Jos sanoo, että voi hyvin eikä ole sairas, niin sellainen vastaus ei tule kysymykseenkään, kun sairaudentunnosta kysytään psykiatriassa. On pakko tunnustaa vastentahtoisesti normaalina ihmisenä, että juu, olen sairas. Jos kieltäytyy tunnustamasta, on sairaudentunnoton. On siis vieläkin hullumpi kuin sellainen hullu, joka myöntää olevansa hullu. Eli on hulluakin hullumpi. Ei tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Moni uskontokin on älykkäämpää kuin psykiatria.
Hulluus on tunnustettava
Anonyymi
1272
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sairaalaolosuhteissa hyvin monet asiat, joista ainakin tietyt, järjeltään täysin normaaleiksi luetut ihmisryhmät keskustelevat keskenään, luetaan sairaiksi. Menepä sairaalassa kertoilemaan yliluonnollisista asioista tai edes oudoista sattumuksista, ni kappas, sinua ei voikaan päästää kotiin, kun olet "harhaluulojen vallassa" tai "liität kaiken itseesi". Voisin kuvitella, että jos asiaansa uskova astrologi joutuisi tuohon laitokseen, ulospääsyssä menisi hyvin kauan. Samaten olisi vihoviimeinen virhe alkaa selittää Jumalan puuttumisesta omaan elämään. Kaikki tällainen, omassa kontekstissaan aivan järkevä juttu, on sairaalassa "sairautta". Myös "liian" iloinen tai reipas mieliala on oitis "vauhtia" ja "maanisuutta", mutta vastakohtakaan ei ole hyvä, sillä seuraavaksi oletkin kenties "sulkeutunut" ja salailet sairaita ajatuksiasi.
Taitaa olla mielisairaaloissakin niillä lääkäreillä ja hoitajilla jonkinlaisia taikauskoisia pelkoja. Mutta totta kirjoitit.
Sairaudentunnottomat todistelevat terveyttään.
Niinhän se on, että kun hulluksi olet leimattu, siitä et ikinä pääse eroon, teitpä mitä tahansa. Ja taitaa näillä hulluus uskomuksiin uskovilla olla itselläänkin jonkinlaista hulluutta.
Tosiasioihin on uskottava.
Ja taitaa olla myöskin, että ei se älykkyyskään taida olla huippuluokkaa siellä jokaisella psykiatrian piirissä. Olenhan omin silmin nähnyt ja keskustellut siellä hoitohenkilökunnan kanssa. Puheista on nähnyt, että ei tajuta. Kukaan ei voi toisen psyykkisistä asioista tietää paremmin kuin ihminen itse. Neurileptien syöttö varsinnin loppuelämän ajan on pahimman laatuista puoskarointia. Kaiken huipuksi niitä asetetaan loppuelämäksi. Silloin on parempi kuolla, koska mitään syytä elää ei enää ole. Sitö on jo käytännöllisesti katsoen kuollut.
Oirepohjaisissa ja lääketieteellisesti epävalideissa diagnooseissa, kuten skitsofrenia, käsite sairaudentunnottomuus viittaa lähinnä siihen, ettei potilas ole omaksunut lääkärien muodostamia stereotypioita omasta "sairaudestaan". Nuo sterotypiat eivät perustu mihinkään muuhun, kuin kontekstin tuottamiin tilastollisiin yhteyksiin, jotka katoaisivat toisenlaisessa ympäristössä tai silloin, kun varsinaiset kausaaliset tekijät otettaisiin huomioon.. Esimerkkinä lääkekokeet, joissa käytetään vain ja ainoastaan lääkeriippuvaisia potilaita, jotka vieroitetaan lääkkeistä liian nopeasti. Ajatus neuroleptien eli hermoja "sitovien" neurotoksiinien antipsykoottisesta vaikutuksesta perustuu lähinnä näihin kokeisiin, joissa ihmiset vieroitetaan liian nopeasti lääkitykseltä ja aiheutetaan vieroitusoireena mm. voimakasta ahdistusta ja pelkotiloja, jotka usein generoivat vanhoja psykoottisia ajatusmalleja ja ääniharhoja.
Tavalliset ihmiset ovat liian yksinkertaisia ja älyllisesti velttoja tajutakseen, miten heikolla tieteellisellä pohjalla psykiatriassa ylipäätään operoidaan. Vuosikymmeniä vanha Rosenhanin tutkimuksen katastrofaalinen tulos pätee edelleen. Kokeen mukaan lääkärit operoivat diagnooseissaan ja hoitopäätöksissään enemmän omiin ennakkoluuloihinsa kuin aitoon vuorovaikutukseen. Itse asiassa kyseisen kokeen perusteella ns. mielisairaat ovat parempia diagnosoimaan niin sanottuja mielisairauden oireaita, koska he kykenevät kohtaamaan potilaan ihmisenä ilman vahvoja ennakkoluuloja, ja käymään aitoa vuorovaikutusta toisen ihmisen kanssa. Diagnoosien reliabiliteetti ei ole parantunut merkittävästi eikä edelleenkään ole eikä hyvin suurella todennäköisyydellä koskaan tulla löytämäänkään diagnooseille spesifejä biomarkkereita, joilla voisi objektiivisesti diagnosoida sairauden. Lääkärien sosiaalinen, fyysinen ja henkinen etäisyys potilaistaan auttaa ylläpitämään heidän autkoriteettiasemaansa, mutta se myös vierannuttaa heidät potilaidensa todellisuudesta ja pitkällä aikavälillä paradoksaalisesti heikentää heidän tiedollista valtaansa potilaisiinsa. Heidän kapasiteettinsa ymmärtää vallankäyttönsä kohteita on niin heikko, että potilaan nimittäminen sairaudentunnottomaksi ajoittain vaikuttaa jo parodialta itsessään. Kuka helvetin hölmö nyt pitäisi itseään diabeetikkona tai aivosairaana, jos varsinanen ongelma on psykososiaalinen trauma? Ihan siitäkin huolimatta, että psykiatri ei itse usko ufoihin, jumalaan tai vaikka telepatiaan? Käypä hoito -suositusten kirjoittajat tekevät kiimaisella innolla yhteistyötä lääkeyhtiöiden kanssa ja kirjoittavat vajaaälyisiä näkemyksiään siitä, kuinka aivojen toimintaa voimakkaasti lamaavat psykoaktiiviset aineet "suojaavat" psykoottisilta kokemuksilta. Samalla ne "suojaavat" muiltakin kognitiivisilta toiminnoilta niin tehokkaasti, että kehitysmaissakin skitsofrenian ennuste on rajusti parempi kuin länsimaissa. Näiden ihmisten ei tarvitse ajatella oikeastaan mitään, mikä vaatii loogista päättelykykyä ja ylipäätään ajattelua. Kunhan tuotat suotuisia tutkimustuloksia ja tulkintoja "yhteistyötahoille". Näihin eivät todellakaan kuulu hoidettavat potilaat.
Totta. Mua ainakin iso joukko maanisesti yrittää saada mut hulluks. Joukkopsykoosi suorastaan.
Syntisen homous on liki homon syntiä. Hallinnon kristilliset saattaa näyttää ihan muilta.
Mä sanoin aikoinaan kun multa kysyttiin tuosta sairaudentunnosta että tiedän että mulla on sairaus mutta olen tällä hetkellä oireeton.
Mutta eipä siitäkään hyötyä ollut kun lekurit kirjoittivat että en ymmärrä omaa sairautta.
Tuntui että on aivan sama mitä sanoi, tulkinta jäi aina kuulijan päätettäväksi.
Minäkin olen itse nähnyt takavuosina paranormaaleja ilmiöitä ja niistä on pidettävä suu supussa. Psykoosidiagnoosihan niistä lankeaisi. Eikä auttaisi selittää että oli siinä muitakin silminnäkijöitä. Olenkin usein miettinyt että onkohan ne todella harhoja joita psykoosipotilaat näkee vai onko he meitä muita herkempiä jotta voivat aistia henkimaailman olentoja. Minä uskon täysin tuonpuoleiseen elämään ja siihen että henkimaailma on aina läsnä meidän lähellämme. Jos joku saa näihin yhteyden niin psykoosidiagnoosi tulee välittömästi. Suvussani on ollut henkilöitä joilla on ollut kyky nähdä henkiolentoja.
Psykiatrit ovat melkein kaikki materialisteja ( se teoreettisen filosofian oppi ) ja se ei mahdollista mitään henkisyyttä, vaan väittää, että kaikki on fysikaalista ( on materiaa ). Mutta on olemassa henkisyyden mahdollistava teoreettisen filosofian oppi Ontologinen Idealismi eli oppi siitä, että maailma on ainoastaan mentaalinen ja siis kaikki on vain kuviteltua ilman materiaalista maailmaa. Se mahdollistaa mm. metsän tonttujen olemassaolon ( kaikki, mitä voidaan kuvitella ainoastaan mentaalisessa eli kuvitteellisessa maailmassa, voi olla totta ). Ontologista Idealismia ei ole tiede eikä toinen mahdollinen filosofian oppi eli materialismi saanut nurin. Voi siis ollakin olemassa metsän tonttuja filosofian mukaan. Suuria idealisteja olivat mm. Kant sekä Hegel. Siis idealismi kertoo sen, että huoneessa ei ole materiaalisia seiniä vaan on niitä koskeva tajuntakuva ainoastaan todellisuutta. Lisäksi on olemassa ns. rakkausteoria, joka kertoo sen, että vain tuntemukset ovat mahdollisia kaikkeudessa ja korkein tunne eli Rakkaus on Jumala ja sitä jälleensyntymien kautta tavoitellaan. Pahuus on yritettyä mutta erehtyväistä rakkautta, mutta rakkautta myös ja näin ollen maailma on yksikategorinen eli vain Rakkaus on todellista ( tuntemus ). Itse puhuin teoriasta sairaalassa ja sitä pidettiin hoitotahon taholta edistyksellisenä käsityksenä.