20 vuotta sitä Jellivaarasta käsin väännettiin. Se oli valtapeliä jota johti suomalaissukuinen Gunnar Persäter, alias Pietiläinen.
Kiitokset hänelle. Mudostui vapaa Kristuksen evankeliumiin turvautuva Esikoiset ry. Jellivaara = Jerusalem 1800/1900 taitteessa syntynyt rakennelma oli aikansa tuote. Valtataisteluiden klikkien ja ihmisoppien lopulta tuhoama systeemi. Kuin niin tuhoama?
Liike kääntyi, (käpertyi), uuden johdon myötä kiertämään ympyrää johtajien navan, (= vallan rahan ja kunnianhimon) ympärille, kykenemättä enään näkemään tosiasioita, omahyväisestä ja itseriittoisesta itsestään.
Huoli tarpeesta viedä Kristuksen käskyn mukasista evankeliumia kaikkeen maailmaan sammui, ja muuttui johdon narsistisia tarpeita tukevaksi pompotteluksi.
Kiitokset hänelle. Mudostui vapaa Kristuksen evankeliumiin turvautuva Esikoiset ry. Jellivaara = Jerusalem 1800/1900 taitteessa syntynyt rakennelma oli aikansa tuote. Valtataisteluiden klikkien ja ihmisoppien lopulta tuhoama systeemi. Kuin niin tuhoama?
Liike kääntyi, (käpertyi), uuden johdon myötä kiertämään ympyrää johtajien navan, (= vallan rahan ja kunnianhimon) ympärille, kykenemättä enään näkemään tosiasioita, omahyväisestä ja itseriittoisesta itsestään.
Huoli tarpeesta viedä Kristuksen käskyn mukasista evankeliumia kaikkeen maailmaan sammui, ja muuttui johdon narsistisia tarpeita tukevaksi pompotteluksi.
Vastaukset 12
Vanhimmat
MInulle tutun todistajan läsnäollessa Bror Erkstam sanoi omia ehtoollisia Jellivaarassa vaatineelle Seppo Parviaiselle 1990 luvulla. "Se merkitsee sitten hajaannusta." Erkstam on/oli vanhoja kokeneita ruotsinlapin miehiä. Liekkö jo edesmennyt?
Bror tiesi, mitä pari suomalaista puhujaa puuhailivat Ruotsissa, muiden puhujiemme selkien takana. Ja arvasi mitä siitä seuraa. 😉
Meillä on ihana kristillisyys!
Seurapenkissä istujalleko tulee tunne ihanasta kristillisyydestä? Ei tule kaikille, ei todellakaan, vain aidoille oikeille esikoislestadiolaisille voi rauha sieluun tulla. Nille joiden nimi on kirjoitettu elämän kirjaan jo ennen heidän syntymäänsä. Maailman alussa.
Ei riitä seurapenkkiin istuutuminen, ei, pitää myös uskoa mitä saarnataan ihanasta kristillisyydestä. Uskovatko sitten kaikki tuon ainoan oikean seurakunnan seuroissa istujat nyt aidosti ihanaan kristillisyyteen, vai onko jo uusi eriseura kasvamassa? Luulen että on, vihollinen tekee työtään koko ajan, lopun edellä vielä voimakkaammin.
He olivat meistä mutta eivät olleet meitä, lähtivät sikoja paimentamaan, mutta ovet ovat avoinna palata, heillekin. Eriseuraisina suurimpina syntisinä. Kuten Erkki joskus viisaasti totesi.
Meillä tosiaan on se rauha sydämessä jota rauhaa ei maailma anna. Ihana kristillisyys juu vain. Aamenta päälle.
Se on sitten selvä ettei siellä jellin jouluseuroissa ole välitarjouluissa kinkkua leivän päällä eikä allakaan.
vain riisipuuro ja rusina, manteli on jo syntiä.
Voi,sielä on sellaiset herkut joita itse voit vain uneksia omassa joulupöydässäsi.
Kenestä ”meistä” kirjoitat?
Muista, että ei vihollinen omiaan kiusaa, antaa heille rauhan sydämeen.
Onko manteli edelleen syntilistalle?
Ei sitä voi uskoa että tällaistakin on tässä maassa yhä olemassa!!?
eTTÄ JOKU USKOO johonkin jellivaaran ukkojen jumalalliseen olemukseen ei todellakaan voi uskoa.
Soita sitä kitaraa.
Päivittäin soitan ja hienosti se soikin !
***) Jumalan kanssa rauhaan ei pääse minkään kristillisyyden kautta. Tällainen oppi, jossa sisäänpäin kääntynyt ihmioppeihin rakentunut yhdistys muodostuu rauhaksi, on harhaoppia.
Laisuuksiin uskominen ja luottaminen on varma osoitus siitä, ettei ihmiselle ole vielä kristinuskon keskeiset asiat kirkastuneet.
- Seurakunta ei ole jokin maallinen yhdistys.
- Kristuksen 2000 vuotta sitten perustama seurakunta on yksi, täydessä voimassaan tänäänkin, eikä sitä voi ihmisten neuvoin rajata.
Seurakunta on KAIKKIALLA siellä, missä Kristuksen verellä Jumalan omiksi lunastetut ja hänen vanhurskaudellaan puetut Jumalan lapset ovat.
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Jeesus Kristus ON MEIDÄN RAUHAMME.
***) Ef. 2:13 mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.
Ef. 2:14 Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden,
Ef. 2:15 kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan,
Ef. 2:16 ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.
Ef. 2:17 Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat;
Ef. 2:18 sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.
Ef. 2:22 ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.