Kulttuuritoimittaja jäi eläkkeelle.

Anonyymi

Eilen tapahtui se iloinen tapahtuma kun Kainuun Sanomien kulttuuritoimittaja jäi eläkkeelle. Harmillistä tässä kuitenkin on se että kun muut lehden toimittajat ovat järkeviä juttuja kirjoittavia mitäänsanomattomuuksia niin vaikka heiltä silloin tällöin ilmestyy juttu josta on eri mieltä niin näihin ei viitsi reakoida.
Toimittajan kohdalta voi olla outoa kun hän hoksaa ettei ole todellisuudessa mitenkään tärkeä ihminen.

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mutta sinä olet sentäs kateellinen ja pienimunainen, onhan se sekin toki jotain.

    • Anonyymi

      Millaisten toimittajien jutut Kainarissa ovat eniten kantaaottavia ja valkoiseen roskaväkeen (persut yms.) kohdistuvia, varsinkin viikonloppuisin?

      Vastauksia saanemme lukea Kainarista lähipäivinä, jahka toimittelijaneuvokset juhlimiskiireiltään ehtivät.

      Ja meillä kaikilla oli niin mukaavaa, keskenämme.

    • Anonyymi

      Vähän alkaa olla jo ikävä toimittajaa. Oli mukava odotella viikonlopun juttua siitä kenelle hän nyt jyrähtää, yksipuolisesti kirjoitettuja juttuja, mutta silti.

      • Anonyymi

        Suotta ennakkoon ikävöit toimittelijaa.
        Aktiivisimmat Kainarin toimittelijat ovat perinteisesti olleet "eläkkeelle" mukamas siirtyneitä.
        Takuuvarmasti valkoinen roskasakki -sepustukset tulevat saamaan päivityksiä tulevaisuudessakin, varsinkin kunnallisvaalien lähestyessä.


    • Kulttuuria Kainuussa? Ainoat kainuulaiset muusikot ovat perunamuusikot...

      • Anonyymi

        Tässä ei muusikoista puhuttu mitään.


    • Anonyymi

      Seppo varmasti kerkiää vielä ennen vappua kirjoittelemaan muutaman kolumnin KS:iin samalla tavalla kun muutkin KS:n entiset toimittajat. Niitä ootellessa nauttikaamme Kainuun laadukkaista kulttuuriesityksistä!

      Ps. Miten saan pierun hajun pois nahkasohvasta?

    • Anonyymi

      Pakko ottaa isot kirjaimet käyttöön.

      TE ETTE VAAN OSAA, HOETTE VAAN KATEELLISUUTTA.

      EI VOI OLLA KATEELLINEN LEHDESTÄ.

      Vaikea tilanne.
      Tällä tilaajamäärällä ei vaan kannata.

      Tiistain lehdessä oli yt-neuvottelu uutinen.

      Mikä ei kannata, niin on etsittävä säästöjä.
      Sivumäärä vähentynyt viime vuosina.
      Joskus uutisen olen jo lukenut eilen,
      mitä nyt sama tulee uudestaan.

      Voihan tuon kirjastossa ilmaisena lukea.
      Mutta en mitään maksaisi.
      En tilaisi vaikka voittasin lotosta.
      Lukisin siltikin kirjastossa.

      Lauantain olen lukenut enää satunnaisesti,
      etusivulla on Teppo. Yhtään kiinnosta lukea
      Tepon mielipidekolumneja. Vaikea aihe mikä aiheuttaa
      mistä voi olla eri mieltä maahanmuutajat.

      On vain eri mieltä mitä nyt Teppo
      kirjoittelee. Netti on täynnä blogeja
      joita voi lukea.

      Olet Teppo ollutkin osaltaan omassa kuplassasi.
      Joihin suhtaudut myönteisesti.

      • Anonyymi

        Elä ota ennää tai ota se ainakin lääkekuuri loppuun, ne ei muuten vaikuta. Tuosta ei ota mitään tolkkua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elä ota ennää tai ota se ainakin lääkekuuri loppuun, ne ei muuten vaikuta. Tuosta ei ota mitään tolkkua.

        Ei se sinulle olekaan tarkoitettu, vaan
        joskus on näitä olet vain kateellinen
        kirjoittajia.

        Tämä on vain tapani.

        Mielestäni olen ihan selvästi kirjoittanut.
        Jos et saa selvää, niin sitten et osaa lukea.

        Et taida huomioida asioita, kuinka lehti
        joka vuosi vähenee.
        Ei voi olla kateellinen lehdestä joka
        vuosi sivumäärä vähenee.
        Ei myöskään kannattava tällä tilaajamäärällä.

        Luehan blogeja niin erilasia luettavaksi,
        yrjoperskeles, Pauli Vahtera iltalehden blogit,
        Mikko Paunion blogi uusi suomi.

        Daniel Wallenius 22. loppumattomasti
        ilmastosta asiaa.

        Niin mitä sitten.
        https://yle.fi/uutiset/3-11067678


    • Anonyymi

      Yritä ite toimittaa...opettele edes pilkku säännöt!

      • Anonyymi

        En ole mikään journalisti.

        Tämä mikään oikein kirjoitus palsta ole.


    • Anonyymi

      Nyt olisi Sepolle töitä, otsikonkin voin antaa valmiiksi: ''Manne kusetti kansamme kermaa''. Kyse on tietenkin Veijo Balzarin asiasta, jossa miehenkuvatukselle puuhattiin Paavo Lipposen johdolla jopa professorin arvoa sen jälkeen kun Balzar oli saanut lypsettyä ihmiskauppa- ja pedofiilihankkeisiinsa satoja tuhansia euroja valtion rahaa.

      Olisi tosi mukava kuulla kokeneen kulttuuritoimittajan kannanotto tähänkin asiaan!

      • Anonyymi

        "Olisi tosi mukava kuulla kokeneen kulttuuritoimittajan kannanotto tähänkin asiaan!"

        JUUUUU. Niin olis :DDD


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe