Kun aikoinaan ajattelin lopettaa päihteiden käytön ja hain apua tähän. Siitä päivästä alkoi elämäni suurin helvetti, tuskien taival jota vieläkin kärsin joka ikinen päivä, en ole sen päivän jälkeen ollut sekuntiaakaan iloinen tai edes hymyillyt. Minulle tarjottiin jotain surkeita lääkkeitä, joilla ei ollut mitään tekemistä ahdistuksen, masennuksen kanssa, eikä oikeastaan minkään muunkaan kanssa, kuin että muutuin täysin toimintakyvyttömäksi ja muita ihmisiä vihaavaksi kusipääksi. Menetin työni ja sain yli 20 uutta sairautta, ystävät ja sukulaiset hylkäsivät, kaikki mahdollinen katosi kuin tuhka saharaan. Nyt kun katson heitä jotka hylkäsivät minut, ovat he joka päivä iloisia ja onnellisia, käyvät töissä ja opiskelevat, elämä kaikin puolin kunnossa ja siis päihteiden kanssa. Jälkeenpäin en voi kuin enää miettiä miten saatoin olla niin tyhmä että uskoin eri tahoja ja kuvittelin jonkun muuttuvan parempaan, sellaista päivää ei koskaan tullut ja jäljellä jäi loputon vitutus ja paha olo.
Vertaillaan taas hiukan todellisuutta. Faktaa ei fiktiota.
Anonyymi
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Niin, juu sehän se ydinongelma varmaan olikin... ei suinkaan kevyet dgt tai muu
Jos tulen juttelemaan toteatko taas ketjun puolessa välissä, että lähdet taas vetämään ties mitä nekkuus? Ja miten se on maailman paras vaihtoehto...sinulle.
En halua suinkaan ajattaa sinua - joten toivotan onnea päivääsi
💐🍃
Päätin sen jo aikaisemmin, ja se mitä itse päätän on itselleni paras vaihtoehto. Se eteen kannattaa taistella loppuun asti, vaikka viimeiseen hengen vetoon. Oli se sitten miten tahansa, vaikka sitten päihteillä, jokaisella on oikeus elää vapaata ja hyvää elämää. Ja jollei se muuten ole mahdollista on päihteet ainoa vaihtoehto edes kohtalaiseen elämään.
Hassua. Itsellä tapahtui aivan toisensuuntainen muutos silloin kun omasta päätöksestä lopetin kaikki (vielä nyt) laittomat päihteet (e, piri, pilvi, lumi) mitkä liittyi meillä juhlimisiin, kävin puhumassa työterveydestä lähetteen terapeutille ja kävin parin kuukauden verran aukomassa päätä kallonkutistajalle ja saikuttelin viikon. Päihteistä säilyi ainoastaan olut mikä on tähän päivään muuttunut ajansaatossa alkoholittomaksi.
Olin silloin opiskeluaikoina aivan älytön mu*kku, hedonisti, tunnekylmä omanedun tavoittelija egoisti mimmimagneettikin.
Nykyään olen tuollainen kuin kuvasit kirjoituksesi loppupuolella, sosiaalinen perhonen, optimistinen , empaattinen, käytökseltäni lähes diplomaatti ja on sivistystä mikä lisääntyy koko ajan ja sikspäkkikin löytyy ( :D ). Ihan oikeasti näin.
Mä en osaa sanoa johtuukonämä erot kuinka isosti omasta asenteestaan ja maailmankatsomuksestaan vai jostain muualla.
Tsemppiä. 👍
Aika hauska todellakin, koska itsestäni tuli tosiaan mukavasta kaikkia rakastavasta paljon ystäviä ja suhteita omaavasta ihmisestä kaikkia vihaava väkivaltainen työtön mitäänsanomaton pelle, jota kaikki muutkin vihaavat. Ja samoilla periaatteilla minäkin terapiaa ja aivotohtoria. Edelleen leijuu se suuri kysymysmerkki pään päällä, että teinkö elämäni suurimman virheen mentyäni terapiaan? En tiedä tarviiko sitä edes kysyä, tein todellakin.
Tästä tosiaan huomaa hyvin kuinka erilaisia ihmiset ovat keskenään. Ei kai sitä voi kun pyöritellä päätä ja todeta sitten elämän vain olevan joillekin vain alamäkeä ja tuskaa. Tai mistä sitä koskaan tietää, kun oikein tarkastelee asiaa voikin todeta ”jos se olikin sitä elämää, mitä pitäisi jatkossakin elää” kun kerran kaikki oli täydellistä joka asiaa myöden. Pitäisi sen tyhmänkin tajuta ettei täydellistä parempaa voi olla ja nyt vertaa keskenään ei voi muuta sanoa kuin täydellisyys —> helvetti, jossa rotat nakertavat sieluasi lopulliseen tuhoon.