Tarinan ( Kys)sairaalan menneistä ajoista

Anonyymi

Mennään ajassa taaksepäin.

Typeriä ja jonniinjoutuvia " aamuryhmiä". Kyseiseen ja muihin toimintaan hoito-osastolla olevien potilaiden osallistumiseen pakottamisia. - Muutoin et ole millään tavalla parantunut, vaan olet taantunut, ja sairas.

Eräs sairaalasta kotiutettu, samaan aikaan laitoksesta päästetty ulos potilas sanoi minulle,: Unohda kaikki, mitä olet kokenut.

Jostakin syystä vaan voi, enkä halua.

Tässä valtiossa kuvitellaan, ilmeisesti edelleenkin, että psykiatrinen hoitotiede on mennyt ja edennyt jollakin tavalla kuluneen ainakin sadan, tai 50 vuoden aikana eteenpäin.

Vaan eipä ole, ei ainakaan hoitotapojen ja käytäntöjen perusteella.

Ei ainakaan tuolloin, 10 vuotta sitten.

Noin yli kymmenen vuotta sitten kuulin, näin ja koin omakohtaisesti kyseisessä Tarinan Sairaalassa työtä tehneiden hoitajien ja lääkäreiden kohdalta potilaiden kuuntelematta jättämistä, mielivaltaisten, jopa yliannostuksillisten lääkitysten; sekä ylipitkien hoitojaksojen määräämistä.
Itsellenikin määrättiin sellaista lääkettä: Leponex, joka melkein tappoi minut sen aiheuttamine vaikutuksin.

Ei kovin hohdokasta.


- Samoin joidenkin potilaiden kohdalla on myöskin diagnoosit tehty päin prinkkalaa.

Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä. että somaattisien sairauksien, kuten kilpparin vajaatoiminnan, ja siitä seuraavan ja aiheutuvan kroonisen väsymysoireyhtymän tekemien oireiden vaikutusta ei koskaan tuolloin ymmärretty!

Tutustakaa vähän paremmin tähän kyseiseen oireyhtymään terveydenhuoltoalalla olevat ja kaikki te muutkin.

Koska oikeasti tämä on todella helvetillinen sairaus, niin henkisesti, psyykkisesti, kuin somaattisesti.

Itse olen sairastanut tätä kyseistä kroonista väsymysoireyhtymää jo lähes 20 pitkää vuotta.

Ja Minä, nk. moni muukin, on tämän sairauden kanssa aivan yksin.

Auttakaa ja yrittäkää tukea edes niitä, jotka tästä sairaudesta kärsivät.
Itselleni kaikki apu tulee liian myöhään.

1

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tähän keskustelunavaukseen sopii hyvin myöskin Itzhak Perlamin " Shindlerin lista elokuvasta oleva musiikki" .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      87
      3492
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      4
      1684
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      5
      1462
    4. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      27
      1274
    5. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      50
      893
    6. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      70
      862
    7. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      35
      852
    8. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      47
      810
    9. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      764
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      757
    Aihe