Minua ihmetyttää tämä yhteiskunnan säädöstelytarve, se on johtanut suohon, jossa kokonaisuutta ei kukaan pysty säätelemään.
Toimin itse verkkokauppa-alalla, eli tuon maahan kiinalaista tavaraa, tullaan sen ja maksan verot. Myyn tuotteita suomalaisessa verkkokaupassani, maksan myynnistä arvonlisäveron jne. Kenelläkään ei pitäisi olla toiminnastani sanomista, homma hoidetaan laillisesti, verot maksetaan ja kuluttajansuojasta huolehditaan.
Olen tässä seurannut erään kilpailijani toimintaa. Yritys perustettiin ihan kunniallisesti ja lähes samoin kuin omani. Omistaja/yrittäjä kuitenkin sairastui ja hän joutui myymään verkkokauppayrityksensä. Vaikka olimme kilpailijoita, olemme myös ystäviä ja jelppasimme toisiamme mm pakkausmateriaalien lainaamisissa, markkinointiponnisteluissa ja myös kursseille lähdimme kouluttamaan itseämme samassa autossa.
Erilaisten bulvaanien kautta yritys on nyt kohta vuoden toiminut sellaisten ihmisten voimin, joilla ei ole suomessa edes pankkitilin avausoikeutta, käyttävät kuitenkin yrityksen tilejä, nehän on avannut suomalainen. Yritys näyttää hurjaa liikevaihtoa, vaikka markkinointi, joka kuluttaja-verkkokaupassa on erittäin tärkeää, ei tehdä lainkaan. Puhelimeen vastataan englanniksi venäläisittäin murtaen. Kirjanpidon mukaan tavaraa tulee ja menee miljoonien edestä, liikenne varastolla on kuitenkin nolla, joinain päivinä siellä ei käy kukaan. Minulla on samassa hallissa oma varastoni, juuri ja juuri minut elättää, paketteja lähtee kymmeniä päivässä. Naapurilla ei ole liikennettä, mutta liikevaihto n 70 x minun liikevaihtooni, vaikka tilanne oli tasan vielä tammikuussa...
Paikallinen osuuspankki on antanut tälle yritykselle myös yli puolen miljoonan lainan "käyttöpääomaan ja markkinointiin", jota siis käytännössä ei kuitenkaan tapahdu lainkaan. Ihme hommaa, myydyin tuote on verkkosivujen mukaan edelleen sama kuin minulla, mutta... niin, vain paperilla. Käytännössä raha liikkuu itänaapurista tähän firmaan ja tästä firmasta johonkin ulkomaille. Kerroin huoleni entiselle omistajalle ja hän sanoi vain että anna olla, ei ole mun murhe, mitä venäläiset ja latvialaiset puuhaavat. Maksavat veronsa suomeen ja se riittää viranomaisillekin.
Näinhän se on, turhaan murehdin kun kukaan muukaan ei ole huolissaan...
Rahanpesua viranomaisten edessä
Anonyymi
0
74
Luetuimmat keskustelut
- 1761550
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.100758En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58725Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203588- 48546
- 126546
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50528- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15500- 25493