Taakasta voimavaraksi -hanke on laatinut kyselyn, jonka avulla kartoitetaan eri uskonnollisten yhteisöjen haasteita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien kohtaamisessa. Olisi hienoa saada mukaan myös islamilaisten yhteisöjen työntekijöitä ja toimijoita!
Kyselyyn voi vastata ja tutustua täällä:
https://my.surveypal.com/kohtaamiskysely
Sateenkaari-ihmisen kohtaaminen
2
201
Vastaukset 2
En ole työntekijä näissä yhteisöissä, joten en ole kohderyhmää, mutta kävin vilkaisemassa jotain sivustolla näkynyttä muslimeille suunnattua pdf:ää ja se oli ihan jees, arvostukseni siis siitä.
En tiedä, missä tämä kysely paremmin kohtaisi näiden työntekijöitä ja toimijoita... Jos jossain kohtaisi paremmin, en oikein tiedä, ovatko he kovinkaan kiinnostuneita tästä hankkeesta. (Onko minulla henkilökohtaisesti toiveita aiheen suhteen? Minä toivoisin, että islamilaisessa yhteisössä paremmin ymmärrettäisiin seksuaalisuuden monimuotoisuus. Että vaikka ihmiset määrittelevät seksuaalisuuttaan eri määrittein, "homo" ja "hetero", ne eivät ole jotain, mitä ihminen on täysin ja pysyvästi vain yhtä, ja näin poispäin, ja jos ihminen sanoo olevansa jotain muuta kuin hetero, se ei tarkoita, että hän olisi ollut suhteessa omaa sukupuolta olevan kanssa, ja taas eri sukupuolta olevan kanssa avioliitossa oleminen ei tee ihmisestä heteroa. Saatetaan luulla, että seksuaali- ja sukupuoli-identiteetin suhteen enemmistöön taikka vähemmistöön kuuluminen on jotain, mikä suunnilleen lukee otsassa, mutta näinhän asia ei ole. Keskusteluissa näitä vähemmistöjä tarkoittavia termejä käytetään sekaisin ja sittenhän muut putoavat kärryiltä, kun kokonaan eri ilmiöitä tarkoittavia sanoja käytetään sekaisin.)
Jos jotain palstalaista kiinnostaa noin yleisesti aihepiiri, siitä olen jotain kirjoittanut täällä:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15373828/onko-homous-syntia
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15329004/mita-mielta-muslimit-ovat-seksuaalivahemmistoista
Työkokeilussa olen kerran ollut islamilaisessa yhdyskunnassa. Työkokeiluni aikana nämä vähemmistöt eivät tulleet esiin mitenkään, eivätkä ne ole tulleet esiin moskeijoissa, joissa olen käynyt luennoilla ja oppitunneilla. Joillain voi olla ehkä sellainen mielikuva, että moskeijoissa hirveästi puhuttaisiin näistä vähemmistöistä ja muista, sanoisinko raflaavista aiheista, mutta näin ei ole (vaan enemmän islamissa keskeisistä ja muslimeista enemmistön arkea koskevista aiheista).- Anonyymi
Nuo korkeat paikat on ollu sateenkaarivähemmistölle tuttuja,ainakin Syyriassa ja Irakissa. Näkyy aika kauas.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 65630
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561
