C5 hdi

Onkos kellään tuntumaa/kokemusta C5:n 90 hp dieselistä?

Xsarassa ja Xantiassa em. hevosvoimat kyllä toimivat, mutta miten on C5:n kanssa?

Sen hinta kun sopisi paremmin omalle kukkarolle kuin 110 tai 2.2 hdi.

Mitenkäs nämä Hdit on ylipäänsä kestäneet?

Kuulin tuosta 2.2 Hdista, että muutamassa 607 olisi mennyt nokka-akselin hihnoja poikki.
61329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itselläni on Peugeot 406 HDi, tuolla 90 hv:n
moottorilla ja ainakin omaan rauhalliseen
ajotapaani on teholtaan täysin riittävä.C5 ja 406
ovat kutakuinkin samanpainoisia ja kokoisia
autoja ja siten vertailukelpoisia. Itse asiassa
ei koskaan tähän mennessä ole tullut eteen
tilannetta, jossa tehoa olisi kaivannut lisää.
Vääntöä on mukavasti ja varsinkin suurilla
vaiheilla kiihdytettäessä liikkuu jopa rivakammin
kuin edellinen kaksilitraisella bensakoneella
varustettu vastaava autoni. Toki kierroksia
käyttämällä bensakone liikkuu ripeämmin, mutta
vasta kun kierroksia aletaan käyttää 4000-5000
kierroksen tuntumaan tai sen yli. Normaalissa
ajossa pienemmillä kierroksilla vaihdettaessa
liikkuu bensakonetta ripeämmin matalalla olevan
väännön ansiosta.
Pätkäajossa bensakone on miellyttävämpi, koska
siinä on lyhyemmät vaihdevälitykset, joten
esimerkiksi kadunkulmat voi ajaa läpi kolmosella,
mutta dieselissä pitkien välitysten takia ja
moottorin kapean vetoalueen johdosta joutuu
vaihtelemaan kakkosta. Toki pitkät välitykset
sitten maksavat tuon takaisin maantiellä
pienempänä meluna ja kulutuksena. Omassani on 100
km/h vaudissa kierroksia noin 2200 r/min kun
bensakoneessa niitä oli 2800 r/min.
90/110 hv:n moottorien tehoero on ilmeisesti
pienempi kuin on ilmoitettu, moottoreissa ei ole
muuta eroa kuin välijäähdyttimen puute 90 hv
mallissa ja tuon puuttuminen ei tee 20
hevosvoimaa. Ahtopaineetkin ovat molemmissa
moottoreissa samat. Tuota tukee myös se että
Tuulilasin dynamometrimittauksessa Xsara Picasson
90 hv:n moottorista mitattiin 72,5 kW eli noin 99
hv.
Mitään tyyppivikoja näistä kaksilitraisista Hdi
koneista en ole kuullut lukuunottamatta
ensimmäisen vuosikerran polttoaineen
siirtopumppuja (joka ei kylläkään ole moottorin
yhteydessä vaan tankissa) joita jouduttiin
vaihtelemaan. Käsittääkseni kuitenkin pumpun
mallia on tuon jälkeen muutettu.
Kulutus on pieni,mittaan jokaisen tankillisen
kulutuksen ja suurin mittaamani kulutus viime
talven pakkasilla työmatka-ajossa oli 5,6 l/100
km ja pienin tämän kesän lomamatkalta
rauhallisella ajolla 4,6 l/100 km. Toki on
myönnettävä, että ajotapani on melko rauhallinen
ja maantiellä ajelen yleensä noin 100 km/h
vauhtia. Sen verran olen ajotietokoneesta
kulutusta seuraillut, että noin 100 km/h
ajettaessa kulutus on 4,7-5,0, mutta jos nostaa
vauhdin 120 km/h, niin kulutus nousee heti
litralla tai hieman ylikin.
Tuossa kokemuksiani, jos jotain vielä tuli
mieleen, niin kysy rohkeasti.

Äänestä
  • Kiitos paljon vastineestasi.

    Olisin vielä kysynyt, että miten olet selvinnyt
    pakkasista, eli onko lämpöä piisannut vai oletko
    joutunut investoimaan lisälämmittimeen?

    Entä käynnistyvyys pakkasilla? Oletko joutunut
    käynnistämään kunnon pakkasista ilman tolppaa?
    Itselläni ei ole mahdollisuutta käyttää
    lohkolämmitintä.

    Paljonko olet jo ehtinyt ajamaan?

    Äänestä

  • vieläkö sitikka kirjoitti:

    Kiitos paljon vastineestasi.

    Olisin vielä kysynyt, että miten olet selvinnyt
    pakkasista, eli onko lämpöä piisannut vai oletko
    joutunut investoimaan lisälämmittimeen?

    Entä käynnistyvyys pakkasilla? Oletko joutunut
    käynnistämään kunnon pakkasista ilman tolppaa?
    Itselläni ei ole mahdollisuutta käyttää
    lohkolämmitintä.

    Paljonko olet jo ehtinyt ajamaan?

    Pakkasilla lämpö riittää (jopa viime talvena -20-
    28 C), mutta lämpiäminen on selvästi hitaampaa
    kuin bensakoneella. Kovimmilla pakkasilla jopa
    reilu 10 km ennenkuin on suhtkoht normaali lämpö.
    Lämpiämisessä on selvä ero riippuen siitä
    lähteekö kaupunki-vai matka-ajoon. Matka-ajossa
    lämpö riittää paremmin ja lämpiäminen on
    nopeampaa, koska dieselmoottori lämpiää hyvästä
    hyötysuhteestaan johtuen vasta reilummassa
    vedätyksessä.
    Itse olen käyttänyt lohkolämmintintä ja
    sisätilalämmitintä kotoani lähtiessä, mutta
    töistä lähden ilman lämmittämistä.Erillistä
    lämmitintä (Webasto,Eberi) en ole hankkinut.
    Käynnistyvyys on erittäin hyvä, jopa parempi kuin
    bensakoneella. Pariin kertaan jouduin
    käynnistämään lähes -30 C ilman lämmitystä ja
    moottori käynnistyi välittömästi ja kävi heti
    tasaisesti. Itse-asiassa en huomannut
    käynnistyvyydessä mitään eroa nollakeliinkään
    verrattuna.
    Olen ajanut omallani vajaat 40 tkm.
    Eli lyhyesti: lämpö riittää, jos ajomatkasi ovat
    riittävän pitkiä,pätkäajossa voi vilu tulla eikä
    moottori ehdi kunnolla lämmetä kovemmilla
    pakkasilla (oma työmatkani on 33 km, joten
    palella ei tarvitse). Käynnistyvyydessä ei
    ainakaan omassani ole ollut mitään ongelmia.
    Muuna huomiona esittäisin sen, että HDi-moottorit
    ovat varmastikin yksiä parhaista (jolleivat jopa
    parhaita)uusista suoraruisku-moottoreista.
    Perusteita: Psa:lla on pitkä kokemus dieseleiden
    valmistamisesta ja on suurin
    henkilöautodieseleiden valmistaja, HDi-moottorit
    ovat siistikäyntisiä moniin muihin
    verrattuina,taloudellisuus on kunnossa, samoin
    huollon tarve (20 tkm öljynvaihtoväli, hihna 120
    tkm Peugeot, muistaakseni Citroen 140 tkm), tehot
    ja väännöt ovat vertailukelpoisia, jos eivät
    aivanhuippuluokkaa (mikä voi olla myös eduksi
    kestävyyttä ajatellen),niissä ei ole sitä
    ongelmaa, mikä monissa muissa
    suoraruiskukoneissa, eli heikko tyhjäkäynnin
    tienoilla oleva vääntö, joka johtaa helposti
    sammumiseen ja lisäksi niissä ei ole joissakin
    ilmeneviä tyyppivikoja kuten esimerkiksi
    jakohihnaongelmat.Eli kokonaisuutena onnistunut
    paketti jopa pienempitehoisena, jos pienempi
    kiire riittää.
    Vieläkin tulee yksi asia mieleen, eli ota
    huomioon se, että Peugeot ja Citroen ilmoittavat
    poikkeuksetta suorituskyvyn alakanttiin.
    Esimerkiksi omalleni luvataan 0-100 km/h 14,6 s
    (Citroenin C5:ssä muistaakseni 14,5 s), silti
    samalla moottorilla oleva vajaat 100 kg kevyempi
    Xsara farmari kiihtyi TM:n mittauksissa 12,8 s ja
    406:n ja C5:n kanssa samanpainoinen, mutta
    otsapinta-alaltaan eli ilmanvastukseltaa selvästi
    suurempi Xsara Picasso saman lehden testissä 13,2
    s. Eli tuo todellinen kiihtyvyys lienee 406:ssa
    ja C5:ssä 13 s luokkaa, jos tuolla on nyt sitten
    on mitään käytännön merkitystä. Nuo sinulle
    lähinnä sen takia tieoksi, että jos suoritat
    vertailua eri merkkien ja mallien välillä, niin
    on hyvä tiedostaa se, että monet merkit jäävät
    yleensä ilmoitetusta suorituskyvystä, pienempi
    osa pitää lupauksensa tai alittaa ne.
    Mene koeajolle, mutta ota huomioon se, että
    ainakin oma autoni tuntui paljon tukkoisemmalta
    uutena, kuin sitten jonkinverran ajettuna. Toki
    tuohon tunteeseen voi vaikutaa sekin, että
    siirryin dieseliin bensakoneesta ja kesti hetken,
    ennenkuin opin käyttämään moottorin vääntöä
    hyväkseni kierroksilla huudattamisen sijaan ja
    opin vaihtamaan suuremmalle jo riittävän ajoissa.

    Äänestä

  • Jukka kirjoitti:

    Kiitoksia jälleen kommenteistasi.

    Itselläni ajo muodostuu niin nurkka-ajosta kuin
    myös maantieajostakin.

    Valinta tulee tapahtumaan tod.näk. C5:n; Mondeon
    ja ehkä 406 välillä. Siksi tuo ehkä, että josko
    406 on piankin uusiutumassa.

    Ajotyylini on myös enempi rauhallinen kuin
    revittelyyn taipuvainen.
    Tuo nykyisten dieseleiden monimutkaisuus;
    sähköisyys on hieman mietityttänyt. Eli kuinka
    kestävät vai tuleeko ylläpidosta tyyristä. C5:ssa
    arvelluttava puoli liittyy myös tuohon jousituksen
    monimutkaisuuteen. Se kun on tullut entistä
    monipuolisemmaksi säädöiltään verrattuna entisiin
    kaasu/nestejousituksiin.

    Mondeossa taas nimenomaan jousitus penkit eivät
    oikein miellyttäneet. Oli jotenkin liian kovan
    tuntuista tuo meno.

    No, pitää koeajaa koko trio kunnolla.

    Äänestä

  • Jukka kirjoitti:

    Pakkasilla lämpö riittää (jopa viime talvena -20-
    28 C), mutta lämpiäminen on selvästi hitaampaa
    kuin bensakoneella. Kovimmilla pakkasilla jopa
    reilu 10 km ennenkuin on suhtkoht normaali lämpö.
    Lämpiämisessä on selvä ero riippuen siitä
    lähteekö kaupunki-vai matka-ajoon. Matka-ajossa
    lämpö riittää paremmin ja lämpiäminen on
    nopeampaa, koska dieselmoottori lämpiää hyvästä
    hyötysuhteestaan johtuen vasta reilummassa
    vedätyksessä.
    Itse olen käyttänyt lohkolämmintintä ja
    sisätilalämmitintä kotoani lähtiessä, mutta
    töistä lähden ilman lämmittämistä.Erillistä
    lämmitintä (Webasto,Eberi) en ole hankkinut.
    Käynnistyvyys on erittäin hyvä, jopa parempi kuin
    bensakoneella. Pariin kertaan jouduin
    käynnistämään lähes -30 C ilman lämmitystä ja
    moottori käynnistyi välittömästi ja kävi heti
    tasaisesti. Itse-asiassa en huomannut
    käynnistyvyydessä mitään eroa nollakeliinkään
    verrattuna.
    Olen ajanut omallani vajaat 40 tkm.
    Eli lyhyesti: lämpö riittää, jos ajomatkasi ovat
    riittävän pitkiä,pätkäajossa voi vilu tulla eikä
    moottori ehdi kunnolla lämmetä kovemmilla
    pakkasilla (oma työmatkani on 33 km, joten
    palella ei tarvitse). Käynnistyvyydessä ei
    ainakaan omassani ole ollut mitään ongelmia.
    Muuna huomiona esittäisin sen, että HDi-moottorit
    ovat varmastikin yksiä parhaista (jolleivat jopa
    parhaita)uusista suoraruisku-moottoreista.
    Perusteita: Psa:lla on pitkä kokemus dieseleiden
    valmistamisesta ja on suurin
    henkilöautodieseleiden valmistaja, HDi-moottorit
    ovat siistikäyntisiä moniin muihin
    verrattuina,taloudellisuus on kunnossa, samoin
    huollon tarve (20 tkm öljynvaihtoväli, hihna 120
    tkm Peugeot, muistaakseni Citroen 140 tkm), tehot
    ja väännöt ovat vertailukelpoisia, jos eivät
    aivanhuippuluokkaa (mikä voi olla myös eduksi
    kestävyyttä ajatellen),niissä ei ole sitä
    ongelmaa, mikä monissa muissa
