Kukaan ei kuitenkaan taida tietää miten alkoholismista paranee.AA:ssakin käy ihmisiä,jotka ovat olleet juomatta parikymmentä vuottakin,mutta joutuvat tekemään töitä juomattomuuden eteen.Ei oo tarkotus nyt mitenkään arvostella AA:ta eikä mitään muutakaan.Vois siis ajatella,että se on sairaus siinä missä esim.sokeritautikin.Se pysyy kurissa,kun vaan muistaa hoitaa itseänsä.No sitä minä vaan tässä miettiny,että onko todella niin,että tästä ei koskaan parane,tosin mä kyseenalaistan senkin vielä olenko minä alkoholisti.Mä oon vaan miettiny,että meneekö loppuelämä niin,että tää alkoholismi kulkee aina mukana,siis niinku silleen,että joutuu jotenkin varuillaan menemään eteenpäin.Minä en pysty myöntämään itselleni,että oon sairas loppuelämäni.Siis voiko joku sanoa,että alkoholismi luokitellaan parantumattomien sairauksien joukkoon.Kuulostaa aika karmeelta.Tai sitten ois mienlenkiintosta kuulla jonkun mielipide,joka on parantunu alkoholismista.
aina sairas?
korkki
9941
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
>>AA:ssakin käy ihmisiä,jotka ovat olleet juomatta parikymmentä vuottakin,mutta joutuvat tekemään töitä juomattomuuden eteen.>>
Minun tapaukseni on juuri kuten edellä kuvasit. Muistan vielä juoma-ajan tuskan ja minulla on antaa sinullekin ohje:" Älä ota selvää miten sinulle käy jos jätät ryhmän väliin".
Käyn kerran viikossa ryhmässä ja mielestäni se on halpa henkivakuutus.
on parantumaton. Kokemusta on, yli kahdenkymmenen vuoden kokemus. Itse en myöntänyt asiaa itselleni kovinkaan helposti, olen kokeillut kaikkea mahdollista ja huomannut että ainoa asia, joka voi auttaa, on hankkia jotain alkoholin tilalle. Kenellä se on uskoontulo, kenellä AA, kenellä suuri rakkaus... Oma pelastukseni oli hamppu, ja lisäksi ajattelutavan ja kaveripiirin vaihdos, neljä vuotta ilman viinaa ja toivon, etten enää koskaan tarvitse koskea lasiin...
että alkoholismi on parantumaton sairaus. Kirjoitin aikaisemmin esim. alkoholismin biologisista osoittimista, jotka näyttävät säilyvän vielä vuosienkin raittiuden jälkeen ja/tai jotka ovat todettavissa myös alkoholistien lapsilla (tietyt muutokset aivosähkökäyrässä, entsyymitason muutokset).
Itselleni oli helpotus ymmärtää, että olen alkoholisti ja että alkoholismi on sairaus. Se poisti häpeän ja salailun tämän sairauden ympäriltä. Ei tarvinnut enää ajatella olevansa selkärangaton "luuseri", jolla ei ole tarpeeksi tahdonvoimaa tai itsehillintää.
Tänä päivänä minun on helppo elää tämän sairauden kanssa. Juomishalu on pysynyt pois eikä minun tarvitse sen paremmin muistella juoma-aikojani kuin hillitä itseäni tämän päivän tilanteissa. Voin käydä kaikissa niissä paikoissa ja tilanteissa kuin "taviksetkin", tosin en viihdy varsinkaan savuisissa ravintoloissa.
AA-palavereissa käyn silloin tällöin. Kotiryhmässäni palvelen kerran viikossa nyt, kun siihen on aikaa (loppukevään aikana en ikävä kyllä töiden takia ehdi) ja sen lisäksi aika ajoin vierailen muissa ryhmissä.
AA-ohjelma on "pelastusrenkaani", sen ohella käytän AA-laisia ystäviä ja kummia akuuttien kriisien käsittelyyn. Plus hauskanpitoon, jota onneksi on riittänyt enemmän kuin kriisejä :-)
äsken vastata tähän alkuperäiseen viestiin mutta laitoinkin vahingossa viestini vastauksessa alempaan, sorry.
Vielä sen verran, että itse erotan toisistaan parantumisen ja toipumisen. En usko, että voin koskaan parantua alkoholismista. Uskon, että alttius alkoholisoitumiseen oli olemassa jo ennen kuin aloitin juomisen, ja se taipumus elämän hallintaan riippuvuuksien avulla on edelleen olemassa. Vaikka en joisi eläessäni enää viinaa, riippuvuuteni hakee uusia ilmenemisväyliä ellen pidä huolta henkisestä (ja fyysisestäkin) tilastani; se voi purkautua riippuvuutena lääkkeisiin, huumeisiin tai toimintoihin (työ, seksi, läheisriippuvuus...)
Onneksi alkoholismista kuten muistakin riippuvuuksista on mahdollista *toipua*. AA:n perusteos Nimettömät Alkoholistit käyttää lähes joka paikassa sanaa "toipunut": "Olimme toipuneet toivottomalta näyttäneestä hengen ja ruumiin tilasta."
Toipuminen tarkoittaa minulle sitä, mitä alempana kuvasin: voin elää täysipainoista elämää ilman alkoholia. Työkalut siihen saan em. kirjasta, mutta lisäksi minun on tehtävä oma osuuteni ja sovellettava niitä elämääni.
Niin hyvä kirjoitus että minun oli pakko vastata tähän.Juuri noin minäkin olen kokenut toipumisen.
Kirjoitit lyhyesti ja selkeästi suuren asian.
Nämä asiat kun pitää mielessä.Voi useasti vetäistä oikeasta narusta.Voi soveltaa ihan kaikkeen mitä elämässä vastaan tulee.
Ja viestin aloittajalle vielä, että vaikka se tauti on elinikäinen, niin se tuo kyllä tuossa toipumisvaiheessa hiton paljon hyvää elämään.
Ainakin itse olen joutunut tutustumaan hieman syvällisemmin itseeni ja sitä myötä suhtautuminen toisiin ihmisiin on muuttunut lempeämpään suuntaan.
Olen opetellut(on ollut pakko) etsimään elämänilot pienimmistäkin asioista, joskus pahana aikana ihan kynän ja paperin kanssa merkannut plussat ja miinukset.
Tiedoksi, että plussia tulee aina puolet enemmän kuin miinuksia, kokeilkaa vaikka.
Tärkeää on hyvissä ajoin lähteä hakemaan apua, jos raittiina kautena huomaa itsessään vipatuksia viinaksiin.
kassasi: "toipunut"en parantunut.Mitä sanoit,altistumisesta ymmärrän jus samoin .Varmuuteni omallakohdallani,siitä että olin erittäin "otollinen maaperä" alkoholisoitumiseen,jo ennen ensimmäistä ryyppyäni:Sain neljännen askeleen avulla: kun tein sen luettelomaisesti "kysymys/ vastaus".Neljäs askel:Suoritimme perusteellisen ja rehellisen moraalisen itsetutkistelun.Sen jäkeen tulevia askelia,on minun myös huomattavasti helpompi käsitellä kun on ymmärtänyt neljännen askeleen.Näistä muista riippuvaisuuksista,mitä tosiaan on monia.Alkoholistina,minun on syytä tarkkailla itseäni jatkuvasti ja harkiten. Joudun palaamaan askeleisiin takaisin,aina kun tunnen, mikä askel milloinkin autaa minua säilyttämään tuneelämäni tasapainon.Silloin saan elää mielekäästi ja täysipainoisesti.
Alkoholin haitallinen/runsas käyttö ongelmineen ei ole sairaus, vaan puhdas addiktio, kuten tupakointi, pelihimo tai huumeiden käyttö. Addiktiosta voi vapautua lopullisesti, ilman, että siitä täytyy tehdä itselleen henkinen painolasti tai syyllisyystaakka loppuelämäkseen. Esimerkiksi moni terapiamuoto sekä vertaisryhmät (AA) perustuvat tähän painolastina pitämiseen, henkilö hokee ryhmissä olevansa alkoholisti, ja puheenvuorot sivuavat hyvin usein asiaa parantumattomana sairautena. Tämä näkökulma tekee usein sen, ettei alkoholiaddikti pysty vapautumaan aineesta lopullisesti, vaan retkahteluita tulee eteen.
Lukekaapa esim. Stanton Peelen kirja "Näin voitat riippuvuudet", niin saatte uutta ajateltavaa addiktiosta ja sen voittamisesta. Lopputoteamukseni on, että suurin osa addikteista vapautuu ongelmastaan (ei siis sairaus) itse, ilman minkään muun tahon apua. Vertaisryhmissä vapautuminen on tähän nähden hyvin vähäistä. Peele on tutkinut asiaa, koonnut valtavan määrän asiasta tehtyjä tieteellisiä tutkimuksia. Tutkimusten perusteella esimerkiksi heroiininkäyttäjistä suurin osa on pystynyt lopettamaan käytön omin avuin, kun henkilöt ovat ottaneet elämälleen uuden sisällön (uudet harrastukset, perhe, työ, ystäväpiiri).
Minun mielestäni tosi asiantuntematon(siis oletko itse kokenut?)mielipide. Sen tunnustan, että toipua voi useilla eri keinoilla, mutta että noin provoisoiva mielipide. No meitä on moneksi...