Kanimme on ollut tavattoman nirso aiemmin, ostin sille puukepin, mutta siitä se ei välittänyt.
Nyt löysin kaupasta omenapuun oksia, sellaisia pikkupalasia. Alkuun se ei välittänyt niistäkään, mutta rupesi sitten syömään niistä kuoria. Tämä on hyvä, että hampaat kuluu.
Aiemmin mulla oli chinchilloja, jotka myöskin vähät välittävät monista puunpaloista/oksista, mitä niille toi.
Joskus ostin myös loofahin (jonkunlainen merisieni?) kanille leluksi, muttei se siitäkään välittänyt.
Nyt olen hankkinut myös pehmeän harjan ja kamman, joilla välillä kampailen kaniani. Suhtautuu ihan hyvin tähän. Aika vähän on takkuja. Sillä on ollut karvanlähtöaika.
Kani syö puun oksia
Anonyymi
0
72
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin33611471IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3567833Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut872654Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?952185Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1402056Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61611- 1101251
Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin521054Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26898MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312782