Valtakunnansyyttäjän ongelmallinen tulkinta

Syyttäjä Toiviainen on ottanut kantaa vihapuheeseen ja Päivi Räsäsen tomintaan.

Syyttäjän mukaan Raamatun siteeraaminen voi olla rikos. Tästä on helppo olla samaa mieltä. Minkä tahansa tekstin siteeraaminen siinä tarkoituksessa, että sillä pyrkii solvamaan tai panettelemaan jotakin vähemmistöryhmää, voi olla rikos. Periaatteessa siis syyttäjä on oikeassa, mutta kohdehenkilö on kuitenkin väärä.

Mielestäni on täysin ilmeistä, että Räsänen pitää kannanottojaan uskonnosta lähtöisin olevina mielipiteinään. Uskonnonvapauden nojalla hänellä on näihin mielipiteisiinsä (ihmis)oikeus ja sananvapauden perusteella hän saa ne myös ilmaista.

Yhteiskunnallisista kysymyksistä saa sananvapauden sallituissa rajoissa käydä keskustelua, ja tämä koskee myös keskustelua homoseksuaaleista. Uskonnolliset mielipiteet voivat joitakin toisia henkilöitä loukata ja he voivat jopa tulkita niiden sisältävän vihapuhetta. Vapaaseen keskusteluun kuuluu kuitenkin myös sietää itselle vieraita mielipiteitä. Näin on perustellut ratkaisujaan mm. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin.

Ongelma syntyy siitä, että uskontoon perustuvat kannanotot ovat sallittuja uskonnonvapauden nojalla, mutta niiden sisällön ollessa tulkittavissa sananvapausrikokseksi (esim. kiihottamiseksi kansaryhmää vastaan) joudutaan punnitsemaan näiden kahden sääntelyn ristivetoa. Toiviainen kannattaa hyvin ankaraa tulkintaa vihapuheesta, mikä ei vaikuta perustellulta, kun asiaa tarkastellaan uskonnonvapauden kontekstissa.

Räsäsen julkaisemia kannanottoja homoseksuaaleista voidaan pitää rikoksena vain silloin, jos hänen tavoitteensa olisi pyrkiä loukkaamaan seksuaalista vähemmistöryhmää. Juuri tätä en ainakaan itse ole havainnut Räsesen toiminnassa.