Kissojen ripuli - lääkkeenä Tylosin - kokemuksia?

Otimme n. 1,5 kk sitten maatiaiskissan pennun kahden aikuisen kissan, molemmat jo noin 17 vuotta, lisäksi. Pentu alkoi ripuloida tultuaan meille, joten sen ripulia hoidettiin eri konsteilla -siis ruovaliolla ja tukivalmisteilla. Lopulta kaikki kolme olivat ripulilla, jolloin aloitettiin axilur-kuuri eläinlääkärin suosituksesta. 10-päivän kuuri, mutta ripulointi jatkui.
Pikkuinen on enää satunnaisesti ripulilla, mutta muuten ripuliralli jatkuu. Nyt saimme kaikille Tylosin -kuurin, joka on muuten todella hankala annettava (Easypilliin paloina piilotettuna ja 'väkisin' syöttämällä onnistuu).
Onko kokemuksia, kuinka pian Tylosin tulisi vaikuttaa?
Olen kokeillut myös Tehobaktia, Inupekt fortea, canikuria jne. ja koittanut myös ruokavaliota, esim. keitettyä sei-kalaa, eläinlääkäriruokaa, mutta mikään ei siis tuntunut auttavan. Vanhemmat kissat ovat tähän saakka syöneet vain viljatonta ruokaa, koska vuosia sitten ilmeisesti vilja aiheutti ripulia.
Kaikki vinkit otetaan mielellään vastaan. Toki taas käydään eläinlääkärillä, jos ei antibiootti -tehoa. Luultavasti pikkukisu toi meidän vanhoille pojille jonkun pöpön tullessaan.
53782
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onko tutkittu mistä johtuu, vai hoidettu vain oireita?
Tarttuvaa, ja pahimmillaan tarttuu ihmisiin....lue uutisista, miten joku osti muistaakseni nahka tarkemmin jonkun fings kissan pennun jolla ihmisiinkin tarttuva pöpö, oli tänään uutisissa.Ei ole leikinasia.

Äänestä
  • googlaa tuo otsikko.....

    Unelmien kissanpennusta alkoi kuukausien tautirumba: ”Asuntoa oli pestävä lattiasta kattoon

    Löydät jutun jota tarkoitin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    googlaa tuo otsikko.....

    Unelmien kissanpennusta alkoi kuukausien tautirumba: ”Asuntoa oli pestävä lattiasta kattoon

    Löydät jutun jota tarkoitin.

    Luin jutun ja giardiasta ja muista alkueläimistä olen lukenut paljon. Tein jo giardia siivoksenkin ohjeistuksen mukaisesti ja siis siksi syötin ne 10 päivän kuurit. Toivotaan, että Tylosin toimii kuitenkin. Tehosiivoan kyllä nyt vielä kun ripulointi jatkuu.

    Tylosin tehosi kissoihini hyvin, vaikka sitä olikin vaikea antaa. Ripulit poissa ja matot sai lattialle viimein. Syy ei selvinnyt, mutta kissat voivat nyt hyvin.

    Ok, aika ällöä joka tapauksessa.Uudet kissat on aina riski, niillä voi olla vaikka mitä, joka tarttuu muihin.Sama ulkona liikkuvien irto kissojen kanssa, niiltä voi saada ihan mitä vaan tartuntoja,hyi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Otimme n. 1,5 kk sitten maatiaiskissan pennun kahden aikuisen kissan, molemmat jo noin 17 vuotta, lisäksi. Pentu alkoi ripuloida tultuaan meille, joten sen ripulia hoidettiin eri konsteilla -siis ruovaliolla ja tukivalmisteilla. Lopulta kaikki kolme olivat ripulilla, jolloin aloitettiin axilur-kuuri eläinlääkärin suosituksesta. 10-päivän kuuri, mutta ripulointi jatkui.
Pikkuinen on enää satunnaisesti ripulilla, mutta muuten ripuliralli jatkuu. Nyt saimme kaikille Tylosin -kuurin, joka on muuten todella hankala annettava (Easypilliin paloina piilotettuna ja 'väkisin' syöttämällä onnistuu).
Onko kokemuksia, kuinka pian Tylosin tulisi vaikuttaa?
Olen kokeillut myös Tehobaktia, Inupekt fortea, canikuria jne. ja koittanut myös ruokavaliota, esim. keitettyä sei-kalaa, eläinlääkäriruokaa, mutta mikään ei siis tuntunut auttavan. Vanhemmat kissat ovat tähän saakka syöneet vain viljatonta ruokaa, koska vuosia sitten ilmeisesti vilja aiheutti ripulia.
Kaikki vinkit otetaan mielellään vastaan. Toki taas käydään eläinlääkärillä, jos ei antibiootti -tehoa. Luultavasti pikkukisu toi meidän vanhoille pojille jonkun pöpön tullessaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu