Sama kaava.
Suomessa asunut venäläinen palaa Venäjälle ja siellä häntä syytetään kaikesta.
Suomeen tullut venäläinen syyttää pidempään Suomessa asunutta venäläistä.
Syyttää vain jostakin.
Hänellä on koko ajan tahtoa mielistellä suomalaisia ja kusettaa se pidempään Suomessa asunut venäläinen.
Vähän aikaa asunut ei tajua miksi pidempään asunut on etäinen, hiljainen.
Vähän aikaa asunut tekee ensin itse kaikki virheet ja sitten tajuaa, mutta silloin on myöhäistä.
EKA ASKEL ON AINA MYÖTÄILLÄ SUOMALAISTA, MIELISTELLÄ NIIN PALJON KUIN MAHDOLLISTA.
Vasta muuttanut uskoo vakaasti omiin mahdollisuuksiinsa onnistua.
Kestää vuosia ennen kuin hän tajuaa, että Suomi maa ei ole Venäjä.
Kukaan häntä ei tahdo Suomeen.
Sama piirre vituttaa, että vähän aikaa Suomessa elänyt, tahtoo kusettaa pitkän aikaa Suomessa elänyttä ja se suomalaisten ikuinen mielistely, vaikka kukaan suomalainen missään nimessä tulee hyväksymään venäläisen seuraa.
Naiset tanssittavat ilmaiseksi kaveruuden merkeissä ja miehet tarjoavat ryyppyjä ja muuta kaveruuden merkeissä, kunnes tajuavat, että tekevatä sen vain ja ainoastaan itseään varten. Kaiken kukkuraksi suomalaiset kusettavat omia venäläisiä kavereitaan poliisille ja kaupungille, että miten hölmöjä ovat ryssät.
Nuori maahanmuutto Suomessa on noin 50 vuotta.
90 luvulla alkoi inkeriläisten suurmuutto.
Niin Suomen venäläisten historia on nuori ja sillä on tarina takana.
Venäjältä muuttanut Suomeen
Anonyymi
0
65
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827086Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1086157Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635185Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380