Oletetaan, että susien suojelu johtaisi tilanteeseen, että susia on liikaa ja päätettäisiin, että nyt kantaa täytyy harventaa? Miten niitä silloin metsästettäisiin, jos on suuri vaara että niitä jäljittävät koirat pääsevät hengestään? Kuka olisi valmis uhraamaan koiransa susikannan vähentämisen nimissä? Susia jäljittävät koiratkin taitaa olla melko harvassa?
Miten susia metsästetään?
73
1049
Vastaukset
- Anonyymi
Helppoa kun heinänteko. Lauma kun kierroksessa. Tarpeeksi kauas, tuulen alle hiljaa passilinja. Sitten muutama kaveri tuulenpäältä rukkasia taputellen ajaa lauman linjaa kohti.
- Anonyymi
Täysin tarpeeton kysymys. Susihyysäreiden mielestä susia ei ole ikinä liikaa.
Vasta sitten, jos sudet häiritsisivät pössyttelyä ja lattenlitkintää Kalliossa, voi ehkä olla tarve susien metsästämiseen.
Kun ensimmäinen ihminen joutuu susien uhriksi, alkaa selittely:
- kyseessä ei ollut susi, vaan koirasusi
- kyseessä oli häiriintynyt yksilö
- yksittäistapaus
- valokuvaajien järjestämillä haaskoilla ruokailevat sudet ovat tottuneet ihmisen hajuun,
ovat siis syyttömiä ja syy on haaskaruokinnan järjestäjien
- uhri ei osannut käyttäytyä oikein susien uhatessa
- jne jne - Anonyymi
Google kertokoon....venäjällä metsästetään, koirillakin.Ja kaipa niitä ilman koiria voisi pyytää, kuten kettua, supikoiraa ja mäyrää .Ei niidenkään pyynnissä aina koiraa käytetä.
On myös useita rotuja, jotka on jalostettu suden metsästykseen.Suomessa käytetään koiraa karhullekkin.
Etsi enkuksi googlesta, niin tiedät asiasta.Muista, suden metsästys ei ole luvallista, eikä laillista.- Anonyymi
Ei niin suurta ja kovaa metsästyskoiraa löydy etteikö susi/sudet sitä tapa.
- Anonyymi
Sonkajärvellä talojen pihoihin tulevien pannoittamattomien susien metsästys on laillista, koska poliisi antaa siihen luvan ja vielä kehoittaa tappamaan kaikki talojen pihoihin tulevat pannoittamattomat sudet.
Tuollaisella menetelmällä pihasusien poistamiseksi siitä kunnollinen roti tulee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sonkajärvellä talojen pihoihin tulevien pannoittamattomien susien metsästys on laillista, koska poliisi antaa siihen luvan ja vielä kehoittaa tappamaan kaikki talojen pihoihin tulevat pannoittamattomat sudet.
Tuollaisella menetelmällä pihasusien poistamiseksi siitä kunnollinen roti tulee.Sonkajärvellä on lupa tappaa vain yksi susi, joka voi olla mikä tahansa lauman pannattomista susista. Ei pidä uskoa ihan kaikkea soopaa mitä iltalehdessä kirjoitetaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sonkajärvellä on lupa tappaa vain yksi susi, joka voi olla mikä tahansa lauman pannattomista susista. Ei pidä uskoa ihan kaikkea soopaa mitä iltalehdessä kirjoitetaan.
Onko tuo sitä Antti Rinteen politiikkaa.. Antti lupasi satasen korotuksen pientuloisten eläkkeisiin, mutta löperöpuheeksihan se tosiasiassa osoittautui.
Ja kun noin kuulostaa myös Sonkajärvellä tosiasiassa toimittavan, ettei laumasta saa vähentää kuin yhden suden kerrallaan, joka on yhtä tyhjän kanssa, niin siitä vertauksena on Antti Rinteen politiikka. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tuo sitä Antti Rinteen politiikkaa.. Antti lupasi satasen korotuksen pientuloisten eläkkeisiin, mutta löperöpuheeksihan se tosiasiassa osoittautui.
Ja kun noin kuulostaa myös Sonkajärvellä tosiasiassa toimittavan, ettei laumasta saa vähentää kuin yhden suden kerrallaan, joka on yhtä tyhjän kanssa, niin siitä vertauksena on Antti Rinteen politiikka.Onko varmaa tietoa, ettei olis lupa tullut supille?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sonkajärvellä on lupa tappaa vain yksi susi, joka voi olla mikä tahansa lauman pannattomista susista. Ei pidä uskoa ihan kaikkea soopaa mitä iltalehdessä kirjoitetaan.
Vai että muka vain yksi susi laumastaan..
Eivät poliissiviranomaiset sentään ole ennenkään asiassa valehelleet, kun sanoivat, että kaikki talojen pihoihin tulevat pannoittamattomat sudet saa ampua.
Luken virkailijat valehtelevat minkä kerkiävät, mutta ne eivät olekaan poliissiviranomaisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tuo sitä Antti Rinteen politiikkaa.. Antti lupasi satasen korotuksen pientuloisten eläkkeisiin, mutta löperöpuheeksihan se tosiasiassa osoittautui.
Ja kun noin kuulostaa myös Sonkajärvellä tosiasiassa toimittavan, ettei laumasta saa vähentää kuin yhden suden kerrallaan, joka on yhtä tyhjän kanssa, niin siitä vertauksena on Antti Rinteen politiikka.Ei Antti Rinne sitä satasta luvannu, vaan Timo Soini.
- Anonyymi
Lippusiima on eräs vanhanajan hyväksi havaittu konsti mm. susien metsästykseen.
Jos kyseessä on susilauma, jota metsästetään, niin koiria ei kannata syöttää susilaumalle. Ei edes kaukasianpaimenkoira pärjää susilaumalle, vaikka se ehkä pärjääkin yhdelle tai kahdelle sudelle.- Anonyymi
Pysyyköhän susi lippusiiman takana? Hieman epäilen ettei pysy?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pysyyköhän susi lippusiiman takana? Hieman epäilen ettei pysy?
Kuula kallossa pysyy.
Eihän niitä noin huvin vuoksi lippusiiman sisällä juoksuteta. Aseöljy on hyvä hajuste lippuun. Koska karhutkin karttavat sitä, niin kai ne sudetkin karttavat.
- Anonyymi
kyllä suden pyyntiin löytyy konstit ja kalusto kun vaan saadaan säännöllinen metsästysaika. se olisi sudelle itselleenkin parempi, saisi olla loppuvuoden rauhassa...
- Anonyymi
Susia on koko ajan metsästetty harvakseltaan, joten kyllä siihen keinoja löytyy. Koirakin toimii, sillä susi väistää paineistettuna ja pakenee koiraa, varsinkin jos niitä on perässä useampia.
- Anonyymi
Ei niin suurta ja kovaa metsästyskoiraa löydy etteikö susi/sudet sitä tapa.
Jaa ei vai?
https://www.youtube.com/watch?v=L7bQB6FUvCY- Anonyymi
Kaukasianpaimenkoira ja Irlanninsusikoira pärjäävät yhdelle, tai jopa kahdellekin sudelle. Sudenmetsästykseenhän molemmat rodut ovat kehitetty.
- Anonyymi
Olisko tuo pätkä ollut -50 tai -60 luvulta? Eipä taida suomesta vastaavia koiria löytyä, jotka olisivat koulutettu susien jahtaamiseen/tappamiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisko tuo pätkä ollut -50 tai -60 luvulta? Eipä taida suomesta vastaavia koiria löytyä, jotka olisivat koulutettu susien jahtaamiseen/tappamiseen.
Nuo Kaukasianpaimenkoira ja Irlanninsusikoira maksavat jo pentuina aivan maltaita, ettei noiden hankkimiseen ole aivan tavallisella tallustajalla varaa. Ja kun täällä Suomessa ei suden metsästys vielä ole sallittua, niin turhaahan se on tarkoitukseen jalostettua koiraakaan näin ollen hankkia.

xHöpö, höpö...venäjältä ja muualtakin saa, edullisia, nuoria kodinvaihtajia.Luopuvat, kun eivät jaksa 24/7 vahtia ja varmistella ettei koira karkaa ja eliminoi jotakuta tai vierasta koiraa.
Laumanvartijan pito, on vastuullista, ja vaatii ennakointia, ja järjestelyjä.Jottei käy mitään ikävää kellekkään.Ne karkaa huonoista aidoista, eli haastavaa ja vaativaa touhua on niiden piti.Monet yllättyy, kun söpöstä ja omille ihanasta ja kiltistä nallekarhusta kaksi- kolmevuotiaana kuoriutuu voimakastahtoinen ja periksiantamaton vahti.Joka ei siedä vieraita pihallaan.Nähty ja koettu, mutta pidin koiran iän, kaikki ei jaksa/ pysty.Kylillä se oli kuin mikä tahansa koira, kaikkien siliteltävissä.Tilanne tietysti muuttuu, jos omistajaa joku uhkaisi, niin tyhmää tuskin löytyy.Ei ne susien perässä juokse,raskaita, hitaita mutta voimakkaita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
xHöpö, höpö...venäjältä ja muualtakin saa, edullisia, nuoria kodinvaihtajia.Luopuvat, kun eivät jaksa 24/7 vahtia ja varmistella ettei koira karkaa ja eliminoi jotakuta tai vierasta koiraa.
Laumanvartijan pito, on vastuullista, ja vaatii ennakointia, ja järjestelyjä.Jottei käy mitään ikävää kellekkään.Ne karkaa huonoista aidoista, eli haastavaa ja vaativaa touhua on niiden piti.Monet yllättyy, kun söpöstä ja omille ihanasta ja kiltistä nallekarhusta kaksi- kolmevuotiaana kuoriutuu voimakastahtoinen ja periksiantamaton vahti.Joka ei siedä vieraita pihallaan.Nähty ja koettu, mutta pidin koiran iän, kaikki ei jaksa/ pysty.Kylillä se oli kuin mikä tahansa koira, kaikkien siliteltävissä.Tilanne tietysti muuttuu, jos omistajaa joku uhkaisi, niin tyhmää tuskin löytyy.Ei ne susien perässä juokse,raskaita, hitaita mutta voimakkaita.Ja mitä Sinä höpö siinä höpöttelet. Hönössäkö höperrät.
Ovatko ne Venäjältä saatavat edulliset koirat rotupuhtaita ja tarkastettuja ja suden metsästykseen jalostettuja, vai aivan pelkkiä kodin vahtikoiria?
- Anonyymi
Lumikelien aikaan ajetaan sudet mootorikelkalla väsyksiin ja kun ne ei enää jaksa juosta, niin ampua lasautetaan kylmänrauhallisesti sudet hengiltä. Sen jälkeen nakataan kuolleet sudet ahkioon tai rekeen ja ajellaan kämpälle, jonka lahtivajassa nykästään susilta nahka pois tuppeen nylkien.
Suden raadot kuskataan kankaalle pienpetojen syömisiksi.
Nyletytyistä susien nahoista kaavitaan irtonainen rasva ja kalvot pois, nahat huuhdellaan kylmällä vedellä ja laitetaan suolatiinuun suolautumaan viikoksi tai pariksi viikoksi. Riippuu nahkojen määrästä tiinussa.
Kun nahat ovat suolautuneet, niistä ravistellaan ylimääräiset suolarakeet pois ja nahat nykästään nurinpäin korennon päälle ja viedään kuivumaan vintille.
Ajallaan nahat toimitetaan nahkapeitturille, joka parkitsee nahat.
Parkituista suden nahoista saapi pukinevalmistaja ommella sitten vaikka sudenmetsästäjälle tai sen emännälle ja lapsille housut ja takin ja karvalakin. Ja vot harasoo. Eipä enää pakkasilla paljon palele..- Anonyymi
Moottoriajoneuvojen käyttö metsästyksessä on kielletty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moottoriajoneuvojen käyttö metsästyksessä on kielletty.
Mootoriajoneouvo kaytto Sumessa ei salli metsastys.
Kato jutubi kun meill Venaja susi kelka ajaa ja ampua.
Laki maaras 10.000 susi pois. Maksa palkio. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moottoriajoneuvojen käyttö metsästyksessä on kielletty.
Noinhan sitä luulisi, mutta totuus on toisenlainen. Tulis vaan nyt äkkiä ensin lunta parikytä senttijä, nii jo vain pääsis kankaille kelkalla gruisailemaan. Meinaan kun se metsäkanalinnun mehtuukin Kainuun selekosilla kestää aina joulukuun loppuun, niin torrakkoa saapi kannnella aivan laillisesti siihen saakka, tai kulettaa suojuksessa m-kelkalla. Ja tillaisuuen tullen ampua posauttaa vaikka sutta, jos ei linnut hollille lentele.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mootoriajoneouvo kaytto Sumessa ei salli metsastys.
Kato jutubi kun meill Venaja susi kelka ajaa ja ampua.
Laki maaras 10.000 susi pois. Maksa palkio.Just noin. Olen lukenut uutisista, että Venäjällä suden tapporaha on 4000 rublaa, joka on noin 50 euroa.
YouTubesta katoin tässä joku aika sitten suden metsästystä Venäjän malliin. Sudet tosiaankin ajettiin m-kelkalla väsyksiin ja kun ne ei päässeet enää karkuun, niin lasautettiin haulikolla henki pois. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just noin. Olen lukenut uutisista, että Venäjällä suden tapporaha on 4000 rublaa, joka on noin 50 euroa.
YouTubesta katoin tässä joku aika sitten suden metsästystä Venäjän malliin. Sudet tosiaankin ajettiin m-kelkalla väsyksiin ja kun ne ei päässeet enää karkuun, niin lasautettiin haulikolla henki pois.Siitä haulikolla lasauttamisesta se voipi kyllä nahka mennä pilalle, kun nahkaan tulee monta reikää.
Eikö esim. Vepr 7.62x39 kivääreitä enää ole muilla Venäjän metästäjillä, kuin Siperiassa.
- Anonyymi
"Oletetaan, että ihmisten suojelu johtaisi tilanteeseen, että ihmisiä on liikaa ja päätettäisiin, että nyt kantaa täytyy harventaa"?
Pohjoiskorean kehitysvammainen (en pilkkaa ketään ihmisryhmää)
johtaja Kim Jong-un on kehitysvammainen ja USA presidentti on mielisairas, venäjän presidentti on taas Tsaristi.
Sotahan tästä tulee ja sota aina harventaa ihmisiä.
Ihmisten harventaminen lasketaan elossa olevan luonnon ylläpitämisen
eduksi.
Siksi sotia tarvitaan koska ihmisiä on liikaa.
Onhan laskettu että jos kiinalaiset lähtisivät kävelemään mereen he eivät koskaan loppuisi.- Anonyymi
Jos kaikki maailman ihmiset tulisi Suomeen ja sijoitettaisiin Uudellemaalle, niin jokaiselle jäisi 1.2 neliömetriä tilaa, eli ihan hyvin mahduttaisiin. Ei ihmisiä niin paljon ole, ongelmaa liioitellaan.
- Anonyymi
Sutta metsästetään koirilla siten että mies kävelee koirien kanssa suden liikkeelle. Sitten kun suden pakoreaktio tulee päälle niin susi ei pysähdy koirien ajaessa sitä takaa luullen että mies on niiden joukossa. Sitten vaan ammutaan susi PUM ja nauretaan makeasti pyyhkien kumisaappaat suden turkkiin puhtaaksi.
- Anonyymi
Ruutiaseellahan susia metsästetään, noin yleisesti asiaa tarkastellen.
Jotkut hätäisimmät saattavat kopistaa sutta jopa halolla tai seipäällä tai hiilihangolla, ellei ruutiase satu olemaan käsillä ja hätä on suuri. No esim. metsänsiimeksessä ollessa susilaumaa harvemmin kukaan alkaa halolla tai seipäällä mättämään. Se meinaan on aika arveluttava konsti, kun lauma pyörii ympärillä ja yhtä vaan voipi tilanteessa kopistaa. Ja ellei halosta tai seipäästä ole apuva eikä huutamisestakaan, niin susilla taitaa kohta olla mahat lihhaa pullollaan..
Ja tuollaisen tilanteen välttämiseksihän susilaumoja harvennetaan, ettei milloinkaan moista pääsisi härmålandian kamaralla tapahtumaan. - Anonyymi
Osaisikohan joku neuvoa keskenään riitelemättä seuraavassa asiassa:
Luin juttua Seura-lehden kolmiosaisesta kertomuksesta vuosina 1880-1881 tapahtuneista tapauksista, joissa vanha naarassusi vei kaikkiaan 23 lasta.
Linkki ensimmäiseen on tässä ja sen lopussa on seuraavat:
https://seura.fi/ilmiot/mysteerit/ihmissyojasusi-toi-kauhun-kierteen-nain-surullinen-tapahtumasarja-alkoi-turun-seudulla-lue-tositapahtumiin-perustuvan-tarinan-ensimmainen-osa/
En metsästä mitään eikä ole omakohtaista kokemusta, joten ei ole sen vuoksi oikein kantaakaan tässä asiassa. Ymmärrän toki molempia osapuolia näkemyskannoissa yhtä hyvin.
Mutta harrastan kirjoittamista ja tuo kolmannessa osassa mainittu jahti kiinnostaa siltä osin, miten se oikein toimii. Ei nyt, vaan miten sen on täytynyt toimia silloin aikoinaan.
Viritetään lippusiimat maastoon johonkin rinkimuotoon ja ihmistä pelkäävät sudet ei uskalla siitä yli. Sitten lähdetään "kiertämään" ja ajetaan sudet kohtiin, joissa ne yrittää väkisin ulos siitä renkaasta. Mitä se "kiertäminen" on käytännössä? Kävellään ja metelöidään ringin ulkopuolella säikytellen niitä liikkeelle? Miten sen tietää, mistä kohtaa, vai ahtaimmasta paikasta, ne sudet yrittää ulos? Kuinka kauan tuollainen kuvitellusti kestää? Mistä sen tietää, mihin se rinki viritetään, jos sudet liikkuu kymmeniä kilometrejä päivässä? En jaksa uskoa, että ne lippusiimat on olleet mitään sataa kilometriä yhtenä lenkinään niin valtavan alueen ympäri. Ilmeisesti sitä on tehty ainoastaan lumien aikaan ja kävellen tai hevosella susien jälkiä etsimällä.
Toinen, jos joku viitsii neuvoia tyhmää, on susikuoppa. Miten se on muka ajateltu, että susi menee ja tiputtaa itsensä monttuun? Vai syöteillä? Miksi eivät laittaneet syöttejä ja jääneet vaan väijymään? Miksi esim. myrkkysyötit ei toimineet paikallisilla, mutta ammattimetsästäjät kuitenkin onnistuivat? Mikä ero on syötillä ja syötillä?
