Ulosotto myyntimuotona kiihtyy PK-seudulla

Anonyymi

Asuntojen pakkomyynnit on jo "liukuhihnaa" pk-seudun ulkopuolella mutta aivan muutaman vuoden sisällä on ulosotosta tullut keskeinen myyntitapahtuma myös kehä3:n sisäpuolella. Viikottain joutuu pk-seudun valtalehtikin mainostamaan tätä aiemmin täysin poikkeuksellista tapahtumaa alueella.

Käytännössä ulosotto johtuu raskaasta Yli-hinnoittelusta alueella, jossa maksukyvyttömät on pantu riskeeraamaan oma tulevaisuutensa velkarahalla. Ennen oli sikäli toisin, että vaikeuksiin ajautuneiden asunnot saatiin asuntovälityksen toimin myytyä mutta tänään sekään ei toimi, valtamedia kertoi asunnon välittäjänkin velkaantuvan myyntitoimien puuttuessa tai vaikka niitä olisi tarjolla, kauppojen syntymättä jääminen ajaa ulosottoon väkisinkin.

Herrrliinin sanomat kertoi juuri, että - yllätys yllätys - asuntokauppa ei olekaan seis vaan hinnat helsingin seudulla nousee vaan, nyt yli 8 tonnin keksimäärin ja kas, herrliinin mukaan "sijoittajat" ovat asialla. Herrrliini väitti, että sijoittajat ostasivat tukuttain asuntoja ja maksaisivat niistä vielä ennätyshinnan. Uskokaoon ken tahtoo !!!

Sopulit on toki pelattu jo täysin pihalle ja siksi ulosotto kiihtyy. Itse en tosin sijoittajana lähtisi maksamaan "kärkihintaa" syystä, että markkinoilla sopulin ostovoima vain kapenee koko ajan hyvänä esimerkkinä postin toiminta. Suurena pelkona onkin, että veronmaksaja joutuu veronkiristysten kohteeksi, jotta sijoittajien riskit ei realisoituisi. Mutta sehän ei ole aitoa kapitalisimia. Se on kokoomuspolitiikkaa. Sinä maksat.

Tilanne onkin kiero ja ovela, siitä pitää valehtelevat porrvarilliset valtamediat huolta. Matin ja maijjan on nyt syytä pitää pää kylmänä, sillä kapitalisti kärkkyy nyt ilman muuta sopulin perintöjäkin ja niitähän ulosmitataan maaseudulla jo kiivasta tahtia. Niin kiivasta, että sen on maaseudulla suorastaan romahduttanut hinnat. Miksi ostaa kalliilta välittjältä, kun vallesmannilta saa yli puolta halvemmalla. Näin siis kaupat etenävät nyt myös jo pääkaupunkiseudulla.

Terv. Haans.seA

3

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      >> keskeinen myyntitapahtuma myös kehä3:n sisäpuolella

      Asunnon pakkomyynnit lisääntyvät Suomessa - Kaupunki | HS.fi
      https://www.hs.fi › Uutiset › Kaupunki
      Helsingissä tehdään eniten asunto-osakkeiden pakkomyyntejä. Suurin osa ulosoton kautta myytävistä asunto-osakkeista on koteja

      ... ja vielä katsaus tähän päivään

      Jo puoli miljoonaa suomalaista ulosotossa ja määrä kasvaa ...
      https://yle.fi › uutiset
      19.11.2018 - Tänä vuonna lokakuun loppuun mennessä ulosottoon on päätynyt 462 000 suomalaisen velat. Se on noin 12 000 enemmän kuin viime vuonna


      JA JOHTOPÄÄTÖKSET: Sopuli ja moku, asunnot on teille raskaasti YLI-hintaiset.

      Kusettajat tekevät parhaat voitot VELKA-"vivulla", sopuli ja moku vastaavasti TAPPIOT !!! Eli ei tässä paskahousut "kissanpäiviä" vietä, päin vastoin !!!

      T. Haans.seA

    • Anonyymi

      Asunnon arvon piti nousta ja ostajan tienata sohvalla makaamalla ja milloin vain saada omansa pois jättikorkojen kera.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      48
      1251
    2. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      158
      1077
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      61
      935
    4. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      27
      746
    5. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      51
      731
    6. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      178
      729
    7. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      8
      722
    8. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      11
      719
    9. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      346
      708
    10. Kamalateltta

      Kalateltta... Kuivia,kylmiä, suolattomia muikkuja kalliiseen hintaa. Viimeinen kerta kun käyn syömässä tuolla. Edellise
      Kuhmo
      11
      661
    Aihe