Avohakkuu - onko sääntöjä...

Mariannikki

Hei,
kesäpaikkamme ympäriltä, meren rannalta, on vanha kaunis metsä hakattu alas (motolla). Kaikki isotkin oksat on jätetty maahan. Sen jälkeen kaivinkone kävi "laikuttamassa". Tarkoistus on ilmeisesti istuttaa kuusimetsän tilalle mäntyä. Koko tienoo on todella hirvittävän näköinen. Onko metsänomistajalla mitään ohjeita / määräyksiä hoitaa maasto siistin näköiseksi, esim. kerätä isot oksat pois. Kuinka kauan kestää, että metsänpohja on siedettävän näköinen?

13

3349

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Metsätilallinen

      Kun metsässä on tehty päätehakkuu, on metsänomistajalla lakiin perustuva velvollisuus uudistaa metsä ts. istuttaa uudet puut kasvamaan. Mitään lakiin perustuvaa velvoitetta kerätä oksia tai hakkuutähteitä aukolta pois ei ole. Ja niidenkin keruun mielekkyydestä ja järkevyydestä on yhtä monta mielipidettä kuin on tutkijoita tai metsänomistajia.

      Alkuvaiheessa uudistusala on kyllä aika karua katseltavaa, mutta vähitellen se alkaa kyllä vihertyäkin ja kasvaa uutta puuta.

    • metsänkävijä

      oksia useimmiten poies kerätä. Toiset kyllä tekevät sitä, se hieman helpottaa taimien istuttamista. Heinittyminenkin saattaa tapahtua hitaammin. Toisaalta lahoavat oksat ja juuret vapauttavat vähitellen ravinteita takaisin maahan ja sitä kautta voivat hyödyttää uuden metsän kasvua. Ulkoilijan kannalta siisti ympäristö olisi toki miellyttävämpi, mutta näkemäsi tapa on ainakin toistaiseksi ylivoimaisesti vallitseva. 5-10 vuodessa lahottajat tekevät uudistusalalla ihmeitä; samassa ajassa uusi taimikkokin muuttaa taas tienoon vehreäksi. Jo tätä nopeammin, parissa kolmessa vuodessa, heinät, horsmat ja vadelmat peittävät uudistusalan ja jo se muuttaa alueen paremman näköiseksi.

      • Anonyymi

        Maa-ja metsätalouden omistajan täytyisi toteuttaa kaikki muiden ihmisten toiveet. On hän merkillinen henkilö kun kaikki asiat mitä ihmisen mieleen tulee olisi toteutettava nöyrästi että jokaisella olisi hyvä olla eikä kukaan osoittaisi mieltä. Minun metsäpalstani vierestä hakattiin vanha metsä sileäksi jonka seurauksena metsästäni kaatui 50 hyvässä kasvussa olevaa puurunkoa en voi valittaa tästä kenellekään , on vain kestettävä tappio omassa pussissa. Mieli on tietysti pahoittanut....itken joka viikko kärsimyksiäni.

    • pts

      Jos pyydätte ystävällisesti voitte saada kerätä risuja polttopuiksenne. Näin saattaa maisemakin kaunistua ja kaikki ovat tyytyväisiä. Istutustyökin helpottuu.

      • Esko

        Moni ihminen saa elantonsa siitä siitä "kauhean" näköisetä risukasta. Metsäteollisuus on suurin työllistäjä täälä maaseudulla. En oikein sulata sitä, kun täälä maala muutaman viikon vuodesta oleskelevat mökkiläiset yrittävä sapotoidan meidän leivän saanin. Me elämme täälä maalla koko elämämme ja olemme tyytyväisä, että saame tehdä silloin tällöin noita "kauheita" risukasoja.

      • pts
        Esko kirjoitti:

        Ei kyse ole onneksi sabotaasista vaan ympäristön erilaisten käyttötarkoitusten yhteensovittamisesta. Toisekseen se aukko saattaa hyvinkin olla kaupunkilaisen tekemä. Molemmilta puolilta rajaa tarvitaan avarakatseisuutta. Muuten risut jurppii.

