Esikoiset ry

Anonyymi

Miksi turun seudun tilaisuudet ja seurat on pääsääntöisesti kyrössä? Onko niin, että turkulaisia on niin vähän suhteessa muihin? Ihmettelen vaan, kun Turusta on aika matkakin tuonne kyröön

27

1378

    Vastaukset 27

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olisikohan niin, että turkulaiset pääsevät helpommin liikkumaan kuin kyröläiset. Esikoiset ovat liikkuvaista väkeä. Se alkoi kirkkojen kiertämisellä ympäri Suomea. Nyt on aluekohtasia seuroja, joissa kuljetaan eri kirkoissa, seurakunta taloissa jne. On se hyvä että meillä on seurat aina samassa paikassa ja samaan aikaan. Suosittelen turkulaisillekin Kaitaistentien rukoushuonetta, jossa on joka sunnuntai seurat klo. 15.00.

      • Anonyymi

        Vieläkö siellä Kumilansuolla on esikoislestadiolaisten yhteisö. Kävin kerran seuroissa n. 45 vuotta sitten.
        Kyrön keskustassa oli viikonloppuisin juopuneita nuoria, joista melko suuri osa oli esikoislestadiolaisten lapsia.

      • Anonyymi

        Ne on niinku mustilaiset!!!
        Karavaanikulkee ja koirat haukkuu
        Omapahan on ongelma miks lähti ja Tuomarin tunarit sossi omaisuudet

    • Rosvottuja rukoushuoneita. Ei sellaisissa kristityt käy.

      • Anonyymi

        Voi sua "vaito" reppanaa:)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi sua "vaito" reppanaa:)

        Ei oo "vaito" mikään reppana. Lyhyesti ja ytimekkäästi kertoi ainakin osan totuutta.
        Taisi sinuun kalikka kalahtaa, kun piti reppanaksi alkaa nimittelemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei oo "vaito" mikään reppana. Lyhyesti ja ytimekkäästi kertoi ainakin osan totuutta.
        Taisi sinuun kalikka kalahtaa, kun piti reppanaksi alkaa nimittelemään.

        No minä en reppanasta kanssa tiedä, mutta olisko katkera kuvaavampi sana?
        Tuokin lausahdus pitää valtavan tuomion sisällään, vaikka on puheissaan kertonut tuomiohengen kuuluvan vain esikoislestadiolaisille. Sikäli en ihmettele tuota ensimmäistä reppana kommenttiakaan. Kyllä yleensä näillä palstoilla saa sitä mitä tilaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei oo "vaito" mikään reppana. Lyhyesti ja ytimekkäästi kertoi ainakin osan totuutta.
        Taisi sinuun kalikka kalahtaa, kun piti reppanaksi alkaa nimittelemään.

        Kyllä sääliksi käy jos kuolema korjaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sääliksi käy jos kuolema korjaa.

        Onko meistä yhdelläkään varaa ylimielisenä, säälien ajatella ja arvostella toisia, jos oman syntiturmeluksemme tunnemme ja tunnustamme.
        Kun on turva Jumalassa,
        turvassa on paremmassa ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko meistä yhdelläkään varaa ylimielisenä, säälien ajatella ja arvostella toisia, jos oman syntiturmeluksemme tunnemme ja tunnustamme.
        Kun on turva Jumalassa,
        turvassa on paremmassa ...

        Olen samaa mieltä.
        Niin paljon pahuutta minustakin kuitenkin löytyy, että Jonkin verran epäile edellä kirjoittaneen säälin aitoutta. Enemmän tuntuu uhkailuita. Hyvää ja siunattua päivää kuitenkin ja kaikesta huolimatta kaikille palstan lukijoille ja kirjoittajille .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No minä en reppanasta kanssa tiedä, mutta olisko katkera kuvaavampi sana?
        Tuokin lausahdus pitää valtavan tuomion sisällään, vaikka on puheissaan kertonut tuomiohengen kuuluvan vain esikoislestadiolaisille. Sikäli en ihmettele tuota ensimmäistä reppana kommenttiakaan. Kyllä yleensä näillä palstoilla saa sitä mitä tilaa.

        Aivan juuri noin..

      • Anonyymi

        Kerrohan vaito millä perusteella rukoushuoneet kuuluisivat esikoiset ry:lle? Porukka lähti pois ja sai aikaiseksi vielä sen, ettei meille anneta kirkkoja, eikä seurakuntatiloja. Me voisimme samalla perusteella syyttäa ev.lut. kirkkoa kirkkojen ryöstämisestä meiltä, jotka olemme kuitenkin sen jäseniä.

        Esikoiset koki suuren pettymyksen, kun eivät saaneet mukaansa niin suurta porukkaa kuin luuli. Miksi? Koska voimme opetuslasten kanssa sanoa, että tässä meidän on hyvä olla, mihin me menisimme, koska tässä on iankaikkisen elämän sanat. Tämä ei ole ahdas niille, joille parannussaarna ei tule laiksi.

        Pääsettehän edelleen kirkkoihin niin kuin ennenkin vai onko joku kieltänyt?
        Eri asia kun kysytte vihkimistä tai siunaamista omien miesten toimittamina,kais ymmärrät!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääsettehän edelleen kirkkoihin niin kuin ennenkin vai onko joku kieltänyt?
        Eri asia kun kysytte vihkimistä tai siunaamista omien miesten toimittamina,kais ymmärrät!

        Kyllä kuolleen uskon pappeja pääsisi kuuntelemaan, mutta ennen saimme pitää siellä seuroja, kun ei rukoushuoneille mahtunut kaikki halukkaat. Vihkimisiä ja siunaamisia varten emme kirkkoja tarvitse. Vapaakirkko saa kyllä niitäkin varten, vaikka heistä ei monikaan kuulu ev.lut. kirkkoon.

        Vaitolle vain tiedoksi: Hämeenlinnan ja Porin rukoushuoneet eivät ole mainittujen paikkakuntien omaisuutta, vaan pääyhdistyksen, josta vain pieni osa lähti omille teilleen. Hämeenlinnassa jokainen lähtenyt saarnaaja ja lukkari kävi vuorotellen ilmoittassa, etteivät he enää ole käytettävissä. Mitä he olisivat rukoushuoneella tehneet, jossa eivät olleet käytettävissä?

        En tiedä tarkoittaako ilmestyskirjan kertomus tätä? Siellä sanotaan, että suuri sota tapahtui (armon)taivaassa. Lohikäärme veti pyrstöllään kolmannen osan taivaan tähdistä maan päälle. Saarnaajista taisi lähteä eriseuraan kolmasosa. Toisilta paikkakunnilta melkein kaikki, toisilta puolet, toisilta joku harva, mutta joiltakin paikkakunnilta ei ketään.

        Olemme samalla lailla vielä herätysliike, kuin enenkin. Se ei muuta sitä yhtään, jos emme käy enään kirkossa ehtoollisella. Nimen muutos olisi ihan turha. Ev.lut kirkon pitäisi muuttaa nimeään, sillä se ei ole enään sama, kuin mitä sen on ollut ja mitä sen tunnustuskirjat edellyttää.

        Mikä herätysliike muka esikoiset ry on? Nuoleskelevat pappeja ja piispoja, että saavat toimia inkerin kirkossa. Saivat aikaiseksi sen, ettei esikoislestadiolaisilla ole siihen mahdollisuutta.

      • Olen samaa mieltä vaiton kanssa !
        -

    • Hämeenlinnan ja Porin rukoushuoneet kuuluivat esikoisille, koska suuri enemmistö ko. paikkakunnilla on esikoisia. Esikolislestadiolaiset ry kieltäytyi yhdistyslain vastaisesti muuttamasta yhdityksen nimeä ja toimintatapaa vaikka liike muuttui ev.lut. kirkon herätysliikkeestä vapaakirkoksi. Myöskään liikkeen muuttamista vapaakirkoksi, ei tehty Suomen yhdistyslain mukaisesti, vaan laittomasti.

      • Anonyymi

        Soittele sitä kitaraa, jospa helpottaa.

      • Anonyymi

        Meinasitko vaito että ruksat olis pitäny luovuttaa kuolleen uskon pursiseuroille? Mitähän lie rock tapahtumia nyt pidettäisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinasitko vaito että ruksat olis pitäny luovuttaa kuolleen uskon pursiseuroille? Mitähän lie rock tapahtumia nyt pidettäisiin.

        Ajattelisin, olisiko hyvä mennä ihan kaikkien meidän peilin eteen ja katsoa mitä sieltä näkyy. Jumalan Sana on se kirkkain peili, mitä sieltä näkyy? Luetaan aluksi vaikka 1 kor 13, ja sen valossa tutkikaamme jokainen itseämme, onko minulla rakkaus sydämelläni?
        Koskeeko minua esimerkiksi tämä jae?
        :2 Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.

        Itse löydän sen peilin edestä itseni täysin tuomituksi, ei minulla itsessäni ole yhtään rakkautta! Mitä sinä näet peilissä?

        Kuitenkin voin Raamatun lupauksiin turvaten, uskoa Vapahtajan lunastaneen myös minut. Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen ansion tähden!

      • Anonyymi

        höpö, höpö!

      • Anonyymi kirjoitti:

        höpö, höpö!

        Ei se ole mikään höpö juttu,
        vaan täysi totuus .
        -

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        höpö, höpö!

        Löpö Löpö loppuuko löpö!

      • Anonyymi
        padasjoenukko kirjoitti:

        Ei se ole mikään höpö juttu,
        vaan täysi totuus .
        -

        Kuuleppas teuta! Joku jo päätteli että oletkohan potkaissut vallan tyhjää ?
        Älä jätä palstoja, ainakaan kokonaan, please.
        Olet ollut runsaan ilon jakaja vuosikaudet ja parempi kuin konsanaan
        tämä nykyinen, kaikkien rakastama komeetta "vaitovainen".

        Välillä on ollut tunne siitä, että miten täällä ollenkaan tullaan toimeen
        ilman sinun rakastavaa ja neuvoa antavaa kirjoitteluasi.

      • Anonyymi
        padasjoenukko kirjoitti:

        Ei se ole mikään höpö juttu,
        vaan täysi totuus .
        -

        Eriseura järjestää ihan omat asiansa ja jättää kristillisyyden, Jumalan lasten seuran.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuuleppas teuta! Joku jo päätteli että oletkohan potkaissut vallan tyhjää ?
        Älä jätä palstoja, ainakaan kokonaan, please.
        Olet ollut runsaan ilon jakaja vuosikaudet ja parempi kuin konsanaan
        tämä nykyinen, kaikkien rakastama komeetta "vaitovainen".

        Välillä on ollut tunne siitä, että miten täällä ollenkaan tullaan toimeen
        ilman sinun rakastavaa ja neuvoa antavaa kirjoitteluasi.

        onkohan nämä mainitut herrat postissa työssä
        vai muuten vaan solidaarisita syistä lakkoilevat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        onkohan nämä mainitut herrat postissa työssä
        vai muuten vaan solidaarisita syistä lakkoilevat

        Ei ainakaan hyvän postin tuojia korkeintaan kitaraa kuljettaa mukana 🤣

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      60
      1701
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1179
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      963
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      15
      811
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      632
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      608
    7. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      70
      583
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      91
      571
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      508
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      495
    Aihe