Noitatyttö Alicia (FanTaSia-NoVeLLi)

Kristallikeiju

Luku 1. Alicia Bell


" Voi ei. Taas hirveä kasa läksyjä. Seitsemännellä luokalla on tosi rankkaa!" 12- vuotias Alicia Bell voihkaisi nostaen repun selästään.
" Ai hei, Alicia- kulta, tulitkin jo koulusta. Menepäs nyt huoneeseesi tekemään läksysi, niin minä teen ruokaa." Alician Hannah- äidin ääni kuului
keittiöstä.
" Joo, joo! Tuli läksyjä ihan hirveästi; matikasta kolme aukeamaa, musiikista kaksi laulukoetta, ympäristötiedosta essee ja viiden sivun tehtävät sekä äidinkielestä vähintään kuusi sivua tarinaa!" tyttö huokaisi taas. Taas matikanläksyjä, inhoan niitä, hän ajatteli mennessään huoneeseensa.
" Äsh! Näissä matikanläksyissä menee ainakin jotain kaksi tuntia!" Alicia otti matikankirjan ja -vihon esille repustaan ja pisti ne pöydälle. Sillä samalla hetkellä kylmä tuuli pyyhälsi kohti Alician matikankirjaa ja -vihkoa, joiden päälle taas ilmestyi kirkas valo, jonka seurauksena kirja ja vihko
tippuivat lattialle.
" Mitä ihmettä?!" Alicia huudahti ja nosti matikanvihon lattialta, joka sattui olemaan auki. Tytön silmät laajenivat. Matikanvihko oli täynnä vastauksia.

" M-mitäh?! Tehtävät on tehty?! Missä v-vaiheessa? En minä niitä ainakaan tehnyt!" Alicia ajatteli puoleksi ääneen. Mitä oikein tapahtuu? Läksyt on tehnyt joku muu, kuin minä! No, ainakin matikan tehtävät on tehty, mutta odotapas, kun April kuulee tästä, tyttö mietiskeli. Hän aikoi soittaa parhaalle ystävävälleen April Brownille ja kertoa tapahtumasta. Alicia juoksi täyttä päätä alakerrassa olevaan huoneeseen, jossa puhelin oli, mutta huomasikin pikkusiskonsa Belindan juttelevan puhelimessa.
" Minun täytyy soittaa." Alicia sanoi röyhkeällä äänensävyllä.
" Ei nyt." pikkusisko heitti takaisin.
" Anna se puhelin tänne ja HETI!" Alicia huusi.
" Enpäs!"
" Kylläpäs!" Samassa kirkas valo ja sisaruksia kohti pyyhältävä kylmä tuuli sai siskokset vaikenemaan.
" Mit- mitäh?!" molemmat huudahtivat hieman eri aikaan. Kun valo himmeni ja tuuli hävisi, Alicia (ja hänen pikkusiskonsa myös) huomasi puhelimen luurin kädessään. Hän oli sanaton.
____
Jatkuuko ja kommentteja?!

5

1146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tylsimys

      Ei jatku. Syvästi pahoillani ja niin pois päin, mutta lahjasi ovat varmasti muilla aloilla.

    • Kristallikeiju

      Niin, jatkuuko?

    • vihervarpunen

      tuota, en aio pyydellä anteeksi rehellistä mielipidettäni: lahjasi ovat toisella alalla. eli, ei jatku.

      • ääääääööääää

        vähä vanha, nyt on jo 2010 :D:D:D


    • Cocoal

      Mjaa, vanhahan tuo on. :D Mutta hei, minkä ikäinen tämän on kirjoittanut? päähenkilö on 12, joten menisin veikkaamaan, että kirjoittaja on ollut samaa luokkaa. Joten minä sanon, että totta kai jatkuu. Harjoitus tekee mestarin! En minäkään paljon tuon kummoisemmin ton ikäsenä kirjottanut. :D

      Vinkkinä kirjoittajille: kannattaa myös panostaa yksityiskohtiin. Tuo ylempänä oleva voisi olla ihan hyvä nopea luonnos siitä mitä tulee tapahtumaan. Lisää kuvailua, lisää yksityiskohtia. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      280
      10498
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      333
      7376
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      86
      1987
    4. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      123
      1741
    5. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      79
      1699
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1541
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1201
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      48
      989
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      848
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      312
      772
    Aihe