    suoraruiskukoneissa, eli heikko tyhjäkäynnin
    tienoilla oleva vääntö, joka johtaa helposti
    sammumiseen ja lisäksi niissä ei ole joissakin
    ilmeneviä tyyppivikoja kuten esimerkiksi
    jakohihnaongelmat.Eli kokonaisuutena onnistunut
    paketti jopa pienempitehoisena, jos pienempi
    kiire riittää.
    Vieläkin tulee yksi asia mieleen, eli ota
    huomioon se, että Peugeot ja Citroen ilmoittavat
    poikkeuksetta suorituskyvyn alakanttiin.
    Esimerkiksi omalleni luvataan 0-100 km/h 14,6 s
    (Citroenin C5:ssä muistaakseni 14,5 s), silti
    samalla moottorilla oleva vajaat 100 kg kevyempi
    Xsara farmari kiihtyi TM:n mittauksissa 12,8 s ja
    406:n ja C5:n kanssa samanpainoinen, mutta
    otsapinta-alaltaan eli ilmanvastukseltaa selvästi
    suurempi Xsara Picasso saman lehden testissä 13,2
    s. Eli tuo todellinen kiihtyvyys lienee 406:ssa
    ja C5:ssä 13 s luokkaa, jos tuolla on nyt sitten
    on mitään käytännön merkitystä. Nuo sinulle
    lähinnä sen takia tieoksi, että jos suoritat
    vertailua eri merkkien ja mallien välillä, niin
    on hyvä tiedostaa se, että monet merkit jäävät
    yleensä ilmoitetusta suorituskyvystä, pienempi
    osa pitää lupauksensa tai alittaa ne.
    Mene koeajolle, mutta ota huomioon se, että
    ainakin oma autoni tuntui paljon tukkoisemmalta
    uutena, kuin sitten jonkinverran ajettuna. Toki
    tuohon tunteeseen voi vaikutaa sekin, että
    siirryin dieseliin bensakoneesta ja kesti hetken,
    ennenkuin opin käyttämään moottorin vääntöä
    hyväkseni kierroksilla huudattamisen sijaan ja
    opin vaihtamaan suuremmalle jo riittävän ajoissa.

    Puskuriaukon suojalevyllä kone lämpenee
    huomattavasti nopeammin ! Se tulee Citikassa
    vakiona, mutta pesoseen se pitää ostaa
    lisävarusteena (hinta vähän yli 100mk) löytyy
    merkkiliikkeestä. Peugeotin suojalevy on
    tyylikkäämpi kuin Citikan!

    Äänestä

Vika ei ole hihnassa vaan nokkien väliketjussa.
2.2 HDI:ssä on nokkien veto järjestetty hieman
poikkeavalla tavalla. Hihna vetää pakonokkaa
josta voima siirtyy lyhyellä ketjulla imunokalle.
Ongelma on havaittu lähinnä kaupunkitakseissa
joilla on päivittäin satoja startteja. Ketju
pääsi löystymään kiristimen löystyessä (toimii
öljynpaineella) joka aiheutti ylimääräistä
kuormaa ketjuun ja kiristimiin. Nyt osat on jo
muutettu parempiin tuotannossa ja varaosina.
Tilanne on hallinnassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vieläkö sitikka kirjoitti:

Onkos kellään tuntumaa/kokemusta C5:n 90 hp dieselistä?

Xsarassa ja Xantiassa em. hevosvoimat kyllä toimivat, mutta miten on C5:n kanssa?

Sen hinta kun sopisi paremmin omalle kukkarolle kuin 110 tai 2.2 hdi.

Mitenkäs nämä Hdit on ylipäänsä kestäneet?

Kuulin tuosta 2.2 Hdista, että muutamassa 607 olisi mennyt nokka-akselin hihnoja poikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu