytänyt Jumalalta apua.
Minulla on tälle ihmiselle vain yhdet terveiset kerrottavanani, terveiset Jumalalta. Voin kertoa ne hänelle Kristuksen käskystä Pyhän Hengen voimalla. Terveiset eivät ole pitkät eivätkä monimutkaiset: ”Jeesus Kristus on kärsimisellään ja kuolemallaan sovittanut sinunkin syntisi. Hänen nimessään ja veressään kuuluu sinullekin anteeksiantamus ja armo.”
Nämä terveiset eivät ole ihmissanoja, vaan niissä on Jumalan voima. Se syntinen, joka niihin tarrautuu uskolla, näkee Kristuksen. Kaikkeuden lopullisen kuninkaan ja tuomarin. Tuomio, joka oli vielä hetki sitten hirveä ja kuolettava, on nyt ihana armotuomio.
Lähtiessäni sairasvuoteelle jää levollinen ihminen. Hänellä on rauha Jumalan kanssa. Hänet on valmistettu kohtaamaan Jumalansa. Ihminen on herännyt eloon, vaikka kantaakin kuolemaa katoavaisessa ruumiissaan. Seuraavalla viikolla saan viestin. Elämä on loppunut – tässä ajassa.
Antti Koivisto
Olen vaikeasti sairaan ihmisen vuoteen äärellä. Kasvot ovat turvonneet, hengitys pinnallista. Puhuminen on työlästä, mutta väsyneet huulet saavat muodostettua vielä muutaman sanan: "Minä olen syntinen ihminen. Miten minulle käy?"
Vierelläni on ihminen, joka on saanut jo tuomion lääkäreiltä: aikaa on päiviä, korkeintaan viikkoja. Elämä on riisuttu ja viedään kohta kokonaan pois. Ihminen on kahdestaan Kaikkivaltiaan Jumalan edessä, kahdestaan kuoleman kanssa. Hän valmistautuu kohtaamaan Jumalansa, mutta pelkää ja on avuton.
Vierelläni olevalle lähes kaikki sanat ovat turhia, merkityksettömiä. Ja minun pitäisi sanoa nyt hänelle jotakin.
Sanoisinko: ”Kyllä se elämä vielä voittaa, tsemppiä vaan. On monenlaisia ihmeparantumisia nähty, ja kyllä sinä voit saada vielä lisää elämää.” Nämä sanat voivat olla totta. Mutta auttavatko ne ihmistä, joka synnin hädässä kamppailee kuoleman kanssa?
Vai pitäisikö muistuttaa: ”Sinut on kerran kastettu. Se riittää. Me ollaan täällä syntisiä, ei sille mitään voi.”
Hänet on kastettu ja ihmiset ovat syntisiä. Teemme joka hetki syntiä ajatuksin, sanoin ja teoin. Kaikki tuo pitää paikkansa. Mutta auttavatko ne ihmistä, jonka teot ja tekemättä jättämiset huutavat tuomiotaan hänen omassatunnossaan? Joka tuntee olevansa vailla pelastusta, paljaana ja tyhjänä Jumalan edessä.
Entä rukous? ”Rukoile Jumalalta pelastusta. Rukoile kovasti, että Jumala antaisi sinulle synnit anteeksi.” Tämä ihminen on jo rukoillut ja pyytänyt Jumalalta apua.
Minulla on tälle ihmiselle vain yhdet terveiset kerrottavanani, terveiset Jumalalta. Voin kertoa ne hänelle Kristuksen käskystä Pyhän Hengen voimalla. Terveiset eivät ole pitkät eivätkä monimutkaiset: ”Jeesus Kristus on kärsimisellään ja kuolemallaan sovittanut sinunkin syntisi. Hänen nimessään ja veressään kuuluu sinullekin anteeksiantamus ja armo.”
Nämä terveiset eivät ole ihmissanoja, vaan niissä on Jumalan voima. Se syntinen, joka niihin tarrautuu uskolla, näkee Kristuksen. Kaikkeuden lopullisen kuninkaan ja tuomarin. Tuomio, joka oli vielä hetki sitten hirveä ja kuolettava, on nyt ihana armotuomio.
Lähtiessäni sairasvuoteelle jää levollinen ihminen. Hänellä on rauha Jumalan kanssa. Hänet on valmistettu kohtaamaan Jumalansa. Ihminen on herännyt eloon, vaikka kantaakin kuolemaa katoavaisessa ruumiissaan. Seuraavalla viikolla saan viestin. Elämä on loppunut – tässä ajassa.
Antti Koivisto
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.