Ikävä ihminen ja puoliso!
Doc Martin on omituinen tyyppi
14
<50
Vastaukset
- Anonyymi
doc Martin on roolihahmo, jota näyttelee Martin Clunes, ansiokkaasti käsikirjoituksen mukaan ohjaajanaan Ben Bolt
- Anonyymi
Joo, ei kyllä vedä puoleensa, ällö ja kuin yksinkertainen!
- Anonyymi
Kenestä kerroit? Katsoitko peiliin vai?
- Anonyymi
Jaa ihminen.
Mä olen käsittänyt, että roolihahmo telkkarisarjassa. Mä olen tykännyt sarjasta, tohtorin rooli pitää jännittettä hyvin yllä. Hauska hahmo, introvertti mutta hyväntahtoinen. Aika usein sarjojen hahmot kirjoitettu ektroverteiksi ja ilkeiksi. Tai ainakin muutama pahis pitää kaikissa sarjoissa olla.
Yleensäkin pidän brittisarjoista, Heartbeat mun mielestä myös kiintoisa. Siinä nyt on vierailevia roistoja, mutta vakihahmoista oikein kukaan ei ole ilkeä.
Aikanaan sai kystä kyllin dynastioista ja dallaseista, ei niitä kestänyt kattoa enenpiä, liian kaavamaisia ja jotenkin ennalta arvattavia jaksoja.
Doc Martinista kai viimeinen kausi. Mua kiinnostais välillä muunkin maalaiset sarjat, kuin britit tai jenkit. Serannon perhe oli hauska, sekin oli hyväntahtoinen. Oishan niita maita maailmassa, taitaa vaan noit sarjat olla lujasti paketoituja, että harvemmin suomeen ostetaan jostain maasta yksittäistä sarjaa. Sama kuin leffoissa, net on isoja paketteja ja sitten telkkarissa pyörii hitosti angloamerikkalaisia toimintaelokuvia. Ois kaikenaista muutakin.
=DW= - Anonyymi
Katson ja viihdyn.
Inhimillinen ja kiinnostava persoona.
Seuramlija - Anonyymi
No voihan. Onhan sarjassa paljon kiinnostavampia tyyppejä kuin täällä.
Myös sosiaalisia, auttavaisia ja hyvää tekeviä tyyppejä.
Osaava lääkäri, ja voisin mielelläni ottaa sellaisen omalääkäriksi.
Yes! Hjuva! Hjuva!- Anonyymi
Tuossa sarjassa on kokoelma erilaisia tyyppejä, karikatyyrejä.
Huumoria.
Ei nyt niin vakavaa.
Huonompiakin on nähty.
Beng
Eroa ja ota parempi puoliso.
- Anonyymi
Voisitko Tellukka avata kiteytystäsi? Per favore.
Beng - Anonyymi
Se on niiden isojen nenien perään niin hanakka ettei jouda muuhun?
Iso nenä ja suomen kielioppi, kuinka kaunista se onkaan.
"Nenät" löytyy ulkomaalaisilta ja kielioppi aikanaan oppikoulusta, tuskin tuo ylioppilaaksi? Anonyymi kirjoitti:
Voisitko Tellukka avata kiteytystäsi? Per favore.
BengNo eihän aloittaja ole ensimmäinen, joka valittaa puolisosta.
- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
No eihän aloittaja ole ensimmäinen, joka valittaa puolisosta.
Ah. Hahhah. Hyvä kun valaisit.
Katsos. Oikein ymmärrän jo. Jo ymmärrän oikein.
Tack
Beng
Kai hänellä on jokin häiriö kommunikoitikyvyssä.
Ruotsalaisessasilta sarjassa oli naispoliisilla samantyyppistä ja nyt Ville Virtanen näyttelee poliisia jolla on myös tuollaista käytöstä.
https://www.mielenterveystalo.fi/lapset/ammattilaisille/hairiot/autismikirjon_hairiot/Pages/autisimikirjon_hairiot_ASD.aspx- Anonyymi
Onhan hyvä, että sarjan tai elokuvan päähenkilö voi olla 'omituinen' tavisvinkkelistä, mutta sarallaan huippu.
Ihmisiä täytyy kasvattaa ts. siedättää. Sademies?
Sikstoisekseen, ketä kiinnostaa taviksen elämänkiemurat. Tai mistäs shitä tietää.
Thorey Hayden on kirjoittanut monta kirjaa erityislapsista. Muistaakseni hön on myös työskennellyt alalla eli totuuspohjaakin on.
Beng
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2754699Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343040Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442877Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k302855Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761811Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061664Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 601429
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2151190