Mielipidekirjoituksia muokataan

Anonyymi

Olen tänään muutaman tunnin seurannut Ilta-Sanomien juttua ”Perussuomalaiset esittää jättileikkauksia maahanmuuttoon ja kehitysapuun” ja siihen on mahdollista kommentoida nimimerkeillä. Kovaa tahtia on tullut mielipiteitä, monet tuplinakin joten juuri tämänhetkinen tilanne näyttää 633 mielipidettä mutta tuplat huomioiden jäänee 600 mielipiteeseen.

Se, mistä huolestuin on maahanmuuttajia puolustavien kommenttien katoaminen, sillä ehdin nähdä niitä, peukuttaakin ja kirjoitin eri nimimerkeillä itsekin omia kommenteja mutta myös lainasin vastatessani toisten kommentteihin. Niitä puolustavia (omiani ja muidenkin kirjoittamia) on yllättäin poistettu vaikka yksikään ei ollut IS: n sääntöjen vastainen. Joitakin harvoja enää jäljellä.
Tuli mieleen, että halutaanko lehdessä toimia tällä tavoin mielipiteiden muokkaajana? Onko lehden tarkoitus julkaista enimmäkseen perussuomalaisia kehuvia ja kannattavia mielipiteitä ja antaa siten yksipuolinen kuva lukija- ja kirjoittajakunnasta? Jos näin on, toiminta kyllä kääntyy mainittua puoluetta vastaan kun muut pelästyvät ettei tällainen puolue saa ikinä päästä valtaan.
Vai onko kyseessä perussuomalaisia tukeva lehti joka tällä tavoin haluaa osoittaa, että näin ajattelee kansan enemmistö ja vastaväitteitä ei muka olisi edes tullut?
Niin tai näin, lehden pitää avoimesti tunnustaa väriä jos se haluaa toimia tiettyä ajatusmallia tukien. Suomessa on ennenkin ollut poliittisia lehtiä ja kaikki tiesivät ne mutta neutraalina esiintyvän lehden tulisi oikeudenmukaisuusperiaatteen takia julkaista myös vastakkaiset mielipiteet.
Onko muilla, yleisönosastoja seuraavilla henkilöillä vastaavia havaintoja jostain lehdestä?

7

202

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä!

      Hesari ja verorahoitteinen YLEn vastuuton suodattavat rankasti mielipiteitä.

      Kummassakin typerimmät uutiset julkaistaan ilman kommentointimahdollisuutta. Ne jutut, joissa on edes mahdollisuus kommentoida, ovat vähemmän yhteiskuntamme kannalta kriittisiä, mutta niissäkin usein on osioita , jotka kokonaisuuden kannalta ovat tärkeitä.

      Totuusmedia hesarin kommentoimattomissa uutisissa kehoitetaan kirjoittamaan "ensimmäinen kommentti" - no, se tarkoittaa "ensimmäinen kommentti, joka päästetään sensuurista läpi.

      Kummassakin mediassa vaaditaan kommentoijilta rekisteröintiä, jotta väärämielisten tiedot voidaan kerätä tietokantoihin. Tiedoista on hyötyä, kun väärämielisten vainot aloitetaan (DDR).

    • Anonyymi

      eikös joku entinen datatyöntekijä kirjoottanu että ne itse kirjottavat ne kommenttinsa käskystä?

    • Anonyymi

      Kukaan ei ole niin viisas(lue tyhmä),kuin lehtimies ja varsinkin poliittiset kommentaattorit ovat aina "oikeassa",vaikka jauhavat samaa paskaa ja levittävät väärää tietoa.

    • Anonyymi

      Suurin osa entisiä juoppoja kakolaisia. Jotka ovat mielestään aina oikeassa.

    • Anonyymi

      En ymmäärrä mistä sinä puhut, jos TODELLA väität valta- eli mamutusmediamme suosivan Perusuomalaisia ja mamutulvan vastustajia!? Huhhuh...

      Ota nyt suomalaisvastainen vasuri pääsi pois takapuolestasi ja seuraa miten mamutusmediamme on toiminut viimeisten vuosien aikana TÄYSIN yhtenäisesti suomalaisuutta ja suomalaista Suomea vastaan!

      • Anonyymi

        Menikö kupla puhki? Persut ovat lähinnä häpäisseet suomalaisuutta ihan omalla yksinkertaisuudellaan eikä tilannetta mitenkään kohentavia liikkeitä ole havaittavissa lähimmässä tulevaisessa. Sama päkätti jatkuu tässä yhden asian liikkeessä,eiks vaan?


    • Anonyymi

      Vanhastaan tiedetään, että paperilehtien yleisönosastoille päätyy toimittajien kirjoituksia. Esimies määrää: kirjoita siitä ja siitä tähän tyyliin. Varmasti samaa meininkiä on myös kommentointipalstoilla.

      Esimerkiksi Helsingin Sanomien erääseen juttuun yritin kommentoida täysin asiallisesti jutun aihepiiriin liittyviä huomioitani. Yhtäkään ei julkaistu. Ainoa kommentti, joka tämän jutun osalta pääsi läpi, koski toimittajan kirjoitustyyliä. Oliko kyseessä lehden sisäinen palaute?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      86
      902
    2. 53
      839
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      67
      664
    4. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      610
    5. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      58
      598
    6. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      542
    7. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      33
      538
    8. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      24
      512
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      468
    10. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      39
      453
    Aihe