NIH ilmiöstä kaipaisin hieman selvennystä

Hei, mitä tarkoittaa NIH ilmiö? Löytyisikö täältä ketään joka osaisi hieman valottaa tätä asiaa?
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Minulle NIH-ilmiö on hyvinkin tuttu, sillä olen elämäni aikana joutunut sen kanssa tekemisiin montakin kertaa. Kaikki keksijät ja uusien ideoiden esittäjät ovat tunteneet NIH-ilmiön vaikutuksen nahoisaan.

Otetaan esimerkiksi joku keksijä, joka on patentoinut keksintönsä ja menee esittämään sitä jollekin alalla toimivalle merkittävälle firmalle. Jos keksintö on hyvä ja se saattaisi tarjota firmalle todella toimivan ratksisun johonkin ongelmaan, niin tällaisissa tapauksissa firman oma tuotekehitysosasto tyrmää idean siksi, että sitä ei ollut keksitty firman omien tuotekehitysinsinöörien toimesta. Torjunta on oikeastaan aivan luonnollista. Jos tuotekehittäjät riemuiten ottaisivat vastaan ulkopuolelta tulleen uuden paremman idean, niin silloinhan firman ylin johto voisi ajatella, että oma tuotekehitysosasto on aivan turha, koska asiaa ei pystytty omassa talossa keksimään. Tätä tuotekehitysosastojen torjuntaa kutsutaan keksijäpiireissä NIH-ilmiöksi (Not invented here).

Näissä hybridiautoasioissa Tojota-tehdas käytti NIH-ilmiötä hyväkseen pitääkseen itsellään neitseellisen markkina-aseman hybridiautojen markkinoilla. Tojota tarjosi makeimpia hybridipatenttejaan täysin ilmaiseksi muille autotehtaille, jotta ne olisivat saaneet tuotteisiinsa edes jotakin järkiperäisyyttä. NIH-ilmiön vuoksi yksikään omaa osaamistaan arvostava autotehdas ei tietenkään halunnut tehdä hybridiautoja Tojotan mallin mukaisesti, koska tehtaiden omat tuotekehitysosastot olisivat joutuneet silloin häpeään. Ne ryntäsivätkin suin päin kehittelemään erilaisia ladattavia hybridejä, jotka ovat suorastaan järjenvastaisia luomuksia. NIH-ilmiön vaikutuksesta muut autotehtaat jättivät suosiosta toimivien hybridiautojen valmistuksen yksin Tojotalle, ja sen seurauksena kassakone kilisee nyt Tokiossa hyvinkin äänekkäästi.

Tojota-tehdas onnistui NIH-ilmiön avulla suistamaan kaikki muut autotehtaat sivuraiteelle näpertelemään toimimattomien ladattavien hybridien parissa, ja nyt se saa myydä omia toimivia hybridiautojaan neitseellisillä markkinoilla ilman muiden autotehtaiden kilpailua. Näköpiirissä ei vieläkään ole yhtään muuta todella toimivaa konseptia hybridiauton valmistamiseksi, joten Tojota saa rahastaa nykyisillä loistavasti toimivilla hybrideillään vielä pitkään.

Äänestä
  • Toyota olisi tehnyt ladattavia, jos olisi pystynyt siihen kannattavasti mutta kun ei.

    Äänestä

  • Jos Tojota-tehdas pystyikin käyttämään NIH-ilmiötä liiketoimintansa kohentamiseen, niin NIH-ilmiö voi myös tuhota loistavan liiketoiminnan ihan hetkessä. Suomalaisen teollisuuden taannoinen helmi, NOKIA, tuhoutui ryminällä samaisen NIH-ilmiön vuoksi. NOKIA:n onnettomuus oli se, että kassassa oli liikaa rahaa, jolloin keskijohto pääsi pöhöttymään, ja se alkoi elää omaa elämäänsä. Loppuvaiheessa keskijohdon tärkein tehtävä olikin vain pitää huolta siitä, ettei tieto kulkenut alhaalta ylös eikä ylhäältä alas. Keskijohdon olisi pitänyt seurata markkinatilannetta ja sen olisi pitänyt olla kiinnostunut myös ulkopuolelta tulevista ideoista. Juuri NIH-ilmiön vuoksi Nokian tuotehehitysporras oli täysin kuuro ja sokea ulkopuolelta tuleville vaikutteille. Uskottiin vaan, että Nokia hallitsi asiat parhaiten, ja se riitti tuotekehityksestä vastaavile johtajille. Rivimiehet kyllä jo varhaisessa vaiheessa ymmärsivät toiminnan mädännäisyyden, mutta eipä heidän ääntään kuunneltu.

    Keskijohdon pöhöttyneisyys sai lopuaikoina jo ihan huvittaviakin piirteitä. Hyväveli-kerho oli voimissaan, ja talo oli täynnä erilaisia managereja eli "hyviä tyyppejä", joilla ei ollut edes mitään loppututkintoakaan. Pelkästään se riitti, että osasi olla kuulianen jäsen keskijohdon hyväveli-kerhossa ja lauloi heidän laulujaan. Niihin aikoihin Nokian tuotekehityshommissa käynnistettiin monia sellaisia projekteja, joissa oli 4 - 6 manageria (näitä hyviä tyyppejä), ja vain kaksi oikeaa suunnittelutyötä tekevää insinööriä. Kun johtoportaan tekemän hullun organisaatiomuutoksen seurauksena talon sisäiset projektiryhmät vielä laitettiin kilpailemaan keskenään, ja samalla unohdettiin kokonaan asiakkaiden tarpeet, niin surullinen loppuhan siitä tuli. Nokia oli loppuvaiheessa niin täydellisesti NIH-ilmiön lumoissa, ettei edes asiakkaiden toivomuksia suostuttu selvittämään, vaan Nokia uskoi tietävänsä asiakkaiden halut paremmin.

    Vaikka Nokian tuotekehitys saikin jo vuonna 2003 valmiiksi ihan kelvollisen kosketusnäytöllä olevan puhelinen, ja laitteen suunnittelijat olisivat halunneet laittaa sen heti tuotantoon, niin markkinatilannetta ymmärtämätön ylin johto tyrmäsi ajatuksen sillä perusteella, että milloinkaan matkapuhelimeen ei tule kosketusnäytöllä olevaa käyttöliittymää. Nokian johtotroikkakin oli niin NIH-ilmiön lumoissa, että se nukkui onnensa ohi.

    Jos Nokia olisi vuonna 2003 toiminut yhtä viisaasti kuin Tojota, niin se olisi pistänyt kosketusnäyttöpuhelimen heti tuotantoon ja olisi katsellut markkinoiden reagointia uuteen tuotteeseen. Mikäli ihmiset olisivat innostuneet kosketusnäyttöpuhelimista, niin silloin olisi pitänyt heti satsata oikein rutosti tuotekehitykseen, jotta olisi saatu riittävä etumatka muihin valmistajiin verrattuna. Parin vuoden päästä Nokia olisi laittanut patentit vapasen jakoon, jolloin kilpailevat firmat eivät NIH-ilmiön vuoksi olisi suostuneet niitä käyttämään. Saavutetun etumatkan turvin Nokia olisi silloin valloittanut koko maailman näyttöpuhelinmarkkinat. Mikäli uusi kosketusnäyttöpuhelin olisi ollutkin floppi, niin sekään ei olisi haitannut yhtään mitään, sillä Nokialla oli sillon kassassa löysää rahaa noin 30 miljardia €. NIH-ilmiö pääsi kuitenkin tuhoamaan Nokian, kuten me kaikki tiedämme.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos Tojota-tehdas pystyikin käyttämään NIH-ilmiötä liiketoimintansa kohentamiseen, niin NIH-ilmiö voi myös tuhota loistavan liiketoiminnan ihan hetkessä. Suomalaisen teollisuuden taannoinen helmi, NOKIA, tuhoutui ryminällä samaisen NIH-ilmiön vuoksi. NOKIA:n onnettomuus oli se, että kassassa oli liikaa rahaa, jolloin keskijohto pääsi pöhöttymään, ja se alkoi elää omaa elämäänsä. Loppuvaiheessa keskijohdon tärkein tehtävä olikin vain pitää huolta siitä, ettei tieto kulkenut alhaalta ylös eikä ylhäältä alas. Keskijohdon olisi pitänyt seurata markkinatilannetta ja sen olisi pitänyt olla kiinnostunut myös ulkopuolelta tulevista ideoista. Juuri NIH-ilmiön vuoksi Nokian tuotehehitysporras oli täysin kuuro ja sokea ulkopuolelta tuleville vaikutteille. Uskottiin vaan, että Nokia hallitsi asiat parhaiten, ja se riitti tuotekehityksestä vastaavile johtajille. Rivimiehet kyllä jo varhaisessa vaiheessa ymmärsivät toiminnan mädännäisyyden, mutta eipä heidän ääntään kuunneltu.

    Keskijohdon pöhöttyneisyys sai lopuaikoina jo ihan huvittaviakin piirteitä. Hyväveli-kerho oli voimissaan, ja talo oli täynnä erilaisia managereja eli "hyviä tyyppejä", joilla ei ollut edes mitään loppututkintoakaan. Pelkästään se riitti, että osasi olla kuulianen jäsen keskijohdon hyväveli-kerhossa ja lauloi heidän laulujaan. Niihin aikoihin Nokian tuotekehityshommissa käynnistettiin monia sellaisia projekteja, joissa oli 4 - 6 manageria (näitä hyviä tyyppejä), ja vain kaksi oikeaa suunnittelutyötä tekevää insinööriä. Kun johtoportaan tekemän hullun organisaatiomuutoksen seurauksena talon sisäiset projektiryhmät vielä laitettiin kilpailemaan keskenään, ja samalla unohdettiin kokonaan asiakkaiden tarpeet, niin surullinen loppuhan siitä tuli. Nokia oli loppuvaiheessa niin täydellisesti NIH-ilmiön lumoissa, ettei edes asiakkaiden toivomuksia suostuttu selvittämään, vaan Nokia uskoi tietävänsä asiakkaiden halut paremmin.

    Vaikka Nokian tuotekehitys saikin jo vuonna 2003 valmiiksi ihan kelvollisen kosketusnäytöllä olevan puhelinen, ja laitteen suunnittelijat olisivat halunneet laittaa sen heti tuotantoon, niin markkinatilannetta ymmärtämätön ylin johto tyrmäsi ajatuksen sillä perusteella, että milloinkaan matkapuhelimeen ei tule kosketusnäytöllä olevaa käyttöliittymää. Nokian johtotroikkakin oli niin NIH-ilmiön lumoissa, että se nukkui onnensa ohi.

    Jos Nokia olisi vuonna 2003 toiminut yhtä viisaasti kuin Tojota, niin se olisi pistänyt kosketusnäyttöpuhelimen heti tuotantoon ja olisi katsellut markkinoiden reagointia uuteen tuotteeseen. Mikäli ihmiset olisivat innostuneet kosketusnäyttöpuhelimista, niin silloin olisi pitänyt heti satsata oikein rutosti tuotekehitykseen, jotta olisi saatu riittävä etumatka muihin valmistajiin verrattuna. Parin vuoden päästä Nokia olisi laittanut patentit vapasen jakoon, jolloin kilpailevat firmat eivät NIH-ilmiön vuoksi olisi suostuneet niitä käyttämään. Saavutetun etumatkan turvin Nokia olisi silloin valloittanut koko maailman näyttöpuhelinmarkkinat. Mikäli uusi kosketusnäyttöpuhelin olisi ollutkin floppi, niin sekään ei olisi haitannut yhtään mitään, sillä Nokialla oli sillon kassassa löysää rahaa noin 30 miljardia €. NIH-ilmiö pääsi kuitenkin tuhoamaan Nokian, kuten me kaikki tiedämme.

    " Parin vuoden päästä Nokia olisi laittanut patentit vapasen jakoon, jolloin kilpailevat firmat eivät NIH-ilmiön vuoksi olisi suostuneet niitä käyttämään. "

    Analogisesti Tojo olisi laittaa hybridipatentit vapaajakeluun vuonna 2000. Nyt 19-vuotta myöhemmin NIH toimii vähän nihkeämmin kun muut ovat valmistaneet parempia ratkaisuja jo vuosia.
    Sulla kusee ajatuksesi aikajana aika totaalisesti ja tekee ajatuksestasi täysin absurdin.

    Kun katselee autotarjontaa markkinoilla, niin enpä ole havainnut hybridiautoja, jotka kokonaistaloudellisuudessa ja helppokäyttöisyydessä (ei tarvitse lataamista) hakkaisivat Tojotan 20 vuotta vanhan hybridikonstruktion. Asiakkaatkin haluavat helppokäyttöisiä ja toimivia autoja, ja siitä syystä yhä useampi ihminen valitsee itselleen hybridi-Tojotan. Ihmiset kyllästyvät hyvinkin nopeasti latausjohtoihin, ja sitten he ajelevat pelkällä bensalla. Jos mukana on silloin painava tyhjentynyt akusto, niin kovasti kalliiksihan se matkanteko tulee. Hybridi-Tojota alkaa silloin tuntua hyvinkin tavoiteltavalta vaihtoehdolta.

    Minun ajatukseni saavat olla kuinka absurdeja hyvänsä, mutta totuus on silti se, että Tojotan varmatoimiset hybridit tekevät hyvin kauppansa vielä 20 vuotta ensiesittelyn jälkenkin. Tämä kielii erittäin onnistuneesta konstruktiosta, jonka ansiosta kassakone kilisee Tokiossa tänä vuonna hyvinkin kiivaasti. Omilla aivoillaan ajattelevat tavalliset ihmiset osaavat tehdä oikeita ratkaisuja autokaupoissaan.

    Vaihdoit sitten puheenaihetta kun sun NIH-vuodatuksesi osoitettiin täydeksi bs:ksi tässä casessa.
    Sulla oli logiikassa noin 19 vuoden virhe ja puhuit ristiin itsesi kanssa. Pitkissä vuodatuksissa jonka aihetta ei ymmärrä käy helposti. Ja päälle miljoonaan kertaan kirjoitettu Nokia "analyysi".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun katselee autotarjontaa markkinoilla, niin enpä ole havainnut hybridiautoja, jotka kokonaistaloudellisuudessa ja helppokäyttöisyydessä (ei tarvitse lataamista) hakkaisivat Tojotan 20 vuotta vanhan hybridikonstruktion. Asiakkaatkin haluavat helppokäyttöisiä ja toimivia autoja, ja siitä syystä yhä useampi ihminen valitsee itselleen hybridi-Tojotan. Ihmiset kyllästyvät hyvinkin nopeasti latausjohtoihin, ja sitten he ajelevat pelkällä bensalla. Jos mukana on silloin painava tyhjentynyt akusto, niin kovasti kalliiksihan se matkanteko tulee. Hybridi-Tojota alkaa silloin tuntua hyvinkin tavoiteltavalta vaihtoehdolta.

    Minun ajatukseni saavat olla kuinka absurdeja hyvänsä, mutta totuus on silti se, että Tojotan varmatoimiset hybridit tekevät hyvin kauppansa vielä 20 vuotta ensiesittelyn jälkenkin. Tämä kielii erittäin onnistuneesta konstruktiosta, jonka ansiosta kassakone kilisee Tokiossa tänä vuonna hyvinkin kiivaasti. Omilla aivoillaan ajattelevat tavalliset ihmiset osaavat tehdä oikeita ratkaisuja autokaupoissaan.

    "enpä ole havainnut hybridiautoja, jotka kokonaistaloudellisuudessa ja helppokäyttöisyydessä (ei tarvitse lataamista) hakkaisivat Tojotan 20 vuotta vanhan hybridikonstruktion."
    Se että on paras ei-ladattava hybridi tarkoittaa samaa kuin voittaisi senioiren sarjan Golfkilpailuissa. Osoittaa että on pelimies omassa sarjassaan, mutta se oikea kisa käydään avoimessa sarjassa.
    Teknologiakisan avoimessa sarjassa vähimmäisvaatimuksena on ei-fossiiliset ja uusiutuvat käyttövoimat. Käytännössä ladattava auto.

    Itse asiassa tojo-hybridi ei ole edes seniorisarjan paras. Kokonaistaloudellisuudessa ja helppokäyttöisyydessä (ei tarvitse lataamista) kaasuauto on pätevämpi ja käy lisäksi kotimaisella biokaasulla.

    Kuinka ihmeessä tällä palstalla aina mainostetaan kaasuautoja ja niiden edullisuutta, vaikka kaasuatankkausasemia ei ole täällä maaseudulla ole. Minäkään en ole koskaan edes nähnyt kaasutankkausasemaa, joten kaasuauto ei taatusti minulle sovi.

    Se että sulla ei ole kaasutankkausasemaa lähellä ei vaikuta mitenkään kaasuauton kilometrikustannuksiin.
    Kaasuautolla ajaminen maksa edelleen ja siitä huolimatta sen 3-4 € / 100km joka on noin puolet samankokoisen tojohybridin kustannuksista.

    Jos haluat puhua sun asuinpaikan varjopuolista niin se on erillinen keskustelu.

    " Jos haluat puhua sun asuinpaikan varjopuolista niin se on erillinen keskustelu. "

    Enhän minä halua puhua asuinpaikkani varjopuolista, koska asuinpaikassani ei ole juuri varjopuolia. Kylällä on monta bensiiniasemaa, joten voin tankata pienikulutuksisen hybridi-Tojotani monessa paikassa. Kun vielä voin säilyttää Tojotaani lämpimässä korjaamohallissa, niin pääsen talvellakin kauppareissulle lämpimällä ja huurteettomalla autolla.

    Jos joskus haluan kaasua haistella, niin silloin menen ulos ja pieraisen oikein miehekkäästi ja annan hajun levitä ympäristöön. Pieru tietysti on paha kasvihuonekaasu, mutta aika harvoin minä rusautan oikein kunnolla. Tojotan kuljettajan ollessa kaasukäytössä kokonaispäästöt jäävät siis vähäisiksi.

    Kerropa miten sinun asuinpaikkasi liittyy kaasuauton kilometrikustannuksiin? Se että sinun lähelläsi ei ole kaasuasmaa.
    Jos sinulla olis kaasuasema naapurissa tai 200 km päässä niin kaikkien maailman kaasuautojen kilometrikustannukset olisivat edelleen samat eli noin puolet tojohybridien kustannuksista.
    Et sä niin tyhmä voi olla ettet tuota tajuaisi.

    " Kerropa miten sinun asuinpaikkasi liittyy kaasuauton kilometrikustannuksiin? Se että sinun lähelläsi ei ole kaasuasmaa.

    Et sä niin tyhmä voi olla ettet tuota tajuaisi. "

    Vaikka olenkin vanha ukko, niin en ole ollenkaan tyhmä. Johan tästäkin väännöstä jokainen näkee, ettei minulla ole ajatustenvaihdossa mitään vaikeuksia nuorempien veijareiden kanssa. Ajelen kuitenkin kaikkein mieluimmin kaupapreissuni kokonaistaloudellisella hybridi-Tojotalla, koska silloin pääsen kaikkein helpoimmalla.

    Jos minulla olisi kaasutankkausasema vaikka 200 km päässä, niin pitäisikö minun silloin hankkia itselleni kaasukäyttöinen auto kauppareissuja varten? Oletko ihan vakavissasi sitä mieltä, että minun kannattaisi ajaa ensin 200 km, jotta saisin tankattua kaasu-autoni, ja sitten ajaisin 200 km takaisin kotipihaan, jotta voisin lähteä 3 km päässä olevaan osuuskauppaan? En minä nyt niin tyhmä ole, että ajaisin ensin 400 km täysin turhaan, jotta voisin suorittaa kaasuautolla 6 km kauppareissun hieman halvemmalla kuin kokonaistaloudellisella Tojotalla. Miten näin hullu ajatus tuli edes mieleesi? On tainnut autostasi vuotanut myrkkykaasu kokonaan sekottaa ajatustoimintasi.

    Turhaan yrität hämmentää asiaa höpötyksilläsi.
    Kun keskustellaan yleisellä tasolla kaasuautojen kilometrikustannuksista niin silloin yhden ihmisen kertomukset omasta tilanteestaan ovat lähinnä narsistista huomionhakua.
    Eivät lisää mitään arvoa itse keskusteluun vaan palvelevat vain kirjoittajansa motiiveja.
    Sun täytyy tehdä mitä sun täytyy tehdä, mutta olet hyvin läpinäkyvä.

    Äänestä

On se ovela kettu(no ei). Tekee aloituksen jotta voi siihen itse vastata kun ei voinut itse kirjoittaa noin hölmöä juttua suoraan.

Äänestä
  • Busted

    Äänestä

En kiistä tuon NIH-ilmiön olemassaoloa, mutta sen liittäminen Tojon hybridi-caseen on absurdia.
Muilla oli jo ladattavat hybridit valmistuksessa kun Tojo vapautti patenttinsa. Ei huonolla ja vanhentuneella teknologialla saa aikaan NIH kun kilpailijoilla on jo tuotannossa edistyneemmät autot.

Äänestä

Eurooppalaisilla ei ollut pelkästään ladattavia vaan myös sähköautoja ja kaasuautoja.
Kaikilla noilla pääsee pienempiin päästöihin, pienempään kulutukseen ja parempaan suorituskykyyn kuin tojon hybrideillä. Osa niistä käyttää ei-fossiilista uusiutuvaa energiaa.
Tojo vapautti patenttinsa koska ne olivat arvottomia ja tojon hybridi kulkee käyttäen vain fossiilista energiaa. Eurooppalaisille tuon teknologian käyttöönotto olisi ollut kaksi askelta taaksepäin 90-luvulle.

Äänestä
  • " Olen panostanut tähän ketjuun kaikkeni. Tässä yllä 7 vastausta ovat minun koneeltani kotoisin. Tunnistatte ne siitä että niissä kaikissa solvataan ja dissataan Tohjotaa, agendani mukaisesti. Ei ole tällaisena mielisairaana reppanana helppoa olla, koettakaa ymmärtää. "

    Eihän sairautesi näytä olevan kovin pahaa laatua, sillä yllättävän sopuisia puheenvuoroja sinä olet Tojotasta ja Tojotilla ajelevista vanhoista ukoista kirjoitellut. Paikkakuntamme osuuskaupassa Mersu- ja Tojotamiehet käyttävät päivittäisessä suunsoitossaan paljon railakkaampaa kieltä toistensa "huonoista" ajoneuvoista. Onneksi tämä suunsoitto tapahtuu aina hyvässä hengessä. Hyvin usein Tojota- ja Mersumiehet astelevat keskustelun päätteeksi yhdessä viinakauppaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    " Olen panostanut tähän ketjuun kaikkeni. Tässä yllä 7 vastausta ovat minun koneeltani kotoisin. Tunnistatte ne siitä että niissä kaikissa solvataan ja dissataan Tohjotaa, agendani mukaisesti. Ei ole tällaisena mielisairaana reppanana helppoa olla, koettakaa ymmärtää. "

    Eihän sairautesi näytä olevan kovin pahaa laatua, sillä yllättävän sopuisia puheenvuoroja sinä olet Tojotasta ja Tojotilla ajelevista vanhoista ukoista kirjoitellut. Paikkakuntamme osuuskaupassa Mersu- ja Tojotamiehet käyttävät päivittäisessä suunsoitossaan paljon railakkaampaa kieltä toistensa "huonoista" ajoneuvoista. Onneksi tämä suunsoitto tapahtuu aina hyvässä hengessä. Hyvin usein Tojota- ja Mersumiehet astelevat keskustelun päätteeksi yhdessä viinakauppaan.

    Monelle Toyota Hybridin ostajalle on yllätys ettei uusi auto olekkaan sähköauto vaan tavallinen polttomoottori auto johon on sorkittu erilaisia sähköisiä vimpaimia vähentämään polttoaineen kulutusta kaupunkiajossa. Mutta kun keskimääräisen suomalaisen kaupungin läpi ajaa kolmessa minuutissa niin kaupunkiajon bensiinin kulutukseen säästö ei kummoinen ole. Toisille taas bensiinimoottori varustus tulee yllätyksenä kun karkea käyntinen Ätkinsson alkaa karjua kiihdytettäessä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Hei, mitä tarkoittaa NIH ilmiö? Löytyisikö täältä ketään joka osaisi hieman valottaa tätä asiaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu