Palola kirjoitti Kalevassa 4.12.2019 tutkimuksestaan hoitokokouksista

Anonyymi

Juttu oli asiallisen oloinen.

Hän väitti että aiemmin ei olisi tehty vanhoillislestadiolaisen liikkeen hoitokokokouksista tieteellistä tutkimusta !?

Eikö ole tehty graduja ja ymmärtääkseni Linjakumpu Lapin Yliopistosta olisi tehnyt ?

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ehkä se on ainoa missä on käytetty arkistoja.
      Muut ovat yleisluontoisempia.

    • Anonyymi

      Linjakumpu on tehnyt tutkimuksen, ja sen perusteella on kirjoitettu kirjakin hoitokokouksista, olen lukenut. En nyt muista kirjan nimeä.

      Myös Joona Korteniemi on tehnyt gradun hoitokokousaikana ilmenneestä henkiopista.

      En ole lukenut Kalevassa ollutta Palolan kirjoitusta, mutta jos hän todella esittää, ettei asiasta ole aikaisemmin tehty mitään tutkimusta, niin olen pettynyt. Joko hän ei tiedä yllä olevista tutkimuksista (mitä en pidä todennäköisenä) tai sitten hän tahallisesti sivuuttaa ne.

    • Anonyymi

      Hieman naiivi selite.
      Palola eli sen Kuusen alla, jossa asunto.

      Lanseeraukseen oli poimittu ne asiat (poisluettuna nuorisotyö, jolla kytättiin nuorisoa) jotka ovat kaikilla selvät.

      Jopa nauratti se, että Heikki Saaren esikuntaa ei Hän osannut tutkimuksista tunnistaa, joka on koko SRK;n tuhon alku, vaan peiteltiin lestadiolaisittain suurin tosiseikka.

      Näitä lässyttelyjä olemme tottuneet kuulemaan niin seuroissa, kun lukemaan Päivämiehisessäkin.

      Miksi ei voi tunnustaa ja pyytää anteeksi niitä tavanomaisia pedofiilitapauksia, jotka ovat lähes kaikkien vanhempien suruna sydämissä.

      Siionimme on aivan kun jatke Neuvostoliiton menettelytavoille mediassa.

      • Anonyymi

        Keitä esikunnassa.


      • Anonyymi

        Oliko todella esikuntaa vai onko
        hatusta vedetty tieto.


      • Anonyymi

        "Jopa nauratti se, että Heikki Saaren esikuntaa ei hän osannut tutkimuksista tunnistaa...."

        SRK:n koko johtokunta ja työvaliokunta hyväksyivät Heikki Saaren toiminnan. Kummallista, jos niiden jäsenien nimiä Palola ei löytänyt mistään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jopa nauratti se, että Heikki Saaren esikuntaa ei hän osannut tutkimuksista tunnistaa...."

        SRK:n koko johtokunta ja työvaliokunta hyväksyivät Heikki Saaren toiminnan. Kummallista, jos niiden jäsenien nimiä Palola ei löytänyt mistään.

        Taisi olla myös hiljainen oppositio.


    • Anonyymi

      Hoitokokouksissa nöyryytettiin, piti tulla nöyräksi, että on oikein uskovainen, vl-ihminen on nöyrä SRK:lle.

    • Anonyymi

      Palolan tutkimus on samaa luokkaa kuin että Antti Rinne itse tutkisi omia sotkujaan ja tulos..kaikki muut teki virheitä mutta ei hän (Antti).

      Ei taida täyttää todellisia tieteellisiä ja puolueettomuudne kriteereitä.

    • SRK, tuo Kepun uskonnollinen siipi...

      • Anonyymi

        Kepu on taas ääriliike SRK, n poliittinen siipi. Kuin IRA,lla


    • Anonyymi

      Mutta katsotaan tulevaan kesään, jolloin on taas kaikki mahdolliset vankkurit liikkeellä kohti suviseuroja!

      mikään ei tuota joukkoa herätä näköjään.

      se on ytimissä se ongelma, sieltä se lähtee vain kuolemassa.

    • Anonyymi

      Ap .lle
      muista "historian näkökulmasta."

      - Jättämällä Kalevan kirjoituksesta jotain pois
      saa kuulostamaan erikoiselle.

    • Anonyymi

      Hämmästyttää jatkuva selittely ja henkiopin puolustaminen vedoten ulkopuolisen yhteiskunnan muutoksiin. Kirjoituksessaan Palola väittää, että hoitokokouksissa pyrittiin hoitamaan jäsenten uskonelämään liittyneitä asioita tavoitteena kohteena olevien henkilöiden säilyminen uskovaisina.

      Totuus kuitenkin on, SRK:n ja Rauhanyhdistysten toimesta järjestettiin laajasti ja vuosikausia kestäneitä hoitokokouksia, joissa ihmisiä nöyryytettiin ja kiusattiin julmasti. Keksittiin vaikka minkälaisia perusteita syytöksille. Henkiä oli jos minkälaisia ja nimisiä. Mikä vaan saattoi olla joku henki. Jos ei hyväksynyt keksittyä syytöstä, oli syytetty heidän mukaansa noussut Jumalan seurakuntaa vastaan.

      Tällainen Henkioppi ja menettely ei ole Jumalasta. Silloin kun opetuksessa poiketaan Jumalan Sanasta, on kyseessä väärä oppi, Eriseura. Henkiopin levittäminen ja läpiajo tapahtui systemaattisesti ja organisoidusti järjestetyissä hoitokokouksissa ja SRK:n tiukassa ohjauksessa. Ei siis ollut kyse joidenkin yksittäisten ihmisten toiminnasta.

      Raamattu opettaa tekemään parannuksen vain synneistä, siis niistä asioista joita itse on tehnyt ja missä vikaan joutunut. Hoitokokouksissa nimenomaan piti tehdä parannus hengistä, siis vastoin Raamattua. Näin korotettiin Rauhanyhdistys Jumalaksi, sitä piti kuulla ja totella vastoin Raamattua. Tästä opillisesta erheestä on tullut nimitys Henkioppi.

      Väärästä opista, Eriseurasta pitää luopua ja tehdä parannus. Muuta tietä pelastukseen ei ole.

      • Anonyymi

        Olihan se aikaa. En ole missään vaiheessa pitänyt tuntemiani hoitajia uskovaisina. Hoitajat olivat kotipitäjäni juoruakkoja ja -äijiä. Jos he eivät vielä tähän päivään mennessä ole korjanneet tekojaan, voitanee puhua luopioista, joilla ei ole paluuta. He ovat kauimpana Jumalasta.


    • Anonyymi

      Karua kerrontaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1448
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1002
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      751
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      715
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      697
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      670
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      659
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      644
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      64
      608
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe