Vapinasta??

hei!
Kärsin kahvikuppineuroosista ja jonkin asteisesti sosiaalisten tilanteiden pelosta.
Olen tässä lueskellut aikaisempia tekstejä ja
huomannut, että esim. käsien vapina on jaettavissa kahteen eri osioon:
essentiaaliseen (eli ns. jatkuvaan) ja sitten tilannekohtaiseen vapinaan. Nyt mua pelottaa, että kärsin tuosta jatkuvasta vapinasta, sillä suvussamme on ollut runsaasti käsien vapinaa (vanhemmalla iällä). Mutta ottakaa huomioon, että olen vielä alle 18-vuotias!
Minulla vapinaa esiintyy yleensä/eniten yleisissä ruokailutilanteissa, esiintymistilanteissa (luokan edessä käsien vapinan lisäksi esiintynyt pään ja polvien vapinaa --> todella kiusallista) ja lukuisissa muissa käsien tarkkuutta vaativissa tilanteissa. Mutta välillä yksin ollessanikin esiintyy käsien vapinaa, esim. syödessäni, kun alan asiaa oikein miettimään... Kumpaan kategoriaan tämän voisi oikein sitten luokitella? Käytän ongelmaani epäsäännöllisesti Propralia (10 mg).
Toivon hartaasti, että pääsisin tästä negatiivisesta ajattelutavasta eroon ja käsien tärinä loppuisi! Opiskelen nimittäin kaupallisella alalla (myyjäksi). en tiedä, miksi lähdin alalle.. Minua kiinnosti ja kiinnostaakin ala paljon, mutta nyt kun mukaan on tullut tämä jännittämis/tärinäongelma, niin tulee pelkästään kauhukuvia myyjän työstä kassalla!! Tämä on kyllä tosi kauhea tunne, kun on niin epävarmaa, voiko ammattihaavettaan toteuttaa vai ei... en haluaisi töihin, missä en viihdy. Tässä työssä tietäisin viihtyväni ja olevani hyvä siinä.
Auttakaa??
41035
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mulla myös samanlaisia oireita ja ongelmia, eli tärinää ja vapinaa. Propral 10 mg aamuisin auttaa todella hyvin, sen avulla olen saanut itseluottamukseni takaisin ja oireet on kurissa. Myyjän työstä pidän todellakin, muttei siitä mulla oikein mitään tule ilman proppia. Tsemppiä :)

Äänestä

Minulla vapinaa on esiintynyt yli 10 vuotta (olen kolmevitonen mies). Suvussa taipumusta vapinaan on ollut.

Vuonna 1999 neurologi sitten teki dg:n G25.0 Tremor essentialis. Sinun kuvailemasi vapina yksin ollessasikin viittaa vahvasti tähän essentielliin treemoriin.

Sain tarvittaessa otettavan Propral-lääkityksen (40 mg x 1-3) lisäksi jatkuvan Rivatril-lääkityksen (0,5 mg ½ ½ 1-2), josta on ollut apua. Olen luonnollisesti koukussa Rivatriliin, mutta en ole havainnut siitä mitään haittaa niin kauan kun lääkkeet riittävät. Edullinen valmiste.

Tärkeintä olisi nyt, että hakeutuisit lääkärille, joka voi lähettää Sinut tarvittaessa neurologille, jotta vapinasi voidaan diagnosoida. Essentielli vapina on ns. kannatteluvapinaa, ei lepovapinaa.

Äänestä
  • Minä todellakin toivon, etten näin nuorena olisi vielä "sairastunut" tuohon "vapinatautiin".
    Yleensä minulla ei kuitenkaan yksin ollessani, kun olen rentoutunut esiinny vapinaa, mutta sen laukaisee pienikin ajattelu. Sosiaalisiin tilanteisiin olen välillä käyttänyt Propralia.
    Minua vaan pelottaa, että tämä vapina ja sen pelko/sosiaalisten tilanteiden pelko johtaa siihen, että opiskeluni ja ammatinvalinta vaikeutuvat suuresti. Luulen kuitenkin, että ongelma on 100%:sti pääni sisällä.
    Olen saanut psykologilta kyllä kivoja vinkkejä, mutta silti ongelma ei ole poistunut. Lääkkeillä en haluaisi ongelmaa poistaa.. Olen harkinnut hypnoosia. Saisin ehkä rahat siihen koottua, mutta se on aika iso menetys, jos en saa siitä(kään) mitään apua.. ??

    Äänestä

ni tsekkaa www.privatix.fi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wondering kirjoitti:

hei!
Kärsin kahvikuppineuroosista ja jonkin asteisesti sosiaalisten tilanteiden pelosta.
Olen tässä lueskellut aikaisempia tekstejä ja
huomannut, että esim. käsien vapina on jaettavissa kahteen eri osioon:
essentiaaliseen (eli ns. jatkuvaan) ja sitten tilannekohtaiseen vapinaan. Nyt mua pelottaa, että kärsin tuosta jatkuvasta vapinasta, sillä suvussamme on ollut runsaasti käsien vapinaa (vanhemmalla iällä). Mutta ottakaa huomioon, että olen vielä alle 18-vuotias!
Minulla vapinaa esiintyy yleensä/eniten yleisissä ruokailutilanteissa, esiintymistilanteissa (luokan edessä käsien vapinan lisäksi esiintynyt pään ja polvien vapinaa --> todella kiusallista) ja lukuisissa muissa käsien tarkkuutta vaativissa tilanteissa. Mutta välillä yksin ollessanikin esiintyy käsien vapinaa, esim. syödessäni, kun alan asiaa oikein miettimään... Kumpaan kategoriaan tämän voisi oikein sitten luokitella? Käytän ongelmaani epäsäännöllisesti Propralia (10 mg).
Toivon hartaasti, että pääsisin tästä negatiivisesta ajattelutavasta eroon ja käsien tärinä loppuisi! Opiskelen nimittäin kaupallisella alalla (myyjäksi). en tiedä, miksi lähdin alalle.. Minua kiinnosti ja kiinnostaakin ala paljon, mutta nyt kun mukaan on tullut tämä jännittämis/tärinäongelma, niin tulee pelkästään kauhukuvia myyjän työstä kassalla!! Tämä on kyllä tosi kauhea tunne, kun on niin epävarmaa, voiko ammattihaavettaan toteuttaa vai ei... en haluaisi töihin, missä en viihdy. Tässä työssä tietäisin viihtyväni ja olevani hyvä siinä.
Auttakaa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu