Asumisoikeusasunnon vastikkeeseen ei enää täysimääräistä toimeentulotukea

Anonyymi

Olen jäänyt työttömäksi ja joutunut hakemaan toimeentulotukea ainakin marras–joulukuuksi 2019. Asun asumisoikeusasunnossa, johon aikoinaan jonotin monta vuotta.

Saamassani toimeentulotukipäätöksessä viitataan KHO:n ratkaisuun 2019:46 ja todetaan:

”Olet hakenut perustoimeentulotukea rahoitusvastikkeeseen. [...] Korkein hallinto-oikeus on antanut ratkaisun (KHO 2019:46) koskien rahoitusvastikkeen huomioimista perustoimeentulotuessa, minkä johdosta Kela on tarkentanut ohjeistustaan rahoitusvastikkeen osalta. Rahoitusvastikkeen yhtiölainan lyhennykseen käytettävää osuutta ei enää jatkossa huomioida perustoimeentulotuessa menona. Rahoitusvastikkeeseen sisältyvä korko voidaan huomioida menona, kun toimitat selvityksen koron määrästä. Selvitys voi olla esimerkiksi isännöitsijäntodistus. Rahoitusvastike huomioidaan kokonaan menona vielä 31.12.2019 asti. Sinun tulee varautua siihen, että rahoitusvastikkeen yhtiölainan lyhennykseen käytettävää osuutta ei huomioida menona määräajan jälkeen.”

Uudehkon asumisoikeusasunnon vastikkeesta yli puolet on tuollaista rahoitusvastiketta. Koron osuudesta minulla ei ole mitään käsitystä.

KHO:n ja Kelan uusi tulkintalinja on varsin kylmäävä: Pienituloisen asukkaan on käytännössä luovuttava ASO-asunnosta, ja hän saa ostohinnan takaisin. Yksinäiselle ihmiselle tämä voi olla 10000–20000 €. Sitten ei tarvitse vähään aikaan myöntää toimeentulotukea, mutta asukas joutuu muuttamaan kalliimpaan vuokra-asuntoon, mikä kyllä huonontaa hänen tilannettaan; ja kun pesämuna on syöty, toimeentulotuella kasvatetaan vuokraisännän varallisuutta.

Ovatko muut ASO-asukkaat alkaneet saada samansisältöisiä päätöksiä?

12

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuo rahoitusvastikkeen muutos koskee myös omistusasujia. Sen sijaan tuo KHO:n päätös koski vain uudisrakennuslainoihin kohdistuvia rahoitusvastikkeita eikä kaikkia rahoitusvastikkeita kuten Kela sen päätöksen tulkitsi. Tuosta oli jo viime kesänä paljon juttua ja tein tuosta kentelunkin oikeusasiamiehelle mutta ei ruvennut tutkimaan Kelan ohjeita kun niitä ei oltu sovellettu minuun eikä siinä vaiheessa vielä kehenkään.
      Nyt olisi tärkeä saada uusi KOH:n päätös asiasta joten olisi hyvä jos valittaisit päätöksestä. Ellet valita niin tee ainakin kantelu oikeusasiamiehelle jos se vaikka tutkisi jutun kun tuota ohjetta on nyt sovellettu.

      • Anonyymi

        Uutta sääntöä aletaan soveltaa 1.1.2020, joten sen jälkeen (jos työttömyys jatkuu) on todellakin pakko valittaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uutta sääntöä aletaan soveltaa 1.1.2020, joten sen jälkeen (jos työttömyys jatkuu) on todellakin pakko valittaa.

        Ai pötköpölvästi keksi uuden jutunjuuren.. Kuinkahan monta vuotta tämä ketju kestää pölvästi n ylläpitämänä.. Vastailee omiin viesteihinsä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai pötköpölvästi keksi uuden jutunjuuren.. Kuinkahan monta vuotta tämä ketju kestää pölvästi n ylläpitämänä.. Vastailee omiin viesteihinsä.

        > Vastailee omiin viesteihinsä.

        Sairastatko Fregolin oireyhtymää?

        (Potilas kuvittelee kaikkia lähiympäristönsä ihmisiä samaksi henkilöksi, joka vain vaihtaa sukkelasti valepukuaan.)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        > Vastailee omiin viesteihinsä.

        Sairastatko Fregolin oireyhtymää?

        (Potilas kuvittelee kaikkia lähiympäristönsä ihmisiä samaksi henkilöksi, joka vain vaihtaa sukkelasti valepukuaan.)

        🤘👍🎅🎅🎅🎅🎅🎅🎅🎅🎅🎅


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        🤘👍🎅🎅🎅🎅🎅🎅🎅🎅🎅🎅

        Pötköööööööööööö riittää alla....


    • Taas "pötköpölvästifani" kommentoi muita kirjoittajia ja heidän tekemisiään, asiaa ei kommentoi ollenkaan kun ei taida ymmärtää siitä mitään. Kova fani tuolla "pötköpölvästillä" on kun minuakin luuli joskus pötköpölvästiksi mutta luulo ei ollut tiedon väärti.

      KHO:2019:46
      https://www.kho.fi/fi/index/paatoksia/vuosikirjapaatokset/vuosikirjapaatos/1554466360002.html


      13.6.2019 tekemäni kantelun tekstiosa:

      "Kantelu rahoitusvastikkeen hyväksymisen muutoksesta toimeentulotuessa
      Kansaneläkelaitoksen tiedote 10.6.2019
      https://www.kela.fi/ajankohtaista-henkiloasiakkaat/-/asset_publisher/kg5xtoqDw6Wf/content/rahoitusvastiketta-ei-huomioida-enaa-menona-perustoimeentulotuessa
      ”Rahoitusvastiketta ei huomioida enää menona perustoimeentulotuessa
      Rahoitusvastikkeesta voidaan huomioida perustoimeentulotuessa ainoastaan se osuus, jolla katetaan yhtiölainan korkomenoja. Muutos perustuu korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun.
      Rahoitusvastike on osa omistusasunnosta kuukausittain maksettavaa yhtiövastiketta. Perustoimeentulotukea ei voi jatkossa saada siihen osaan rahoitusvastiketta, joka käytetään yhtiölainan lyhennykseen. Muutos perustuu korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun KHO 2019:46.
      Kela voi huomioida perustoimeentulotuessa rahoitusvastikkeesta ainoastaan sen osuuden, jolla katetaan yhtiölainan korkomenoja. Rahoitusvastikkeen sisältämät yhtiölainan korkomenot voidaan huomioida menona, kun asiakas toimittaa niistä Kelaan selvityksen, josta koron määrä ilmenee. Selvityksen voi saada esimerkiksi isännöitsijältä.
      Muutos tulee voimaan 1.7.2019. Rahoitusvastike huomioidaan kuitenkin menona vuoden loppuun asti tai vähintään 3 kuukauden ajan asiakkaille, joille se on aikaisemmin huomioitu menona.”

      Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä KHO2019:46 on kyse uudisrakentamisen rahoittamiseen liittyvässä rahoitusvastikkeesta mutta kansaneläkelaitoksen 1.7.2019 alkaen voimaan tuleva ohje koskee kaikkia rahoitusvastikkeita.

      Sosiaali- ja terveysvirastossa vuonna 2016 käytössä olleen ohjeistuksen mukaan taloyhtiön korjauslainojen osuus rahoitusvastikkeesta voidaan ottaa huomioon toimeentulotuen tarvetta arvioitaessa. Kysymys on siis taloyhtiön ottamasta lainasta, joka on tarkoitettu asunnon väistämättömään perusparantamiseen. Käytännössä tämä usein tarkoittaa vanhoja asuintaloja, joissa taloyhtiö on joutunut ottamaan lainaa välttämättömään putkiremonttiin. Osakkaat lyhentävät tätä lainaa rahoitusvastikkeessa.
      Asunto-osakeyhtiössä yksittäinen osakas ei voi päättää esim. remonttien tekemisestä eikä muutenkaan noiden lainojen ottamisesta. Yhtiövastikkeen maksamisen laiminlyönti miltään osalta antaa asunto-osakeyhtiölle oikeuden huoneiston ottamiseen yhtiön haltuun, mikä vaarantaisi toimeentulotuen saajan ja hänen perheensä asumista. Rahoitusvastikkeen vertaaminen asunto-osakkeen omistajan henkilökohtaisen asuntolainan lyhennyksiin on oikeudellisesti perusteetonta, koska tämä ei suhteessa asunto-osakeyhtiöön voi neuvotella maksuohjelman muuttamisesta välttyäkseen rahoitusvastikkeen maksamisesta tai turvautua yksityishenkilön velkajärjestelyyn velkarasituksen ja sen hoitomenon keventämiseksi.

      Kansaneläkelaitos on vuoden 2017 alusta tulkinnut samoja toimeentulotukilain ja asumistukilain säännöksiä asiakkaan eduksi ja ottanut toimeentulotukea myöntäessään rahoitusvastikkeen huomioon asumismenona.

      Vuokra-asunnoissa tuo rahoitusvastike sisältyy vuokraan joten omistusasujat joutuvat eriarvoiseen asemaan kun vuokra-asujat. Toimeentulotuen viimesijaisuudesta ja toimeentulotuen asiakkaiden yhdenvertaisuudesta johtuen voidaan katsoa, että toimeentulotuen tarkoituksena ei ole asiakkaan omaisuuden kartuttaminen tai taloudellisen hyödyn tarjoaminen omistusasunnoissa asuville asiakkaille. Mutta vuokraisännän omaisuuden kartuttaminen ei ole samalla tavalla toimeentulon tarkoituksen vastaista?
      Kelan mukaan rahoitusvastikkeen sisältämät yhtiölainan korkomenot voidaan huomioida menona, kun asiakas toimittaa niistä Kelaan selvityksen, josta koron määrä ilmenee. Kela kertoo että selvityksen voi saada esimerkiksi isännöitsijältä. Kela ei kerro kuka maksaa tuon selvityksen ja sen hinta voi olla suurempi kun nuo mahdollisesti huomioon otettavat korkomenot. Ainakin asunto-osakeyhtiölain 1599/2009 7 luvun 27§:n mukaan isännöitsijäntodistuksesta voidaan periä hallituksen hyväksymä kohtuullinen maksu. Laki ei velvoita isännötsijää erikseen antamaan muuta todistusta."

      Minä tekisin muuten tuon valituksen mutta ei ole päätöstä josta sitä voisi tehdä, viimeisin toimeentulotukipäätös on syyskuulle ja siinä hyväksyttiin rahoitusvastike kokonaan. Tärkeää on että joku sen valituksen tekee, mieluummin kaikki joiden rahoitusvastiketaa ei ole hyväksytty kokonaan ja oikaisuvaatimus pitää tehdä JOKAISESTA päätöksestä erikseen.

      • Anonyymi

        > selvityksen, josta koron määrä ilmenee. Kela
        > kertoo että selvityksen voi saada esimerkiksi
        > isännöitsijältä. Kela ei kerro kuka maksaa tuon
        > selvityksen ja sen hinta voi olla suurempi kun
        > nuo mahdollisesti huomioon otettavat korkomenot.

        Ennen vanhaan toimeentulotukea myönnettiin (hiukan nikotellen) myös toimeentulotuen hakemisesta koituneisiin menoihin, kuten talonkirjanotteeseen. Jos siis tuollaisen isännöitsijäntodistuksen joutuu hankkimaan, on muistettava hakea toimeentulotukea sen maksamiseen täysimääräisesti.

        Isännöitsijätoimisto kiittää varallisuutensa kartuttamisesta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        > selvityksen, josta koron määrä ilmenee. Kela
        > kertoo että selvityksen voi saada esimerkiksi
        > isännöitsijältä. Kela ei kerro kuka maksaa tuon
        > selvityksen ja sen hinta voi olla suurempi kun
        > nuo mahdollisesti huomioon otettavat korkomenot.

        Ennen vanhaan toimeentulotukea myönnettiin (hiukan nikotellen) myös toimeentulotuen hakemisesta koituneisiin menoihin, kuten talonkirjanotteeseen. Jos siis tuollaisen isännöitsijäntodistuksen joutuu hankkimaan, on muistettava hakea toimeentulotukea sen maksamiseen täysimääräisesti.

        Isännöitsijätoimisto kiittää varallisuutensa kartuttamisesta.

        "Isännöitsijätoimisto kiittää varallisuutensa kartuttamisesta."
        Saivat kolme vuotta sitten isännöitisijätoimistossa ylipuhuttuta tilaamaan tuollaisen isännöitsijäntodistuksen, höynäyttivät hölmöä 140 eurolla 😣
        Oli siinä kyllä n. 50 sivuisella monisteella hintaa ja paljon sellaista tietoa mitä en tarvinut ja suunnilleen samat tiedot on nykyisin vuosittain tulevassa yhtiökokouskutsussa.


