On kovin paha olla. Hirveän yksinäinen. Niin mielelläni soittaisin ja sanoisin, että unohdetaan ristiriidat ja jatketaan ihan kuin ennenkin. Mutta sillä tavoin tekisin karhunpalveluksen itselleni. Joskus on kumminkin pakko mennä kiirastulen läpi ja kohdata demoninsa. Katsoa omiin haavoihinsa. Ja toisaalta varjella itseään, ettei tulisi toisen ajattelemattomuuden vuoksi enää haavoitetuksi.
On paha olla
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sitä että joku haavoittaa ei voi mitenkään välttää, paitsi olemalla täysin yksin!
Ei täysin voikaan. Mutta tunnistamalla omat rajansa ja pitämällä niistä kiinni on mahdollista siihen vaikuttaa. Useimmiten toki on niin, että haavoittaminen johtuu puhtaasti ajattelemattomuudesta.
Niin viisaasti päätelty. Moni elää repivissä suhteissa, täynnä draamaa. Minä en jaksaisi. Olen suorapuheinen ja temperamenttinenkin. Mutta silti haluaisin vaan tavallisen tappavaa tylsää arkea suhteessa. Kivan kaverin ja vähän lämpöä.
Kenelle kirjoitat?
En oikeastaan kohdennetusti täällä kenellekään. Omia tuntemuksiani sanoitan.