Irtisanoutukaa pahasta ja väärästä !

Sanoutukaa irti kaikesta pahasta ja väärästä, älkää osallistuko / hiljaa vain mukautuko niihin. Ettette saisi kärsittäviksenne niitä raskaita seuraamuksia mitä ne tuottaa, kirouksina päälle vedetään. Silloin ns. ”sitä saa mitä tilaa”, ikuisen totuuden lain mukaan. Mitä kylvää, sitä niittää lukee Raamatussa.
Tarkoittaa myös: Saa ansionsa mukaan, eli sitä mitä on elämällään, pahoilla sanoillaan ja teoillaan tai niihin osallistumisillaan ansainnut Tai sitten, jos on tehnyt hyvää, eikä osallistunut esim. yhteiskuntansa synteihin (laittomuuksiin) valheellisuuksiin / petoksiin ja vääryyksiin ym. kanssaeläjille pahoinvointia tuottavaan. Vaan on julkisesti paheksunut ja varoittanut kaikin mahdollisin tavoin tiedostamastaan pahasta ja väärästä.

Koittanut tehdä tiettäväksi ja osoittanut kykynsä ja asiantuntemuksensa mukaan, tavalla tai toiselle, että on väärää ja pahaa, joka tuottaa onnettomuutta / kärsimystä yhteiskunnan jäsenille, niihin osallistuville. Silloin kenelle vai yhteiskunnan jäsenelle. Joka ei mitenkään voi olla oikein, eli lainmukaista. On silloin lainvastaista, joka aina on rangaistuksen alaista ja tuomittavaa. Joka voi sitten yllättää kenet tahansa, koska vaan ja missä tilanteessa vaan, kukaan ei tiedä etukäteen. Mutta varmaa on että, ellei asiantilaa ensitilassa korjata rangaistuksen alaiset toimimiset tullee täytäntöön laitetuksi, Jumalan puolelta sallituksi. Päivittäin niistä saa tiedotusvälineistä kuulla, nähdä ja hyvin monet omakohtaisesti tuntea, ns. maistaa.

Onhan se ihan luonnollista jos mennään turvallisuusrajojen ulkopuolelle, jossa pedot saalistaa ja ansoja on joka puolella viritetty. Eikä niitä voi nähdä missä ne on. Ja siiten kun vielä itse sielunvihollinen on sillä puolella se, joka saa huijata ihmisiä mielin määrin ja aiheuttaa onnettomuuksia. Koska Jumalan siunaus ja varjelus toimii vain Hänen siunausten ja varjelusten rajojen sisäpuolella. Hänen sanansa mukaisuuden puolella. Jeesuksen Kristuksen nimessä tiedoksi, tutkittavaksi ja puheenaiheeksi / pelastukseksi haluaville, joka on turvallisuusrajojen sisäpuolella Jeesuksessa Kristuksessa taattu. Esko H.
7945
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

esko päässy taas hoitolaitoksesta lomalle?

Äänestä

Voi elämä mitä skeidaa.. On tainnu jäädä aamu lääkkeet Eskolta ottamatta?

Vituttaa tommoset ihmiset jotka syöttää tota uskonnollista pskaa muille, vaikka sä itte uskotkin tommosiin satuihin niin älä kuvittele et kaikki muutki uskois.

Raamattu on ihan ihmisten sepittämää satua, ei sitä kannata ottaa kirjaimellisesti. Sä varmaan uskot että joulupukkikin on olemassa?

Äänestä
  • Tottakai joulupukki on olemassa, kukas siellä Korvatunturilla muuten asuu??? porotko????

    Äänestä

syömään aamulääkkeet ennen kun menee nettiin kirjottelemaan tarinoita jostain hiton jeesuksesta...sekin on ihan vaan ihmisten keksimä satuhahmo siinä missä kaiken maailman pokemonit sun muut...sori nyt vaan kauheesti...mut se on totuus...

ja ehkä kannattaa pyytää lääkäriltä vahvemmat aamulääkkeet...

Äänestä

No nyt keksin, mistä tuo Eskon teksti on peräisin!

Menkää osoitteeseen http://puppulausegeneraattori.fi/ valitkaa omaksi avainsanaksi 'Jeesus', ja lauseita tulee!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Parhaaksenne kirjoitti:

Sanoutukaa irti kaikesta pahasta ja väärästä, älkää osallistuko / hiljaa vain mukautuko niihin. Ettette saisi kärsittäviksenne niitä raskaita seuraamuksia mitä ne tuottaa, kirouksina päälle vedetään. Silloin ns. ”sitä saa mitä tilaa”, ikuisen totuuden lain mukaan. Mitä kylvää, sitä niittää lukee Raamatussa.
Tarkoittaa myös: Saa ansionsa mukaan, eli sitä mitä on elämällään, pahoilla sanoillaan ja teoillaan tai niihin osallistumisillaan ansainnut Tai sitten, jos on tehnyt hyvää, eikä osallistunut esim. yhteiskuntansa synteihin (laittomuuksiin) valheellisuuksiin / petoksiin ja vääryyksiin ym. kanssaeläjille pahoinvointia tuottavaan. Vaan on julkisesti paheksunut ja varoittanut kaikin mahdollisin tavoin tiedostamastaan pahasta ja väärästä.

Koittanut tehdä tiettäväksi ja osoittanut kykynsä ja asiantuntemuksensa mukaan, tavalla tai toiselle, että on väärää ja pahaa, joka tuottaa onnettomuutta / kärsimystä yhteiskunnan jäsenille, niihin osallistuville. Silloin kenelle vai yhteiskunnan jäsenelle. Joka ei mitenkään voi olla oikein, eli lainmukaista. On silloin lainvastaista, joka aina on rangaistuksen alaista ja tuomittavaa. Joka voi sitten yllättää kenet tahansa, koska vaan ja missä tilanteessa vaan, kukaan ei tiedä etukäteen. Mutta varmaa on että, ellei asiantilaa ensitilassa korjata rangaistuksen alaiset toimimiset tullee täytäntöön laitetuksi, Jumalan puolelta sallituksi. Päivittäin niistä saa tiedotusvälineistä kuulla, nähdä ja hyvin monet omakohtaisesti tuntea, ns. maistaa.

Onhan se ihan luonnollista jos mennään turvallisuusrajojen ulkopuolelle, jossa pedot saalistaa ja ansoja on joka puolella viritetty. Eikä niitä voi nähdä missä ne on. Ja siiten kun vielä itse sielunvihollinen on sillä puolella se, joka saa huijata ihmisiä mielin määrin ja aiheuttaa onnettomuuksia. Koska Jumalan siunaus ja varjelus toimii vain Hänen siunausten ja varjelusten rajojen sisäpuolella. Hänen sanansa mukaisuuden puolella. Jeesuksen Kristuksen nimessä tiedoksi, tutkittavaksi ja puheenaiheeksi / pelastukseksi haluaville, joka on turvallisuusrajojen sisäpuolella Jeesuksessa Kristuksessa taattu. Esko H.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu