Hyvä vai huono piilosanavihje

Haluaisin keskustelua, onko

Joukkiossa on yksi vastarannan kiiski. > OIKKU

hyvä vai huono piilosanavihje.

Minusta tuossa kysytään tietynlaista henkilöä. Vastarannan kiiski on vastaan hangoitteleva, jossakin joukossa oleva oikkuileva henkilö.  Ratkaisusana olisi minusta pitänyt olla partisiippi.

OIKKU on oikutettevan henkilön tekemä yksittäinen teko, joten ratkaisusana on substantiivi. Ratkaisusana OIKKU toki liittyy asiakokonaisuuteen, mutta silti sisällöllinen epätarkkuus teki mielestäni vihjeestä huonon. Ainakin minulle tökkii.

Piilovihje löytyy helposti, sillä vastarannan kiiski on ns. suoran vihjeen ohella osa ns. piilovihjettä tarkoittaen "lue oikealta vasemmalle". Niin päin luettuna vihjeestä löytyy sana OIKKU sanassa "Joukkiossa".

Ratkaisuun tuli mielestäni kuitenkin ylimääräinen ajatustaso – ensin tietynlainen henkilö, sitten tietynlaisen henkilön tekemä yksittäinen teko. Lisätaso teki minusta ratkaisusanasta hieman epäluontevan

Tosin joskus substantiivi saatetaan tulkita niin, että se on ikään kuin adjektiivi tai partisiippi. Ehkä Vuokila ajatteli tällaista tulkintaa. Erityisen hyvänä en tällaistakaan tulkintatapaa pidä.

Olenko ainoa, jolle tämä vihje tökkii?

Mitä piiliksiin yleisesti tulee, ei ratkaisusanan aina tarvitse olla sanaluokkaa, joka ns. suoran vihjeen perusteella olisi luontevin. Luonteva ratkaisusanan tulee kuitenkin aina olla. Ratkaisuun tuli mielestäni kuitenkin ylimääräinen ajatustaso – ensin tietynlainen henkilö, sitten tietynlaisen henkilön tekemä yksittäinen teko. Lisätaso teki minusta ratkaisusanasta hieman epäluontevan.

17

189

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Entä voisiko yksittäisen sanan tulkita suorana vihjeenä. Minusta ainakin ”vastarannan kiiski” on sanaliitto, joka kuvaa tietynlaisesti käyttäytyvää henkilöä eikä se ole synonyymi sanalle ”oikku”.

      Sana ”kiiski” ei ole ymmärtääkseni sanan ”oikku” synonyymi kuten ei sana ”vastaranta”. Sanaa ”vastarinta” voisi ajatella suurin piirtein synonyyminä sanalle ”oikku”. Oikku on yleensä vastarintaan asettumista (tenäämistä), sattumanvaraista kieltäytymistä toimimasta kuten enemmistö. Yksittäinen vastarinnan osoitus on oikku tai tenä.

    • Kirjoitan nyt tänne, koska en omassa foorumissani saa kommentteja.

      Sanariksen foorumiin en saa kirjoittaa eikä sinne kenenkään kannattaisi asiasta kirjoittaa.

      Alla erään melko pienen kritiikin kirjoittajama palaute:

      "Vuokilan laatimassa ristikossa on kaksi ikävää virhettä. Ensinnäkään sana "otatuttaa" ei ole yleiskielen suosituksen mukainen. Pitää olla otattaa (vrt. teetättää par. teettää). Lisäksi umpisuoli ei voi puhjeta, umpilisäke kyllä. Piirrosten tasoa olisi hyvä parantaa."

      sitten tämän kritiikkiä, johon säikeen aloittaja toteaa jossakin vaiheessa:

      SanazeppoLainaa26.10.2019 klo 21:37
      Lainaus: 6. Stultus 26.10.2019 klo 17:13
      Ikävää ja turhaa maalittamista ketjun aloittajalta!
      En ollut aiemmin tänne kirjoittanutkaan, mutta nyt tiedän, ettei ristikon virheistä saa siis huomauttaa. Jatkossa kirjoitan vain kehuja.

    • Anonyymi

      Piilosanojen ratkonta vaatii pitkää harjaantuneisuutta sanaleikkeihin. Henk.koht. piilosanat on täyttä hepreaa enkä olisi ikimaailmassa osannut vastata 'oikku' jos olisi annettu vain vihje ja kerrottu sen mitaksi viisi. En täysin ymmärrä vieläkään vaikka vastauskin on jo kerrottu. Harvakseltaan sanaristikoita ja sudokuja ratkovan kannattaa pysytellä lestissään eli kaukana piilosanoista :)

    • Anonyymi

      Olen ratkonut (ainakin yrittänyt) piilosanoja suunnilleen siitä asti, kun ensimmäisen löysin SK:sta. Ei tulisi mieleenkään (tai menisi pois, jos ratkaisua ei alkaisi löytyä) ajatella, että sanan pitäisi välttämättä olla partisiippi tai jotakin muuta oletettua. Olen lukenut niin monta epämääräistä vihjettä, että ratkaisusana voi olla suunnilleen mitä vain. Kyseisessä vihjeessä vastarannan kiiski ilmeisesti menee piilosanojen yleisiin vihjauksiin.

    • Tapio-Huuhaa

      Onhan liittymät sisältöön toisinaan melko ohuita. Jostakin syystä tämän vihjeen sisällöllinen epätarkkuus vaan "tökkäsi silmään". Ehkä siksi, että partisiippi olisi ollut niin itsestään selvästi se luontevin sanaluokka. Kun vastaus ei sitten ollut partisiippi, tuli se "silmään pistäminen".

      Vastaava sanaluokkaero ei useinkaan minulla pistä silmään. En osaa itsekään sanoa, miksi toisinaan pistää ja toisinaan ei. Aika harvoin itseasiassa käy niin, että vihje jotekin tökkii.

      No sain nyt kuitenkin kuvan, että myös tätä vastausta edeltävän anonyymin kommentin perusteella vihje on hieman epätarkka.

      Lähinnä harmittaa se, että kun ilmoitin s-postilla asiasta laatijalle, hän vastakommentissaan piti vihjettä kritiikini jälkeenkin hyvänä eikä millään lailla kritisoimisen arvoisena.

    • Viimeinen lause olisi saanut jäädä kirjoittamatta. Harmitti vain, kun laatija ei tuntunut välittävät vihjeeseen liittyvästä kritiikistäni.

      Mitä siihen Sanazeppo-nimimerkin kritiikkiin tulee, laatija itse tunnusti laadintavirheet:

      Nimimerkki Jukkis kommentoi näin

      "Ja edelleen olen sitä mieltä, että kuvassa olisi pitänyt olla neljäs henkilö."

      Vuokila tunnusti nimimerkillä Ylläpito, että komentoketjusta puuttui jäsen:

      Jukkis on oikeassa, komentoketjussa saisi olla yksi jäsen lisää. Umpisuolivihjekin on epätarkka, siitäkin pahoittelut.

      Tällainen virheiden tunnustaminen on kunnioitettavaa. Ongelma oli vain säikeen aloittajan saama huono kohtelu.

    • Kun nyt vertaan tämän säikeen aloituksessa ollutta sanaa muihin piilovihjeisiin, olennaisinta ei ehkä olekaan eri sanaluokka.

      Kun viimeksi ratkoin Vuokilan IS Viikonloppu 23-24.2019 piiliksen, kaikki vihjeet tuntuivat hyviltä.

      Se, mikä oli nyt ongelmana, on yksi ajatustaso välissä.

      Vihje > OIKUTTELEVA > OIKKU.

      Vaikka sanaluokka muuttuu, ajatus voi silti aivan suoraan liittyä ratkaisusanaan, ilman "välitasoa". Joskus Vuokila on luonut vihjeitä, joissa osa vihjeestä "leijuu ilmassa" eli ratkojan tulee muodostaa puuttuva lenkk, eräänlainen "siltasana" mielessään.

      Tässä tapauksessa siltasana on suhteellisen helppo.

      Muutamissa tapauksissa tämä puuttuva lenkki on ollut ratkojille ylivoimainen ja ratkaisusana on ratkottu väärin.

    • Sain piilisvihjeeseen kommentin s-postilla:

      Kun vastarannan kiiski on sellainen, jonka oikku joukkiossa voi erottua, niin tässä koko vihje nivoutuu saumattomasti selitykseksi, ei sieltä pidä yrittää suoraa synonyymia vastaukseen hakea.

      Taisin ajatella liian kaavamaisesti etsien suoraa synonyymiä.

    • Anonyymi

      Odotan piilosanoihin erikoistuvan tekoälyrobotin tuloa marketin valikoimiin ja aloitan vasta sitten piilosanojen ratkonnan :)

    • Anonyymi

      Googlaa kuitenkin
      SUOMEN KUVALEHTI PIILOSANA 45/2018

      löydät yhden piilosanatehtävän selityksen. Siinä on esillä itse vihje että myös selitykset, mikä on vihjeen ns. suora vihje ja piilovihje. Ehkä se auttaa alkuun.

    • En sinänsä vaadi, että aina oltava suora synonyymi enkä sitä, että vastaussana on sitä sanaluokkaa, joka ensinäkemältä vaikuttaisi luontevimmalta. Saamani selityksen perusteella yhteys vihjeen ja ratkaisusanan välillä on suorempi kuin mitä ajattelin. Tästä syystä enää pidä vihjettä huonona. En vain tämän yksittäisen vihjeen kohdalla päässyt tällä kertaa täysin kiinni laatijan ajattelusta.

    • Laitan nyt toisen piilisvihjeen eri lehdestä. Eräässä IS:ssä oli seuraava vihje:

      Suot ainoastaan Natura 2000-alueiden sisällä (5)

      Laitoin tuohon ANNAT , koska se löytyy kätkönä (”ainoastaan Natura”). Mutta suoraa vihjettä en löytänyt, sillä ”annat” on taivutusmuoto verbistä ”antaa”. Suoran vihjeen ratkaisusanan tulee olla kontekstissaan perusmuodossa, esim. SUODA = ANTAA. Suot = annat ei siis toimi ns. suorana vihjeenä (piilovihjeenä sekin kävisi).

      Erisnimeä ei suorassa vihjeestä voi etsiä kätkönä.

      Vai onko tässä ihan muu idea, jota en ole hoksannut?

      • Anonyymi

        Olet oikeassa. Todella törkeää sääntöjen rikkomista!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet oikeassa. Todella törkeää sääntöjen rikkomista!

        Anonyymi kommentoija on täysin väärässä! Tapio-oletettu on oikeassa!


    • Voisikohan joku kysyä tästä Sanariksen foorumissa. Vihje oli 16.-17.2019 IS Viikonlopun piiliksessä.

      • Laatijalle suoran kommentin antaminen on viimeinen keino yrittää saada palaute. Laitan vain, jos muuten ei palautetta tule. Laatijat kyllä huonosti vastaavat kyselyihin. On muistettava, että julkisen palautteen ohella Sanaris saa runsaasti s-postipalautetta. Palautteen määrästä kertonee jotain se, että Vuokila nostaa aina silloin tällöin s-postipalautetta julkisesti esille Suomen Kuvalehden ristikkopalstalla. S-postilla palauttaminen on sinänsä ihan OK.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      77
      2727
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      281
      1559
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1497
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1351
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      399
      1321
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      394
      1260
    7. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1007
    8. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      929
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      321
      832
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      254
      822
    Aihe