Kolmas on silloisten metsästyksessä käytettyjen esineiden nimet ja itse metsästyksessä käytetty sanasto. Mistä näitä asioita voisi alkaa etsiä? Tuolla joku mainitsi suolattinua ja muuta. Jos tällaisia Googlettaa, sanasto muuttuu lontoolaiseksi eikä enää auta.
Pelkkä Google ei ihan hirveästi muutenkaan johda perille, koska monesti tarvitaan ensin joitain oikeita täsmällisempiä hakusanoja. Toinen ongelma on, että puoli Suomea tuntuu riitelevän näissä asioissa, joten niistä ei ilmeisestikään yleisesti hirveästi huudella.
Omasta mielestä tuo kolmiosainen tarina olisi kertomisen arvoinen tarinana mistään kenenkään kanssa riitelemättä. Se on kuitenkin tapahtunutta historiaa ja aika uniikki juttu lajissaan.
Linkkejä? Viisauden sanoja? Joku?- Anonyymi
Tuo ansakuoppa ja syötti.
Ansakuopan päälle metrin - puolentoista metrin korkeudelle asetetaan syötti seipään päähän. Kun susi menee tavoittelemaan syöttiä. kuopan kansi pettää ja susi putoaa kuoppaan. Että noin se ansakuoppa toimii teoriassa.
- Anonyymi
Susi on kiltti eläin.
- Anonyymi
Susi on tosiaan kiltti eläin. Niin kiltti, ettei lapsille aamuisella koulumatkalla tee muuta kuin vierellä kävelee ja puuronjämät suupielestä lipaisee ja saa palkaksi päälaelle silityksen. Siitä sitten ennen koulunpihaa metsäsiimekseen juosta viilettää odottamaan koululaisten koulun loppumista, että saa turvata koululaisten kotimatkan, etteivät namusedät pääse tyttäriä robeloitsemaan.
- Anonyymi
Autolla ajetaan pitkin tietä ja peltoja sekä pihoja, autosta ammutaan sitten niinkuin muutenkin metsästetään.
- Anonyymi
Eikö metsästyksen vastustaja olisi voinut kirjoittaa näitä öyhötyksiään samaan putkeen eikä kahteen eri lapselliseen viestiisi edellä? 😂
- Anonyymi
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
🍑 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17717217G
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞 - Anonyymi
Talviaikaan. Kun on lumi maassa, niin näkyy jälet ja onko kysseesä yksi susi vai susilauma. Kohteen nähtyään, sitä on heleppo alakaa sihtailemaan ja ammuskelemaan.
- Anonyymi
Ei tartte välttämättä talven lumia odotella. Kun sen sattuu tuolla metsän siimeksessä kohtaamaan ja kiikarin ristikolle kohdistumaan, niin liipaisimen painalluksella se on kanttuvei.

Niinkö se käy, kun itsensä kanssa keskustelee metsästyksen vastustajana. 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinkö se käy, kun itsensä kanssa keskustelee metsästyksen vastustajana. 😂
Kuinka niin metsästyksen vasstustajana?
Taidat olla tyhmä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka niin metsästyksen vasstustajana?
Taidat olla tyhmä.Etkö taas muuta keksinyt metsästyksen vastaisen öyhötyksesi puolustamiseen. 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö taas muuta keksinyt metsästyksen vastaisen öyhötyksesi puolustamiseen. 😂
Olet tosiaankin tyhmä..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinkö se käy, kun itsensä kanssa keskustelee metsästyksen vastustajana. 😂
Eihän tuo kiikarin ristikon läpi katsoja ja liipaisimen painaja nyt mitenkään anna ymmärtää olevansa metsästyksen vastustaja, koska suden tappamiseen kehottaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tuo kiikarin ristikon läpi katsoja ja liipaisimen painaja nyt mitenkään anna ymmärtää olevansa metsästyksen vastustaja, koska suden tappamiseen kehottaa.
Metsästäjänähän tuo metsästyksen vastustaja täällä aina esiintyy mustamaalatakseen metsästäjiä. Vuosikausien palsta trolli jonka jokainen vähänkään palstaa lukenut tunnistaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Metsästäjänähän tuo metsästyksen vastustaja täällä aina esiintyy mustamaalatakseen metsästäjiä. Vuosikausien palsta trolli jonka jokainen vähänkään palstaa lukenut tunnistaa.
Pahin trolli palstalla olet Sinä itse, koska et osaa muuta kuin syyllistää kaikki muut palstalla kirjoittavat trolleiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pahin trolli palstalla olet Sinä itse, koska et osaa muuta kuin syyllistää kaikki muut palstalla kirjoittavat trolleiksi.
Edelleen kysyn näytä minulle yksikin tai mahdollisesti useampikin tekstini missä trollaan? Trollauksen määritelmähän on, että pyrkii tietoisesti aiheuttamaan riitoja netissä tai tarkoituksella esiintyy jonain muuna henkilönä kuin onkaan saati pyrkii häiriköimään ASIAkeskusteluja?

No sitähän Sinä trolli kaikenaikaa teet, että riitautat asiallisetkin asiat..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sitähän Sinä trolli kaikenaikaa teet, että riitautat asiallisetkin asiat..
Kommentoi palstaa 24/7 trollaava metsästyksen vastustaja. 😂
- Anonyymi
Susia metsästetään niin että istutaan Volkkarin avolavan kuskin paikalla ja sivulasi on auki. Kivääri ladattuna pelkäävän puolella.
- Anonyymi
Toiveajattelua tuollainen.
- Anonyymi
Susia metsästetään silviisteen, että keskitytään pelkästään susien metsästykseen, eikä metsästetä muuta riistaa sen ohella.
Samoinhan hirvenmetsästäjätkin toimivat, kun lähtevät hirvenmetsästykseen, että keskittyvät pelkästään hirvenmetsästykseen ja hirven kaatoon, vaikka kaikkea muutakin riistaa olisi tarjolla. - Anonyymi
Susia metsästetään yleensä ruutiaseella ampumalla..
- Anonyymi
Mitenkö susia metsästetään?
Tälviistee se tapahtuu. Otettaan susi kiväärin kiikaritähtäimen ristikkoon ja painetaan liipaisinta. A vot. Susi on kertalaakilla kanttuvei. Sitten otetaan taas toinen susi kiväärin kiikaritähtäimen ristikkoon ja painetaan liipaisinta. Ja tuolla systeemillä jatketaan tähtäämistä ja ampumista niin kauan, ettei mahdollisesta laumasta ole ainutkaan susi enää seisaallaan.- Anonyymi
Plootin koira , Amerikan kettukoira, Venäjän ajokoira. 3-4 koiran ajue, näitä on Suomessakin käytyty suden ajometsästyksesä. 😝😝😝
- Anonyymi
Ja apunahan voipi käyttää dronea, jossa on kamera, ja jota voipi tietsikalla seurata lämpimässä autossa istuen ja välillä känttyä syyä märsyten ja kahvia palanpainikkeeksi ryystäen.

Metsästyksen vastustajan unelmaa. xD
- Anonyymi
Metsästetään niinkuin nytkin, muun metsästyksen ohessa ja autoilla/kelkoilla etsimällä. Susia kaadetaan koko ajan, ei metsästyksen salliminen ole kuin rehellisten juttu.
- Anonyymi
Hirvenpyynnissähän koira on nykyään seurattavissa safety ohjelman kautta joka on mahdollistanut koiran olevan liian kaukana metsästäjästä. Voisikohan laittaa pommin koiran pantaan, jonka voisi laukaista etänä suden hyökätessä koiran kimppuun. Tosin siinä menisi kyllä koira, mutta myös susi tai useampi. Mitä mieltä dx märisijä olisi tästä? Tämä oli eka kirjoitus tähän ketjuun, joten älä märise samaa, kuin näille muille.
- Anonyymi
Jännä että sinä "ainoana" metsästyksen vastustajana kirjoitat tasan samanlailla joka paikkaan. xD
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jännä että sinä "ainoana" metsästyksen vastustajana kirjoitat tasan samanlailla joka paikkaan. xD
Jännä että sinä märiset, kuin venäjän itkijämummot jokaiselle kirjoittajalle pitäen heitä yhtenä ja samana. Narsistille ja itsensä ylentäjälle se on tosin tyypillistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jännä että sinä "ainoana" metsästyksen vastustajana kirjoitat tasan samanlailla joka paikkaan. xD
Persana, etten pahemmin sano. Ellet sinä xD tosiaankaan osaa muuta kuin märistä tuota yhtä ja samaa 'virttäsi', niin hillihe tosiaankin itsesi ja jätä asiatttomat kommenttisi sanomatta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persana, etten pahemmin sano. Ellet sinä xD tosiaankaan osaa muuta kuin märistä tuota yhtä ja samaa 'virttäsi', niin hillihe tosiaankin itsesi ja jätä asiatttomat kommenttisi sanomatta.
Niin kauan, kun metsästyksen vastustajat levittää täällä asiattomuuksia ja perätöntä disinformaatiota metsästäjistä voit olla varma, että tuo roskasakki saa minulta samalla mitalla takaisin. 😂
- Anonyymi
Ei märinämokkeri ymmärrä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei märinämokkeri ymmärrä!
Voi nyyh, kun et saanut vastaustani, niin piti omaan kommenttiisi taas itkeä herra metsästyksen vastustaja. 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi nyyh, kun et saanut vastaustani, niin piti omaan kommenttiisi taas itkeä herra metsästyksen vastustaja. 😂
Ei, kyllä minä vastasin toisen kirjoittamaan kommenttiin. Todistin jälleen väitteesi valheeksi. Mutta entä nuo pallot?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei, kyllä minä vastasin toisen kirjoittamaan kommenttiin. Todistin jälleen väitteesi valheeksi. Mutta entä nuo pallot?
Herra metsästyksen vastustaja ei ole todistanut yhtään valheellista väittämäänsä minuun todeksi. 😂
- Anonyymi
Et ole yhtään minuun kohdistamaasi perusteetonta syytöstä todistanut koskaan todeksi herra metsästyksen vastustaja, joten uikutuksesi ontuu jälkeen. 😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ole yhtään minuun kohdistamaasi perusteetonta syytöstä todistanut koskaan todeksi herra metsästyksen vastustaja, joten uikutuksesi ontuu jälkeen. 😂
Sinuthan on tunnistettu sukulaissieluksi venäjän itkijämummoille ja siitä suomalainen nimesi xd märisijä. Valheesi muka metsästäjien puolustajaksi paljastuu yhä pahemmin saman narsistin ideologiaksi, jolle me metsästäjätkin jo nauramme. Kukaan ei usko sinun omistavan ainakaan laillisia aseita.

Kommentoi herra metsästyksen vastustaja joka itkee joka kerta, kun teen tänne metsästäjiä puolustelevia avauksia muunmuassa yleistä metsästystä aihealueen alle. Ja kommentoi herra metsästyksen vastustaja joka kaiket päivät mustamaalaa, herjaa ja perusteetta syyllistää metsästäjiä 24/7 tällä palstalla. xD xD
- Anonyymi
Susia metästetään ruutiaseella ampumalla joko laillisesti tai laittomasti.
Laittomaan susien metästykseen voipi käyttää esim. itse tehtyä viuhkamiinaa tai käsiranaattia. Ohjeet tekemisiin löytyy netistä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400004807089- 262541
- 2212523
- 1531827
- 1141728
- 741133
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621128IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka4112524h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?21045Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p01044