Minäpä se vein taas tuossa viimevuoden puolella rehupaalin mehtään semmoseen närepuskaan. Ni onhan siellä jäniksen jälkiä siellä ovat sisässä asuneet ja sitä papanata on.
Hyvässä
tarkotuksessa.
11727
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jänikset tykkää myös haavan kuoresta.
Jos on mahdollista, niin järjestä sitäkin.
Eikä sen puun tarvi olla paksua, kunhan vaan ei ole
vanhaa.
Joo niihän seon jännä vain miten kaikki haapa ei niille maistu sekö liene se ikä.Täällä niitä kölökkäsiöitä on aika paljo.Ja nyt on ilveksetkin kait tulleet niiten myötä melko rohkeita nekin kun talojen pihoissa käyvät. Vaan eihän nuo vielä pahempia oo tehneet.
Se voi olla juuri se ikä.
Meinaan kaadettu puu kuivaa nopeesti ja varsinkin kuori.
Kuoren alta nila kuivaa,
eikä kuori irtoa enää helposti.
Lisäksi kuori kuivaa itsekin kovaksi ja kuivaksi.
Se ei sula niin hyvin, kuin tuore kuori.
Niinnpä, ilveksillä alkaa olla sapuskasta pula.
En tiedä, onko paksu hanki syynä vai mikä.
Nälkä kai se saa ne tulemaan pihoille.
Kukapa sitä sitkeetä nii.Meilläkun niitä jäniksiä niin kerran oli tuonne vanhanpuolen avonaiseen eteiseen tullu jänis ja kuollu sinne. Seuraavana iltana kuoli siitä talosta setäni myös. No tätä jänistä tutkivat eläinlääkäritkin vaan eipä ainakaan päältäpäin vikaa löytäneet.Otin sen jäniksen sitten mukaani kun linkosin tuolla mehtätietä ja viskasin sinne syrjään,sieltäpän saa kuka haluaa.No seuraavalla kerralla kun tulin linkoomaan kuului lingosta melko jysähhys ja heti tietty katoin lingon suuntaan ja siellähän se jäätyny jänis nyt lensi ilman halki. Ja tarina on tosi
Nii tuota unohtu se ol kettu siirtäny siihen keskelle tietä sen jäneksen.
Ei ole nälkä meidän ilveksellä se kun söi minun ruokkimat metsäkauriit,mutta kiire sillä kyllä voi olla jos se erehtyy ruokintapaikalle uudestaan.
Joo semmonenhan seon ja kun se rupee väijymään niitä vielä niihin ruokintapaikkoin lähelle. Mukaviahan ne kauriit on tahtoo vain olla niihen elo ainakin täällä meijän seuvulla olla ihmisestä kiini.Minä en mikkään luonnonsuojelia oo ja sikspä kysynnii,meinasitko sinä ite syödä ne kauriit vai mikä.Sitähän seon luonnonkulku ihmistenkii mailmassa.
Jo yhestä jäneksestä on riittäny tapahtumaa yhelle miehelle nokko. Oli oikia ohojelmapalavelujänes. Mitähän jos oisit syöny sen? No se ei sen lingon jälkeen enää tullu kummittelemaan, kantoko riutat sen talteen?
Hyvä tarina kuiten. Jäneksestä.
Semmonenhan se oli poijilla tarkotus, että ainai muutama vasa siitä pakasteeseen kopistettaan ensi syksynä van se kissa se kerkisi ensin.
Ootko muuten kuullu onko "ylipäällikkö" perunu sen pysyväisluvan häirikköpedon tappamisesta minkä tämä Lars Leevi Lestadius sillon parisataa vuotta sitte tänne Pohjoiskalottialueelle siltä haki.
ja maukas, mutta ei varsinainen suojelukohde, voihan niitä tietysti suojella jos ei ole esimerkiksi susia suojeltavaksi.
jos kaadatte jäniksille haapoja, niin kairatkaa puuhun reikiä ja pistäkää niihin ruoka suolaa, sitä olen käyttänyt ite, ja jänekset on tykänny, pysyy myös kuori pitkän aikaa pehmeänä.