Äiti, isä ja talvisota

Talvisodan syttymisestä on tänään kulunut 80 vuotta. Suomi joutui taistelemaan yksin valtavan suurta naapurivaltiota vastaan, joka hyökkäsi voimallisesti maalla, merellä ja ilmassa. Sota vaikutti ankarasti sekä äitini että isäni elämään.

Isäni koti oli Viipurinläänin Pyhäjärven Rantakylässä. Talvisodan syttyminen näkyi monella tavalla. Talon ohi kulkeva tie täyttyi pakolaisista, jotka olivat lähteneet rajapitäjä Metsäpirtistä taistelujen alta. Matkalaiset olivat taivaltaneet jo 70 kilometriä kotikonnuiltaan. Ilmassa näkyi vihollisen lentokoneita, ja taivas loimotti rajan suunnalla.

Samana päivänä isäni kaksi vanhempaa veljeä menivät hevospelillä hakemaan heiniä niin sanotulla suurella niityllä olevasta ladosta. Venäläiset lentäjän huomasivat pojat puuhissaan ja yrittivät ampua heitä yhdeksän koneen voimin. Pojat pakenivat latoon, jonka seiniin luodit napsahtelivat. Hevonen jäi ulos, mutta siihen lentäjät eivät osuneet.

Viikon, puolentoista kuluttua tuli isän ja hänen kotiväkensä vuoro lähteä evakkoon. Se tapahtui kahden tunnin varoitusajalla yön pimeyden turvin. Mummoni ja osa lapsista saivat kyydin kuorma-auton lavalla Pyhäjärven asemalle, josta he jatkoivat junalla eteenpäin. Matka Alavudelle kesti kolmisen päivää. Ukki ja loput lapsista lähtivät Pyhäjärveltä hieman myöhemmin.

Alavutelaiset kävivät noutamassa evakkoja koteihinsa. Mummo päätyi lapsineen hyvin ahtaisiin oloihin erään kaupan yläkertaan. Paremmat tilatkin olisivat olleet saatavissa, mutta mummo myöntyi kauppiaan emännän taivutteluihin. Hän toivoi, että mummo lapsineen tulisi heille, koska isäni nuorempi sisko muistutti näöltään emännän kuollutta tytärtä.

Myös äitini elämään talvisota vaikutti. Kun sota alkoi, hän oli kahdeksanvuotias ja oli kotonaan Porissa hoitamassa kolmea nuorempaa siskoaan. Hänen äitinsä oli asioilla kaupungilla ja isänsä töissä. Silloin tuli ensimmäinen ilmahälytys. Äitini kokosi hädissään siskonsa uuninnurkkaan.

Tuolla kertaa ei ilmeisesti ollut vielä kyse todellisesta ilmahyökkäyksestä, mutta pelätty sota oli alkanut. Äidinäitini palasi kotiin aika pian. Äitini lähetettiin kauppaan hankkimaan täydennystä ruokavarastoihin, mutta kauppias oli tyhjentänyt hyllyt. Myytävänä oli vain perustavaroita.

Illansuussa äitini isälle tuotiin määräys lähteä kahden tunnin kuluessa palvelukseen. Hän lähti kotiväen siunausten saattelemana.

Talvisota kesti 105 päivää. Suomi selvisi ihmeellisen hyvin eikä tullut valloitetuksi, mutta joutui luovuttamaan maa-alueitaan.

Isäni kotiseutu, Karjalankannas, kuului Neuvostoliitolle luovutettuihin alueisiin, joten kotiseudulle ei ollut paluuta rauhan tultua. Kukot (isäni alkuperäinen sukunimi on Kukko) muuttivat Alajärvelle, josta oli löytynyt tilavampi asunto suurelle perheelle.

Myöhemmin syttyi jatkosota, ja suomalaiset joukot saivat Kannaksen taas haltuunsa. Vähitellen karjalaisten sallittiin palata kotikonnuilleen, ja niin Kukotkin palasivat Rantakylään, jossa oleva kotitalo oli säilynyt sodan melskeiltä. Loppujen lopuksi sieltä oli taas lähdettävä. Asuttuaan evakkomatkan jälkeen väliaikaisesti Muuramessa Kukot löysivät uuden kodin Jämijärveltä.

Äitini kotona Porissa odotettiin isän paluuta kotiin talvisodan loputtua 13.3.1940. Äitini oli pääsiäislauantaina 23.3. menossa kauppaan, kun hän kohtasi tutun postipojan. Tuleeko meille mitään, hän kysyi. Tulee, mutta tuon itse, poika vastasi. Äitini ehti kotiin ennen postiljoonin tuloa. Siellä aavistettiin, mitä oli tulossa. Postiljooni toi virallisen kortin, jossa kerrottiin isoisäni haavoittuneen 11.3. ja kuolleen samana päivänä sairaalassa.

Elämä jatkuu koettelemustenkin jälkeen. En voi olla ajattelematta, että ilman näitä vaiheita vanhempani tuskin olisivat tavanneet. Jämijärvi kuuluu Satakuntaan. Uskovaiset evakot ja kanta-asukkaat tutustuivat toisiinsa.

Isäni kosi äitiäni Rovaniemellä siellä pidettyjen suviseurojen aikana vuonna 1951 ja sai myöntävän vastauksen.

Heikki Honkala