- Ja minne katosivat toisten lähinaapureiden kuulumisten kyselemiset, ja tervehtimiset?
- Ja toisten pyyteetön auttaminen, ilman rahallista korvausta?
- Minne katosivat vaikeita sairauksia, ja ikä-ihmisiä läheisten ja omaisten auttaminen?
- Minne katosi yksityisteiden parempi huoltaminen, hiekoittaminen ja toisten naapuristossa asuvien huomioonottaminen?
Itse huomasin tänä päivänä liikkuessani kylällä, että eräs ikäihminen liikkui vain yhden ainoan kävelykepin varassa, vasen jalka nilkasta vääränä.
Kertonee jotakin olennaista tästä nykyajasta, perimmäisestä itsekkyydestä, ja vain omasta itsestä huolehtimisesta.
Itselleni ainakin jäi kyseisestä havainnosta erittäin huono, paitsi omatunto, myös kuva tästä nykyajasta ja sen meiningistä.
Kuinkahan moni ei vain invaliditeetista, myös muista, kuten dementiasta kärsien, on ihan oikeasti vailla oikeata hoitoa ja apua, ei vain tässä kunnassa, vaan koko valtiossa.
- Ja meidän valtiota kutsutaan "hyvinvointivaltioksi".
- Onkohan se todella, käytännössä ja konkreettisesti oikeasti sitä?
Valtion ja hallinnon johdossa olevat saa ja väittää ihan mitä vaan.
Todellisuus, eli konkretia on käytännössä jotakin ihan ja aivan muuta.
Minne katosivatkaan kaikki hyvät, toisia huomioonottavat käytöstavat?
7
209
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvä aloitus.. no ensinnäkin mitä ihmiset haluisvat heiltä kysyttävän? tietysti." mitä kuuluu" ja jos erehtyy kysymään tuon.niin vastaus on " mitä v...ttua.se sulle kuuluu "
näin se on joka puolel suomes.
Mut joo hyvät tavat ja moraali palautettava.- Anonyymi
ei oo kyllä ietiäkkään jotta vanahat ajat millonkaan ennee tulis takasin. Huonommaks männöö vuan koko ajan perkele.
- Anonyymi
Olen tuosta eri mieltä. Kaikki lähtee aina meistä itsestä ja jokaisesta. Millä tavalla me toisen kohtaamamme ihmisen otamme ja kohtaamme.
Puoli Suomea ei tarvitse tarkoittaa sitä, että itse alamme käyttäytyä huonosti.
Jokainen näkemämme ja kohtaamamme ihminen on elävä, tunteita, kokemuksia kokenut ihminen.
Kohdelkaa paitsi itseänne, myös kaikkia kohtaamianne ihmisiä inhimillisesti, ystävällisesti ja kohteliaalisti.
Jokainen on positiivisen huomioimisen, auttamisen ja hyvän kohtelemisen arvoinen.
Tuskin se nyt mitään pois vie keneltäkään, jos niin edellä mainitusti tekee-
Ilmapiiri ainakin muuttuisi huomattavasti paremmaksi.
- Anonyymi
näin on
- Anonyymi
Kerrostaloissa vuokraisten pitäisi aina tervehtiä osakkeenomistajia.
- Anonyymi
Kyllä pöljällä hiirulaiset kumartaa omistajille.
- Anonyymi
Hyvä, kyllä se joku roti pitää touhussa olla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2183174Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3072774Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.751798Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e551705Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?421575- 1221366
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,101300Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee171270Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4221260- 1051259