Urheiluseurat kaikilla lajeilla, joukkue-urheilut, nappulaliigat, kaunoluisteluryhmät, jääkiekko, voimisteluporukat, pesäpalloilu, jalkapalloilu, hiihtokoulut, uimahallin harrasteet, vapaaehtoissakit vpk ym ym mahdollistavat ilkeästi sanottuna , aikuisten sekotyyppien hakeutumisen mukaan! Ihan hyväksytysti?
Inhottavan paljon on tullut esiin tapauksia, missä joko huoltajana tai valmennustehtävissä tai ryhmän mukana kukenut on käyttänyt aikansa uhrin/uhriensa väijymiseen.
Tumputtanut pukukopissa?
Esiin tulleet tapaukset ovat jäävuoren huippu,joten! Mitä isoissa ympyröissä, sitä sitkeämmin pimitetään hyväksikäyttöä pienissä paikoissa, suojataan teosta kiinni jäänyttä miehissä, naisissa.
Ottakaa lapsenne pois harrasteporukoista, ellette itse voi olla joka hetki hänen mukanaan.
Julkisilla varoilla rakennetuilla liikunta-harrastepaikoilla ja verovaroin ylläpidettävät tilat ovat kuin avoin kutsu pitää hyväksikäytölle altistettavia tilaisuuksia- uhrit saapuvat paikalle, ei muuta.
Lopun voitte itse kukin arvata, mitä tekee ns. luottamussuhteensa avulla porukoissa uivat sairaat perverssit.
Inhottavan paljon on tullut esiin tapauksia, missä joko huoltajana tai valmennustehtävissä tai ryhmän mukana kukenut on käyttänyt aikansa uhrin/uhriensa väijymiseen.
Tumputtanut pukukopissa?
Esiin tulleet tapaukset ovat jäävuoren huippu,joten! Mitä isoissa ympyröissä, sitä sitkeämmin pimitetään hyväksikäyttöä pienissä paikoissa, suojataan teosta kiinni jäänyttä miehissä, naisissa.
Ottakaa lapsenne pois harrasteporukoista, ellette itse voi olla joka hetki hänen mukanaan.
Julkisilla varoilla rakennetuilla liikunta-harrastepaikoilla ja verovaroin ylläpidettävät tilat ovat kuin avoin kutsu pitää hyväksikäytölle altistettavia tilaisuuksia- uhrit saapuvat paikalle, ei muuta.
Lopun voitte itse kukin arvata, mitä tekee ns. luottamussuhteensa avulla porukoissa uivat sairaat perverssit.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Pyhäjärvellä tiedetään xx tapahtumia, kuitenkin väärin syin ja perustein ei puhuta, vaikeneminen on in. Ilmiannon kynnys on korkea. Joten vaikenemisen syyt tulevat syvältä , selustaa tuetaan puolin jos toisin. Vaikeneminen on suoraa seurausta suojausringin tarpeesta, kun ovat läheltä eli ovat ns. hyviä kavereita keskenään. Jos yksi puhuisi, seuraisi domino-ilmiö, muita paljastuksia.
jep. ovat keskustan, vasemmiston, demarien, kokoomuksen ja jopa kristillisten sisämuodostelmassa nauttien erityissuojelusta..ja sitten me muut, esim suomi24 kirjoittajat, poliittisesta taustasta riippumatta, heidän valtakulttuurissaan erityistarkkailussa.
Keskustan ja Kokoomuksen tyyppi on julkisesessa tiedossa ja mukana menossa politiikassa ja urheilupiireissä.Ovat erityissuojeluksessa eli Diplomaattisessa koskemattomuus.Isät ja äidit katsokaa missä piireissä lapsenne kulkevat ja harrastuspiireissä.
Vakava keskustelun aihe. Hän joka tässä ketjussa käyttää ala-arvoisia heittoja (lyhyttä) katkaistakseen keskustelua versus kuten yleensä täällä on, niin anonyymi on varmaankin yksi tumputtaja näiden muiden jo tiedettyjen pervojen lailla.
Pyhäjärvellä on erittäin ikävä tapa tukehtua hiljaiseksi, kun ollaan lapsiin kohdentuvissa hyväksikäytöistä kyse. Mielestäni niin lapsiin, kuin eläimiin sekaantuvien nimet pitää julkaista Pyhäjärven Sanomissa, sekä myös se taustayhteisö, joka on pitänyt suojissaan tyyppeä..He ovat yök, he ovat ihan alinta kastia pornosivustoineen kaikkineen...
kyllä sivistysjohtajalla pitää olla selkärankaa puuttua kaupungin harrastetiloissa maleksivien tyyppien toimintaa. lapsemme ovat niin kalliita aarteita, jo kuvaaminen ja mitä muuta iljettävää onkin, niin hyväksikäyttötarkoituksissa kajoaminen on törkeää..Poliittiset johtaay heillekin kuuluu valvoa, ettei moista tapahdu..kuten meidän muidenkin aikuisten on.
Kun aikuiset miehet tahi naiset ovat keskenään suhteessa tai riskikkäin miten vaan, sen ei pitäisi kuulua kenellekkään. Ovat täysivaltaisia olemaan.
Vaan nyt, että veronmaksajilta siis kaupungilta, tukea saavat toimijat harrastuspiireineen, on niin läpivalaistava, ettei avustusta myönnetä moneen vuoteen, mikäli siellä on tapahtunut jotain laitonta lapsiin kohdennettua. Oppivat vastuunsa kantamaan lepsut pääjehut, kun rahan tulo tukitaan vaikka yhdenkin tapauksen vuoksi 1-3 vuodeksi.
Sivistyslautakunta avustuksineen on eräs seula, miten lie jäsenten rohkeus puuttua epäkohtiin? Kaupunginhallitus ja valtuusto, heiltä tätä ryhtiä vasta vaaditaankin.
Onhan tarinoita. Pyhäjärvellä on kuulemma homoja yllättävän paljon. Heidän tekosistaanko sivuston tarinat pulppuaa. No, ei uutta. Näitä näyttää riittävän ylä ja alamäelle????
Miten nämä insesti lestat sun muut. Miten näitä näkee Instagram vaimoineen ja hienoine autoineen?
Kuinka vitussa ne ei tule tuomituksi rikosrekisteri on vaan se on "Jumalan tarkoitus" lasten nussintakin.
Elävät ökyelämää ja ABC tilataan ku rosvopäällikkö parhaat ruuaat.
Pikku-Jukka ei lapsiinsekaantuja kaksikkoa kavalla.Iso-Jukka suojelee rikollisia,kun on rikollinen itsekkin.
Voi sitä iljetysten määrää, mitä jää paljastumatta ihan syystä, ettei ns. kaverista haluta kieliä Äiti tai vaimo ei halua uskoa mitä on meneillään. Mikä saa aikuisen ihmisen alistamaan lapsen, mikä saa lapsen lähipiirin kuuluvan äijän ehdottelemaan "sellaisia" tekosia..?
Minkä niminen?
Jukan poikii ilman siipii!
VAIKENEMINEN PITÄÄ LOPETTAA. ASIAT PÖYDÄLLE. POLIISI TUTKIMAAN.
Ookko nää Oulusta?Pelekääkkö nää Polliisia?
Kyllä, aikuisen ihmisen, ellei ole itse kieroutunut eli SAIRAS, niin hänen pitää tyystin irtisanoutua suojelemasta perverssejä ja viedä asia poliiseille.
Ellei näiden tuppukylien sinitakit ole mukana suojeluohjelmaa ts. kaveria ei käräytetä-injalla?
Meidän lapsemme, lastenlapsemme eivät ole synnytetyt eikä heitä ole kasvatettu kieroituneiden järjestelmien, kaveripiirien, harrasteryhmien liepeillä ja jopa edessä liehuvien äijien "nukkekotileikkeihin", viihdykkeeksi.
mm. jäähallin imussa on tullut paikkakunnan pyörittäjille normikäytännöksi valmentaa valheita sekä "pimeää peitetarinaa " ja pahuutta pössytteleviä porukoita. Kunhan pykäätte ison liikuntahallin sisäpeliasusteisille ryhmille, nykyisinkn ontuva valvonta, jota ei nykään tehdä kuten pitää, niin irvokkaat seuraamukset tulevat olemaan moninkertaiset.
Pitäkää hyvät aikuiset, silmällä lapsianne, ja menkää mukaan harrstusraittiissa hengessä, jos se on vaan mahdollista. Toki, harrastaa voi muutakin, kuin muotivillityksiä..
Vaikka olis vanhakin hyväksikäyttö, niin rikosilmoitusta kehiin. 20 vuotta sitten ja myöhemmin tapahtunut..nämä stnan sekok***vät on laitettava tilille!
Nimittäin, ei näytä vanheneminen äijiä viisastuttavan...
"Käytännössä juttu tuli oikeuteen lähes viime hetkellä, sillä syyteoikeus törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vanhenee 20 vuodessa tekopäivästä.
Varsin suuresta korvaussummasta sekä luonnollisesti myös syytteen törkeä-etuliitteestä päätellen rikos on ollut pahempi kuin mitä on pääteltävissä vuoden pituisesta vankeusrangaistuksesta.
81-vuotias hankolainen on iästään huolimatta pienen osakeyhtiön toimitusjohtaja. Osakeyhtiö ei ole kuralla, mutta sillä ei nähtävästi ole ollut enää pariin vuoteen toimintaa."https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2e41442e-b861-45e0-8773-90dced54da14
Vai on Laila jäänyt ilman?
Olet yksi näistä sairaista hyväksihyödyntäjistä, ilmeisesti suojattua harrastusta nauttivana?
eilen klo 13.40 on kirjoitettu mm tämä sinunlaisistasi
"Vakava keskustelun aihe. Hän joka tässä ketjussa käyttää ala-arvoisia heittoja (lyhyttä) katkaistakseen keskustelua versus kuten yleensä täällä on, niin anonyymi on varmaankin yksi tumputtaja näiden muiden jo tiedettyjen pervojen lailla."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ecf878c0-dddf-41f9-8280-28e37ac3225a
saastaisia luottomiehen tekoja
Pätöasiasta säätänä taas joku persesilimäpuolueen joutilas ääntelee häpiä säätänä!!
anonyymille eilen 20.25 "Vakava keskustelun aihe. Hän joka tässä ketjussa käyttää ala-arvoisia heittoja (lyhyttä) katkaistakseen keskustelua versus kuten yleensä täällä on, niin anonyymi on varmaankin yksi tumputtaja näiden muiden jo tiedettyjen pervojen lailla."
Siinä sinä malliesimerkki, joku pers**** sinäkin näyt olevan. Muuhun et pysty kuin alatyylin ilmaisuun. Tyhmä!
Vakava keskustelun aihe on säätänä bkt!!
anonyymille tänään 9.37 "Vakava keskustelun aihe. Hän joka tässä ketjussa käyttää ala-arvoisia heittoja (lyhyttä) katkaistakseen keskustelua versus kuten yleensä täällä on, niin anonyymi on varmaankin yksi tumputtaja näiden muiden jo tiedettyjen pervojen lailla."
sivistysjohtaja sekä sivistyslautakunta? Oletteko tehtävienne edellyttämällä tavalla hereillä siitä, mihin ja keille myönnätte tukea verovaroistamme? Korviin kantautuvat "tarinat" pervomiehistä nuorten ja lasten harrastepiireissä saavat voimaan pahoin, vihastumaan ja kiroamaan tämänkin paikkakunnan mitä ilmeisemmän hyväveli-suojeluskunnan.
Eli pitääkö nuorten ja lasten harrastepiirien tuet lakkauttaa? Onko tämä käsky ja onko siirtymäaikaa? On se hyvä että päättäjät voi täällä lukea valmista ohjeistusta, ei tartte itte miettiä mitään! Mistähän johtuu että näin viisaat kommentoijat ei itse ole päättävissä elimissä?
ottaisin hyväksikäyttöön sotkeutuneilta ryhmiltä tuet pois 1-3 vuotta, niin oppii jotain myös päättäjät, ja myös sinä, joka näytät vähättelevän kaiken mikä koskee lasten oikeuksia. kuten otat juuston välipalaleivän päältä pois.
piru lienet mieheksi ja naisena paholainen.
Ruukissa paistaa vanha-aurinko ja kuhilas kasvaa kohisten!!
sekavaa settiä ei tästä mitään tajua eikä selviä selkosuomeksi kun jotain ylempalttista mölinää ja vihjailuja ei oikeita asioita ollenkaan, taitaa olla tuulesta vedetty tämäkin juttu ja sitä hevonkakkaa
Pervojen nimet julki, kyllä lasten puolesta toimivat tekevät tervauksen, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Lak suojelee raiskaajia.