      • Mariannikki
        Esko kirjoitti:

        Moni ihminen saa elantonsa siitä siitä "kauhean" näköisetä risukasta. Metsäteollisuus on suurin työllistäjä täälä maaseudulla. En oikein sulata sitä, kun täälä maala muutaman viikon vuodesta oleskelevat mökkiläiset yrittävä sapotoidan meidän leivän saanin. Me elämme täälä maalla koko elämämme ja olemme tyytyväisä, että saame tehdä silloin tällöin noita "kauheita" risukasoja.

        tarkoitus ole sabotoida kenenkään elinkeinoa. Päinvastoin, olemme jopa itse työllistäneet maaseudun ihmisiä. Vaan sitä metsänhoitoakin näkee niin monenlaista. Lähistöllä on (onneksi) myös hyvin hoidetun näköisiä metsiä.

      • Tähtääjä
        Mariannikki kirjoitti:

        Jos joku aikansa kuluksi kerää oksatkin pois omasta metsästään tai luvan perästä toisen metsästä, niin se on ihan jees. Itsekkin olen vesurin kanssa KOTImetsästäni kerännyt oksia ja latvuksia moton jäljiltä. Siinä saa polttopuutakin suhteellisen vähällä vaivalla.
        Mutta jos vaaditaan, että kaikkien pitäisi 'siistiä' hakkuukohteensa puistomaisiksi risuttomiksi alueiksi, niin silloin on asiat jo huonolla mallilla.

      • metsuri
        Mariannikki kirjoitti:

        tarkoitus ole sabotoida kenenkään elinkeinoa. Päinvastoin, olemme jopa itse työllistäneet maaseudun ihmisiä. Vaan sitä metsänhoitoakin näkee niin monenlaista. Lähistöllä on (onneksi) myös hyvin hoidetun näköisiä metsiä.

        Jossain vaiheessa hyvää hoitoa on, että se pelto raivataan pois. Ei puu loputtomiin elä ja jos ylivanhat puut jätetään siihen hoippumaan pystyy, niin taudit rupeaa leviäämään ja saastuvat lähistön nuoremmatkin metsät.

        30 vuoden päästä se palsta näyttää taas ihan toisenlaiselta. Koita tottua ajatukseen, metsänhoito on raakaa peliä :-)

    • upeaa kohta

      aika tekee tehtävänsä risuista ei näy 5v päästä jälkeäkään eikä 20v päästä aukostakaan,jos istutetaan uudestaan heti.käy muutama vuosi sit hakatuissa metsissä, jos uskallat ettet eksy. katsomassa kuinka hyvin jäljet ovat peittyneet.

      • kontio n:ro 45

        ollut asiantuntija päätehakkuu ikäistä metsää
        myymässä
        metsän uudistustyöt pantu heti hakkuun jälkeen
        käyntiin ja hakkuutähteet jätetty ravinnoksi tulevalle puustolle
        jos alue on vähänkin karumpaa parin kolmen vuoden päästä saat kantaa puolukkaa kotiin alueelta selkä vääränä...
        ja uusi metsä kasvaa niin että kohisee....

      • Anonyymi
        kontio n:ro 45 kirjoitti:

        Totta myös on että moton karsinta jumittaa latvat oksien kanssa solmuun. Hakkuutähteiden keruu on joskus vaivalloista. Koneellinen keruu nopeampaa. Kunhan ei kerätä ihan sileäksi. Liikkuminen hakkuusutun parissa tietysti on hankalaa. Jos jonkinlaista jalkakoukkua on, jotka kaatavat kulkijan.

      • Anonyymi
        kontio n:ro 45 kirjoitti:

        ollut asiantuntija päätehakkuu ikäistä metsää
        myymässä
        metsän uudistustyöt pantu heti hakkuun jälkeen
        käyntiin ja hakkuutähteet jätetty ravinnoksi tulevalle puustolle
        jos alue on vähänkin karumpaa parin kolmen vuoden päästä saat kantaa puolukkaa kotiin alueelta selkä vääränä...
        ja uusi metsä kasvaa niin että kohisee....

        Kunhan kaupunkilaisetkin tekisi jotain ympäristön siistimiseksi. Ketä olivat nämä suviseurojen kävijät jotka saastuttavat vesistöt omalla esitteellään. Onko ihmisillä mitään rajaa, varsinkaan uskovaisilla joista haluan todella ajatella pelkkää hyvää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      786
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      521
      734
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      66
      648
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe