Kuntaliitos on tarpeen

Anonyymi

Jos Liperi liittyisi Outokumpuun niin tulisi maakunnan 2. suurin kaupunki,
Mukava olisi sanoa naapurikuntalaisille jotta mitäs maalaiset.
Kyllä niitä harmittaisi ja meitä vaan naurattaisi.
Outokummussa olisi jo valmis kaupunkimainen keskusta ja 2 kansanedustajaa. On saatava kansanäänestys jotta liitos voipi tapahtua laillisesti.

28

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sehän oli joitakin vuosia sitten melko lähellä toteutuakin, mutta taisivat liperiläiset päättäjät sössiä asian ihan kalkkiviivoilla.

      • Anonyymi

        Liperiläiset olivat viisaita silloin, toivottavasti myös tulevaisuudessa päättäjämme eivät kallistu Outokummun suuntaan.
        Outokummun palvelut on maalaiskylän tasoa vaikka kaupunki nimeä kantaakin taakkanaan. Velkainen kunta jossa otetaan holtittomasti velkaa turhuuksien rakentamiseen. Säästetään kunnan perusasioiden hoidossa mieluummin kuin kehitettäisiin niitä paremmaksi. Outokummun ilmapiiri on kalsea ja luotaantyöntävä yleisellä tasolla..

        Liperissä moni asia on paremmin verrattuna naapuriin, ollaan ylpeitä niistä hyvistä ja merkityksellisistä pikkuseikoista.

        Luonteva liitoskunta on meillä Joensuu, vakaa kasvukunta jossa löytyy kaikki palvelut kilpailun kera.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niinhän siinä kävisi. Joensuuhun liittymisen jälkeen palvelut löytyisivät vain Joensuusta. Joensuun talous on kuralla ja sitä kiinnostaa vain liitosalueiden verotulot. Kuinkahan tyytyväisiä mahtaa olla kiintelysvaaralaiset, tuupovaaralaiset , enolaiset ja uimaharjulaiset nykyiseen kaupunkilaisuuteensa. Itsenäinen Liperi tietysti paras vaihtoehto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liperiläiset olivat viisaita silloin, toivottavasti myös tulevaisuudessa päättäjämme eivät kallistu Outokummun suuntaan.
        Outokummun palvelut on maalaiskylän tasoa vaikka kaupunki nimeä kantaakin taakkanaan. Velkainen kunta jossa otetaan holtittomasti velkaa turhuuksien rakentamiseen. Säästetään kunnan perusasioiden hoidossa mieluummin kuin kehitettäisiin niitä paremmaksi. Outokummun ilmapiiri on kalsea ja luotaantyöntävä yleisellä tasolla..

        Liperissä moni asia on paremmin verrattuna naapuriin, ollaan ylpeitä niistä hyvistä ja merkityksellisistä pikkuseikoista.

        Luonteva liitoskunta on meillä Joensuu, vakaa kasvukunta jossa löytyy kaikki palvelut kilpailun kera.

        Outokummun ilmapiiri on kalsea ja luotaantyöntävä yleisellä tasolla..

        Olen samaa mieltä,on kuin valtio valtiossa. He kansalaiset ovat toki ihmisiä,mutta jotenkin erillaisia..

    • Anonyymi

      Liperiläiset eivät ole niin tyhmiä että liittyvät Outokumpulaisten kanssa kimppaan ?? Meidän on niin hyvä elää itsenäisenä tai jos pakko liittyä niin silloin J O E N S U U on paras ja vakaa liitoskumppani.

      Joensuu on kasvava ja vakaa paikkakunta jonne suurin osa suuntaa nytkin palvelujen perään. Outokummussa ei ole palveluja ja se on pitkän matkan päässä Liperin keskustasta katsoen. Outokumpulaiset ovat outoja, narsisteja sekä pröystäilevät kaikella vaikka kunta on velkaantunut viimeisen päälle.

      Kaupunkimainen keskusta >>> Muuta kaupunkimaista ei ole kuin liikenneympyrä, liikennevalot puuttuvat kokonaan. Tyhjiä liiketiloja sekä yksi hotellikin joka kumisee tyhjyyttään... Ei kiitos..

      Sairas naurettava idea sinulta kuka lienetkin, todennäköisesti olet okulainen trolli...

    • Anonyymi

      Jos liityttäis Joensuuhun niin oltais maakunnan 1. suurinta kaupunkia. Tai jos liityttäis Helsinkiin niin oltais jo koko maan 1. suurinta kaupunkia. Siinä vois sitten kurvata mopolla Joensuuhun ja kysellä jotta mitäs böndet

    • Anonyymi

      Kyllä tuo kansanäänestys liittymisasijasta olisi hyvä ja kannatettava juttu.
      Siinä voisi olla kaksi rastin paikkaa 1 liitytään Outokumpuun 2 ei liitytä Outokumpuun. Voisi olla postiäänestys jos lakko loppuu niin tulisi postilekin vähän töitä lisää jotta jaksaisi maksaa palkkaa.

      • Anonyymi

        Juuri niin, kaksi rastin paikkaa; 1. Liitytään Outokumpuun, 2. Ei liitytä Joensuuhun !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niin, kaksi rastin paikkaa; 1. Liitytään Outokumpuun, 2. Ei liitytä Joensuuhun !

        Outokumpuun ei ainakaan liitosta, sisäänlämpiävä pikkukylä jossa ei osata taloudenhoidon aakkosia.
        Liperiläisistä tulisi okulaisten höyryämisen maksumiehiä, rahaa heillä uppoaa mm. kaivoksen ylläpitoon, kunnan tytäryhtiöiden ylläpitoon ym. turhaan.
        Taivahan tosi myös on ettei kahdesta köyhästä tule yhtä rikasta sitten mitenkään..

        I T S E N Ä I N E N Liperi on paras vaihtoehto ilman minkäänlaisia liittolaisia, maksamma itse omat velkamme. Okulaiset maksakoon omansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niin, kaksi rastin paikkaa; 1. Liitytään Outokumpuun, 2. Ei liitytä Joensuuhun !

        Liity ite Okuun ja mene vit..xxx. Oku on ei mitenkään vetävä paikka.

    • Anonyymi

      Jos liityttäis Okuun tai Joensuuhun niin se ois ainakin hyvää että saatais mikkanen ykköspaikalta pois häsläämästä.

      • Anonyymi

        Sen vuoksi ei kannata kunnan itsenäisyyttä uhrata. Mikkasenkin eläkeikä lähestyy ja hän poistuu ihan sivistyneesti virastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen vuoksi ei kannata kunnan itsenäisyyttä uhrata. Mikkasenkin eläkeikä lähestyy ja hän poistuu ihan sivistyneesti virastaan.

        Niinköhän poistuu. Eikö tuo halunne jatkoajan. Niin kauan kun on kunnanjohtajana hänellä on koskemattomuusamuletti.

    • Anonyymi

      Vois tuota kunnanliitosta kokkeilla Polvijärven kansa. Pantas Ylämyllylen keskuskunnan toimisto. Ja ohjattas Polvijäveltä tulevat Ylämyllyn Joinsuuhun.
      Nii vois käyvä jotta eivät olisi kaupunnin kippeenä kun saisivat kaikki Ylämyllyltä.
      Ja Riäkkylän vois saaha halavalla kun se kuoloo nykyselleen mikä on ikävä asija.

      • Anonyymi

        Polvijärvi pärjää yksin ja omillaan hyvin ei kaipaa ketään elätikseen..
        Liperi ja Rääkkylä voisi yhdistyä molemmat hiipuvia kuntia pl Ylämylly joka kelpaisi Joensuulle..

      • Anonyymi

        Onko teillä polkupyörä ja kypärä? Kohta koko Pohjois-Karjala pyöräilee Joensuun keskustaan, koska sinne ei pääse muulla ajoneuvolla. Siinä sitten outokumpulaiset pyöräntarakalla kuljettavat ruokapöydät ja muut vempaimet kotiin joutuisasti. Niin se kehitys kehittyy. Vuosia sitten haaveilimme lentävästä autosta. Sen piti olla totta ihan kohta. Nyt Keskinen on sellaisen hankkinut. Joko olisi meidän vuoro? Mitä tulee liittymiseen, niin ehdottomasti Helsinkiin liitytään. Kun sieltä loppuvat asunnot lopullisesti, niin trendihän on se, että halvimmat voittavat tarjouskilpailun, näin käy myös terveydenhoidossa. Kohta ei ole täällä yhtään mökkiä vailla asukasta ja Siun Sotella riittää asiakkaita. Olo on kuin Hollanissa, kun polkupyöriä vilistää livettämiseen asti. Livettämisestä puheenollen, kuinka pysytään pystyssä polkupyörllä talvella? Hollannissahan ei ole livettämisongelmaa. Tein sen havainnon siellä käydessäni. Turkukin tulisi kysymykseen liittymiseen. Åbo. Oltaisiin åbolaisia. Olis se hienoo. Pääasia on, että liitytään.

    • Anonyymi

      Parempi olisi jos jokonkii kaupuntiin liityttäs. Maaseuvulla kun tippuu kuulemma asuntojen hinnatkii ihan olemattomiin. Kaupunkitalot säilyttää hyvin ja nousookii aina välillä.
      Omakotilainen

      • Anonyymi

        Silloin Joensuu on paras vaihtoehto, hyvän tien päässä ja kaikki palvelut löytyy..

        Outokumpu on kuoleva kunta jossa palvelut kuolee ja asuntojen hinnat olemattomia..

    • Anonyymi

      Liperin ÄO keskiarvo laskisi huolestuttavasti.

    • Anonyymi

      Kyllä Liperin pitää kaupungiksi hankkiutua. Tulee hirmuinen piristysruiske ja asuntojen hinnat nousevat ja varakkaita metsänomistajiea tulee tänne naapurikunnista . Mutta nopsasti nekin sitten tottuvat olemaan kaupunkilaisia.

      • Anonyymi

        Edellisestä vaikka vitsinäkin: Liperiin verrattuna Kitee on ollut kaupunki jo 1992 lähtien, vaikka asukkaita on parisen tuhatta vähemmän. Mitäs siitä sanotte?
        Ainakin kaupunginjohtajan palkka on suurempi kuin kunnanjohtajan.
        Mutta ihan aikuisen oikeasti: miksi hinkua lisää veroja, liittymisillä muihin tai eri statuksella ei kostu yhtään mitään, hankaloittuisi vain arki ja esim. terveydenhoito, jolloin ei enää riittäisi omat terkkarit ja sairaalapaikat. Vaikka enpä tiedä tuon sotenkaan kanssa, alijäämää on hirmuisesti.

        Tämä liittymishinku on joidenkin päähänpinttymä. He eivät ole sisäistäneet, että kaikki huonokin tulee mukana, jos liittyy. Kaikki rakentaminen ja entinen piilovelka, joka ei ole näkynyt julkisuudessa, kaatuu veronmaksajan kontolle. Onhan nyt nähty, että koulumatkat pitenee, kun kouluja lakkautetaan ja esim. vanhuksia riepotellaan ympäri Pohjois-Karjalaa niin, etteivät omaiset ehdi ja pääse heitä katsomaan. Ottakaa kynä käteen ja tehkää luettelo vaikkapa sanomalehdestä saatavilla olevista tiedoista, mitä menoja Joensuullakin on edessään ja on jo tällä hetkellä. Samoin varautukaa siihen, että kaikki hankaloituu. Muuallakin asuu ihmisiä kuin Ylämyllyllä. Eikä rahaksi muutettavaa omaisuutta riitä loputtomiin liitettävillä kunnilla.

        Olet oikeassa.
        Sanotaan karkeasti, kahdesta köyhästä ei tule yhtä rikasta..
        Itsenäinen kunta on paras vaihtoehto ja sellisena pitää meidän pysyä..

    • Anonyymi

      Outokummun pitäisi liittyä Leningradin piirii. On niin vanhaa kommunismi/skp/skdl aluetta,ettei kaivosneuvostoliittolaisia tarvita.
      Joensuu tappaa muut liitos kunnat,kuten on nähty.
      Itsenäisesti on parempi !
      (kun vaan keskustan änkyrät jäis pois)

    • Anonyymi

      Ei kannata liittyvä kaupuntiin. Auto kuluttaa kaupunkiajossa heti litran enemmän!

    • Anonyymi

      Jos Liperi liittyisi Outokumpuun,meistä kaikista tulisi yhtä tyhmiä ja outoja..huh..
      Naapurissa tien päässä asuu Outokumpulainen..ei kovi jären jättiläinen.
      Okulaiset voi pysyä ihan siellä kaivoksen piirissä,älkää ihmeessä muuttako!

    • Anonyymi

      Yritettiinhän sitä kertaalleen tiiviimpää yhteistyötä Liperin kanssa, mutta siitä ei hyötynyt kukaan muu kuin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen palkankorotuksineen, joka on edelleen huomattavasti korkeampi kuin kunnanjohtajien kesipalakka, mutta sehän on tietysti Liperin päättäjille kuuluva asia onko henkilö palkkansa väärti, soraääniakin kuuluu.

      • Anonyymi

        Ei ihme, jos kateus iskee. Kyllä palkankorotuksen täytyy pysyä kunnanjohtajien keskipalkkaa pienempänä. Ihan amerikkalaiselta haiskahtaa tuollainen nousu. Täytynee ottaa yhteyttä ammattiliittoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe