Kauppis Vaasa vai Oulu?

Anonyymi

Yliopistohaut ovat tulossa ja olen miettinyt mihin yliopistoon menisin. Eniten kiinnostaa aalto-yliopiston englanninkielinen kauppis Mikkelin kampuksessa, mutta siihen haetaan erikseen, eli se ei vaikuta suomenkielisiin hakukohteisiin. En aio hakea aallon suomenkieliseen kauppikseen, sillä haluan pois pääkaupunkiseudulta, vuokrat on kalliita ja ohjelmissa joista olen kiinnostunut on paljon kilpailua. Turkuun en myöskään halua, sillä siellä on vain yksi ohjelma josta olisin kiinnostunut.

Katsottuani kaikkien muiden kauppiksien tarjoamat ohjelmat päädyin siihen, että laittaisin joko Oulun tai Vaasan ensimmäiseksi. Vaasa, koska sen yliopisto on tunnettu sen kauppatieteistä ja siellä on eniten maisteriohjelmia jotka kiinnostaisivat minua. En pidä kuitenkaan kaupungin ruotsalaisuudesta, sillä inhoan sitä kieltä. Oulusta pidän taas, koska sillä on AACSB akreditointi, mikä mielestäni on tärkeää, isompi yliopisto ja enemmän vaihto-oppilaita, siellä pääsee laskettelemaan usein, eikä ole sitä ruotsalaisuutta mitä Vaasassa on. Miinuksina on yhden verran vähemmän maisteriohjelmavalikoima josta olisin kiinnostunut, kandidaattivaiheessa pitää opiskella kaikkia viittä pää-ainetta kolme vuotta, sen sijaan, että valitsee pääaineen yhden vuoden jälkeen ja Oulun yliopisto ei ole tunnettu sen kauppiksesta.

Kolmanneksi aion laittaa Lappeenrannan, neljänneksi Jyväskylän, viidenneksi Kuopion ja kuudenneksi Joensuun. Siksipä kyselen kokemuksia näistä yliopistoista ja kumpi näistä on mielestänne parempi. Ja pääaineet mistä olen kiinnostunut on laskentatoimi, rahoitus ja kansainvälinen liiketoiminta.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näin vaasalaisena voin sanoa ettei ruotsia juurikaan joudu puhumaan vapaa-ajallaan, ruotsia tarvitsee pääasiassa jos tekee töitä opintojen ohella tai kesällä, mutta vapaa-ajalla vain poikkeustapauksissa. Kaupassa ehkä myyjä sujuvasti palvelee sinut kaksikielisesti ja kadulla saattaa kuulua ruotsia, muttei sitä muuten pakosta joudu puhumaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe