Työnantajille tulisi isot kustannukset jos he noudattaisivat työehtosopimusta ja ostaisivat työntekijöilleen vaatteet, asusteet ja varusteet. Mainitaanhan samassa pykälässä, että työnantaja on velvollinen hoitamaan vaatteiden vaihtamiset, pesut ja korjauksetkin. Näiden asioiden hoitaminen on työaikaa. Työnantajat ovatkin jo pitkään aikaan säästäneet näissä asioissa ja kierrättävät vanhoja ja likaisia housuja ja paitoja työntekijöiltä toisille. Jotkut firmat eivät osta enää housujakaan. Työntekijäthän ostavat itse vyöt, varusteet, kengät, pipot, hanskat yms. Silti tässäkin asiassa voisi työnantajat kuitenkin vielä hieman nipistää!
Säästö alkaa ässällä ja ärjestyksenvalvoja puolella usein säästetäänkin ja siellä tarjotaan työntekijöille vain rintaneula, joita pidetään pubeissa ja ne ovat yhteiskäytössä. Vartiointipuoli voisi ottaa mallia ja ostaa yhteiskäyttöön muutamia halpoja heijastinliivejä, joissa lukee "VARTIJA - väktare" rinnassa ja selässä. Rintaan voisi painattaa työnantajan nimen. Näin ei tarvitsisi ostaa jokaiselle omia vaatteita. Piirivartijat voisivat säilyttää heijastinliivejä toimistossa tai jos sellaista ei ole niin autossa. Paikallisvartijat säilyttäisivät heijastinliivejä omassa kohteessa. Näitä voisi olla esim. yksi S, yksi L ja yksi XXL joten kaikille riittää sopivanlaiset liivit.
49 § Vartijan asu
Työnantaja hankkii sisäministeriön määräysten mukaisen vartijan asun. Muut tehtävän edellyttämät asusteet tai varusteet kustantaa työnantaja, koiraa lukuun ottamatta.
Asun on luovutettaessa oltava puhdas ja ehjä. Asun pesut ja korjaukset kustantaa työnantaja. Asun vaihtaminen pesua tai korjausta varten suoritetaan työaikana, jos se työn kannalta on mahdollista. Asun vaihtamisesta aiheutuvat ylimääräiset kustannukset korvaa työnantaja. Asujen pesusta voidaan pääluottamusmiehen kanssa paikallisesti sopia toisin. (51 §)
LYTP sanoo näin:
23 §
Vartijan asu
Vartijan asun tulee olla siisti ja asianmukainen. Vartija tulee tunnistaa asustaan vartijaksi. Vartijan asusta on käytävä ilmi, minkä turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijan palveluksessa vartija on.
Vartijan asun sekä asussa käytettävien merkkien ja tekstien on erotuttava selvästi poliisin, rajavartiolaitoksen, Tullin, Rikosseuraamuslaitoksen ja pelastushallinnon käytössä olevista virkapuvuista ja sotilaspuvuista sekä niissä käytettävistä virallisista merkeistä ja teksteistä.
Poliisihallitus voi kieltää asun, merkin tai tekstin käyttämisen, jollei se ole tämän lain tai tämän lain nojalla annetun sisäministeriön asetuksen mukainen.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151085#L2P23
Vartijan työasusta pystyisi vielä säästämään
1
297
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvä idea tosiaan ja en usko, että ketään tuo edes haittaisi. Työnantajat ja esimiehet vain painottavat, että LYTP:ssä lukee "vartijan asun pitää olla selkeästi tunnistettavissa". Ei vartijat osaa sitä pykälää itse LYTP:stä katsoa, että miten se kokonaisuudessaan menee saati sitten TES:siä lukea.
Tässä on vähän aloittajan tarkoittaman kaltainen liivi. Tosin hinta on älytön. Ihan noita perus mustia liivejä, joissa on heijastimet saa painatettuna 10€.
Monessa firmassahan sanotaan, että omat mustat vaatteet pitää olla käytössä niin niiden päälle kun iskee liivin niin toimeksiantajat ja näiden palveluksessa oleva henkilökunta heti olettaa, että vartiointiliike on maksanut koko asun.
Itse olen eri toimeksiantajien kohteissa tuonut henkilökunnalle ilmi, että olen maksanut kaikki omasta pussista mitä minulla on päällä lukuunottamatta tunnuslätkiä ja firman lätkää. Ilmeet ovat hyvät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1712133Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3121811- 931587
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois821258Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001230- 671170
- 251091
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73986Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei24972