Vaimoni halusi illan isäntää ja.. 2

Anonyymi

Porukka jakaantui useampaan leiriin, osa päätti lähteä iltapalalle ruokailuhuoneeseen ja muutamat naapureista poistuivat kotia kohti. Meitä jäi pari kolme ukkoa ja pari naista, mukaan lukien vaimoni, maistelemaan takkahuoneen baariin pitempiä drinkkejä. Vaimolle ehdottelin että josko mentäisiin jo vierashuoneeseen nukkumaan, mutta sain tiukan kielteisen vastauksen.
No, päätin käydä katsomassa mitä iltapalabuffet tarjoaa.

Tässä vaiheessa naapurin mies päätti kaatua buffet-pöytää vasten ja aiheutta aikamoisen sotkun. Vaimonsa vaati että nyt kyllä lähdetään kotiin. Mies oli kuitenkin siinä kunnossa että kävelykään ei oikein luonnistanut. Suostuin avustamaan pariskuntaa, varsinkin miestä kävelymatkalle naapurissa olevaan kotitaloonsa.
Eteisaulasta oli näkymä takkahuoneeseen jossa saunojat, parikolme miestä kylpytakeissaan olivat tulleet nauttimaan janojuomaa. Isäntä istui nojatuolissa ja vaimoni hänen sylissä käsi kaulalla. Ilo oli ylimmillään ja juttua lensi. Minun oli kuitenkin vietävä voimakkaasti nojaava naapurin mies kiireesti kotiinsa - vaimonsa avustuksella.
Vaimonsa halusi vielä että autan häntä vatsakkaan miehensä riisumisessa jotta saadaan puku pois päältä. Siinähän kului aikaan kun isoa velttoa miestä yritetään riisua ja saada vuoteeseen. Vaimonsa kiitteli ja halasi pitkään hyvin ymmärrettävästi, että häntäkin olis nyt hyvä auttaa. Vanhempi nainen osasi painautua heräävää etumustani vasten varsin kiihottavasti..... mutta siten muistin mihin vaimo oli jäänyt....pelkässä kylpytakissa olevan Topin syliin. Nyt piti jättää naapurin rouva väliin! Ja nopeasti juhla taloon takaisin.

Takkahuoneessa ei ollutkaan ketään, vain vaimea musiikkisoi. Arvelin vaimon menneen nukkumaan ja riensin katsomaan vierashuoneeseen.. ei ketään, petikin oli ihan koskematon. Kävin katsomassa vielä olohuoneestakin ja sitten takaisin takkahuoneeseen. Saunan pukuhuoneessa kolme alastonta miestä, joilta kysyin onko Topi saunassa? Ei ole ku jäi sinne baariin sinun vaimon kanssa.

Takkahuoneessa liukuovi kirjastohuoneeseen oli vedetty kiinni, vaimea musiikki tuli kirjastohuoneesta. Pulssi nousi ja tuntu että pääkin tuntui selkeävän. Avasin liukuovea varovasti...... pari oli selin minuun eivätkä huomanneet tuloani. Mies aamutakki avoinna istui, tai makasi nojatuolissa, vaimoni sylissään kontallaan jalat levällään, yläosa paljaana ja vain kukkamekon alaosa takamuksensa päällä. Takamus sousi ylös alas, huohotuksen säestämänä. Voi vain kuvitella seisovan kyrvän johon vaimo oli jäänyt kiinni, eikä irrota halunnutkaan. Mies imi isoja rintoja himokkaasti.. tuoksu oli kiimainen. Molemmat olivat täysin omassa maailmassaan. Joku miehistä tuli taakseni ja pani käden harteilleni ja veti liukuoven hiljaa kiinni. " Anna niitten olla, se on kohta ohi. Ota rauhallisesti, tule ottamaan paukku ja mennään saunaan.

Olin varmaan hetken katellut tuota himokasta menoa, ja oma kalukin oli noussut .....niin kiihottavalta tuo meno oli näyttänyt. Äänet kuuluivat takkahuoneeseen nyt selkeämmin ja tuoksukin levisi. "Mennään saunaan" ja niin mentiin saunaan ja otettiin se paukku ja taisimme ottaa toisenkin. Jotenkin suututtikin, mutta samalla kiihotti koko tilanne. Miehet yrittivät lohduttaa että ei se siitä pilalle mene , humalassa saattaa käydä noin. Kertoivat että Topin syy se oli kun halusi vaimos istumaan syliin vaikkei ollut kun kylpytakki päällä ja sitten sillä alko seisomaan - ja sillä on aika iso - eihän sitä kukaan nainen voi vastustaa. Ja taas otettiin paukkua. Humalatila oli aika voimakas. Toinen miehistä lähti nukkumaan.
Toisen, Heikin kanssa jäätiin vielä puhumaan kuinka kaunis ja seksikäs vaimo minulle onkaan. Harvat tuollaisen naisen kanssa saavat touhuta. Eikä näin vanhana miehenä , kuuskyt ja risat, ole mitään mahdollisuutta saada edes maistaa.
Heikki ei oikein tiennyt missä huoneessa hänen pitikään nukkua. Takkahuoneessa ja kirjastossa ei ollut enää ketään. Isäntäväen makuuhuoneet olivat talon yläkerrassa. Vierashuoneet ja joku kuntosali olivat kirjastohuoneen takana. Osoitin Heikille että tässä on meidän huone ja sinun huone on varmaankin tuolla käytävän perällä. Olimme kylpytakeissa, kävin vielä hakemassa vaatteeni saunan pukuhuoneesta ja otin myös Heikin vaatteet viedäkseni ne hänelle huoneeseensa.
Avasin huoneen oven..

jatkuu...3

0

3189

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

        Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
        Maailman menoa
        93
        3541
      2. Hei! Halusin vain kertoa.

        En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
        Tunteet
        5
        1819
      3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

        Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
        Rakkaus ja rakastaminen
        7
        1610
      4. Teboili alasajo on alkanut

        Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
        Suomussalmi
        31
        1381
      5. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

        Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
        Maailman menoa
        54
        948
      6. Oot kyl rakas

        Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
        Ikävä
        35
        882
      7. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

        Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
        Ikävä
        70
        882
      8. Miten voitkin olla aina niin fiksu

        ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
        Ikävä
        47
        820
      9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

        Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
        Suomalaiset julkkikset
        4
        787
      10. Mistä tietää, onko hän se oikea?

        Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
        Ikävä
        60
        784
      Aihe