Kaunis juhla

Olen papinvirassa ollessani saanut olla monissa hienoissa juhlissa. Nyt eläkkeelläkin minua on kutsuttu vielä mukaan.

Kirkon pyhät toimitukset ovat hienoja juhlahetkiä minulle, mutta aivan erityisesti niille, joita se koskettaa. Ne ovat ainutkertaisia juhlia. Kaste, konfirmointi ja hautaan siunaus koskettavat ihmistä henkilökohtaisesti vain kerran. Myös avioliittoon vihkiminen on suuri juhlahetki, jossa puolisot lupautuvat rakastamaan toisiaan elinikäisessä liitossa.

Kastejuhla on juhlista hienoimpia. Kaste on sakramentti, mikä tarkoittaa sitä, että se on Jeesuksen asettama pyhä toimitus. Jeesus on käskenyt kastaa kaikki kansat, ja hän on itse kastejuhlassa läsnä. Jumalan sana ja vesi yhdistyvät, ja niiden kautta Jeesus on näkyvällä tavalla kastettavan uskoa vahvistamassa.

Olen kokenut, että kastejuhlassa hyvä mieli säteilee läsnäolevista. Äiti, isä ja koko perhe, isovanhemmat, kummit ja muut vieraat ovat onnellisia ja iloisia.

Pieni lapsi on puettu pitkään valkeaan vaatteeseen, ikään kuin ”taivaalliseen juhlapukuun". Vanhemmat ovat ottaneet hänet vastaan Jumalan lahjana. He ovat olleet luomistyön välikappaleita, eivät lapsen tekijöitä. Pappi lukee tähän liittyen juhlan alussa Jumalan sanaa: ”Herra, sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.” (Ps.139:13.)

Kastejuhlan hienoin hetki on, kun pieni lapsi kastetaan nimeltä mainiten Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja kun hänet siunataan apostolisella siunauksella ja kätten päälle panemisella.

Monet ajattelevat, että lapsi on viaton ja siksi hänet voidaan kastaa. Yleisesti ajatellaan, että kasteen sakramentti välittää uskon lapselle. Raamattu kuitenkin opettaa, että pienellä lapsella on usko Jumalan lahjana. Se on hänellä ollut elämän ensi hetkestä alkaen jo äidin kohdussa.

Ellei lapsella olisi uskoa, emme voisi häntä kastaa, sillä Jeesus sanoo: ”Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu.” Lapsen uskon tunnustaa itse Kristus, kun hän sanoo: ”Mutta joka viettelee, yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun..." (Matt. 18:6). Luterilaisen kirkon tunnustuskirjoissa opetetaan, että ”sakramentteja käytetään oikein, kun ne uskoen otetaan vastaan ja uskoa niillä vahvistetaan”.

Ihmisjärki ei tahdo ymmärtää lapsen uskoa. Monet ajattelevat, että pieni lapsi ei kykene vielä uskomaan. Siksi on hyvä, että jokaisessa kastejuhlassa luetaan Jumalan sanaa ja tunnustetaan näin myös lapsen usko kolmiyhteiseen Jumalaan.

Jeesuksenkin aikana oli ihmisiä, jotka halusivat tuoda lapsensa Jeesuksen luo. Opetuslapset moittivat tuojia. He ajattelivat, että Jeesuksella on tärkeämpää tekemistä kuin ottaa pieniä lapsia syliinsä ja siunata heitä. Jeesus oikein närkästyi opetuslapsilleen ja sanoi painokkaasti: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.” (Mark.10:13–16.)



Kaste on näkyvä armonmerkki ja hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa. Kolmiyhteinen Jumala vahvistaa siinä pienokaisen uskoa. Jumala on hänet luonut, Kristus on lunastanut ja Pyhä Henki pyhittää häntä Jumalan lapsena Jumalan seurakunnan osallisuudessa.

Kastetoimitukseen liittyy myös virsiä ja rukouksia. Niissä kiitetään lapsesta ja uskon lahjasta. Rukouksessa pyydetään, että Jumala varjelisi lapsen, vanhemmat, kummit ja kaikki muutkin uskossa elämän loppuun saakka. Pappi pitää puheen ja siunaa kastettavan ristinmerkillä.

Puhe päättyy kasteen asetussanoihin eli siihen, miten Jeesus on itse käskenyt opettaa kaikkia kansoja ja kastaa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kastekäskyyn sisältyvä Jeesuksen lupaus on lohdullinen koko perheelle: ”Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti” (Matt. 28:20).

Kastejuhlan pääasia ei ole nimen antaminen, vaikka se perinteisesti siinä yhteydessä ensi kerran julkistetaan. Minuakin on monta kertaa pyydetty, että tulisin antamaan nimen lapselle, kun on pyydetty toimittamaan kaste. Tosin en kertaakaan ole itse saanut antaa nimeä, vaan vanhemmat ovat halunneet sen päättää. No, ehkä pyyntö on haluttu leikillisesti esittää. Pääasia on kuitenkin lapsen kastaminen Jeesuksen käskyn mukaan.

Juhlan jälkeen otetaan valokuvia. Ne ovat mukavia muistoja hienosta ainutkertaisesta juhlasta. Niitä on mukava katsella jälkeenpäin, ja ne välittävät kastetulle hänen varttuessaan hienon muiston.

Kastehetken jälkeen nautitaan yhdessäolosta ja samalla maistellaan pöydän antimia. Tarjoilukaan ei kuitenkaan ole välttämätön osa kastejuhlaa. Sillä ei pidä kenenkään vanhemman kuormittaa itseään. Kastejuhlan voi järjestää kodin lisäksi myös kirkossa tai muussa sopivassa paikassa.
(jatkuu)