Taas on maalaisliiton johtokolmikon Sipilän, Vanhasen ja juoksutyttö-Kulmunin mietittävä mitä tehdä.
Jos hallitus hajoaa... joutuu Halla-aho tunnustelijaksi.
Bumeranki palasi
8
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Antti Rinteen kujanjuoksu ei ole kunniaksi kenellekään.
- Anonyymi
Generoitunut sakki on muodostanut sen kujan
- Anonyymi
Ei olekaan. Ajojahti käynnissä. Ihmettelen pääministeri Rinteen avustajajoukkoa. Rinnehän ilmoitti jo ennen valintaansa ettei hyväksy työntekijöiden halpuutusta. Eikö avustajista kukaan huomannut tuota jo Sipilän hallituksen hyväksymää 700 hlön siirtoa? Oliko se silloin oikein?Rinteen kantahan oli selvä, miksei avustajat reagoineet kesällä kun asia tuli taas tapetille? Oliko postilla puhtaat jauhot pussissa-ei. Posti vain kuvitteli että loppujenkin jakelijoiden siirto menee yhtä helposti läpi kun edellisen hallituksen aikaan noiden 700:n siirto meni. Valheet kilpailijoiden käyttämistä palkka-tes:tä puppua, postin logistiikan tappioiden piilottaminen yhteistulosperusteiseen kirjanpitoon, pahimpana siellä venäjän yhteistyö. Niistä seikoista ei kukaan pärise nyt. Saivarrellaan vaan jostain pvämääristä, Paateron uhraamisesta sun muuta. Silläkin oli avustajat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Mikä sinä on demarille niin vaikeaa? Hallitus on vastuussa ja demarit sooloili seläntakana.
- Anonyymi
Demarit toimivat oikein. Kolmannen kerran kun kerrottiin epäluottamuksesta niin meni perille.
- Anonyymi
Ihmeen hidas järkistä sakkia demareissa. No, sen on kyllä jo huomannut eräästä hesalaisesta tällä sivustolla.
Päätähakataan samaan mäntyyn ja aina tulee turpaan lienee joku ominaisuus heissä?. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmeen hidas järkistä sakkia demareissa. No, sen on kyllä jo huomannut eräästä hesalaisesta tällä sivustolla.
Päätähakataan samaan mäntyyn ja aina tulee turpaan lienee joku ominaisuus heissä?.Se on sisäänrakennettua. Hitaasti käy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on sisäänrakennettua. Hitaasti käy.
Johtuu hesalaisen kehityksestä tuppukylässä naitiin ristiin, ei siinä auta Turulta varastettu pääkaupunki statuskaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944263Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10949
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780