Katsoessani ulos, uuden päivän ponnistaessa aamuisen usvan takaa, huomaan jälleen ajatusteni vaeltavan sinuun, rakkauteni helmeen. Kaipaan, ikävöin ja rakastan sinua, en kuortasi vaan sisintäsi. Sieluasi ja sen moninaista rakennetta. Minulle olet ainutlaatuinen helmi valtameren monista muista helmistä, jotka ovat menettäneet loistonsa, niiden pinnan halkeillessa voimakkaassa virrassa. Sinä sen sijaan loistat ja pidät muotosi, vaikka kuinka valtameren virrat sinua paiskoisivat muuttuvassa meren pohjassa.
Sanani eivät riitä kuvaamaan ikävääni, joka on alati kasvavaa sinua kohtaan. Kaipaukseni on kuin hento kesätuuli. Puhaltaessaan minua vasten, muistan lämpöisen kehosi, naurusi ja rakkautesi, jota kovin yritit piilottaa. Kaipaan sinussa aivan kaikkea, ilkikurista hymyäsi ja pilkettä silmäkulmassasi, jonka taakse välillä piilouduit. Ennen kaikkea kaipaan yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka kai pohjimmiltaan kumpuaa tavastamme nähdä maailma. Sitä sisäistä viisautta, johon enää harvoin törmää. Niitä syvällisiä keskusteluja maan ja taivaan väliltä tai terävää älyäsi ja tapaasi ajatella monitasoisesti.
Sinä ymmärrät minua. Sinä näet minut sellaisena kuin todella olen. Sinä hyväksyt minut niin hyvineen kuin huonoineen puolineen, rikkinäisenä, muuttuva ja kasvana ihmisenä.
Rakkauteni voimakkuutta ei mitkään taulukot pysty ilmaisemaan. Edelleen tarkastelen rakkauden tunnetta ulkopuolelta objektiivisesti. En usko, että pystyisin käsittelemään tunnetta tunteen sisällä, jota rakkauteni sinua kohtaan on. Se ylittää käsityskykyni. Nyt ymmärrän, että se on osa universumin saloja, joiden ei ole tarkoituskaan avautua ihmisille vaan ohjata elämämme kulkua.
Osa minusta uskoo sielujemme historin juurtavan aikojen taakse. Aivan kuin olisimme olleet muinoin yksi kokonaisuus. Tasapainossa ja onnellisina elämäämme eläneenä, jonka jumalatar kateudessaan rikkoi. Halkaisten meidät kahtia ja heittäen sielumme hajalleen universumiin. Siellä meidän etsien toisiamme elämästä toiseen piinattuina ja onnettomina (muinainen kreikkalainen myytti kateuden synnystä).
Olet auttanut minua löytämään sieluni. Olet ohjannut minut valtameren tyrskyistä takaisin satamaan, jossa voin vihdoin levähtää ison tammen alla ja katsoa hymyillen tyyntä lammen pintaa. Nähdä kokemusteni tuomat oivallukset. Nyt vasta alkaa vaellukseni läpi metsien ja niittyjen, jossa toivon sinut kohtaavani jälleen, sinisten kissankellojen äärellä.
Rakkaudella hänelle
Sanani eivät riitä kuvaamaan ikävääni, joka on alati kasvavaa sinua kohtaan. Kaipaukseni on kuin hento kesätuuli. Puhaltaessaan minua vasten, muistan lämpöisen kehosi, naurusi ja rakkautesi, jota kovin yritit piilottaa. Kaipaan sinussa aivan kaikkea, ilkikurista hymyäsi ja pilkettä silmäkulmassasi, jonka taakse välillä piilouduit. Ennen kaikkea kaipaan yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka kai pohjimmiltaan kumpuaa tavastamme nähdä maailma. Sitä sisäistä viisautta, johon enää harvoin törmää. Niitä syvällisiä keskusteluja maan ja taivaan väliltä tai terävää älyäsi ja tapaasi ajatella monitasoisesti.
Sinä ymmärrät minua. Sinä näet minut sellaisena kuin todella olen. Sinä hyväksyt minut niin hyvineen kuin huonoineen puolineen, rikkinäisenä, muuttuva ja kasvana ihmisenä.
Rakkauteni voimakkuutta ei mitkään taulukot pysty ilmaisemaan. Edelleen tarkastelen rakkauden tunnetta ulkopuolelta objektiivisesti. En usko, että pystyisin käsittelemään tunnetta tunteen sisällä, jota rakkauteni sinua kohtaan on. Se ylittää käsityskykyni. Nyt ymmärrän, että se on osa universumin saloja, joiden ei ole tarkoituskaan avautua ihmisille vaan ohjata elämämme kulkua.
Osa minusta uskoo sielujemme historin juurtavan aikojen taakse. Aivan kuin olisimme olleet muinoin yksi kokonaisuus. Tasapainossa ja onnellisina elämäämme eläneenä, jonka jumalatar kateudessaan rikkoi. Halkaisten meidät kahtia ja heittäen sielumme hajalleen universumiin. Siellä meidän etsien toisiamme elämästä toiseen piinattuina ja onnettomina (muinainen kreikkalainen myytti kateuden synnystä).
Olet auttanut minua löytämään sieluni. Olet ohjannut minut valtameren tyrskyistä takaisin satamaan, jossa voin vihdoin levähtää ison tammen alla ja katsoa hymyillen tyyntä lammen pintaa. Nähdä kokemusteni tuomat oivallukset. Nyt vasta alkaa vaellukseni läpi metsien ja niittyjen, jossa toivon sinut kohtaavani jälleen, sinisten kissankellojen äärellä.
Rakkaudella hänelle
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaunis ja syvällinen kirjoitus. Kirjoitatko miehelle vai naiselle?
Korjaus toiseksi viimeiseen kappaleeseen. ” Halkaisten meidät kahtia ja heittäen sielumme puolikkaat hajalleen universumiin.” Aloittaja
Kuka ei haluaisi ottaa omakseen näin nättiä kirjoitusta, muistaa puhuneensa mainituista asioista, seota kauniisiin sanoihin, tunnistaa ja tunnustaa kokemuksia jos ja kun ajattelee samoin jostakin upeasta olennosta niin kuin ei koskaan ennen kukaan ole samoin koskettanut.
Onko hänestä mahdollista saada jotakin tunnisteita?