Mitä ajattelisit?

Mitä ajattelisit jos saisin kasattua itsekunnioitusta ja sen jälkeen kokisin, että ansaitsen parempaa kuin sinä?
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hyvä janette!

Jätä se sika

Äänestä

Oletko siis elänyt hänen kanssaan yhdessä, että tiedät millainen hän on oikeasti?

Äänestä

Etkös sä nimenomaan kokenut niin jo siinä vaiheessa kun häivyit elämästäni?

Äänestä

Entä jos on ajatellut noin kokoajan?

Äänestä
  • Oliko tämä suunnattu aloittajalle vai edelliselle vastaajalle?

    Äänestä

Siitä vauvojen tekoihin; presidentin esimerkillä: naisen kuuluu olla noin 30 vuotta miestä nuorempi jotta on hyvä synnyttäjä, siitä Suomi vauvakasvuun!

Äänestä

En ihmettele jos miettii niitä vanhoja juttuja. Enkä toisaalta sitä uusintakaan, koska se varmaan loukkasi paljon, vaikka vahinko olikin.
Mua vaan vituttaa etten saanut mahdollisuutta osoittaa, etten ole mikään kamala ihminen. Olen monessa asiassa sitä paitsi hyvä kumppani. Ongelmani liittyy juuri alkuun pääsyyn. Alussa on just jäätyilyongelmaa, olen alussa ujo kun en tiedä mitä toinen ajattelee. Kestää myös oppia lukemaan toista henkilöä.
Monta vuotta kohtelin hyvin, lukuun ottamatta sitä kohtalokasta vahinkoa, josta et edes tiedä minun näkökulmaani. Se on muutenkin vain alun ongelma ja tilannetta vaikeutti huomattavasti se, että sitä edeltävien viikkojen toimintasi perusteella olin ajatellut ettet pidä minusta enää. Se häiritsi tulkintaani. Tapahtunutta olisi tietysti pitänyt pyytää anteeksi, mutta minä en tiennyt loukkasiko se sinua, koska en tiennyt pidätkö minusta vai et. Laitoin pian tapahtuneen jälkeen viestiä (ties kuinka monetta kertaa putkeen minun aloitteestani ja viikkojen hiljaisuuden jälkeen). Ajattelin ottaa tapahtuneen puheeksi, mutta et edes kysellyt kuulumisia multa kun itse kysyin sulta. Päättelin tästä, että sinua ei kiinnosta, etkä siten loukkaantunut toiminnastani. Enkä siten pyytänyt anteeksi.
Ja sitten mahdollisesti se ristiriitaisuus, joka on todella inhimillistä. Mistä hitosta minä voin tietää haluaako toinen tunteidenosoituksia koko ajan! Ja sitten se etteivät asiat edenneet. Se ei ollut vain minun vikani ja yritin välillä ehdottaa tapaamista tai vihjailla siitä. Olisin yrittänyt jatkossakin. Kovin usein en kehdannut. En tiedä onko mahdollisesti jotain muuta mistä ajattelet etten ansaitse sinua. En keksi mitään muuta syytä kuin edellä mainitut. Jos sulla joku muu syy kuitenkin on niin se on jotain väärinymmärrystä, jossa en taaskaan ole tajunnut mitä sinä haluat.
Tiedän, että olen kirjoittanut vastaavia viestejä tänne vaikka kuinka monta, mutta kirjoitin nyt taas.

Äänestä
  • Edellinen lisää: Tuosta jäivät ne vanhat jutut. Niiden perusteella ymmärrän ajatuksesi todella hyvin, koska käyttäydyin hyvin kusipäisesti. Käyttäydyin kuitenkin niiden jälkeen, monta vuotta hyvin sinua kohtaan. Itsekin vastasit, että niistähän on vaikka kuinka kauan aikaa, kun pyysin anteeksi. Ja toivoisin, että ymmärtäisit sen kuinka erilainen olen maniassa. Ja sen ettei manioita ole enää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mitä ajattelisit jos saisin kasattua itsekunnioitusta ja sen jälkeen kokisin, että ansaitsen parempaa kuin sinä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu