Hei, minulla todettiin 4,5 vuotta sitten että maksassani on jonkinlainen kasvain, olisi pitänyt tehdä ultra 4kk sisään ja tarkistuttaa se, sain tietää tästä vasta muutama päivä sitten kun luin omakantaa, joten haluaisin tietää että onko mahdollista että omistan maksasyövän tai pahalaatuisen kasvaimen siellä? Olisinko jo kuollut jos olisi hoitamattomana ollut 4,5v? Ultran sain vasta 18.12 koska ei kuulemma ole niin kiireellinen. Ylävatsakipua esiintyy, niin myös pahoinvointia mutta näillä näkymin vain närästyksestä, olen somac kuurilla. Terveisin erittäin hätääntynyt, en meinaa saada iltaisin nukuttua tämän takia.
Vastaukset 1
- Anonyymi
Ymmärrän hätäsi. Kuitenkin 4,5 vuotta on niin pitkä aika, että syöpä olisi jo aiheuttanut huomattavia oireita, jos sellainen olisi ollut. 18.12. on noin kolmen viikon päästä. Tilanteesi selviää ennen joulua.
Todennäköisesti vietät mukavan joulun ilman enempää huolta syövästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1302206
- 511009
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r160897Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50766- 83737
- 67636
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.153634- 53627
- 59626
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e136586- 4549
- 6534
- 52523
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20520Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32508Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.157498- 34497
- 55488
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118486Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142463