    • Käytännössä KAIKKI Kelan tekemät asiakaspäätökset on puutteellisia koska niistä puuttuu sen henkilön yhteystieto jolta voi kysyä lisätietoja päätöksestä ja Kelan yhteyskeskuksen puhelinnumero ei päätöksen OKV 868/1/2018:n mukaan täytä hallintolain asettamia vaatimuksia hallintopäätökselle. Sama hallintolaki koskee myös niitä kun työmarkkinatukipäätöksiä. Tuosta lähti tieto oikeuskanslerinvirastoon, Kelan johdolle ja Kelan oikaisuvaatimuskeskukselle perjantaina 22.11.2019. Saa nähdä miten kukin tuohon reagoi. Esim. Kelan oikaisuvaatimuskeskus on toiminut kohta kolme vuotta ja tehnyt varmaan kymmeniä tuhansia päätöksiä joista yksikään ei täytä hallintolain muotovaatimuksia eli kaikki nuo päätökset on toimeenpanokelvotttomia mutta ne on silti pantu toimeen. Muita kelvottomia päätöksiä on varmaan miljoonia.
      Suoran yhteystiedon puuttuminen päätöksen tehneeseen virkamieheen ja samalla virkavastuun toimimattomuus käytännössä on johtanut asiakkaiden oikeuksien polkemiseen ja jopa mielivaltaan pätösten teossa, sen lisäksi se on johtanut turhiin muutoksenhakuihin mutta valitettavasti vain murto-osa noista mielivaltaisista päätöksistä johtaa muutoksenhakuun koska monellakaan asiakkaalla ei taito, tahto ja uskallus riitä taisteluun mielivaltaista viranomaista vastaan.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16008563/paatos-okv868


      Myös tuohon asiaan on saatava muutos. Eli jos pätös on ym. tavalla puutteellinen niin siihen voi vaatia virheenkorjausta hallintolain 8 luvun 50§:n perusteella. Korjausta voi vaatia 5 vuoden kuluessa päätöksen tekemisestä ja niin monta kertaa kun on tarvis.
      https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030434#O2L8

      • Anonyymi

        Samat ihmiset istuu siellä Kelassa viimeiset 10 vuotta tehden päätöksiä ja kiusaa ihmisille.

        Tarkoitus on tehdä köyhäksi ihminen, jotta hän muuttaa kalliimpaan vuokra-asuntoon, hyödyttää ay-liittoja ja eläkevakuuttajia. Näin tukia pitää maksaa vielå enemmän ja henkilö on köyhyysloukossa. Jos muutat Asoon niin savustaminen siitä alkaa heti, vaikka olisit työelämässä etkä yhtään tukia nostelisi. Savustaminen alkaa laittomilla potkuilla yms. , jotta joutuisit pienille tuloille ja siirtyisit muuttamaan kalliisiin vuokra-asuntoohin useimmiten huonoille asuinalueille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samat ihmiset istuu siellä Kelassa viimeiset 10 vuotta tehden päätöksiä ja kiusaa ihmisille.

        Tarkoitus on tehdä köyhäksi ihminen, jotta hän muuttaa kalliimpaan vuokra-asuntoon, hyödyttää ay-liittoja ja eläkevakuuttajia. Näin tukia pitää maksaa vielå enemmän ja henkilö on köyhyysloukossa. Jos muutat Asoon niin savustaminen siitä alkaa heti, vaikka olisit työelämässä etkä yhtään tukia nostelisi. Savustaminen alkaa laittomilla potkuilla yms. , jotta joutuisit pienille tuloille ja siirtyisit muuttamaan kalliisiin vuokra-asuntoohin useimmiten huonoille asuinalueille.

        Se on kumma menttaliteetti kun pyritään löytämään perusteet eväämään ihmisiltä toimeentulomahdollisuus jollain peruteella. Kelan tapa on selkeästi säästävä ei toimeentuloa tukeva. Sama heijatuu politiikasssa tarkasteltaessa tukiviidakkoa ja sitä summaa jolla ihmisten oletetaan tulevan toimeen,sillä tuo ei ole toimeentuloon riittävä edes laskennallisesti tänäpäivänä .Näin itsenäisyyspäivän kynnyksellä täytyy ihmetellä tämänpäivän meininkiä ja sitä yhteen hiileenpuhaltamista jolla Suomi rakennettii sotavuossien jälkeen .Tuolloin maan asuttaminen ja asuinmahdollisuuksien takaaminen nätti luonnistuneen. Mihun tänäpäivänä nuo arvot jolla Suomi rakennettiin on romutettu, eikä olemassa olevan ylläpitäminen tahdo luonnistua?

        https://ihmisoikeusliitto.fi/euroopan-neuvostolta-kritiikkia-suomen-perusturvan-liian-alhaisesta-tasosta/


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe