Onko kukaan katsonut uutta Lutherista kertovaa elokuvaa? Siinä oli eräs kohtaus johon erityisesti kiinnitin huomiota. Ja vaikka kyse on elokuvasta, se perustuu Lutherin todellisiin ajatuksiin.
Katolinen kirkko opetti, ettei pelastusta löydy katolisen kirkon ulkopuolelta. Luther epäilee tätä ja kysyy, että miten käy esim. kreikkalaiskatolisille. Vastaus, että vain katolisuuden alla pelastuu, perustellaan Raamatulla ja mm. sillä, että Pietarille jätettiin avaimet. Luther ei ole tyytyväinen tähän, vaan uskoo, että vain Jumalan armo pelastaa kaikki uskovat, siis myös muutkin kuin roomalaiskatolilaiset.
Näkeekö kukaan roomalaiskatolisen kirkon näkemyksissä yhteyttä nykyajan vanhoillisuuteen? Minä näen. He opettavat, että periaatteessa vain heidän joukossa pelastut, että vain heillä on tällä hetkellä avaimet. Näinkö Luther olisi halunnut?
Ja vielä yksi kysymys vanhoillisille: Luther melkein vihasi Jumalaa, mutta löysi hänen rakkautensa LUKEMALLA uutta testamenttiä. Erityisesti Paavalin kirjeet armosta puhuttelivat häntä. Te kuitenkin väitätte, ettei todellista uskoa voi löytää ilman kuultua sanaa. Luther kuitenkin löysi sen henkilökohtaisesti vain lukemalla ja tutkimalla Raamattua. Miksi siis elävää uskoa ei voi löytää ilman sanan kuuloa teiltä? Miksi uskoa ei voi löytää lukemalla Raamattua? Niinaän Lutherkin teki.
Katolinen kirkko opetti, ettei pelastusta löydy katolisen kirkon ulkopuolelta. Luther epäilee tätä ja kysyy, että miten käy esim. kreikkalaiskatolisille. Vastaus, että vain katolisuuden alla pelastuu, perustellaan Raamatulla ja mm. sillä, että Pietarille jätettiin avaimet. Luther ei ole tyytyväinen tähän, vaan uskoo, että vain Jumalan armo pelastaa kaikki uskovat, siis myös muutkin kuin roomalaiskatolilaiset.
Näkeekö kukaan roomalaiskatolisen kirkon näkemyksissä yhteyttä nykyajan vanhoillisuuteen? Minä näen. He opettavat, että periaatteessa vain heidän joukossa pelastut, että vain heillä on tällä hetkellä avaimet. Näinkö Luther olisi halunnut?
Ja vielä yksi kysymys vanhoillisille: Luther melkein vihasi Jumalaa, mutta löysi hänen rakkautensa LUKEMALLA uutta testamenttiä. Erityisesti Paavalin kirjeet armosta puhuttelivat häntä. Te kuitenkin väitätte, ettei todellista uskoa voi löytää ilman kuultua sanaa. Luther kuitenkin löysi sen henkilökohtaisesti vain lukemalla ja tutkimalla Raamattua. Miksi siis elävää uskoa ei voi löytää ilman sanan kuuloa teiltä? Miksi uskoa ei voi löytää lukemalla Raamattua? Niinaän Lutherkin teki.
Vastaukset 18
Vanhimmat
joltakin teologian opiskelijalta. Ja mikä kummassa siinä ahistaa,että meikäläisten Sanaa ei voi ees kuulla.. Raamattu sanoo,että "usko tulee kuulosta ja kuulon Jumalan Sanan kautta". Sanat ovat suoraan Raamatusta. Tule hyvä ihminen rohkeasti seuroihin. Ei siitä ainakaan mitään pahaa eikä huonoa voi sulle seurata.. Toinen kohta liittyy lähetyskäskyyn, jossa nimenomaan annetaan tehtävä opetuslapsille "saarnata evankeliumia"... Eikö oppiminen silloin tapahdu kuulosta? Sulla taitaa olla oikein kunnon asennevika tai harvinaisen kova kallo,kun et voi juuri tätä perusasiaa käsittää. Anteeksi nyt vaan mutta jos ihminen todella etsii pelastusta, hän voi saada sen vain toisen uskovaisen ihmisen kautta. Niin myös Raamatussa näin on tapahtunut monessakin kohtaa.
Ei kannata luottaa Luther-videioihin. Lopun ajalle on kyllä väkeviä eksytyksiä luvattu.
...Aina vaan. Joskus kyllä tuntuu että vl:illä ei ole ollenkaan sisälukutaitoa, kun samoja ulkoa opeteltuja fraaseja toistetaan kuin papukaijat konsanaan:(
Paavali totesi että kaikki, jotka uskovat, pelastuvat. Sitten hän esitti kysymyksen että miten uskoa sellaiseen josta ei ole tietoa? Paavalin aikaan kysymykseen ei ollut muuta vastausta kuin julistettu saarna. Tänään on useampikin vaihtoehto.
>>
Anteeksi nyt vaan mutta jos ihminen todella etsii pelastusta, hän voi saada sen vain toisen uskovaisen ihmisen kautta.
>>
Raamatussa opetetaan toisin ja se kerrotaan Raamatun tekstissä erittäin suoraan:
Joh. 20:31
Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.
Jos haluaisitte olla yhtään uskottavia, niin joko Raamatunvastaisesta vl-opista tai Raamatusta itsestään täytyisi luopua...
Jokainen voi sydämessään kysyä itseltään että uskonko minä tuon, mitä Raamatussa selkeästi sanotaan...
ja osin loukaavaa ja vääristelevää muutenkin...
osaamme lukea, luemme...no turhaa kai lienee sulle vastailla
silti ihmettelen ylimielistä asennetta, nimittelyineen...
Viestisi oli malliesimerkki tyhjästä huutelusta ja siitä että vedetään herne nenään kun tiedetään että ollaan väärässä.
>>
osaamme lukea, luemme...no turhaa kai lienee sulle vastailla
>>
Ainakin sisälukutaito näyttää varsin heikolta kun pokkana valehdellaan Raamattua vastaan...
Samoin nimittelystä on turha puhua kun itse nimittelette muita uskovia epäuskoisiksi. En sitäpaitsi edes nimitellyt:o
Kun sinullakaan ei muuta sanomaa ole kun toisen kirjoittelijan haukkuminen, niin voit samantien jättää kommentoimatta;)
"sanomasi" menee huonosti "perille" tuolla asenteela, mutta omapa asiasi
(olet kyllä siistinyt kirjoitustyyliäsi, ainakin verrattuna muutaman vuoden takaisiin, mutta silloin tällöin vanha ande purskahtaa esiin)
hyvää jatkoa sulle, en häiritse enempää, otan neuvostasi vaarin
>>
"sanomasi" menee huonosti "perille" tuolla asenteela, mutta omapa asiasi
>>
Olen huomannut ettei Raamatun sanoma tahdo mennä vl:ille perille yhtään millään asenteella, joten sinänsä turhaan kommentoin kyllä yhtään millään asenteella. Olet kuitenkin sinänsä oikeassa.
>>
(olet kyllä siistinyt kirjoitustyyliäsi, ainakin verrattuna muutaman vuoden takaisiin, mutta silloin tällöin vanha ande purskahtaa esiin)
>>
Ei tarkoitukseni ole ollut Andenakaan koskaan muuta kuin kritisoida asiasta. Andea käyttäisin vieläkin, mutta joku toinen oli ehtinyt sen rekisteröidä itselleen. Myönnän kyllä että olen kirjoittanut paljon ja silloin tällöin sortunut ylilyönteihin, joista en ole mitenkään ylpeä.
Hyvää jatkoa myös sinulle ja kiitokset kritiikistä:)
Se, mikä sinusta on "ulkoaopittua fraaseilua" tai "puutaheinää", se on vl:le Hengen kautta selkeää merkitykseltään ja ymmärrettävää.
Raamattu kokonaisuutena tukee vl-uskoa, ei ole ristiriitaa eikä varsinkaan valehtelua.
Sinulla on näkemuksesi esille tuonnissa varmaankin hyvät tarkoitusperät ja mitä ilmeisemmin uskot itse vankasti tulkintoihisi. Olen niitä aika paljon lukenut....eivät ne ainakaan minun käsityksiäni ole millään tavalla muuttaneet.
Meillähän on uskomisen tai uskomattomisenkin vapaus.
ja ulkoa opeteltuja fraaseja saa aina myös kommenttina takaisin: "Joskus kyllä tuntuu että vl:illä ei ole ollenkaan sisälukutaitoa, kun samoja ulkoa opeteltuja fraaseja toistetaan kuin papukaijat konsanaan:( "
...Kaikella ystävällisyydellä:)
>>
mikä sinusta on "ulkoaopittua fraaseilua" tai "puutaheinää", se on vl:le Hengen kautta selkeää merkitykseltään ja ymmärrettävää
>>
No aivan varmasti asia kuin asia, jos sitä toistaa mantran tavoin syöpyy aivoihin ja käsittämättömätkin sanakoukerot tuntuvat toiston jälkeen aivan ymmärrettäviltä. Mihin tällä pyritään? Oman opin sulattamiseen, niin että ihminen muistaa mieluummin vl-fraasit kuin Jumalan sanan Raamatusta. Esimerkiksi tälläkin palstalla on tullut ilmi, kuinka jotkin vl:ät kuvittelivat että fraasi: "Jolla ei ole seurakuntaa äitinä maan päällä, sillä ei ole Jumalaa isänä taivaassa", olisi Raamatusta, mutta jouduttiin tunnustamaan ettei sanonta ole Raamattua nähnytkään, vaan kyseessä on pelkästään Raamatunvastaiseen opetukseen käytetty slogani. Raamatussa kun ei ole mainittu seurakuntaa pelastuksen edellytyksenä;)
>>
Raamattu kokonaisuutena tukee vl-uskoa, ei ole ristiriitaa eikä varsinkaan valehtelua.
>>
Voithan väittää myös että 1 1=3 ja että se olisi laskuopin mukaista...
Kun vl-oppi selkeästi opettaa esimerkiksi ihmisen tärkeyttä uskon välittäjänä, vaikka Raamattu ei tunne kuin yhden välimiehen ja lupaa pelastuksen yksin uskosta niin väitteesi on absurdi vailla mitään todellisuudentajua.
>>
uskot itse vankasti tulkintoihisi. Olen niitä aika paljon lukenut....eivät ne ainakaan minun käsityksiäni ole millään tavalla muuttaneet
>>
Ihminen ei kykene ketään pelastamaan ellei toisella ole vilpitöntä halua seurata totuutta ja Jumala hänelle asioita kirkasta.
Uskonnonvapaus meillä on ja se on hyvä se:)
...Kuin sinne huudetaan;)
Voihan samat tosiasiat tietysti yrittää muotoilla toisinkin, mutta ulkoa opetellusta fraseologiasta vl:ät eivät mihinkään pääse vaikka kuinka yrittävät projisoida sitä takaisin...
Kun ihminen kuulee totuuden joka on epämiellyttävä niin jotkut pistävät päänsä pensaaseen ja hokevat mantraa koska eivät halua vastaanottaa epämieluisaa totuutta. Toiset huomaavat että ovat kestämättömässä tilanteessa ja ovat kiitollisia siitä että heidät herätettiin huomaamaan tilanteensa...
olisi, jos jokainen vl vastaisi kukin omalla tavallaan. En tarkoita, etteikö omilla aivoilla ajattelu olisi sallittua, mutta jos uskonasioissa ollaan yhtä mieltä, niin kyllä kai se pakostakin näkyy vastauksissa. Eipä silti, ei niitä kukaan varmaan alkaisi ulkoa opiskelemaan, jos nyt joku vaivautuisi tenttaamaan :)
Lutherin uskoon tulosta keskusteltu aiemminkin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000005747148
Jaa, mekin uskomme että oikea usko pelastaa kaikki ihmiset. Riippumatta oletko vanhoillislestadiolainen vaiko juutalainen. Mutta tällä hetkellä Suomessa elävä usko on vanhoillislestadiolaisten luona.
Toiseksi: Luther ei tullut uskoon, lukemalla raamattua, kuten mainitsit.
P. Paavalin Epistola Roomalaisille 10
17. Niin tulee siis usko kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta.
Aina vaan samaa ei mitään todisteita sanasta.
Lutherille uskon? Siitähän on ihan tieteellistä faktaa, että Luther löysi uskon lukemalla itse Raamattua. Hän löysi pelastuksensa ja lohtunsa lukemalla.
Luepa kuule tuosta tämän ketjun nimim.”tulosta” antaman keskustelulinkin aikaisempaan keskusteluun. Siellä näyttää olevan Lutherin historiaa tuntevia keskustelijoita ja heillä on aikalailla eri käsitys kuin sinulla. nuo Lutherin historiaa tuntevat osaavat antaa myös tietolähteensä, sinä et osaa, väität vain.
Mielenkiintoinen keskustelu aikanaan asiasta on käyty, vai mitä?
Suora lainaus nimim.”p_EL_erin” kirjoituksesta tuosta linkistä:
Tarkemmin lähteet kertoo omassa kirjoituksessaan p_EL_erin.
Siis tuo kopio:
. . Työtä ei kuitenkaan oltu saatettu loppuun. Päävikaari (Staupitz) oli valmistellut sitä: Jumala säästi vähäisemmälle välikappaleelle kunnian sen täyttämisestä. Nuoren augustinolaismunkin omatunto ei ollut saanut rauhaa. Lopulta hänen ruumiinvoimansa uupuivat siitä jännityksestä, jossa hänen sielunsa oli pitkään ollut. Hän sairastui, mikä vei hänet haudan partaalle. Hän oli silloin toista vuotta luostarissa. Kaikki hänen entinen ahdistuksensa ja kauhunsa heräsivät henkiin kuoleman lähestyessä. Ajatus omasta saastaisuudesta ja Jumalan pyhyydestä valtasi uudelleen hänen sielunsa. Eräänä päivänä, kun hän oli epätoivon vallassa, astuu vanha munkki hänen selliinsä ja sanoo hänelle joitakin lohdutuksen sanoja. Luther avaa sydämensä ja kertoo hänelle pelkonsa, jotka ravistelevat hänen sisintään. Arvoisa vanhus ei ymmärtänyt -Staupitzin tavoin - seurata tätä sielua kaikissa sen epäilyksissä, mutta hän osasi uskontunnustuksensa ja oli siinä löytänyt lohdun sydämelleen. Hän käyttää siis nuorelle veljelle samaa lääkettä. Johdattaen hänet apostoliseen tunnustukseen, jonka Luther varhaislapsuudessaan oli saanut oppia Mansfeldin koulussa, luki vanha munkki hurskaalla yksinkertaisuudella kohdan: Minä uskon syntien anteeksiantamiseen. Nämä yksinkertaiset sanat, hurskaan veljen sydämellisesti lausumana tällä ratkaisevalla hetkellä, vuodattivat suuren lohdutuksen Lutherin sydämeen. “Minä uskon”, hän toisti pian itsekseen kipujen vuoteessaan, “minä uskon syntien anteeksiantamiseen”. “Ah”, sanoi munkki, “ei riitä, että uskoo, että Daavid ja Pietari ovat saaneet syntinsä anteeksi, sen uskovat perkeleetkin. Jumalan käsky on, että meidän tulee uskoa, että meidänkin syntimme on annettu meille anteeksi”. (Davidi aut Petro...Sed mandatum Dei esse, ut singuli homines nobis remitti peccata credamus [Melanchton Luther-elämänkerrassa]). Kuinka ihanalta tämä käsky kuulostikaan Luther-raukan korvissa! “Kuule, mitä Pyhä Bernhard sanoo puheessaan Marian ilmestyksestä”, lisäsi vanha veli: “Pyhän Hengen todistus sydämessäsi on: sinun synnit annetaan sinulle anteeksi”.
Tällä hetkellä lankesi totuuden valo nuoren munkin sydämeen. Armon sana oli lausuttu ja hän oli uskolla käsittänyt sen.
minä voin siis tulla uskoon menemällä vaikka Helsingin katoliseen kirkkoon kuulemaan saarnaa, tai lähimpään Luterilaiseen kirkkoon tai minne vain, kunhan vain keskustelen jonkun uskovaisen kanssa? Juttelin kerran erään metodistin kanssa, joka sai silmäni avautumaan. Eli mielestäsi olen nyt kuullut uskon, mikä on teidän edellytys. Varmasti Luther on keskustellut katolisten munkkien kanssa, joilta on saanut hyviä ajatuksia, mutta kyllä hän luterilaisen suunnan loi aika omin avuin lukemalla Raamattua. Teidän näkemyksenne mukaan tarvii vain jutella jonkun uskovaisen kanssa?
Taidat sanoa, että avaimia ei voi olla niillä, jotka eivät usko "oikein". Teidän mukaanne vain te elätte oikealla tavalla Raamatun mukaan. Miten tällä katolisella munkilla olisi voinut olla ne avaimet? Hänhän oli katolinen: kastekäsitys täysin eri, mukana kiirastulioppi, sakramentteja ainakin seitsemän jne. Eikö se tarkoita, että hänessä ei vaikuta Pyhä Henki, kun noin väärin on Raamatunkin ymmärtänyt. Niinhän te sanotte kaikille muillekin uskovaisille: teissä ei vaikuta Pyhä henki, kun ette ymmärrä Raamattua oikein.