Mihin Hamppu ei tehoa

Olemme tältä palstalta oppineet, että hamppu toimii lääkkeenä tai ainakin lievittäjänä lähes kaikissa ihmiskuntaa nyt vaivaavissa, sekä myös tulevien aikojen sairauksissa ja vitsauksissa.

Lisäksi olemme oppineet, että hamppulla voidaan helposti ja halvalla korvata kaikki tavanomaiset petrokemian tuotteet, kuten bensiini, öljy ja muut vastaavat jalosteet. Öljynporaus on siis aivan vanhanaikaista ja turhaa toimintaa koska samat tuotteet saadaan paljon tuottavammin hamppupellosta, lääkeaineiden sivutuotantona.

Onko jotain oleellista unohtunut? Täydentäkää listaa vapaasti.
8808
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Syövän,aidsin,diabeteksen,jne

Käy vaivaan kuin vaivaan ja on porkkanaakin terveellisempi tuote.

Äänestä

Aistin pientä sarkasmia viestistäsi. Vähän kuin tässä koitettaisiin puhua moottoriöljyn lisäaineesta, joka tekee moottoristasi uudenveroisen.

Hampun tehokkuus perustuu osaltaan siihen, että se parantaa käyttäjänsä elämänlaatua. Rohdoskäytössäkin. Parempi elämänlaatu näkyy yleisessä voinnissa suurempina voimavaroina ja iloisempana olemuksena. Tiesitkö että sairaat ihmiset saattavat olla myös masentuneita? Tiesitkö että masentuneisuus altistaa sairauksille?

Hamppu ei tee invalidista liikuntakykyistä, paranna kehitysvammoja, tee sinusta kaunista, poista ylipainoasi, paranna tulehduksia, kasvata tukkaa kaljulle, eikä liioin pese vaatteitasi, muutu muroiksi, ei povipommiksi -eikä edes runkkaa puolestasi. Hamppu on päihteeksi luokiteltava luonnonrohdos jolla on oikeita lääkinnällisia funktioita. Samoin haittavaikutuksia.

Naapurin äijä
h u u m e v a s t a i n e n
- hampun kotikasvatuksen puolesta

Äänestä
  • Sarkasmidetektorisi osui aivan oikeaan.

    Minusta viestissäsi oli oleellisinta ja mielenkiintoisinta se, että tunnustit myös hampun haittavaikutukset. Mitäpä jos keskustelua yritettäisiin ohjata niiden tarkastelun suuntaan.

    Täällä nykyisin vallalla oleva linja jossa vain positiivisia asoita tuodaan julki ei voi olla pidemmän päälle toimiva. Kaikilla asioilla on kääntöpuolensa ja minusta olisi paljon parempi, että myös tätä negatiivista puolta valoitettaisiin avoimesti.

    Äänestä

  • XXX kirjoitti:

    Sarkasmidetektorisi osui aivan oikeaan.

    Minusta viestissäsi oli oleellisinta ja mielenkiintoisinta se, että tunnustit myös hampun haittavaikutukset. Mitäpä jos keskustelua yritettäisiin ohjata niiden tarkastelun suuntaan.

    Täällä nykyisin vallalla oleva linja jossa vain positiivisia asoita tuodaan julki ei voi olla pidemmän päälle toimiva. Kaikilla asioilla on kääntöpuolensa ja minusta olisi paljon parempi, että myös tätä negatiivista puolta valoitettaisiin avoimesti.

    Mitkä hampun positiiviset/negatiiviset vaikutukset ovat suoraan itse kasvista johtuvia?

    Jos käyttäjällä on 'tieto' siitä, että hampun käyttö tekee hänestä masentuneen ja syrjäytyneen, niin se vaikuttaa vahvasti häneen itseensä. Ei itse hamppu, vaan olettamus. Joten mitä haitta-/hyötyvaikutuksia käyttäjät vain olettavat ja mitkä vaikuttavat oikeasti ilman itsesuggestiota?

    Äänestä

Juovuksiin et hampusta tule,taitaa olla aikas kesyä kamaa.

Äänestä

katkera siitä että kannabis omaa paljon positiivisia asioita ja vaikutuksia?

Äänestä

Edes hamppu ei paranna kaikkia. Esimerkiksi George W. Bushia. Tosin voihan olla, ettei hän vetänyt henkeen.

Jeesushan ilmeisesti paransi hampulla. Onko esimerkiksi siihen viherkaihiin muuta lääkettä? Paitsi tietysti usko Jumalaan...

Äänestä

Hehe niinpä niin. Kannabiksesta on silkkaa hyöyä miks oot niin katkera kannabikselle hei? Mä tein älykkyystestin selvinpäin ja sain alle 100 sit mä polttelin ja tuli 170. Ennen jaksoin juosta vain 500m nyt jaksan 600m.
Joskushan luultiin ihan yleisesti että radioaktiiviset aineet auttavat vaivaan kuin vaivaan. Oltiin muuten väärässä. Kiinassa muuten uskotaan tupakan parantaviin vaikutuksiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kysyjä? kirjoitti:

Olemme tältä palstalta oppineet, että hamppu toimii lääkkeenä tai ainakin lievittäjänä lähes kaikissa ihmiskuntaa nyt vaivaavissa, sekä myös tulevien aikojen sairauksissa ja vitsauksissa.

Lisäksi olemme oppineet, että hamppulla voidaan helposti ja halvalla korvata kaikki tavanomaiset petrokemian tuotteet, kuten bensiini, öljy ja muut vastaavat jalosteet. Öljynporaus on siis aivan vanhanaikaista ja turhaa toimintaa koska samat tuotteet saadaan paljon tuottavammin hamppupellosta, lääkeaineiden sivutuotantona.

Onko jotain oleellista unohtunut? Täydentäkää listaa vapaasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu